maanantai 31. joulukuuta 2012

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat


Kun Sofi Oksasen Kun Kyyhkyset katosivat (Like, 2012) julkaistiin 31.8.12, olin keskiyöllä jonottamassa kirjaa Helsingin Suomalaisen kirjakaupan edessä. Koska olin jonossa toisena, niin odotetusti sain kirjan kirjailijan nimmarilla varustettuna ja samalla leffaliput Puhdistus-elokuvaan. Toimittajiakin rynnisti paikalle ja kirjan jonotuksesta voitte lukea jutun Hesarin verkkolehdestä.

Kun kyyhkyset katosivat - romaanin luin oikeastaan jo syksyllä ja nyt luin sen uudestaan. Puhdistus-elokuvan kävin katsomassa viime kuussa. Sofi Oksanen vieraili kotikaupunkini kirjastossa pari viikkoa sitten, mutta sinne en ehtinyt mennä. Oksanen lupasi tulla kuitenkin uudestaan käymään, joten ehkäpä sitten on mahdollisuus nähdä itse kirjailijakin. Hänen Facebook-sivujaan seurailen aktiivisesti. Loppuvuoteni on mennyt tiiviisti siis Sofi Oksasen parissa. Niinpä! Luin Puhdistustakin uudelleen, koska halusin tarkistaa, miten se poikkeaa elokuvasta (en muistanut). Kirja on mielestäni paljon parempi kuin elokuva! Pitihän minun myös vilkaista samalla Stalinin lehmiä, koska halusin hahmottaa romaanisarjan kokonaisuutta. Mutta kokonaisuus ei ole vielä hahmottunut, koska kvartetista puuttuu se neljäs osa. Jäin miettimään, mihin ajankohtaan päätösosa sitten sijoittuu Viron historiassa, nouseeko näistä kolmesta kirjasta henkilöhahmoja uudestaan esille, nivotaanko jotain yhteen vai taasko oma itsenäinen, erillinen teos...?

Spekulointi sikseen! Kun kyyhkyset katosivat avautui minulle toisella lukemiskerralla aivan uudella tavalla. Kirjan rakennetta on sanottu vaativammaksi ja haastavammaksi. Sitä se onkin, jos ei keskity lukemaan intensiivisesti, kuten tein Puhdistuksen kanssa ja ahmaisin kirjan kerralla kokonaan. Kun kyyhkyset katosivat romaanin kanssa en aluksi edennyt niin, mutta toisella lukukerralla luin sen yhtä soittoa. Kirja on vaikuttava ja oivalsin siitä aivan uusia vivahteita, mitä en heti ensimmäisellä kerralla hoksannut. Ehkäpä minulla on hidas sytytys! Lukijan on siis hieman tehtävä töitä tekstin kanssa ja täytettävä tekstin aukot vihjeiden perusteella. Mutta Evelin-hahmon ikä ja syntymävuosi minua vaivaa edelleen. Ja vuosiluku -48. Ehkäpä se tarkoittaa Edgarin palaamista takaisin Juuditin luokse?

Oksasen kvartetti-sarjan kaikki kolme kirjaa ovat moniäänisiä, joten sen ei pitäisi olla lukijalle mikään yllätys. Eikä se ole vaikeaa vaan kiehtovaa! Ja taas liikutaan eri aikatasoissa, kuten muissakin osissa. Kun kyyhkyset katosivat kuvaa Viron kaksoismiehityksen aikaa toisen maailmansodan aikana ja neuvostomiehityksen aikaa 1960-luvulla. Romaanin pääkonna on Edgar tai Eggert tai mikä hänen nimensä nyt olikaan. Takinkääntäjä ja petturi, jolla on esikuvansa tosielämässä. Edgarilla ei ole omaatuntoa. Mies on narsisti tai psykopaatti. Laskelmoiva, älykäs, egoistinen hahmo, joka tuntee ainoastaan pelkoa, mutta selviytyy kaikesta voittajana. Paha ei saa palkkaansa, ja miehestä tulee vieläpä kirjailija. Edgar on vähän kuin Puhdistuksen Aliide Truu, mutta naisella taisi kuitenkin olla omatunto. On hämmästyttävää lukea niin Puhdistus- kuin Kun kyyhkyset katosivat - romaaneissa perheenjäsenten petturuudesta ja kylmyydestä toisiaan kohtaan. Missä on rakkaus, altruismi ja uhrautuvuus?

