Irmeli Salavan (Silvo) ainokaiseksi jäänyt Neliapila (Otava) ilmestyi kotimaisten koululaisromaanien kukoistusaikaan vuonna 1927. Neliapila koostuu neljästä helsinkiläisestä koulutytöstä Eilasta, Saarasta, Liisasta ja Kaisusta. Eila Autere ja Saara Carén ovat varsinaiset tarinan päähenkilöt, jotka tulevat varakkaista yläluokkaisista kodeista. He ovat tyttökoulun viidennellä luokalla. Liisa ja Kaisu käyvät yhteiskoulua, mutta jäävät kertomuksen värittömiksi sivuhahmoiksi. Kaikki tytöt käyvät partiota ja viettävät yöretken Liisan arkkitehtiperheen huvilalla suuressa luonnonpuistossa Kulosaaressa. Yöretken aikana sattuu ja tapahtuu, kun Eilan voimisteluhousut syttyvät tuleen kesken yövartion nuotion äärellä. Onneksi meri on lähellä!
Kirja on tyyliltään kepeän hassutteleva. Saaran hahmo muistuttaa hiukan Mary Marckin Eeva-sarjan Herttaa hulvattomilla ideoillaan ja kepposillaan. Eilan äti toimii kaikenlaisissa yhdistyksissä Eeva-sarjan rouva Norman tapaan. Isä on kuuluisa tuomari. Salavan tyylistä tulee mieleen myös Salme Setälän aikaisemmin ilmestyneet 1920-luvun koululaisromaanit. Kovin omaperäistä kertomus ei tuo koululaisromaanien genreen - paitsi kahdessa kohdassa lukijan kulmakarvat nousivat hämmästyksestä...
Tytöt tekevät hyväntekeväisyystyötä ja lähtevät viemään Jouluna ruokakoria köyhälle perheelle. Kestää kauan, kun Söörnäisisissä asuvan perheen äiti avaa oven ja asunto onkin täynnä häkää! Leskiäiti on yrittänyt tappaa itsensä ja kaksi poikaansa, koska ei pysty enää elättämään heitä. Tytöt perheineen tulevat hätiin ja leski saa ruoka-apua ja työpaikankin. Rankka aihe, joka kevyesti ohitetaan kaikki hyvin-lopulla.
Piilorasismi tai siis näkyvä rasismi pääsi minut myös yllättämään, vaikka esiintyyhän sitä vanhemmissa lasten- ja nuortenkirjoissa. Nimittäin Eila saa kirjeen tyttöserkultaan Puolasta ja tämä kuvailee koululaiselämää siellä mm. näin: "Koulussamme on paljon juutalaistyttöjä, joista emme yhtään pidä. He ovat useimmiten hyvin epämiellyttäviä olentoja, valehtelevat ja komeilevat vaatteillaan, ja varsinkin köyhiä tovereitaan kohtaan he ovat sietämättömiä." Tarina jatkuu, kuinka ei-juutalainen koululaistyttö kostaa vääryyden työntämällä sianlihaa erään juutalaistytön suuhun. Aika hurjaa! Tämän jälkeen minun lukemisen ilo loppui kokonaan.
Eikä sitä pelastanut edes hassu kohtaus, kun koulutoveri tuo eetteripullon tyttökouluun ja Saara nukahtaa kesken oppitunnin. Plussaa kirja saa sen sijaan hauskasta kuvituksesta, joka on Rudolf Koivun tekemä. Koululaisromaanin koulukuvaus jää muuten varsin valjuksi ja naiivi huumori ei vaan naurattanut. Miten lienee silloin ennen?
Huh huh! Kuulostaa tosi kurjalta. Juutalaisiin kohdistunut antipatia on ollut minulla mielessä aiheena, jota voisi tutkia kirjallisuudesta (aloitin kerran kirjallisuuden abro-opiskelun työväenopistossa, mutta se jäi kesken silloin, mutta jokin avoin yliopisto opiskelu kyllä kiinnostaisi, jos fysiikkani kestäisi paremmin). Tuo neliapila on tyypilinen tuon ajan kirja ja siitä on selkeästi nähtävissä kansallissosialismin nousu. Häkätapaus taas voisi olla kuin tätä päivää, kun ajattelee, kuinka monia ikäviä uutisia on kuultu. Tyttökirjat voivat todellakin olla muutakin kuin tyttöhupakoiden tavallisia touhuja.
VastaaPoistaAino, en muista aikaisemmin törmänneeni näin voimakkaasti kansallissosialismiin kotimaisissa tyttökirjoissa. Täytyy kuitenkin perehtyä enemmän noihin sota-ajan tyttökirjoihin, joissa taas esiintyy propagandaa ja "ryssä-vihaa". Yhdysvaltalaisen Jean Websterin tyttökirjassa Paras vihollinen pohditaan rodunjalostusoppia ja muistan, kuinka epämiellyttävää sitä oli lukea! :(
VastaaPoistaUpeaa kuvitusta, mutta teos muuten kuulostaa aika karsealta. :O Kiitos tästä, kiva kun blogeissa esitellään myös niitä ei-niin-mukavia lukukokemuksia.
