Silkkihienot siteet - Anni Swanin ja Otto Mannisen kirjeenvaihtoa

Antero Mannisen ja Hellevi Arjavan toimittama Silkkihienot siteet (SKS, 2000) kuvaa kirjailijoiden Anni Swanin ja Otto Mannisen välistä kirjeenvaihtoa vuosina 1898-1908. Ajallisesti kirjeissä painottuu 1900-luvun alkupuoli: heidän seurustelun alkamisesta avioliiton solmimiseen ja ensimmäisen lapsen syntymään.

Anni ja Otto tutustuivat toisiinsa koulukaupungissaan Mikkelissä jo 1890-luvulla. Otto taisi ihastua Anniin alusta alkaen. Ensimmäisen kerran hän kosi neitosta 1904, mutta sai rukkaset. Vuoden eron jälkeen seurustelu alkoi varovaisesti uudelleen. Pari kihlautui helmikuussa 1906. He salasivat kihlauksensa kaikilta ja julkaisivat sen vasta juhannuksena Hopeavuoren huvilassa, Swanin perheen kesänviettopaikassa.

Ennen suhteensa syvenemistä Anni ja Otto tekivät myös yhteistyötä Anni Swanin saduissa. Otto auttoi Annia oikeakielisyyskysymyksissä ja sepitti runoja satuihin. Swanin sisaruksista, Nelman puolison Christian Sibeliuksen on sanottu puuskahtaneen heistä näin:

"He lukevat ja lukevat korrehtuuria, kunnes ovat harmaapäisiä ja ihmettelevät, miksi emme menneet naimisiin."

Naimisiin pari meni kuitenkin helmikuussa 1907. Avioituessaan Anni Swan oli 32-vuotias ja Otto oli kolme vuotta häntä vanhempi. Heidän poikansa Antero Manninen syntyi marraskuussa samana vuonna. Hellevi Arjava toinen kirjan toimittajista on Anteron tytär ja Annin ja Oton lapsenlapsi.

Kirjassa on kirjeitä on kaiken kaikkiaan noin 140. 60 kirjettä on Anni Swanilta ja reilut 50 Otto Manniselta. Loput kirjeet ovat heidän muuta kirjeenvaihtoaan, usein sisarustensa kanssa. Suurin osa Anni Swanin lähettämistä kirjeistä Manniselle luultiin lopullisesti hävinneen ja ne löytyivät vasta, kun kirja oli jo painovaiheessa. Sen takia nämä kirjeet on sijoitettu erilliseen osioon kirjan lopussa. Kirjeet on kuitenkin numeroitu, joten kirjeenvaihtoa voi seurata, mihin väleihin ne kuuluvat. Lukiessa kirjaa täytyy pitää kahdesta kohdasta auki ja kirjanmerkki on siinä hyvä apuväline.

Alkuvaiheen kirjeissä korostuu vielä epävarmuuden tunteita molemmin puolin ja epäilyksiä siitä, ovatko he sopivia toisilleen. Ehkäpä myös vapauden menetyksen pelkoa. Kumpikin on tottunut olemaan yksin. Samalla niissä on hurjaa ikävää ja kaipausta toista kohtaan. Anni työskenteli kansakoulunopettajana Helsingissä ja Otto teki suomennostöitä Kangasniemellä. Kirjeet ovat välillä hyvinkin sentimentaalisia, tunteiden purkauksia. Anni ja Otto olivat erossa toisistaan pitkiäkin aikoja kihlauksen jälkeen. Otto rakennutti heidän yhteistä pesäänsä, kesäkotia Kotavuorta.

Kirjeet lähentävät ja yhdistävät paria silkkihienoin sitein. He kutsuvat toisiaan rakkaiksi, antavat toisilleen suloisia hellittelynimiä: Kultasirkkasi, satutyttöseni, kotamuoriseni, kotavaari ja uneksivat unia toisistaan. Rakkautta, lämpöä ja tunnelmaa voi lukiessa hengittää sisään. Samalla se saa miettimään, että tällaisia pitkiä, romanttisia kirjeitä ei varmaankaan enää sähköisen teknologian vallitessa kirjoiteta...

Kirjeitä on kiinnostavaa lukea, sillä saan niistä tiedonsirpaleita Anni Swanin elämästä ja ajatuksista, vaikka tietynlainen salaperäisyys verhoaa häntä, aina. Kirjeissä on arkisen elämän kuvausta, historiallista ajankuvaa ja kulttuurin henkeä niin kuin myös teoksissa Yhdeksän mustaa joutsenta ja Mustat joutsenet ja heidän jälkipolvensa (joka on minulla vielä kesken). Ne sisältävät taas Swanin sisarusten välistä kirjeenvaihtoa. Niitä kirjeitä on raskaampi lukea ja sekin vaikuttaa, että kirjoittajia on yhdeksän!

Anni Swanin ja Otto Mannisen avioliittoa pidettiin onnellisena ja se kesti yli neljä vuosikymmentä, kunnes kuolema erotti. Anni Swan (1875-1958) eli vielä kahdeksan vuotta miehensä jälkeen ja kirjoitti loppuun asti.

