Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maria Jotuni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Maria Jotuni. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. helmikuuta 2012

Suomalaista varhaisnovellistiikkaa Pakkalaa ja Jotunia

Suomalaiset varhaisnovellistit ovat kiinnostaneet minua ja olen tutustunut Maria Jotunin ja Teuvo Pakkalan novelleihin. Jotunin muuta tuotantoa olen lukenut aikaisemmin, mutta Pakkala on ollut minulle ihan uusi tuttavuus. Junamatkani ovat sujuneet nopeasti, kun olen lukenut novellin silloin tällöin heidän novellikokoelmistaan.

SKS:n Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita sarjassa on ilmestynyt Teuvo Pakkalan Lapsia ja Pikku ihmisiä kokoelmat sekä Maria Jotunin Kun on tunteet ja Tyttö ruusutarhassa kokoelmat. Luin Pakkalan novellikokoelmaa Lapsia, joka on ilmestynyt alun perin 1895. Pakkalan tunnettuja novelleja sanotaankin lapsinovelleiksi, koska keskeisiä henkilöitä niissä ovat lapset ja nuoret.

Pakkala osaa todella taidokkaasti ja realistisesti kuvata lasten maailmaa, lasten keskinäisiä sosiaalisia suhteita ja lapsia ryhmänä. En osaa oikein nimetä suosikkiani novelleista, koska pidin niistä kaikista. Mieleeni jäivät erityisesti novellit Poikatyttö ja Mahtisana (Stiiknafuulia), joissa tyttöjä kuvattiin aikanaan sovinnaisuudesta poiketen rohkeina ja rajuina ja, jotka pärjäsivät pojille kisassa kuin kisassa. Pakkalan novelleista on nostettu esille niiden pedagogisia ja lapsipsykologisia ansioita ja minuun novellit tekivät vaikutuksen. Seuraavaksi minua kiinnostaa tutustua Pakkalan romaaneihin, jotka keskittyvät myös lapsuuden ja nuoruuden kuvauksiin. Onko teistä joku lukenut Pakkalan tuotantoa?


Objektiivisen novellin varhaisia suomalaisia novellisteja olivat juuri Teuvo Pakkala ja Maria Jotuni. Jotunin novellikokoelmat ilmestyivät alun perin 1913 ja 1927. Jotunin novelleissa monesti dialogi on niille tyypillistä. Kahden ihmisen välinen keskustelu hallitsee novellia ja heidän käsityksensä ovat usein vastakkaisia. Pidin hulvattoman paljon hauskasta Hilda Husso nimisestä novellista. Keskustelu novellissa tapahtuu puhelimen välityksellä miehen ja naisen välillä. Miehen ääni on merkitty ajatusviivoin lukijan tulkittavaksi.

- Jaaha, se on Lundqvist kuin puhuu. Tämä on hotel Iriksestä kuin puhutaan. Minä olen Hilda Husso, muistaako Lundqvist vielä?
---
- Olin Ekbomin maatsalongissa siivoojattarena silloin kuin poika syntyi, jos Lundqvist muistaa?
---
- Halloo, kuinka en kuullut?
---
- Ei, ei täällä ole ketään nyt. Ei Lundqvistin tarvitse pelätä, että joku kuulisi, puhuu vaan vapaasti. (27)


Niminovelli Tyttö ruusutarhassa on pitkähkö novelli kuin myös Käärme paratiisissa, joista pidin kummastakin. Jotuni kirjoittaa todella elävästi ja iskevästi. Novelleissa on erilaisia sävyjä huumorista ja ironiasta traagisiin tunnelmiin. Aion jatkossa lukea Jotunilta vielä lisää novelleja aikaisemmista kokoelmista. Onko teille tuttuja Maria Jotunin novellit?