VastaaPoistaNoora, olihan se sisältö tosiaan epämiellyttävä yllätys, kun ensin selailin kirjaa ja kuvitus näytti hauskalta! Tutkimuksellisesta näkökulmasta tämä koululaisromaani on kuitenkin kiinnostava aikansa ilmiöistä. Olen lukenut muitakin tuon ajankohdan koululaisromaaneja ja niistäkin on käynyt ilmi joitain yllättäviä seikkoja. Yritän postata pian niistäkin kirjoista.
PoistaTutkijalle hyödyllinen, meille muille karmea kirja. Tuon kirjan kirjoittamisen aikaan kirjan kirjoittaja ja kirjan henkilöt eivät tietenkään tienneet, mitä hirveyksiä oli tulossa. Hitlerille naurettiin. Häntä pidettiin moukkamaisena pummina, ei uskottu, että kukaan kannattaisi häntä. Pilkattiin ihan "huvin vuoksi" juutalaisia ja milloin mitäkin vähemmistöä, niin kuin oli tehty aina Euroopassakin ja tehdään nykyäänkin.
PoistaJuutalaisvainoja oli ollut jo Venäjällä ja Neuvostoliitossa oli keskitysleirejäkin. Mutta mitään sellaista ei uskottu voivan tapahtua sivistyneessä Saksassa, kuten sen ajan juutalaisetkin ajattelivat isänmaastaan Saksasta eivätkä paenneet sieltä ajoissa.
Koin "puolalaisen koulutytön kirjeen" erityisen järkyttävänä. Meidän aikanammekin pilkataan monia ryhmiä, ehkä eniten maahanmuuttajia, perussuomalaisia ja kristittyjä. Jäljet pelottavat.
Selailin kirjaa vielä uudestaan ja isänmaallisuus on myös sellainen asia, joka korostuu monissa näissä vanhoissa tyttökirjoissa. Neliapilan lopussa heitetään jopa ajatus, että Suomesta tulisi suurvaltio, johon liittyisivät pienet kansat, kuten Viro, Karjala, Inkeri ja Liivi! Täytyy myöntää, että tämä kirja on todella erikoinen ja poikkeava tämän ajan tyttökirjojen joukossa. Mutta vielä on paljon luettavaa edessä ja katsotaan, mitä vastaan tulee!
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaEetteriä ostin lapsena apteekista kun kerättiin perhosia...
VastaaPoistaOlet kait kuullut että Ruotsissa jotenkin yritetään kieltää näitä piilorasistisia kirjoja (jopa Tintin ja Pippi), mutta sehän oman ajan historiaa.
PoistaHannele, olen lukenut lehtiartikkeleita, kun niistä kohuttiin. Löysin muuten Youtubesta videon, joissa oli rasistiseksi luokiteltuja lastenkirjoja mm. Peppi, Tintti, Huckleberry Finnin seikkalut ja Narnian tarinat.
PoistaSyyte Narnia-kirjojen rasismista on liioiteltu. Kirjassa Hevonen ja poika (alkuteos The Horse and his Boy, 1954) vaaleaihoinen prinssi Shasta menee naimisiin tummaihoisen kalormeniaatelistytön Araviksen kanssa. Heidän poikansa Ram Suuri on kuuluisa kuningas. 1950-luvulla rotujen väliset avioliitot olivat harvinaisia, ja niitä paheksuttiiin. Oli Lewisilta rohkea teko laittaa lastenkirjaan rotujenvälinen avioliitto siihen aikaan.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaAika karmea tuo kirjekohta, ei ihme että lukemisesta meni maku. Jotkut kirjat ovat syystäkin painuneet unohduksiin.
VastaaPoistaPeppiä en pidä rasistisena kirjana enkä Astrid Lindgreniä rasistina. Aika oli eri kuin nyt, enää Lindgrenin kaltainen kirjailija ei ehkä kirjoittaisi alkuasukaskuningas-juttuja tms., mutta sydämeltään uskon Lindgrenin pitäneen kaikkia ihmisiä samanarvoisina. Tai ehkä lapsia vielä vähän arvokkaampina kuin aikuisia ;). Myös ihanalla L. M. Montgomeryllä on romaaneissaan (kuten sinä, Sara tiedätkin, mutta minulle se tuli ihan vähän aikaa sitten yllätyksenä) sellaisia saksalaisjuttuja, joille pudistelemme nyt päätämme, mutta onneksi kirjojen perusvire on humaani.