Kun kyyhkyset katosivat romaanissa naiset ovat enemmänkin sivuhenkilöitä ja miehet vahvoja päähenkilöitä. Henkilöhahmot tulivat lähemmäksi minua lukijana vasta toisella lukukerralla, mutta Edgarin serkku Roland jää kuitenkin jollain tapaa etäiseksi. Edgarin vaimon Juuditin hahmossa on jotain hyvin haurasta ja särkyvää. Romaania sanotaan kuvaukseksi erittäin surullisesta avioliitosta. Sitähän se onkin, mutta paljon muutakin. Ennen kaikkea romaani kuvaa Viron vaiettua lähihistoriaa ja sen traagisia vaikutuksia tavallisten ihmisten, perheiden ja sukujen elämiin. Oksanen osaa kirjoittaa ja sujuvasti! Odotan jo hänen romaanisarjansa päätösosaa. Ehkäpä odotan sitä taas kirjajonossa...

Laitan lopuksi tähän sitaatin, joka oli minusta kaunein kohta kirjassa (ehkä minussa elää pieni romantikko):

"Näky sokaisi Edgarin hetkeksi, se valui hänen lävitseen kuin vahingossa juotu lipeä eikä hän mahtanut sille mitään, hän ei mahtanut mitään sen kuolettavuudelle, sillä siinä kosketuksessa oli kaikki maailman rakkaus, kaikki maailman lempeys, kaikki kallisarvoinen, ja tuo kaikki tapahtui ihmisten ilmoilla."

torstai 27. joulukuuta 2012

Sarah Waters: Vieras kartanossa


Viime vuoden Blogistanian parhaaksi käännöskirjaksi valittu ja ylistetty Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi, 2012, suom. Helene Bütsow) sopi hyvin joulunpyhien lomalukemisekseni. Kuusisataa sivuinen pokkariversio piti jännittävästi otteessaan ja sivut kääntyivät tiuhaan tahtiin. Kynttilänvalossa ja yön hämärässä brittiläinen kauhuromantiikka kietoi minut tiiviiseen tunnelmaansa. Mutta viimeisen sivun käännettyäni - jotakin jäi puuttumaan. Odotin samantyyppistä jujua, kuten Watersin toisen goottilaistyylisen romaanin Silmänkääntäjän tapaan, mutta mitään yllätystä tai loppuhuipentumaa ei sitten tullutkaan.

Eletään toisen maailmansodan loppumisen jälkeistä aikaa. Tohtori Faraday palaa lapsuudestaan tuttuun ja ihailemaansa Hundreds Hallin kartanoon kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Upea ja mahtava maalaiskartano on rappiolla ja kadottanut entisen loistonsa. Kartanon jatkuvan alamäen kanssa taistelevat sen omistajat köyhtynyt Ayresin perhe: sodassa vammautunut Roderick, jolla on päävastuu kartanosta, hänen sisarensa Caroline sekä heidän äitinsä, rouva Ayres. Tohtori Faradaysta tulee perheen lääkäri, perhetuttu ja uskottu. Romanssikin on viritteillä kartanon tyttären ja perhelääkärin välille. Oudot äänet ja jäljet seinissä sekä tuhoa enteilevät tapahtumat kartanossa herättävät epäilyjä mielen totaalisesta järkkymisestä, sukua rasittavasta mielitaudista vai onko kyseessä sittenkin yliluonnolliset voimat, kummitus tai poltergeist-ilmiö.