Silkkihienot siteet sisältää liitteinä myös Anni Swanin muutamia satuja sekä Otto Mannisen runoja. Monet teoksen mustavalkoisista valokuvista ovat Mannisen ottamia.

Minua huvitti pitkään tämä, kun Aino Swan kirjoittaa sisarelleen Saimi Järnefeltille Anni-siskon kihlauksen julkistamisesta ja Oton Hopeavuoressa käynnistä näin:

"Anni näkyy olevan kovasti kiintynyt Ottoonsa, hänen ajatuksensa ovat vaan Kangasniemellä ja hänen humöörinsä on mitä parain. Heitä oli niin hauska nähdä yhdessä, vaikka emme paljon saaneet nauttia heidän seurastaan kun melkein aina olivat metsässä."

Anni Swanin elämästä ja sisaruksista kiinnostuneille: Hellevi Arjava on kirjoittanut myös kulttuurihistoriallisen romaanin Swanin tytöt.

Swanin mustat joutsenet

Hellevi Arjavan Swanin tytöt (2007) on kulttuurihistoriallinen kertomus autonomian ajalta. Tässä kirjassa kerrotaan Suomen tunnetuimmasta sisarussarjasta, Swanin yhdeksästä tyttärestä (mustat joutsenet) ja heidän varttumisestaan nuoriksi naisiksi. Kirjan kansikuvassa (yllä) näkyy isä Carl Gustaf Swan, äiti Emmi ei näy kuvassa. Anni Swanin sylissä on hänen sisarenpoikansa Jussi Sibelius ja Annin oikealla puolella on hänen vanhempi sisarensa Elli. Kuvan on ottanut Otto Manninen juhannuksena 1906, jolloin hän ja Anni Swan kihlautuivat Hopeavuoressa Swanien kesäasunnolla.

Kertomus alkaa sanoilla: "Taaskin tyttö!", jolloin Anni Swan syntyy (1875) ja hän on järjestyksessä sisarusparven seitsemäs tyttö. Sen jälkeen syntyivät vielä Ilma ja Nelma. Isä Swan oli Snellmannilainen ja hänen kasvatus-ideologinaan oli isänmaallisuus ja suomalaisuus. Kotona piti puhua suomea ja tyttöjen tuli käydä suomenkielistä koulua. Tytöille annettiin suomalaiset, soreat nimet; Helmi Siveä, Aino Ilotar, Saimi Pia, Elli Ainamo, Toini Vellamo, Lyyli Armias, Anni Emilia, Ilma sekä Kaino Ihanelma. Jokaisella tytöllä oli myös omat lempinimensä ja esimerkiksi Annia sanottiin Nannaksi. Yhdeksän tyttären kouluttaminen ei ollut ihan helppoa tuona aikana, jolloin koulutus oli maksullista. Suomenkielisiä koulujakaan ei ollut kovin monta 1800-luvun loppupuolella, ja Swanin tytöistä suurin osa kävikin Helsingin suomalaista tyttökoulua, jolloin heidän täytyi asua Helsingissä. Muu perhe asui Lappeenrannassa, kun isä, maisteri Swan toimi siellä opettajana ja toimitti sanomalehteä Lappeenrannan uutiset. Lappeenranta ei ollut kuitenkaan ainoa paikka, jossa Swanit asuivat. He olivat kovia muuttamaan ja joutuivat monesti muuttamaan isän työn perässä.

Tytöt saivat ensin kotiopetusta ennen kuin siirtyivät kouluun. Heitä opettivat joko vanhemmat sisaret tai isä Swan itse. Tyttökouluun pääsemiseksi tyttäret oli valmennettava huolellisesti. Swanin perheellä oli rahasta tiukkaa ja sen takia oli mietittävä keinoja, miten kaikki tyttäret saadaan koulutetuiksi. Yhdessä vaiheessa viisi vanhinta tytärtä asui Helsingissä yhtä aikaa ja he perustivatkin yhteisen koulukodin, bolagin. Helmi aloitti jatko-opiston, josta valmistui opettajaksi, Aino kävi käsityökoulua ja hänestäkin tuli opettaja, myöhemmin veistonopettaja, Toini kävi tyttökoulua ja sitten Ellikin aloitti jatko-opiston. Toinista ja Ellistä tuli kielten opettajia ja Saimista näyttelijätär. Saimi oli kiinnitettynä Suomalaiseen teatteriin useamman vuoden ajan, kunnes avioiduttuaan lopetti näyttelemisen. Lyylikin kävi tyttökoulua ja hän suoritti lopulta sairaanhoitajakurssin ja perehtyi mielisairaanhoitoon ulkomaan-matkoillaan. Lyyli Swan oli ensimmäinen mielisairaanhoidon alalla toimiva koulutettu sairaanhoitaja ja häntä pidetään yhtenä Suomen mielisairaanhoidon uudistajista. Ilma taas tyttökoulun käytyään suoritti farmaseutin tutkinnon ja myöhemmin proviisorin tutkinnon ja perusti oman rohdoskaupan.

