Kirjoita nuorille - Terhi Rannela

Olen lukenut Terhi Rannelan kirjoittamia erinomaisia nuortenkirjoja ja nyt viimeksi luin Terhin kirjoittaman oppaan Kirjoita nuorille (2010). Kirjassa annetaan hyviä vinkkejä kirjoittamiseen ja erityisesti nuorille kirjoittamiseen. Terhi on tehnyt laajaa taustatyötä ja haastatellut aihettaan varten useita nuortenkirjailijoita. Lisäksi teoksesta saa kattavan kuvan suomalaisesta nuortenkirjallisuudesta ja se sisältää bibliografian. Kirja innosti minua haaveilemaan oman kirjan tekemisestä, mutta sen lisäksi haluaisin tutustua Terhin tavoin perinpohjaisesti nuortenkirjallisuuden genreen.

Kirjan teemat ovat kiinnostavia ja herättävät kysymyksiä. Onko nuortenkirja marginaalissa? Kuinka usein te näette nuortenkirjoista kirja-arvosteluja sanomalehdissä? Mikä on nuortenkirja? Nuortenkirjailijat törmäävät valitettavan usein kysymykseen: "Milloin kirjoitat sen aikuisten kirjan?" Nuortenkirjailijat kohtaavat ennakkoluuloja työssään ja ehkä se kertoo myös heidän kirjailijuudensa aliarvioimisesta. Nuortenkirja sisältää useita kirjallisuuden lajeja realismista tai fantasiasta vaikkapa dekkareihin. Myös tyttökirjat ovat nuortenkirjoja. Vaikka me puhumme nuortenkirjasta, niin eipä sillä ole ikärajaa ja myös aikuiset lukevat nuortenkirjoja. Usein nuortenkirjoissa pohditaan nimenomaan niitä ongelmia, joita me aikuiset olemme nuorille aiheuttaneet. Monet nuorten perusongelmat itsenäistymisestä, oman minän löytämisestä, seurustelusta seksuaalisuuteen ovat läsnä sukupolvesta toiseen

Suomalaiset nuortenkirjailijat käsittelevät vakavia, yhteiskunnallisia aiheita kirjoissaan kuten rasismia, syömishäiriöitä, kouluväkivaltaa, alkoholismia, teiniraskauksia jne. Mutta kaikesta ei saa aina kirjoittaa, on myös tabuja. Tabuja ovat esimerkiksi tupakointi- väkivalta- tai seksikohtaukset. Kustantajat saattavat muuttaa tai sensuroida kirjailijoiden tekstiä ja toimivat niin sanotusti portinvartijoina. Kirjailijat eivät tästä välttämättä uskalla puhua julkisesti negatiivisten seurausten takia. Nuortenkirjailijoiden odotetaan tietyllä tavalla toimivan roolimalleina ja vastuullisina kirjoittajina, mutta liika opettavaisuus tai holhoavaisuus on taas lukijoiden aliarvioimista. Ristiriitaisuutta tilanteeseen tuo, kun nuorten käännöskirjat voivat nykyään olla paljon rankempia aiheiltaan kuin kotimaiset nuortenkirjat.

Kirjassa myös kirjailijoiden mielipiteet ja näkökulmat nuortenkirjallisuudesta ovat luonnollisesti erilaisia kuten toiveikkaan tai onnellisen lopun vaatimuksesta. Lasten kohdalla tämä vaatimus on varmasti oikea, mutta nuoret ja aikuiset ovat jo oppineet, etteivät asiat aina pääty onnellisesti, eikä paha saa maailmassa palkkaansa. Terhi kyseli myös nuorilta - parhailta asiantuntijoilta, minkälainen on hyvä nuortenkirja. Vastaukset luonnollisesti vaihtelivat tässäkin, mutta mukaansatempaava ja mielenkiintoinen, jossa päähenkilöt ovat nuoria tai nuoria aikuisia kuvasivat hyvää nuortenkirjaa. Moni nuorista kertoi lukevansa mieluummin ulkomaisia kuin kotimaisia nuortenkirjoja. Terhi korostaakin, että kouluissa tulisi kertoa paljon enemmän uusista suomalaisista nuortenkirjoista.