Maria, totta L.M. Montgomeryn englanninkielisessä Rillassa oli yllätyksiä ja saksalaisvastaista propagandaa. Perehdyn siihen vielä enemmän ensi vuoden aikana. Tuli muuten mieleen Enid Blyton, jonka kirjoja on moitittu rasisimista ja Viisikkojahan alettiin nyt pari vuotta sitten muokkaamaan nykypäivään paremmin soveltuvaksi Britanniassa. Jännä olisikin lukea joku "moderni" Viisikko. Myös Neiti Etsiviä syytettiin aikanaan rasismista ja niitä muokattiin uudelleen.
PoistaTutkimuksesi käy kiinnostavaksi, kun siinä on ainakin tässä vaiheessa mukana myös kirjailijoita, joiden tuotantoon ovat vaikuttaneet 1900-luvun väkivaltaiset poliittiset ääriliikkeet, natsismi (Salava) ja kommunismi (Rauha S. Virtanen).
VastaaPoistaEnglannissa on eräs suosittu lastenkirjailija, joka oli varhainen sosialisti (Fabian-liike), nimittäin Edith Nesbit(1858-1924) joka on vaikuttanut paljon esimerkiksi C. S. Lewisin ja J. K. Rowlingin lastenkirjoihin. Nesbitin kirjat ovat hauskoja. Niissä on aikamatkoja ja fantasiaa.
Nesbitin lastenkirjoissa ei tuoda esille politiikkaa samalla tavalla kuin esimerkiksi Rauha S. Virtasen viimeisimmissä kirjoissa, siksi Nesbit on säilyttänyt suosionsa kaikkien lukijoiden keskuudessa myös 1900-luvulla. Siihen on vaikuttanut tietenkin myös se, että hänen sosialismistaan on kirjoitettu avoimesti faktana. Politiikkaa ei ole peitelty eikä hyssytelty, niin kuin tehdään Suomessa esimerkiksi Kaarina Helakisan kohdalla. Kirjallisuustieteessäkin pitäisi olla sitä avoimuutta, johon pyritään nykyään muualla yhteiskunnassamme.
Olen lukenut lapsuudessani Nesbitin Rautatielapset, mutta pitäisi joskus lukea kirja uudestaan, kun en enää oikein muista siitä mitään.
PoistaTutustuin Edith Nesbitin kirjoihin tehdessäni gradua C. S. Lewisista eli siis hyvin kauan sitten. Vuosien varrella luin lapsilleni paljon kirjoja ääneen kääntäen niitä suoraan alkukielestä, joten en ole oikein perillä siitä, mitä on suomeksi ja mitä ei. Englantilaiset ovat aina arvostaneet lasten-ja nuortenkirjallisuutta ja sen kirjoittajia. Olen aika paljon toiminut sen ajattelun tukemana.
PoistaTuosta suoraan kääntämisestä: Tyttäreni sanoi, että hän oli lapsena ihmetellyt, miksi äiti lukee niin hitaasti ja isä sujuvasti.:)
Tää kirja tuntuu jotenkin tutulta, mutta mä olen onnistunut sitten lukemaan sen takertumatta aatteellisen sanomaan. Toisista kirjoista Kaija Vaaran Pikkukaupungin tyttö sisälsi ainakin jotain Akateemisen Karjalaseuran ihannointia (tyyliin vain sieltä tulevat kunnon pojat), mutten enää muista, että oliko siinä kirjassa jotain muutakin aatteellisempaa.
VastaaPoistaVelma, minulla on tuo Pikkukaupungin tyttö, mutta en ole sitä vielä lukenut. Kiinnostavaa!
PoistaLuin juuri Kirjailija-lehden 4/2013 artikkelia kirjojen makuloinnista. On täysin käsittämätöntä, että Rauha S. Virtasenkin teokset on makuloitu. Alkutuotanto on kaikille suomalaisille yhteistä ja rakasta nuortenkirjallisuutta, ja lopputuotannon kirjat ovat dokumentti noista hulluista vuosikymmenistä ja osalle suomalaisista läheisiä ja osalle vastenmielistä - kuten Neliapila. Mutta nehän ovat kulttuurihistoriaa! Eurooppa oli 1900-luvulla noiden vastakkaistenn aatteiden lumossa. Niitä aikoja ei voi pyyhkiä pois historiasta. Kirjojen hävittäminen makuloimalla on jälkisensuuria.
VastaaPoistaUskon, että jokin säätiö ottaa ennen pitkää Virtasen kirjoista uudet painokset.
Täytyisi olla mieluummin joku keskuskirjasto, johon kaikkia nuortenkirjoja pelastettaisiin. Makulointi on saanut käsittämättömän suuret mittasuhteet. Ei pienen kansan kulttuuuria pidä näin hoitaa.