Vieras kartanossa on sanottu ilmentävän brittiläisen luokkayhteiskunnan murtumista. Tohtori Faraday on noussut ylöspäin, työväenluokasta keskiluokkaan, ja Ayresin perhe edustaa katovaa maalaisaatelistoa, joka ei enää sopeudu nykyaikaan. Myös Evelyn Vaugh´n vuonna 1945 ilmestynyt kartanoromaani Mennyt maailma heijastaa samaa brittiläisen luokkayhteiskunnan hajoamisen teemaa. Mennyttä englantilaisen vaurauden ja suurvallan aikaa symboloi mahtava herraskartano Brideshead. Keskiluokkaan kuuluva Charles Ryder ystävystyy yläluokkaisen kartanon perheen kanssa. Perhe kuitenkin hajoaa vuosien kuluessa ja kartano tuhoutuu vähitellen, kuten romaanissa Vieras kartanossa. Kirjoissa on paljon muitakin yhtäläisyyksiä. Mennyt maailma alkaa siitä, kun kapteeni Charles Ryder palaa toisen maailmansodan jyllätessä autioituneeseen armeijan käyttämään Bridesheadiin kolmenkymmenen vuoden ensikohtaamisensa jälkeen. Kummankin sekä Ryderin että Faradayn elämät ovat kietoutuneet tiukasti yläluokkaisten perheiden kohtaloihin.

Sarah Waters osaa tarinan kertomisen taidon, ja Vieras kartanossa on kiehtova tarina, vaikka odotinkin siltä vielä vähän enemmän. Kuten arvata saattaa tästä kirjasta on kirjoitettu useita blogi-arvioita, joita en nyt lähde linkittämään. Menenkin sen sijaan kurkkaamaan Juonittelua-blogiin, jossa voi keskustella juonenkäänteistä, henkilöhahmoista yms. sitten, kun on kirja on luettu. Sen verran kuitenkin tämä romaani jäi vaivaamaan mieltäni erään henkilön osalta ja on kiinnostavaa kuulla, mitä muut ovat siellä spekuloineet!

perjantai 21. joulukuuta 2012

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 21: Annan joulunviettoa Prinssi Edwardin saarella

"Kapteeni Jimin majakka"

Kirjabloggaajien joulukalenterissa kurkistetaan tänään L. M.  Montgomeryn suositun tyttökirjahahmon Annan joulunviettoon. Matkustamme tämän kuuluisan punapäisen tytön maisemiin Kanadaan Prinssi Edwardin saarelle. Anna Shirleystä on tullut nuori rouva Blythe ja hän viettää ensimmäistä yhteistä jouluaan Gilbertin kanssa. Neljässä tuulessa on heidän oma pieni talonsa, Haavemaja. Valkoinen huvila on lähellä meren rantaa ja olohuoneen ikkunasta ja kuistilta näkyy Neljän tuulen majakka, jota hoitaa kapteeni Jim. 

Marilla, Rachel Lynde ja kaksoset saapuvat Vihervaarasta jouluksi Neljään tuuleen. Rouva Lynde on tuonut mukanaan paistetun luumuvanukkaan. Hän ei ole ihan vakuuttunut Annan keittotaidoista. Tarkastettuaan Annan kodin, hän kuitenkin kehuu tätä akateemisen koulutuksen saanutta nuorta naista hyväksi emännäksi. Joulupäivälliselle osallistuvat myös kapteeni Jim ja Cornelia-neiti. Vanhan merikarhun ja neidin välille tulee jo väittelyäkin, sillä Cornelia on vannoutunut naisasianainen. Gilbert hoitaa isännän tehtäviä mallikkaasti ja paloittelee hanhet taitavasti. Kaikki syövät hyvällä ruokahalulla ja pöydän ääressä mieliala on hilpeä. Aterian jälkeen he siirtyvät takkavalkean ääreen ja kapteeni Jim kertoo heille tarinoita auringonnousuun saakka.

New London Bayn ranta "kapteeni Jimin majakan" ympäristöstä

"Annan ensimmäinen joulu omassa kodissa oli niin herttainen kuin hän ikinä saattoi toivoa. Päivä oli kirkas ja aurinko paistoi. Ensi lumi satoi jouluiltana ja koko seutu näytti ihanalta. Lahti oli vielä vapaana ja aaltoili kimmeltäen." (Anna omassa kodissaan)

Annan onnellisuuteen vaikuttaa myös omassa masussa kasvava uusi ihmistaimi. Nuori nainen kohtaa kuitenkin avioliittonsa alkutaipaleella suurta surua ja kärsimystä. Siitä huolimatta Blythen perhe kasvaa, ja pieni haavekoti käy Annalle ja Gilbertille liian ahtaaksi. He muuttavat Glennin satamakylään Kotikunnaan suureen taloon. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä perheen joulut ovat hyvin erilaisia ja raskaita. Pöytäpaikat ovat tyhjinä, kun Annan pojat ovat sodassa. Yksi niistä jää pysyvästi tyhjäksi. 

