Elina Rouhiainen: Kesytön - pararomantiikkaa ja tyttöjen kirjallisuutta?

Kesytön (Tammi, 2012) on 23-vuotiaan Elina Rouhiaisen esikoiskirja, joka on nuorille suunnatun Susiraja-sarjan avausosa. Fantasiasarjassa yliluonnolliset elementit ovat ihmissusien muodossa, onpa joukkoon mahdutettu mukaan yksi vampyyrikin. Paranormaali romantiikka on tullut tutuksi minulle lähinnä elokuvista ja televisiosta. Kaikki romanttiset Twilight-elokuvat olen katsonut. Anne Ricen luomat vampyyrit Louis ja Lestat ovat jääneet mieleeni Veren vangeista värisyttävinä ja kiehtovina hahmoina. Vaikuttava elokuva on myös The Wolf: Jack Nickholsonin ja Michelle Pfeifferin keskinäinen henkilökemia toimii loistavasti. Yliluonnollinen romantiikka tekee läpilyöntiä nyt kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa ja minäkin innostuin lukemaan kaksi genren kirjaa putkeen. Salaman Käärmeenlumoojasta kirjoitin viimeksi.

Kesyttömässä pararomanttisen kolmiodraaman keskiössä ovat luokan uusi tyttö Raisa, koulun vaikutusvaltaisin poika Mikael ja tämän kaunis tyttöystävä Jenni. Äitinsä menettänyt Raisa on muualta tullut. Vahvan kaupunkilaisidentiteetin omaavan taiteellisen tytön on sopeuduttava uuteen ympäristöön - Hukkavaaraksi kutsuttuun pieneen kyläyhteisöön. Kylässä vallitsee tiukka hierarkkinen rakenne, jossa miehet hallitsevat ja ovat laumansa johtajia. Naiset ovat alistuneet. Raisa rikkoo yhteisön rajoja heti alusta alkaen kapinoimalla vastaan vallitsevaa järjestystä. Yhteisön rakenteita vavisuttaa myös Raisan ja Mikaelin suhde. Tarinan edetessä Raisalle selviää kyläyhteisön varjellut salaisuudet sekä oman identiteettinsä alkuperä. Toki ratkaisemattomia kysymyksiä jää edelleen roikkumaan ilmaan ja seuraavaan osaan luodaan kiinnostava jännite. Rouhiainen kirjoittaa sujuvasti ja minämuotoinen kerronta koukuttaa lukijan mukaansa.

Lastenkirjahyllyn suosituksesta tartuin Kesytön-kirjaan, koska minua kiinnosti Rouva Huun näkemys tyttökirjallisuuden konventioista pararomantiikassa. Yhtäläisyyksiä löytyikin sata vuotta taaksepäin. Jos Anni Swanin Iris rukassa Metsäpirtin Iriksen on sopeuduttava maalta kaupunkiin, niin Kesyttömässä stadilaisen Raisan on sopeuduttava kaupungista maalle-asetelmassa. Vapauteen tottuneina tytöt kärsivät koti-ikävää yhteisön tukahduttavissa rajoissa. Kummatkin tytöt ovat ulkopuolisia, vähän homssuisia ja erilaisia kuin muut. Iris on lahjakas musiikissa ja Raisa taas kuvataiteessa. Puoliorvot tytöt asuvat enojensa luona, ja isät loistavat poissaolollaan. Iris kuitenkin löytää isänsä ja pääsee takaisin kotiinsa, mutta Raisan kohtalo jää vielä auki. Tyttökirjamaisia piirteitä löytyypä hyvinkin pararomantiikan genrestä Montgomeryn Annan tavoin kuten Rouva Huu toteaa. Voiko genreä pitää tyttökirjallisuuden jatkumona? Tytöthän pararomantiikkaa taitavat pääasiassa lukea. Vinttikamarin blogissa on luettu myös Kesytön ja Ahmu pohtii samalla genren piirteitä.

Susiraja-sarjalla on myös omat kotisivut, mutta kirjan traileri on minusta epäonnistunut. Se on tylsä ja pojan silmät eivät todellakaan ole ollenkaan kuin Mikaelin valtamerensiniset silmät.

"Katsoimme toisiamme. Suden katseesta paistoi ymmärrys: se tiesi. Se tiesi, eikä siltikään lähtenyt pois.
Lopulta se tuli luokseni ja jätti samalla hankeen tassunjälkensä. Se istui eteeni. Hetken kuluttua minä kumarruin ja silitin sen päätä.
Oli rauha." (s. 31)