Terhi itse on kolmikymppinen kirjailija ja toimittaja, jonka esikoisteos Puhdas valkoinen (2004) syntyi WSOY:n kirjoituskilpailuun osallistumisen tuloksena. Terhi on juuri tänä syksynä saanut päätökseensä matkailuaiheisen nuortenkirjasarja-trilogiansa, jotka sisältävät kirjat Amsterdam, Anne F ja minä (2008), Goa, Ganesha ja minä (2008) sekä Jäämeri, jäähyväiset ja minä (2010). Kirjoissa on seikkailtu milloin Hollannissa, milloin Intiassa ja nyt viimeisimmässä Norjassa. Päähenkilöt ovat sarjassa samoja, mutta jokainen kirja on kerrottu eri henkilön näkökulmasta. Terhi haluaa kirjoittaa ajankohtaisista ilmiöistä maailmassa ja hänen teksteissään viitataan usein tämän hetken trendeihin - elokuviin, tv-sarjoihin tai musiikkiin. Terhi on aktiivinen koulu- ja kirjastovierailija ja hän on hyvin vahvasti mukana nuorten elämismaailmassa. Monet nuoret kirjoittavatkin Terhille sähköpostia, joihin Terhi myös vastailee aktiivisesti. Terhi on tulevana viikonloppuna Helsingin kirjamessuilla keskustelemassa nuortenkirjallisuuden tabuista ja tässä Gramofonia-blogin linkki asiasta kiinnostuneille. Terhin kuva yllä on Terhin oman blogin galleriasta. Minä henkilökohtaisesti toivon, että Terhi jatkaa tärkeätä työtänsä vapaana kirjailijana.

Uutta ja vanhaa sekä tärkeä tiedote!

Muistatteko nämä kirjat omasta lapsuudestanne? Tammen kultaisiin kirjoihin törmäsin eilen kävellessäni ostoskeskuksessa ja siellä oli ihanan houkuttelevasti aseteltu kirjoja käytävän varrelle. Monet ihmiset varmasti pysähtyivät katsomaan kiireessäkin kirjoja, mikä oli mielestäni erinomaisen hyvä markkinointi-idea, kun ei tarvitse mennä erikseen liikkeeseen sisälle. No ainakin tällaiselle "kirjahullulle" kuin minä - en siis voinut vastustaa kiusausta ja muutama kuvakirja oli aivan pakko ostaa ja kirjat, kun ovat onneksi edullisia edelleen.

Kultaiset kirjat ovat amerikkalaisen Little Golden Booksin julkaisema (1942) kuvakirjasarja. Ideana sarjassa oli, että haluttiin tehdä värikkäitä, iloisia, kestäviä ja edullisia lastenkirjoja, joihin kaikilla olisi varaa. Kustannusosakeyhtiö Tammi alkoi julkaisemaan sarjaa Suomessa 1952. Sarjasta tulikin hyvin suosittu ja kuvakirjoja pidettiin kasvatuksellisesti hyvinä ja opettavaisina sekä lasten mielikuvitusta rikastuttavina. Kirjat ovat siirtyneet sukupolvesta toiseen ja niistä on otettu uusintapainoksia sekä uusia kirjoja julkaistaan lisääkin. Tällä hetkellä nimikkeitä on ilmestynyt peräti 188 ja minä alan nyt niitä keräämään!

TÄRKEÄÄ tiedotettavaa teille lukijat! Kirjoista kun ei saa ikinä tarpeeksi, niin minähän sitten lähdin mukaan kehittelemään uutta yhteisblogia kirjoista. Perustimme Jennin ja Tomomin kanssa Lukupiiri-blogin. Tarkoituksenamme on lukea kirjoja yhdessä ja keskustella aina kerran kuussa kuukauden kirjasta. Tämä nettilukupiiri on kaikille avoin ja tervetuloa kaikki osallistumaan! Huomenna julkistetaan lukupiirin ensimmäinen kuukauden kirja.