Avonlean Vihervaara

Ennen avioitumistaan Anna toimii Summersiden koulun rehtorina kolme vuotta. Hän asuu mukavien tätien luona Poppelipuistossa. Annalle talot ovat olleet aina hyvin tärkeitä. Rakkain paikka orpotytölle on hänen lapsuutensa talo Avonlean Vihervaara, josta hän saa kodin 11-vuotiaana. Anna viettää opettajan työstä vapaat lomansa tietenkin siellä.

Anna kutsuu kollegansa Katherine Brooken viettämään joulua Vihervaaraan. Katherine on yksinäinen, elämän karikoissa katkeroitunut nainen, joka kadehtii suuresti Annaa. Vihervaaran lumoavissa ja kauniin lumisissa maisemissa naiset lähentyvät toisiaan ja ystävystyvät. Anna ja Katherine ajelevat reellä, tekevät pitkiä kävelyretkiä metsissä, Rakastavaisten polulla ja pelloilla. He hakevat kuusen yhdessä kaksosten Davyn ja Doran kanssa. Anna kestää juuri ja juuri kuusen kaatamisen, koska puut ovat myös hänelle hyvin tärkeitä ja rakkaita.


Vihervaara

Jouluaamuna Davy herättää koko talon aikaisin kalisuttamalla lehmänkelloa. Lahjat jaetaan jo ennen aamiaista, koska kaksoset eivät malttaisi muuten syödä. Katherine ei odota saavansa mitään lahjoja, mutta yllättyy iloisesti, kun saakin Marillalta, Rachelilta, kaksosilta ja jopa Annan kihlatulta Gilbertiltä pieniä lahjoja. Kaikista paras on kuitenkin Annan antama söpö koiranpentu. Katherine on ensimmäistä kertaa todella onnellinen, ja Anna on tyytyväinen joululomaansa. 

"Tällä tiellä on yksi kohta, missä minusta aina tuntuu, että olen kotona, Anna sanoi. Se on seuraava mäen laki, johon Vihervaaran valot jo näkyvät. En malta enää olla ajattelematta ateriaa, jonka Marilla on tehnyt. Taidan tuntea ruuan tuoksun tänne asti. Voi tuntuu niin hyvältä...hyvältä...hyvältä olla taas kotona." (Anna opettajana)

Kiitän sydämellisesti Vappu Kannasta, jonka ottamia valokuvia on käytetytty tässä postauksessa! Eilen kirjabloggaajien joulukalenteri avautui Kirjainten virrassa ja kannattaa käydä lukaisemassa sieltä kirjailijoiden antamia lukuvinkkejä. Huomenna joulukalenteri taas avautuu Hyönteisdokumentin blogissa.

Toivotan teille kaikille oikein tunnelmallista ja rauhallista Joulua!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Mimmu Tihinen: Sokerista, kukkasista


"Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, makeisista
niistä on pienet tytöt tehty"

Tämä mukaelma tunnetusta Kirsi Kunnaksen suomentamasta lastenlorusta on Mintun ja Melissan lempiruno. Minttu ja Melissa ovat 15-vuotiaat epäidenttiset kaksoset, jotka ovat olleet yhdessä kohdusta saakka. Minttu on kahdeksan senttiä lyhyempi, mutta painaa yhtä paljon. Huoneensa tytöt ovat jakaneet kahteen osaan, ja rajana toimii näkymätön liituviiva. Eräänä toukokuun päivänä juuri ennen ylästeen päättymistä Melissa katoaa kirjastoreissulla. Sisarukset ovat riidelleet ennen Melissan lähtöä.

"Minua harmittaa, että huusin jogurtin syömisestä. Minulla on ikävää Melissaa ja tuntuu pahalta, että  leveäperseinen-sana leijuu välillämme. Hölmöä riidellä yhdestä vaivaisesta jogurtista ja kiljua niin rumia sanoja kuin leveäperseinen. Niin kauan kuin en saa sanottua kauniimpia sanoja Melissalle, takapuoleni leviää. Se on rangaistukseni."

