lauantai 30. maaliskuuta 2013

Saran tyttökirjamaraton 23h


Pidin viime kesänä vuorokauden kestävän tyttökirjojen lukumaratonin ja nyt olen innokas taas uusimaan lukuhaasteen. Tällä kertaa ajallisesti hieman lyhyempänä! Olen pinonut pöydälle kirjoja, joita haluan lukea. Paria kirjaa olen jo aloittanut aikaisemmin lukemaan. Toisen jouduin palauttamaan kirjastoon, mutta kopioin itselleni lukemattomat osat. Toinen kirja on taas englanninkielinen, jota luen aika hitaasti. Minulla on siitä myös suomenkielinen versio, mutta periaatteesta haluan lukea sen kokonaan englanniksi. iPadiini olen myös ladannut vapaasti verkosta luettavia englantilaisia tyttöjen koululaisromaaneja. Klassikkoja genressään!

Valokuvaan oli pakko laittaa mukaan uusi keväinen vaaleanpunainen laukkuni, jonka hankin tänään, kun olin siitä pidemmän aikaa haaveillut. Tulevaan luku-urakkaan kuuluu myös itseni hemmottelua sekä herkkuja. Niistä sitten myöhemmin tarkemmin.

Kummasta muuten suosittelette Laura Ingalls Wilderin sarjan aloittamaan - Pieni talo suuressa metsässä vai Pieni talo preerialla?

1. Helga Nuorpuu: Rasavilli Leila (320 s. josta 99 s. luettu aikaisemmin)

Aloitin kirjan lukemisen klo 16.20 ja lopetin klo 18.50. Välissä söin omatekemääni pizzaa ja juttelin puhelimessa. Varsinainen lukuaika oli parisen tuntia. Yllätys olikin kirjan loppuessa, että se jäi harmittavasti kesken. Rasavilli Leila kertoo nimensä mukaisessa äidittömästä villikkotytöstä, joka asuu agronoomi-isänsä kanssa Rimpelän kartanossa. Leila tekee mielellään muille kepposia ja häntä pidetään vallattomana hauskuuttajana. Pohjimmiltaan hän on kuitenkin pohdiskelija, joka kaipaa syvästi äitiään, muiden siitä tietämättä.

Leilan metkuissa kotiopettajatar kokee kovia, riippumatto keikkuu hurjasti katolla, souturetkellä poika saa kyydin veteen, moottoripyörällä ajaminen sujuu ja asettakin tyttö käsittelee varsin taitavasti. Varsinainen poikatyttö! Äidilliset vaistot ovat Leilalla voimakkaat, kun hän ottaa pienen Tupu-tytön hoivatikseen. Isä salaa Leilalta tämän äidin kohtalon, mutta jatko-osissa salaisuudet paljastuvat. Rasavilli Leila on ilmestynyt 1930. Löysin hyllystäni kolmannen osan Erilainen kuin toiset, mutta toinen osa, Hauska yllätys, joka kertoo Leilan muutosta maalta kaupunkiin ja sopeutumisesta kouluun, täytyy vielä hankkia kirjastosta. Varsin kepeää ja sujuvaa luettavaa!

Nyt menen laittamaan itselleni mukillisen cafe lattea ja mietin seuraavaa kirjaa, johon tarttua!

2. Anni Polva: Tiina saa ehdot (154 s.)

Tiina saa ehdot (1966) on ollut pidemmän aikaa lukulistallani, koska minua kiinnostaa koulukuvaus Tiina-kirjoissa. Tiinalla ei mene hyvin ruotsinopettajansa kanssa. Opettaja ei saa Tiinan huolimattomasta käsialasta selvää ja verottaa jokaisesta epäselvästä sanasta. He ovat ottaneet yhteen asiasta useamman kerran, ja opettaja pitää tyttöä huolimattomana ja näsäviisaana. Tilanne kärjistyy talven ja kevään aikana ja lopussa Tiina syytetään aiheetta lunttaamisesta ruotsin kokeessa. Rehtori kuitenkin asettuu Tiinan puolelle ja käytöksen alennusta ei tule, mutta ensimmäinen nelonen Tiinalle rapsahtaa ja ehdot.

