keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Poikatyttöyttä käsittelevä nuortenkirja - Yksin kaksin Kissanmaalla

Tuttavani suositteli minua lukemaan Liisa Silanderin nuortenkirjan Yksin kaksin Kissanmaalla (WSOY, 1970). 1970-luvun suomalainen nuortenkirjallisuus on jäänyt minulle aika vieraaksi, koska olen enemmänkin suuntautunut vanhempaan ja toisaalta uudempaan tyttökirjallisuuteen. Asetelma kirjassa on kiinnostava, koska sen keskeisenä teemana on perinteiseen tyttökirjallisuuteen kuuluva poikatyttöys, mutta toisaalta poikatyttöaihe tulee tässä lähelle transsukupuolisuutta.

Kirjan pääosissa ovat siskokset Paula ja Ikka, jotka ovat orpotyttöjä. Äiti on kuollut ja isä on jättänyt perheensä lähtiessään maailmalle rauhanturvajoukkoihin. Tytöt asuvat "taloudenhoitajan" Elsan kanssa. Paula on 15-vuotias teinityttö, joka rakastuu puolta vanhempaan matikanopettajaansa. Ikka on Paulan poikamainen pikkusisko, joka käy kansakoulun kolmatta luokkaa. Ikka näyttää pojalta ja leikkii poikien kanssa. Häntä ei kiinnosta tyttöjen letit, leikit eikä seura. Poikatyttö vietiin viisivuotiaana kasvatusneuvolaan, kun hän leikkautti hiuksensa kaljuksi (puliksi). Ikka kuitenkin todettiin älykkääksi ja täysin normaaliksi. Vaikka perhe hyväksyykin Ikan erilaisuuden, niin hän on kokenut kiusaamista muiden lasten taholta.

Koulussa Ikka on lahjakas ja luokan paras. Hän lukee paljon tietokirjoja ja seikkailukirjoja. Talvella Ikka innostuu jääkiekosta, mutta alkaa pelätä pelaamista onnettomuuden jälkeen. Ikka tappeleekin, tietysti poikien kanssa. Ikan luokanopettaja kuvataan suvaitsevaiseksi ja hän päästää Ikan hiihtämään poikien sarjassa. Keväällä Ikka kuitenkin muuttuu ja hän alkaa hyväksyä oman feminiinisen puolensa. Häntä alkaa kiinnostaa tyttöjen vaatteet ja hän saa ensimmäisen ystävän tytöstä. Kevätjuhliin Ikka menee juhlamekossa, jossa häntä ei tunnisteta. Hän päättää myös kasvattaa pitkät hiukset. Ennen muodonmuutosta Ikka on kuitenkin pohtinut pojaksi muuttumisen mahdollisuutta.

"Hän ei ollut varma, alkaisiko tästä lähtien elää tyttönä. [ Kuitenkin hän olisi yhä tahtonut olla poika. Hän tutki lääkärikirjasta, oliko pojaksi muuttuminen mahdollista." (113)

Mitähän Ikan lääkärikirjassa on mahdettu sanoa tuohon aikaan sukupuolenkorjauksesta (sukupuolenvaihdosta)? Tuskinpa mitään. Ikka vapautuu, kun hän hyväksyy itsensä ja sukupuoli-identiteettinsä. Hän alkaa nauraa, jota hän ei ole aikaisemmin tehnyt. Ikka pohtii myös tyttöyden hyviä puolia.

"Ei tarvitse mennä sotaväkeen ja sai pitää kauniita vaatteita ja maalata ja puuteroida ja ripustaa koruja päälleen ja tulla äidiksi ja synnyttää vaikka kuusitoista lasta. Oikeastaan sai tehdä kaiken sen minkä poikakin, jos vaan oli kyllin rohkea, älykäs ja vahva. Ja Ikka oli." (113)

Sukupuolirooleja ja perinteistä naiskuvaa ravistelevia poikatyttöjä on ollut nuortenkirjallisuudessa jo 1800-luvulta alkaen, tunnetuimpana Louisa Alcottin Pikku naisten Jo March. Anni Polvan Tiina on taas suomalaisille jo ikoninen poikatyttöhahmo. Mieleeni tuli myös 1980-90-luvuilla ilmestyneen Tuija Lehtisen Mirkka-sarjan poikamainen Masa, joka muistuttaa ominaisuuksiltaan hyvin paljon Ikkaa. Ketä muita kirjallisuuden poikatyttöhahmoja teille on jäänyt mieleen?