Minttu ei koskaan voi ottaa sanojaan takaisin. Melissa ei tule enää takaisin kotiin.

Sokerista, kukkasista (Gummerus, 2006) on koskettava ja herkkä nuortenromaani. Se kertoo surusta ja menetyksestä, sisaruudesta ja syyllisyydestä, odotuksesta ja tyhjyydestä hyvin luonnollisesti ja samalla hyvin kauniisti. Tihisen tyyli on lyyristä ja tiivistä. Ohut kirja, josta tulee hyvin painava. Surullisesta aiheesta huolimatta, romaanissa on lämpöä ja rakkautta, valoisuutta ja toisista välittämistä. Jotakin hyvin lohdullista. 

"Melissa ja minä emme ole ystäviä, me olemme sisaruksia. Ystävän ja sisaren ero on siinä, että ystävään voi luottaa mutta sisar on luotettava. Ystävälle voi uskoutua ja toivoa hänen pitävän salaisuuden. Jos sisar kertoisi salaisuuden eteenpäin, olisi se sama kuin hän kertoisi itsestään, omat salaisuutensa. Sisarukset ovat toistensa osia."

Lukijana teksti tuli liian lähelle minua, iholleni. En ole pitkään, pitkään aikaan itkenyt kirjan takia ja itken vieläkin. En suosittele kirjan lukemista julkisessa kulkuvälineessä niin kuin minä tein. Minulla ei ole koskaan ollut sisaruksia, mutta lähiympäristössäni tarkkailen aina suurella kiinnostuksella sisarusten välisiä suhteita. Läheisimpiä ovat kaksospoikani. Kaksosuus on vähän sellaista mystistä, jota yritän vain ymmärtää. Heille en kerro tästä kirjasta, ainakaan vielä.

"On vain puolet jäljellä.´
On vain ontuva puolet jäljellä, vain yksi.
Vain yksi jalka, ei voi kävellä. Vain yksi kaksonen, ei voi mennä minnekään.
Äiti tulee ja kietoo kätensä ympärilleni.
Äiti sanoo, että hän rakastaa tätä yhtä, joka on jäljellä.

torstai 13. joulukuuta 2012

L.M. Montgomery: Perinnönjakajat


Ennen kuin alan taas hehkuttaa Montgomeryä, niin mainostanpa ensin kirjailijasta kiinnostuneille suomalaistutkijan Vappu Kannaksen blogia, L.M. Montgomeryn jalanjäljillä. Käykäähän tutustumassa!

Perinnönjakajat (Minerva, 2012) ei siis ole perinteinen, montgomeryläinen tyttökirja vaan humoristinen ja romanttinen aikuisten romaani. Se muistuttaa tyyliltään Montgomeryn Sinistä linnaa, mutta sitä taas pidänkin enemmän aikuisten tyttökirjana. Perinnönjakajat suomennettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Sisko Ylimartimon toimesta.

Kirjailija marssittaa Perinnönjakajissa lukijan eteen hengästyttävän määrän henkilöhahmoja heti alussa. Pääkin menee niistä pyörälle, mutta selkeät päähenkilöt nousevat vähitellen tarinasta esiin. Vanha Becky-täti kutsuu ison sukunsa koolle sairasvuoteensa ääreen ja tekee omaisuudestaan perinnönjakoa. Kaikista kiinnostavin on suvussa kulkenut vanha perintökannu ja kuka sen sukulaisista, Darkeista tai Penhalloweista mahtaa saada. Becky-täti nimittäin esittää ehtoja kannun saajalle, ja henkilön on käyttäydyttävä hyvin vuoden ajan. Kyseistä posliinista Sundeland-kannua voi kurkata muuten tästä blogista.