Varsinaisesti kirja kertoo enemmän Tiinan ja hänen kavereittensa tekemisistä ja hiihtolomasta. Tiina pääsee rokkikonserttiin (melukonsertti), käy kaveriensa mökillä ja sairastuu tuhkarokkoonkin. Tiinalla on tuttua tappelunujakkaa poikien kanssa, ja poikatytön piirteet ovat hyvin vahvasti esillä tässä kirjassa. Peräti kolme poikaa tykkää Tiinasta: Matti, Jallu, joka yrittää pussatakin sekä Juha tietenkin. Tiina on reilu tyttö! Hauskinta kirjassa on alussa kuvattu luokkatilanne, kun Tiina yrittää jelppiä Mattia, joka on sairastunut ja opettaja on täysin "pihalla". Nauroin makeasti ääneen.

Aloitin kirjan lukemisen klo 20.20 ja lopetin 21.50. Lukemistani piristi ihana, suklainen Fazerin Mignon-muna. Tiina-kirjaa lukiessa tuli nälkä, koska siinä syötiin vähän väliä herkullisia voileipiä. Nyt mietin jotain loppuillan piristystä itselleni - herkkua ja hemmottelua ja sitten joku täysin erilainen tyttökirja...

Päivitys jatkuu

Illalla paistoin uunissa rapean patongin ja päälle laittoin mozzarellaa ja tomaattia. Patongin kanssa nautin haudutetusta teestä. Aloitin novellien lukemisen. Sen jälkeen tein itselleni jalkakylvyn ja luin samalla. Rentoutuneena palasin koneelle kirjoittamaan hyvästä ja virkeästä olostani ja kas, koneeni ei toimikaan enää! Nyt minulla on käytössä lainakone. Lukemiseni on ymmärrettävästi hieman kärsinyt. Yöllä myös tajusin, että kelloja siirretään kesäaikaan, joten lukuaikani väheni myös tunnilla. Hah!

3. L.M. Montgomery: Tiedän salaisuuden (luettu 60 s./ 227 s.)


Luin Tiedän salaisuuden-kokoelmasta ensimmäiset viisi novellia: Kohtalo, Emilyn mies, Tyttö ja kohtalokas kilpa-ajo, Lucy Ellenin tapaus ja Tiet eroavat. Sisällöltään nämä kertomukset ovat tyypillistä Montgomeryä. Humoristisia ja ironisia, jotka kertovat rakkaudesta ja omalaatuisista ihmisistä. Pidin ensimmäisestä novellista eniten. Vaimo ja mies tapaavat toisensa monen vuoden jälkeen ratsastuskilpailuissa. Kummallakin on omat suosikkihevosensa kilpailun voittajaksi. Koska nainen ja mies rakastavat vielä toisiaan, he jättävät kohtalonsa hevosten varaan. Jos naisen suosikki voittaa hän ei palaa miehen luokse, mutta miehen suosikin voittaessa, hän palaa.

Tiedän salaisuuden ei varsinaisesti ole tyttökirja, vaan novellikokoelma. Montgomery kuitenkin sopii hyvin tyttökirjamaratoniini. Kaikkien vaikeuksien jälkeen jatkan lukumaratonia klo 16 saakka!

4. Laura Ingalls Wilder: Pieni talo suuressa metsässä (luettu 60 / 194s.)

Kirja, joka jäi kesken! Aloitin suurin odotuksin yöllä sen lukemisen. Siinä vaiheessa, kun kuvaus vain jatkui ja jatkui ruokien kuvailulla, mitä talven varalle säilöttiin, niin voi, miten tylsää! En pitänyt kaikkitietävä kertojatyylistä. Nyt tiedän kyllä, miten puunrungossa savustetaan lihaa. Mutta, miten yököttävältä tuntui lukea siansaparon syömisestä. Kirjalle ei ollut ehkä ihan otollinen aika lukea kaikkien kommervenkkien jälkeen. Mutta, miten kuuluisa ja kehuttu sarja muuttuu ja kannattaako sitä lukea? Alku ei ollut minun "makuuni"!