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

L.M. Montgomeryn elämästä ja tuotannosta kertovia suomalaisteoksia


Kanadalaisen kirjailijan Lucy Maud Montgomeryn (1874-1942) teokset ja elämäkerrat kiehtovat lukijoita ja tutkijoita meillä Suomessa sekä muualla maailmassa. Pinnalle kirjailijan on taas nostanut Netflixin uusi tv-sarja: Anna, a lopussa (2017), joka jakaa vannoutuneita Anna-faneja puolesta ja vastaan. Minä pidin uudelleenmuokatusta realistisesta versiosta, vaikka se ei täysin tyttökirjaklassikon Annan nuoruusvuosien linjaa noudatakaan.

Olen viime aikoina lueskellut Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen Runotyttöjen vuotta (WSOY, 2007), joka kertoo kiinnostavia yksityiskohtia Montgomeryn persoonasta ja elämästä. Samalla se peilaa tyttösankareiden Annan ja Emilian elämään menneessä ajassa. Kirja etenee vuosikalenterin mukaan tammikuusta joulukuuhun. Kirjassa käsitellään esimerkiksi Montgomeryn omasta elämästä kumpuavaa orpouden teemaa, jota Anna ja Emilia ilmentävät. Annan nuoruusvuosissa tuodaan esiin orpojen lasten huono asema, mutta vielä realistisempi kuvaus orpojen kaltoinkohtelusta löytyy Sateenkaarinotkon Mary Vancen hahmossa.

Suvi Ahola ja Satu Koskimies ovat toimittaneet myös antologian Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt (WSOY, 2005) suomalaisten Anna- ja Runotyttökirjojen lukukokemuksista. Montgomeryllä on ollut suuri merkitys eri-ikäisten kirjoittajien elämässä. Kirjojen esikuvat ovat vaikuttaneet kirjoittajien omaan käyttäytymiseen, moraalisiin käsityksiin, ammatin ja jopa puolison valintaan. Omassa kirjassani Kapina ja Kaipuu (Avain, 2015) keräsin lukukokemuksia suosituista ulkomaisista tyttökirjoista. Montgomeryn klassiset tyttökirjat puhuttelivat edelleen lukijoita hyvin vahvasti ja niistä kirjoitettiin eniten. Maudin intresanttia ja surullistakin elämää käsittelen jonkin verran.

Olen kirjoittanut aikaisemminkin täällä Sisko Ylimartimon teoksesta Anna ja muut ystävämme (Minerva, 2008). Se esittelee Annan ja Emilian lisäksi Montgomeryn muita kirjallisia tyttöhahmoja, kuten Saran, Janen, Patin ja Marigoldin. Kirjassa käydään läpi Montgomeryn omaelämäkerrallista aineistoa ja kuvitteellisten tyttöhahmojen suhdetta siihen. Ylimartimolta on lisäksi ilmestynyt äskettäin Montgomeryn kirjailijauraa valottava teos Alppipolku (Minerva, 2017), joka pohjautuu samaan Anna ja ystävämme-teokseen fiktiivisten tyttöhahmojen parissa. Teokseen on lisätty Saana Rusin suomennettu Montgomeryn omaelämäkerrallinen julkaisu The Alpine Path. The Story of my Career, joka ilmestyi 1917.

Suomalainen tutkija Vappu Kannas on puolestaan tehnyt tieteellisen väitöskirjan Montgomeryn päiväkirjoista. Montgomery piti päiväkirjaa koko elämänsä ajan ja päiväkirjan osia on julkaistu hänen kuolemansa  jälkeen, kirjailijan toiveen mukaisesti. Kannaksen väitöskirjaa nimeltä The Forlorn Heroine of A Terribly Sad Life Story: Romance in the Journals of L.M. Montgomery (2015) voi lukea sähköisesti. Fiktiivinen kirjoittaminen ja päiväkirjakirjoittaminen kulkivat käsi kädessä Montgomeryn kehittyessä ammattikirjailijaksi. Kannaksesta olisikin tärkeää, että päiväkirjojen toissijaisen aseman sijasta niitä pidettäisiin Montgomeryn pääasiallisena luovana tuotantona, jota hän editoi julkaisuksi koko elämänsä ajan.

Meillä Suomessa Montgomeryn päiväkirjoja ei ole helposti saatavilla eikä niitä ole suomennettu. Olisipa hienoa jos jonain päivänä...! Minua Montgomery ja hänen teoksensa aina vaan jaksavat innostaa ja olen jälleen hiukan "tutkinut" niitä. Ensi kesänä järjestetään konferenssi: Montgomery and Reading kirjoista tutulla Prinssi Edwardin saarella, Kanadassa. Voisin taas osallistua, ainakin virtuaalisesti.