Swanin mustat joutsenet

Hellevi Arjavan Swanin tytöt (2007) on kulttuurihistoriallinen kertomus autonomian ajalta. Tässä kirjassa kerrotaan Suomen tunnetuimmasta sisarussarjasta, Swanin yhdeksästä tyttärestä (mustat joutsenet) ja heidän varttumisestaan nuoriksi naisiksi. Kirjan kansikuvassa (yllä) näkyy isä Carl Gustaf Swan, äiti Emmi ei näy kuvassa. Anni Swanin sylissä on hänen sisarenpoikansa Jussi Sibelius ja Annin oikealla puolella on hänen vanhempi sisarensa Elli. Kuvan on ottanut Otto Manninen juhannuksena 1906, jolloin hän ja Anni Swan kihlautuivat Hopeavuoressa Swanien kesäasunnolla.

Kertomus alkaa sanoilla: "Taaskin tyttö!", jolloin Anni Swan syntyy (1875) ja hän on järjestyksessä sisarusparven seitsemäs tyttö. Sen jälkeen syntyivät vielä Ilma ja Nelma. Isä Swan oli Snellmannilainen ja hänen kasvatus-ideologinaan oli isänmaallisuus ja suomalaisuus. Kotona piti puhua suomea ja tyttöjen tuli käydä suomenkielistä koulua. Tytöille annettiin suomalaiset, soreat nimet; Helmi Siveä, Aino Ilotar, Saimi Pia, Elli Ainamo, Toini Vellamo, Lyyli Armias, Anni Emilia, Ilma sekä Kaino Ihanelma. Jokaisella tytöllä oli myös omat lempinimensä ja esimerkiksi Annia sanottiin Nannaksi. Yhdeksän tyttären kouluttaminen ei ollut ihan helppoa tuona aikana, jolloin koulutus oli maksullista. Suomenkielisiä koulujakaan ei ollut kovin monta 1800-luvun loppupuolella, ja Swanin tytöistä suurin osa kävikin Helsingin suomalaista tyttökoulua, jolloin heidän täytyi asua Helsingissä. Muu perhe asui Lappeenrannassa, kun isä, maisteri Swan toimi siellä opettajana ja toimitti sanomalehteä Lappeenrannan uutiset. Lappeenranta ei ollut kuitenkaan ainoa paikka, jossa Swanit asuivat. He olivat kovia muuttamaan ja joutuivat monesti muuttamaan isän työn perässä.

Tytöt saivat ensin kotiopetusta ennen kuin siirtyivät kouluun. Heitä opettivat joko vanhemmat sisaret tai isä Swan itse. Tyttökouluun pääsemiseksi tyttäret oli valmennettava huolellisesti. Swanin perheellä oli rahasta tiukkaa ja sen takia oli mietittävä keinoja, miten kaikki tyttäret saadaan koulutetuiksi. Yhdessä vaiheessa viisi vanhinta tytärtä asui Helsingissä yhtä aikaa ja he perustivatkin yhteisen koulukodin, bolagin. Helmi aloitti jatko-opiston, josta valmistui opettajaksi, Aino kävi käsityökoulua ja hänestäkin tuli opettaja, myöhemmin veistonopettaja, Toini kävi tyttökoulua ja sitten Ellikin aloitti jatko-opiston. Toinista ja Ellistä tuli kielten opettajia ja Saimista näyttelijätär. Saimi oli kiinnitettynä Suomalaiseen teatteriin useamman vuoden ajan, kunnes avioiduttuaan lopetti näyttelemisen. Lyylikin kävi tyttökoulua ja hän suoritti lopulta sairaanhoitajakurssin ja perehtyi mielisairaanhoitoon ulkomaan-matkoillaan. Lyyli Swan oli ensimmäinen mielisairaanhoidon alalla toimiva koulutettu sairaanhoitaja ja häntä pidetään yhtenä Suomen mielisairaanhoidon uudistajista. Ilma taas tyttökoulun käytyään suoritti farmaseutin tutkinnon ja myöhemmin proviisorin tutkinnon ja perusti oman rohdoskaupan.