5. Kerttu Juva: Pesulan Marita (147s.)


Luku-urakkani on tullut päätökseen ja tänään ehdin lukea kaksi Vihreä Kirjasto-sarjaan kuuluvaa kotimaista tyttökirjaa. Kumpikin on ilmestynyt samana vuonna 1959.

Pesulan Marita kertoo ujosta saaristolaistytöstä, joka on tullut Helsinkiin äitinsä ystävän rouva Viinikan apulaiseksi pesulaan. Saaressa ei ole mitään tekemistä, kun koulu on päättynyt ja nuoret muuttavat maalta kaupunkiin työn perässä. Maritan vanhemmilla ei ole varaa kustantaa tytön opintoja oppikouluun. Marita tutustuu helsinkiläispihan nuoriin ja saa uusia ystäviä. Toiset ystävistä ovat vähän huonompaa "sakkia". Marita ihastuu Tapsaan ja päristelee hurjilla moottoripyöräretkillä tämän kyydissä ja käy savuisissa Kallion baareissa nuorijoukon kanssa. Marita kuitenkin huomaa, ettei Tapsa olekaan sellainen kuin hän on luullut. Vastapainoa löytyy kunnollisesta lehtoriperhe Lankialasta, ja perheen nuorista. Kirjassa on vahva asetelma maalta kaupunkiin, ja Maritan ristiriitaiset tuntemukset vieraassa suurkaupungissa, johon hän tuntee samalla vetovoimaa, mutta samalla ikävöi kotiinsa. Juva kuvaa elävästi nuorten maailmaa ja 50-lukulaisen Helsingin sykkeen voi tuntea tekstistä läpi. Kirjassa viitataan myös Tupla tai Kuitti, television tietovisaan, jota ihmiset kerääntyvät liikkeen lasi-ikkunan eteen katsomaan.

Jatkan myöhemmin viimeisen kirjan parissa. Syön välillä!

6. Aila Nissinen: Vihreät ympyrät (125s.)

Aila Nissisen Vihreät ympyrät kertoo yhdenpäivän tapahtumista. Aurinkoisena helmikuun päivänä Irmeli lintsaa koulusta ja lähtee salaperäinen paketti kainalossa kulkemaan pitkin Helsingin katuja. Helsinkiläinen kaupunkikuvaus on tässäkin romaanissa hyvin tärkeässä osassa ja ensi yönä varmaan näen untakin Helsingistä! Erikoisen kirjasta tekee kertomistyyli ja näkökulmien vaihtelu. Kirja on aikanaan ollut modernin nuortenromaanin syntymisen tunnusmerkkejä. Nissisen kieli on hyvin kaunista ja enemmän tekstistä saisi irti lukemalla hitaammin ja kuulostelemalla sanoja ja lauseita. 

Tässä tyttökirjassa on jotain hyvin Virginia Woolfimaista, koska ajatukset, muistot ja hetket ryöpsähtelevät tajunnanvirtamaisesti. Pidin Vihreistä ympyröistä paljon ja haluan lukea Nissisen toisenkin tyttökirjan Taivas on sininen ja valkoinen.

"Kalapetri sanoo, että maailmassa on sekä rumaa että kaunista, sekä hyvää että pahaa - ja jos rumaa tuijottaa liian kauan, niin se tartuu. Ja jos ei voi tehdä mitään, täytyy katsoa merelle. Kauniskin tarttuu - katsotaan merelle! Maija, tuijota merelle, kuulitko! Se pesee silmät." (100 s.)

Lopuksi! Olen tänään elänyt vielä talviajassa ja lopetin lukemisen klo 15.30 (kesäaikaa klo 16.30). Luettuja sivuja kertyi kaiken kaikkiaan 767 sivua. Salmiakki ja suklaa ovat maistuneet liiankin hyvin lukemisen lomassa. Vaikka tietokoneeni hajosi kovassa maratonrutistuksessa, ajantajuni katosi, nälkä ja heikotus yllättivät loppumetreillä, niin silti lukemaan tekevi mieleni vieläkin. Mutta paaaljon rauhallisemmin...