Pisteliäs ja persoonallinen täti kauhistuttaa sukuaan suorasukaisilla puheillaan. Riitaa, kateutta ja tappeluakin kannu aiheuttaa kuluvan vuoden aikana. Montgomery kuvaa hauskasti ja karikatyyrimaisesti suvun lukuisia jäseniä ja ihmisluonteita. Minä pidin eniten kirjan romanttisesta jännitteestä. On aviopari, joka ei ole koskaan elänyt saman katon alla, vaan morsian on häipynyt heti kohta haavemajaan saavuttuaan. On levoton maailmanmatkaaja ja poikamies, joka vihaa vain yhtä naista, nuorta leskeä, joka aikoinaan nai hänen hyvän ystävänsä. On vastarakastunut, onnellinen neitokainen, joka pettyy raskaasti kihlattuunsa. Montgomery tarjoilee laajan skaalan onnettomasti rakastuneita, surullisia, pettyneitä ja kaltoinkohdeltuja ihmisiä, joiden elämä muuttuu radikaalisti kannun perinnönjaon odottamisen aikana.  Nämä ihmiset eivät ole koskaan kuitenkaan lakanneet unelmoimasta! Ja tietenkin suvussa täytyy olla oma kylähullu, joka näkee kaikista selkeimmin ihmisten läpi, Kuu-Ukko, joka ulvoo kuulle.

Romaanissa luonnon tunnelmallinen kuvaus on tyypillistä Montgomeryä ja erityisesti talorakkaus! Oman kodin ja paikkansa, itsensä löytäminen tuulisessa maailmassa. Suosittelen lämpimästi Perinnönjakajia, joka on hyvän mielen kirja!

Kirjan alkuperäisellä kielellä A Tangled Web on aikoinaan lukenut Salla, joka piti sitä yhdestä hauskimmista Montgomeryn kirjoista. Perinnönjakajista ovat myös pitäneet Anna Elina, Maria, Vauhko, peikkoneito ja Leena Lumi.

"Heidän kodissaan eivät kummittelisi menneisyyden aaveet -  ainoastaan tulevaisuuden henget. Syntymättömät silmät katselisivat ulos ikkunoista - syntymättömät äänet laulaisivat sen huoneissa - syntymättömät jalat juoksisivat kepeinä vanhassa puutarhassa. Kauniit huomispäivät - tuntemattomat ihastuttavat vuodet odottivat siellä heitä. " (115)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Tyttökirjojen sankarittaria - tunnustuksia

Sain Magdalena Hailta ja Piiltä tunnustukset jo yli kuukausi sitten ja lämmin kiitos niistä heille! Tunnustukseen kuuluu kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään. Näin sunnuntai-illan ratoksi aloin miettiä salaisia tunnustuksia itsestäni! Kuinkas ollakaan, päädyin tyttökirjallisiin tunnustuksiin, nimittäin omiin lapsuuden sankarittareihini, joita valitsin kahdeksan. Tässä he ovat:

1. Gulla. Martha Sandwall-Bergströmin luoma Gulla-sarja on vaikuttavin lapsuuteni tyttökirjasarja. Gulla-tyttö oli minun sankarittaristani ykkönen. Gulla on selviytyjä, vaikeuksien kautta voittoon kerrottu romanttinen Tuhkimo-tarina. Kirjoissa on idealismia: köyhyyden ja työläisten olojen parantamista, sorrettujen puolesta puhumista sekä hyvyyden ja pahuuden taistelua. Gulla on liian hyvää ollakseen totta!

Seuraavat sankarittaret eivät ole paremmuusjärjestyksessä, mutta ne ovat olleet tärkeitä tyttökirjojen sankarittaria minulle.

2. Louisa Alcottin Pikku naisien kapinallinen ja kirjoittava poikatyttö Jo


3. Merri Vikin hauska ja viihdyttävä Lotta


4. L.M. Montgomeryn humoristisen ja koskettavan kasvutarinan Anna


5. Carolyn Keenen feministinen esikuvani ja todellinen sankari Neiti Etsivä eli Paula


6. Eleanor H. Porterin positiivisen ajattelun esikuvani Pollyanna


7. Anni Polvan oikeudenmukaisuutta edustava, rohkea ja joskus ärsyttäväkin poikatyttö Tiina


8. Anni Swanin hellyttävä luonnonlapsi ja Tuhkimo-tarinan Iris

Tunnustusta en laita eteenpäin, mutta haastan vain kaikkia bloggaavia kertomaan lapsuutensa lasten- tai nuortenkirjojen sankareistaan tai sankarittaristaan. Olisi kiva kuulla myös omista tyttökirjojen sankarittaristanne Top 8!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Blogistanian Kuopus 2012 - voittajat


Blogistanian ensimmäinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden Kuopus-kilpailu järjestettiin 1.12., ja äänestykseen osallistui 26 blogia kirjalistoillaan. Blogistit nimesivät enintään kolme omasta mielestään parasta tänä vuonna ilmestynyttä kotimaista tai kotimaisille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjaa. Paras kirja sai kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Yhteensä hyväksyttäviä ääniä annettiin 150. Annetut äänet jakaantuivat 42 eri kirjalle.

