tiistai 31. heinäkuuta 2012

Lomaa lukemisesta...kulttuuria kuitenkin

Kesälomani lukusaldo jäi hyvin laihaksi. Sain luettua loppuun dekkarin, jonka aloitin jo juhannuksena. Aloittelin paria tyttökirjaa, jotka ovat edelleen kesken. Kokonaan luin minulle ennestään tutun historiallisen seikkailuromaanin ja se olikin aikamoinen järkäle... siitä sitten seuraavaksi. Kirjailija Einon Leinon lapsuudesta ja nuoruudesta kertova tietokirja on myös kesken. Esko Piipon Keinu, keinu Eino Leino (2010) hankin Eino Leinon perinnetalosta, missä kävin lomallani.
Leinon talo sijaitsee Kajaanin Paltaniemessä. Vanha Hövelö, Eino Leinon synnyinkoti on jo purettu, mutta sen mukaan on rakennettu Eino Leino-perinnetalo. Myös Elias Lönnrot asui aikanaan talossa ja kirjoitti Kalevalaa. Eino Leino (1878-1926) eli lapsuutensa Hövelössä Emilia ja Antti Lönnbohmin perheen kuopuksena. Kirjassa kerrotaan kymmenlapsisen sivistysperheen elämän vaiheista sekä Leinon koulutiestä ylioppilaaksi saakka. Piippo on kirjoittanut myös lisää Leinon myöhemmistä vaiheista.



Ruislinnun laulu on soinut korvissani Suomen suvessa. Leinon runoja on tullut luettua lomapäivinä. Mukanani on kulkenut ihana kangaskassi Nuori nainen-runon siivittämänä. Kävin myös Tuusulanjärvellä Jean ja Aino Sibeliuksen kodissa, Ainolassa. Sen jälkeen korvissani on soinut myös sinfonioita!


Lars Sonckin suunnittelema Ainola valmistui 1904. Sibelius perheineen ja apulaisineen asui 60 vuotta Ainolassa ja Jean ja Aino Sibelius ovat haudattu talon puutarhaan.



Talon sisällä ei saa ottaa valokuvia, mutta säveltäjän kirjasto on vaikuttava ja seinän peittää valtava kirjahylly. Ihana paikka, jonne täytyy mennä uudestaan! Suomalaista kulttuuria on nyt nautittu, loma pidetty ja lukeminen voi taas alkaa...

5 kommenttia:

  1. Olen käynyt sekä tuolla Eino Leino-perinnetalossa että Ainolassa, molemmat mielenkiintoisia paikkoja. Ainola toki mielenkiintoisempi siksi, että se on pitkälti samassa asussa kuin Sibeliusten aikaan. Pidän muutenkin kovasti kotimuseoista. Tuolla Tuusulanjärven rannalla olen käynyt Ainolan lisäksi Halosenniemessä. Ahola on vielä bongaamatta.

    VastaaPoista
  2. Hei Jaana, kiva kuulla! Kävin viime vuonna Halosennimessä ja Aholassa. Aholan näyttely on vaihtunut tänä vuonna ja olisi kiinnostava nähdä uusi. Tuusulan rantatie taiteilijakoteineen on kyllä hieno nähtävyys kesällä !

    VastaaPoista
  3. Kiinnostava kohde varmasti - ja hienoja kuvia. :-)

    VastaaPoista
  4. Hienoja paikkoja molemmat. Leinon talossa Paltaniemessä olen käynyt, kun yhdet ystäväni viettivät hääjuhlaansa viereissä talossa. Tekisi mieli käydä Paltaniemessä uudelleen. Siellä on hieno kuvakirkkokin.

    Ainola on minulle paikka, jossa käyn joka kesä. Ja Ainolaa rakkaampi on Halosenniemi, paikassa on jotain taikaa.

    Tuusulasta tuli mieleeni, että siellä on taiteiden yö ensi viikon lopulla (onkohan se 10. päivä) ja ohjelma vaikuttaa kiinnostavalta.

    VastaaPoista
  5. Katja, siellä Paltaniemen kirkossa en käynyt, vaikka ajoimme siitä vierestä. Tuusulan taiteiden yö kiinnostaisi kyllä! Olen osallistunut pari vuotta sitten ja siellä on oma tunnelmansa. Rantatie on minulle tärkeä paikka! <3

    Kiitos Booksy! :)

    VastaaPoista