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

John Green: Tähtiin kirjoitettu virhe


16-vuotias Hazel sairastaa parantumatonta kilpirauhassyöpää. Happipullo kulkee aina Hazelin matkassa, sillä ilman sitä, henki ei kulje. Vertaistukiryhmässä tyttö kohtaa hurmuripojan Augustuksen, joka on menettänyt jalkansa luusyövän seurauksena. Tapaamisesta alkaa Hazelin ja Augustuksen rakkaustarina, jota sävyttää ainainen kuoleman läsnäolo. Tähtiin kirjoitettu virhe (WSOY, 2013) ei ole kuitenkaan mikään sydäntäsärkevä nyyhkytarina, jota pitäisi lukea nenäliinapakkauksen kanssa. Se on kirpeän humoristinen, älykäs ja hyvin realistinen kertomus syöpää sairastavista nuorista ja heidän arkipäivästään.

"Katsoin Augustus Watersiin, ja hän katsoi minuun. Hänen silmänsä olivat melkein läpinäkyvän siniset. Tulee sellainen aika, jolloin me kaikki olemme kuolleet, minä sanoin. Me kaikki. Tulee sellainen aika, jolloin jäljellä ei ole ainotakaan ihmistä joka muistaisi olemassaolomme tai lajimme aikaansaannokset. Jäljellä ei ole ketään, joka muistaisi Aristoteleen tai Kleopatran, sinusta puhumattakaan. Kaikki mitä teimme, rakensimme tai kirjoitimme, ajattelimme, keksimme painuu unohduksiin, ja tämä tässä on ollut yhtä tyhjän kanssa. Se aika voi tulla pian tai vasta miljoonan vuoden päästä, mutta vaikka ihmiskunta kestäisikin auringon sammumisen, se ei silti kestä loputtomiin. Oli aika jolloin organismeilla ei ollut tietoisuutta, ja tulee aika jolloin sitä ei enää ole. Unohdus on väistämätön, ja jos se huolettaa sinua, unohda koko juttu."

Kirjaa luonnehtii nokkela ja teräväsanainen dialogisuus. Hazelin minämuotoinen kerronta on sujuvaa ja nopeaa luettavaa. Oman jujunsa tarinaan tuo Hazelin lempikirjan mysteeri, ja nuorten yhteinen matka Hollantiin kirjailija Van Houtenia tapaamaan. Aina eivät unelmat ja todellisuus kohtaa, mutta pettymyksistäkin selvitään. (Van Houtenin kaakao oli muuten lempikaakaotani lapsuudessani.) 

John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe, The Fault in Our Stars (2012, suom. Helene  Bütsow) on ollut Yhdysvalloissa menestys ja se on suomennettu äskettäin. Kirja on fiktiivinen tarina ja omistettu 16-vuotiaana syöpään kuolleelle Esther Earlille. Wikipedian mukaan Greenin työskentely lastensairaalassa vakavasti sairaiden lasten kanssa inspiroi häntä kirjoittamaan teoksen. Nuorten aikuisten kirjallisuutta kirjoittavan kirjailijan palkittu esikoisteos on Looking for Alaska ja olisi hienoa, jos sekin suomennettaisiin. Tähtiin kirjoitetun virheen ainoa virhe on kansikuva, joka on suorastaan luotaantyöntävä, mutta siitä huolimatta suosittelen kiinnostuneita lukemaan kirjan. Aikaisemmin kirjasta ovat bloganneet Oota, mä luen tämän eka loppuun, Kirjapeto ja pilvien tarkkailuun.

lauantai 2. maaliskuuta 2013

Anni Polva: Me tytöt


Me tytöt on Anni Polvan vauhdikas koululaisromaani, joka on ilmestynyt ensimmäisen kerran 1946. Kirjan kolmannen painoksen takakannessa esitellään romaania ylistäviä lehtien kirja-arvosteluja. Esimerkiksi Haminan Lehti kehuu romaania viehättäväksi nuorisokirjaksi. Uusimaa on arvioinut kirjaa alusta loppuun eläväksi elämäksi, josta huomaa selvästi, että kirjoittaja tuntee kaikki kertomansa asiat ja ihmiset. Kainuun Sanomat kuvailee kirjaa viattomaksi ja hauskaksi menoksi. Olen samaa mieltä kaikkien arvioiden kanssa. Me tytöt on hulvatonta ja hupaisaa luettavaa, jota luonnehtii kepeä ja sukkela dialogi.