Voittajaksi tuli Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY), joka sai eniten ääniä. Toiseksi tuli Enna Airikin Haavemaa (Karisto) ja kolmanneksi Salla Simukan Jäljellä (Tammi). Onnittelut hienolle kotimaiselle kolmikolle!

Äänien jakaantuminen kirjojen kesken:

15                 Annukka Salama: Käärmeenlumooja (WSOY)
11                 Enna Airik: Haavemaa (Karisto)
9                    Salla Simukka: Jäljellä (Tammi)
7                    Jakob Martin Strid: Jättipäärynä joka kasvoi talon kokoiseksi (Otava)
7                    Seita Vuorela: Karikko (WSOY)
6                    Hannele Huovi: Ihme juttu! : runoja isoista ja pienistä ihmeistä
                      (Kirjapaja)
6                    Netta Walldén: Ruben ja Harman kartano (WSOY)
5                    Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja karhu Murhinen (Tammi)
5                    Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla (WSOY)
5                    J.S.Meresmaa : Mifongin perintö (Karisto)
4                    Maria Turtschaninoff: Helsingin alla (Tammi)
4                    Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja (Otava)
4                    Aleksi Delikouras: Nörtti – New game (Otava)
3                    Nora Surojegin, Pirkko Liisa Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus
                      (Otava)
3                    Karo Hämäläinen, Salla Savolainen: Hurraa Helsinki!: ikioma kaupunki
                      (Tammi)
3                    Erlend Loe: Kurt kuriirina (WSOY)
3                    Zacharias Topelius, Lena Frölander-Ulf: Adalmiinan helmi (Teos)
3                    Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa (Karisto)p
3                    Lena ja Olof Landström: Buu ja Bää juhlatuulella (WSOY)
3                    Mila Teräs: Perhosen varjo (Otava)
3                    Stian Hole: Hermannin salaisuus (Karisto) 
3                    Kirsti Ellilä: Majavakevät (Karisto)
3                    Venla Saalo: Kirkkaalla liekillä (Robustos)
3                    Colin Meloy ja Carson Ellis: Sysimetsä (Otava)
3                    Eija Lappalainen, Anne Leinonen: Hiekkasotilaat (WSOY) 
2                    Laura Lähteenmäki: North End – Niskaan putoava taivas (WSOY)
2                    Juha Vesala: Tähtäimessä voitto (WSOY)
2                    Tuija Lehtinen: Pesää! (Otava) 
2                    Sari Peltoniemi, Liisa Kallio: Gattonautti ja muita arkisatuja (Tammi)
2                    Anneli Kanto: Pusu ja pokaali (Karisto) 
2                    Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa (Otava) 
2                    Ursula Jones ja Sarah Gibb: Kaunotar ja Hirviö (Aurinko) 
2                    Kati Närhi: Mustasuon mysteeri (WSOY)
2                    Mats Strandberg, Sara B. Elfgren: Piiri (Basam Books)
1                    Cathy Cassidy: Kirsikkasydän (WSOY)
1                    Marika Maijala, Juha Virta: Sylvi Kepposen kirjekaveri (Otava)
1                    Diana Wynne Jones: Kohtalon koukkuja (WSOY)
1                    Veera Salmi: Puluboin ja ponin kirja (Otava)
1                    Magdalena Hai, Saana Nyqvist: Mörkö Möö ja Mikko Pöö (Karisto)
1                    Katja Krekelä: Riepu ja Iso riipijä (Gummerus)
1                    Tammen kultainen juhlakirja Päivi Heikkilä-Halttunen (toim.)
1                    Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto (WSOY)