Anni poikkeuksena muista sisaristaan kävi Mikkelissä tyttökoulua. Anni halusi suorittaa ylioppilastutkinnon, joka siihen aikaan oli harvinaista tyttöjen kohdalla ja se herättikin hieman ihmetystä perheessä. Anni onnistui kirjoittamaan yksityisesti ylioppilaaksi. Sen jälkeen hän kirjoittautui Helsingin yliopistoon historiallis-kielitieteelliseen osastoon, mutta hänen oli anottava vapautta sukupuolestaan, koska silloin naisilla ei vielä ollut samoja opiskeluoikeuksia yliopistossa kuin miehillä. Anni kuitenkin meni töihin porvarilliseen ammattiin pankkineidiksi, mutta opiskeli myöhemmin lisää ja pätevöityi Jyväskylän seminaarista kansakoulunopettajaksi. Anni opetti monta vuotta Helsingin kansakoulussa ennen kuin siirtyi vapaaksi kirjailijaksi. Nuorin sisarista Nelma kirjoitti myös yksityisesti ylioppilaaksi. Nelma avioitui Jean Sibeliuksen veljen Christian Sibeliuksen kanssa. Miehensä kuoleman jälkeen hän opiskeli ammatin ja hänestä tuli piirustuksen opettaja ja kirjailija myös.

Kaarina Kolun toimittamassa teoksessa Suomalainen satu 2 (2010) esitellään satukirjailijoita ja kerrotaan Anni Swanin ja Nelma Sibeliuksen satutuotannosta tarkemmin. Nelma aloitti satukirjailijanuransa vasta 59-vuotiaana ja hän julkaisi kahdeksan satukokoelmaa, suomensi nuortenkirjoja ja avusti sisarensa Annin toimittamaa lastenlehteä. Kolun mukaan Nelma Sibeliuksen satutuotanto on jäänyt isosiskon Anni Swanin satu- ja nuortenromaanituotannon varjoon. Anni Swan loi suomenkielisen taidesadun. Nelma Sibeliusta on taas luonnehdittu sanoin "viimeisiä aitoja sadunkertojia" ja hänen satunsa ovat olleet kautta aikojen lasten suosikkeja. Nelma kirjoitti myös yhden nuortenromaanin Vanha verraton Pääskyranta (1950), joka sisältää omaelämäkerrallisia aineksia. Minä luin sen ja se oli tyttökirjamaisen hurmaava. Arjavan innoittamana luin samanaikaisesti Anni Swanin Pikkupappilassa (1922) sekä Ullan ja Markin (1924). Ne sisältävät myös omaelämäkerrallisia aineksia Swanin perheestä ja elämästä. Kirjat ovat aivan ihania vanhan ajan kuvauksia ja olen elänyt nyt jonkinlaisessa Swanin tyttärien hurmoksessa.

Hellevi Arjavan isoäiti oli Anni Swan ja Swanin tytöt perustuu autenttiseen aineistoon ja Swanin sisarusten kirjeenvaihtoon. Swanin tytöt ovat olleet ahkeria kirjeiden kirjoittajia ja kirjeistä on julkaistu aikaisemminkin valikoimia. Swanin tytöissä Arjavan kerronta on sujuvaa ja teos on romaanimainen. Suurin osa lapsuusmuistelmista perustuu Anni Swanin teksteihin. Swanin sisarukset ovat olleet hyvin pitkäikäisiä ja vanhimmaksi heistä eli Lyyli melkein 102-vuotiaaksi. Sisaruksista neljä avioitui ja perheellistyi. Minusta tämä kirja on merkittävä siinä mielessä, koska se kertoo tärkeän tarinan suomalaisten naisten kouluttautumisesta. Kiitos ja kummarrus isä Swanille, joka kouluttaa perheen yhdeksän tytärtä 1800-luvun Suomessa. Missä muualla tällainen olisi mahdollista? Swanin kodin kultturinen perintö siirtyi heidän tyttärilleen ja isän koulutus periytyi lapsilleen. Vielä nykyäänkin vanhempien koulutustausta vaikuttaa heidän lastensa koulutustasoon. Opettajien lapsista tulee todennäköisemmin opettajia myös. Suomalaisen tasa-arvoisen koulutus-poliitikan tavoitteena on, että kaikilla on mahdollisuus kouluttautua sosiaalisesta asemasta riippumatta. Suomalaiset nuoret ovatkin hyvin koulutettuja kansainvälisesti verrattuna ja suomalaisten koulutustaso on parantunut selvästi viime vuosikymmeninä. Suomalaiset naiset ovat innokkaita opiskelemaan ja ovat koulutetuimpia kuin miehet tänä päivänä. Esikuvinamme toimivat tällaiset naiset kuin Swanin tytöt, jotka ovat olleet uranuurtajia luodessaan tietä suomalaisten naisten kouluttautumiselle.