Minulle oli mukava yllätys löytää Anni Polvan tuotannosta puhdas koululaisromaani, joka on kirjoitettu Mary Marckin ja muiden tyttöjen koululaisromaanien kirjoittajien tradition hengessä. Tämä koululaiskuvaus sijoittuu kauppaopistoon, ja Anna Kasurinen on kirjoittanut samantyypisen kuvauksen kauppaopiston koululaiselämästä tyttöjen koululaisromaanissa Uusia ystäviä (1938). Kummatkin romaanit eroavat monesti oppikoululaisten elämää kuvaavista koululaisromaaneista siinä, että oppilaat ovat enemmän aikuismaisia tai vanhempia. Luokan pojat voivat polttaa tupakkaa ja juoda alkoholia, mutta tytöt eivät tietenkään. Me tytöissä kummatkin sukupuolet käyvät ravintoloissa, mutta juominkeihin ei kosketa. Muuten toverielämää luonnehtivat tutut konventit, iltamat koulussa, näytelmäesitykset ja tanssiminen. Elokuvissa ja kahviloissa käynti tällä kertaa Helsingin Primulassa sekä hiihto- ja rekiretket kuuluvat reippaiden opiskelijoiden elämään.

Koulunkäynti on rankkaa työtä ja ahkeraa uurastusta, läksyjen tekemistä, kokeisiin ja tentteihin lukemista yömyöhään asti. Huvituksillekin täytyy jättää tilaa ja yöunet jäävät nuorilla kovin lyhkäsiksi. Me tyttöjen kantava voima on Maija Heliö toista vuotta kauppaopistoa käyvä reilu ja poikamainen tyttö. Hän asuu luokkatoverinsa Anjan kanssa täysihoidossa. Viimeinen lukukausi työllistää, mutta tytöillä on säpinää luokan poikien kanssa. Luokan komistus Pekka iskee silmänsä Maijaan ja yrittääpä aina välillä saada suukkoa tytöltä siinä onnistumatta. Korvatillikoita kyllä mäjähtää Pekan naamalle.

"Siinä saat, senkin! Luuletko sinä, että minä olen jonkinlainen lautasliina, johon kuka tahansa saa pyyhkiä suunsa! Kaikenlaiset keskenkasvuiset pojannulikat tässä rupeavatkin esittämään ensirakastajan osaa." (Maija)

Koululaiselämään kuuluvat ankarat opettajat, etupäässä koulun johtaja, joka ottaa luokan puhutteluun milloin mistäkin rikkomuksesta. Luokka pitää yhtä ja toisia autetaan esimerkiksi käännöstehtävissä tai poikien mokaillessa. Yleensä auttajia ovat tunnolliset tytöt! Kevään odotetuimpia tapahtumia ovat luokan opintomatka Helsinkiin ja kauppaopiston läpäiseminen. Maija lupaa eron hetkellä kirjoittaa Pekalle, vaikka onkin vannoutunut vanhapiika.

"Minusta tulee liikenaisten tukipylväs ja joskus vielä kauppaneuvos. Silloin ei ole aikaa ajatella avioliittoa." (Maija)

Maijan sielunelämään lukija ei pääse kurkistamaan kovinkaan syvällisesti vaan henkilöiden kuvaaminen jää ulkokohtaiseksi. Minua viehätti kuitenkin tyttökirjan pirteä ja huoleton olemus sekä koululaiskuvaus, johon Anni Polva on ammentanut omista kauppaopiston opiskeluajoistaan.