Ehdokaskirjoissa on laajasti edustettuina nuortenkirjoja, lastenkirjoja, kuvakirjoja, satuja ja onpa joukkoon mahtunut runokirja- ja sarjakuvakin. Tietokirjat eivät olleet mukana äänestyksessä! Sen takia muutama kirja on hylätty äänestystuloksesta sekä yksi aikuisten kirja. Seuraavat lasten tietokirjat saivat ääniä, mutta eivät ole mukana äänestystuloksessa:

Suomen lasten laulukirja, Essi Wuorela (toim.) 3
Ilkka Hämäläinen: Kundiopas tytöille 3
Titta Kuisma, Laila Nevakivi: Lapsen oma lintukirja 2
Mauri Kunnas: Tassulan iloinen keittokirja 1

Ensi vuonna mietitään uudelleen, tulevatko lasten tietokirjat mukaan myös äänestykseen. Kiitän sydämellisesti kaikkia osallistujia, ja toivottavasti tästä tulee hyvä perinne Blogistanian Finlandian ja Globalian tapaan! Tässä vielä Kuopukseen osallistuneet blogit:

Leena Lumi
Opuscolo - kirjasta kirjaan
Kirjava kukko (kulttuuriblogi)
Oota, mä luen tän eka loppuun
Kirjava kammari
Jos ajattelisin aina selkeästi
Kujerruksia
Kirjamielellä
Sonjan lukuhetket
Kirjavinkit
Katinkan kirjasto
Hemulin kirjahylly
Tarinauttisen hämärän hetket
Sinisen linnan kirjasto
les! lue!
Tarinoiden taikaa
Vauhkon kirjat ja kirjaimet
Yöpöydän kirjat
Lumiomena: Kirjoja ja haaveilua
Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
Sallan lukupäiväkirja
Kirjojen salainen puutarha
Järjellä ja tunteella
Morren maailma
Kirsin kirjanurkka
Saran Kirjat

lauantai 1. joulukuuta 2012

Blogistanian Kuopus 2012 - ehdokkaani

Kirjoista bloggaavat valitsevat nyt ensimmäistä kertaa Suomessa vuonna 2012 ilmestyneitä lasten- ja nuortenkirjojen parhaimmistoa. Blogistanian Kuopukseen osallistujat linkittäkää ehdokaslistanne ohjepostaukseeni!

Lukemiseni on tänä vuonna pääasiassa painottunut kotimaisiin nuortenkirjoihin ja se näkyy omassa ehdokasasettelussani. Kolmen kirjan valitseminen on ollut vaikeaa ja sitä se on ollut varmasti monelle muullekin. Tältä subjektiivinen listani kuitenkin nyt näyttää:

1. Salla Simukka: Jäljellä


Simukan dystopiaromaani teki minuun suuren vaikutuksen ja herätti ajatuksia. Pidin siitä, että asiat eivät heti selviä kerralla vaan lukijalla on vihjeitä seuraamalla mahdollisuus pohdiskella kiinnostavaa aihetta, ihmiskunnan salaperäistä katoamista maapallolta. Täydentävä jatko-osa Toisaalla on myös hieno ja vaikuttava nuortenkirja!

2. Mila Teräs: Perhosen varjo


Tämä kaunis kirja lumosi minut tyttökirjamaisuudellaan! Fantasiaa ja realismia sekoittava nuortenkirja käsittelee tärkeää aihetta, tyttöjen syömishäiriötä. Sadunomainen ja kiehtova maailma pehmentää kuitenkin rankankin aiheen.

3. Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto


Jos kirja tulee voimakkaana uniini, niin silloin on sillä on jokin merkitys! Nuorten fantasiaromaanissa liikutaan todellisuuden ja unen rajamailla. Enorannan tyyli on hyvin kaunista, symbolista ja vangitsevaa!

Ehdokaslistaan ei voinut ottaa mukaan kuin vain kolme kirjaa. Laskin, että olen tähän mennessä lukenut n. 15 tänä vuonna ilmestynyttä suomalaista ja käännettyä nuortenkirjaa. Meillä Suomessa ilmestyy todella hyvää ja laadukasta lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Vuosittain Suomessa julkaistaan noin 1400-1500 lasten- ja nuortenkirjaa (tässä luvussa mukana myös tietokirjat), joten pintaa on vain raapaistu!

Tulokset julkaistaan täällä Saran kirjoissa 3.12.