Anni poikkeuksena muista sisaristaan kävi Mikkelissä tyttökoulua. Anni halusi suorittaa ylioppilastutkinnon, joka siihen aikaan oli harvinaista tyttöjen kohdalla ja se herättikin hieman ihmetystä perheessä. Anni onnistui kirjoittamaan yksityisesti ylioppilaaksi. Sen jälkeen hän kirjoittautui Helsingin yliopistoon historiallis-kielitieteelliseen osastoon, mutta hänen oli anottava vapautta sukupuolestaan, koska silloin naisilla ei vielä ollut samoja opiskeluoikeuksia yliopistossa kuin miehillä. Anni kuitenkin meni töihin porvarilliseen ammattiin pankkineidiksi, mutta opiskeli myöhemmin lisää ja pätevöityi Jyväskylän seminaarista kansakoulunopettajaksi. Anni opetti monta vuotta Helsingin kansakoulussa ennen kuin siirtyi vapaaksi kirjailijaksi. Nuorin sisarista Nelma kirjoitti myös yksityisesti ylioppilaaksi. Nelma avioitui Jean Sibeliuksen veljen Christian Sibeliuksen kanssa. Miehensä kuoleman jälkeen hän opiskeli ammatin ja hänestä tuli piirustuksen opettaja ja kirjailija myös.

Kaarina Kolun toimittamassa teoksessa Suomalainen satu 2 (2010) esitellään satukirjailijoita ja kerrotaan Anni Swanin ja Nelma Sibeliuksen satutuotannosta tarkemmin. Nelma aloitti satukirjailijanuransa vasta 59-vuotiaana ja hän julkaisi kahdeksan satukokoelmaa, suomensi nuortenkirjoja ja avusti sisarensa Annin toimittamaa lastenlehteä. Kolun mukaan Nelma Sibeliuksen satutuotanto on jäänyt isosiskon Anni Swanin satu- ja nuortenromaanituotannon varjoon. Anni Swan loi suomenkielisen taidesadun. Nelma Sibeliusta on taas luonnehdittu sanoin "viimeisiä aitoja sadunkertojia" ja hänen satunsa ovat olleet kautta aikojen lasten suosikkeja. Nelma kirjoitti myös yhden nuortenromaanin Vanha verraton Pääskyranta (1950), joka sisältää omaelämäkerrallisia aineksia. Minä luin sen ja se oli tyttökirjamaisen hurmaava. Arjavan innoittamana luin samanaikaisesti Anni Swanin Pikkupappilassa (1922) sekä Ullan ja Markin (1924). Ne sisältävät myös omaelämäkerrallisia aineksia Swanin perheestä ja elämästä. Kirjat ovat aivan ihania vanhan ajan kuvauksia ja olen elänyt nyt jonkinlaisessa Swanin tyttärien hurmoksessa.

Hellevi Arjavan isoäiti oli Anni Swan ja Swanin tytöt perustuu autenttiseen aineistoon ja Swanin sisarusten kirjeenvaihtoon. Swanin tytöt ovat olleet ahkeria kirjeiden kirjoittajia ja kirjeistä on julkaistu aikaisemminkin valikoimia. Swanin tytöissä Arjavan kerronta on sujuvaa ja teos on romaanimainen. Suurin osa lapsuusmuistelmista perustuu Anni Swanin teksteihin. Swanin sisarukset ovat olleet hyvin pitkäikäisiä ja vanhimmaksi heistä eli Lyyli melkein 102-vuotiaaksi. Sisaruksista neljä avioitui ja perheellistyi. Minusta tämä kirja on merkittävä siinä mielessä, koska se kertoo tärkeän tarinan suomalaisten naisten kouluttautumisesta. Kiitos ja kummarrus isä Swanille, joka kouluttaa perheen yhdeksän tytärtä 1800-luvun Suomessa. Missä muualla tällainen olisi mahdollista? Swanin kodin kultturinen perintö siirtyi heidän tyttärilleen ja isän koulutus periytyi lapsilleen. Vielä nykyäänkin vanhempien koulutustausta vaikuttaa heidän lastensa koulutustasoon. Opettajien lapsista tulee todennäköisemmin opettajia myös. Suomalaisen tasa-arvoisen koulutus-poliitikan tavoitteena on, että kaikilla on mahdollisuus kouluttautua sosiaalisesta asemasta riippumatta. Suomalaiset nuoret ovatkin hyvin koulutettuja kansainvälisesti verrattuna ja suomalaisten koulutustaso on parantunut selvästi viime vuosikymmeninä. Suomalaiset naiset ovat innokkaita opiskelemaan ja ovat koulutetuimpia kuin miehet tänä päivänä. Esikuvinamme toimivat tällaiset naiset kuin Swanin tytöt, jotka ovat olleet uranuurtajia luodessaan tietä suomalaisten naisten kouluttautumiselle.