Huom.! Tätä tekstiä on päivitetty tänään 1.10.12. Kirjabloggaajat järjestivät tempauksen plagiointia vastaan ja julkaisivat tarkoituksella vääristeltyjä kirja-arvioita. Kirjabloggaajat ovat huolissaan siitä, että koululaiset, opiskelijat ja jopa tekstin ammattilaiset kopioivat tekstejä luvattomasti blogeista. Plagiointi on varastamista silloin, jos esittää toisen henkilön esittämien ideoiden tai sanojen esittämistä omanaan tai toisen esittämän tuotannon siteeraamista ilman lähdemerkintää (Merriam Online Webster sanakirjan määritelmä). Tempauksen tavoitteena on herättää keskustelua ilmiön yleisyydestä sekä muistuttaa, ettei kaikkea netistä luettua voi ottaa todesta! Lue tempauksesta lisää esim. Hesarin verkkosivuilta.
Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän (One Flew Over the Cuckoo´s Nest) on elokuvana tunnettu klassikko, joka kahmi aikanaan Oscar-palkintoja mm. parhaasta elokuvasta, ohjauksesta ja käsikirjoituksesta. Luin nyt ensimmäistä kertaa kirjana Ken Keseyn Yksi lensi yli käenpesän (WSOY, 1974 suom. Risto Lehmusoksa), johon elokuva pohjautuu. Oli kiinnostavaa vertailla romaanin ja elokuvan yhtäläisyyksiä ja eroja, kun olin nähnyt elokuvan jo aikaisemmin. Keseyn romaani ilmestyi 1962 ja se on nostettu Timen listauksessa 100 parhaan englanninkielisen romaanin joukkoon vuosina 1923-2005.
Jo ensimmäiseltä sivulta huomioni kiinnittyi kirjan minämuotoiseen kerrontaan. Kertojana on puoliverinen intiaani Päällikkö Bromden, joka on mieleltään sairas. Päällikkö on ollut mielisairaalan kroonikkopotilaana jo parisenkymmentä vuotta. Hän esittää kuuromykkää kuten elokuvassakin. Päälliköllä on hallusinaatioita ja vainoharhoja, joka saa lukijankin välillä pysähtymään ja miettimään, mikä onkaan tarua tai totta. Sumukoneen levittämän sumun hälvennettyä, Päällikkö kuitenkin havainnoi tarkasti ympäristöään ja luuttuaa harjallaan huomaamattomana isosta koostaan huolimatta sairaalan käytävillä.
Mielisairaalan osastoa hallitsee osastonhoitaja neiti Ratched, jota kutsutaan Iso Hoitajaksi. Hänen talutushihnassaan ovat kaikki aina potilaista ja apuhoitajista lääkäreihin. Osastolla on ollut samat säännöt ja päivittäiset rutiinit vuosikaudesta toiseen. Kaikki muuttuu, kun osastolle saapuu työsiirtolasta siirretty McMurphy. Tämä karkea uhkapeliä harrastava suunsoittaja kyseenalaistaa sääntöjä ja uhmaa kuria ja järjestystä. Julmat hoitomenetelmät; heikkojen kohtien kaiveleminen yhä uudelleen terapian muotona, pillereillä turruttaminen, sähkösokeilla ja lobotomialla pelottelu ovat lannistaneet potilaat, mutta vasta McMurphyn tulo herättää heidät "sumusta". Ratchedin kaikkivoipainen ylivalta murentuu vähitellen ja taistelu on käynnissä, mutta kuka voittaa?
Romaanin voi nähdä voimakkaana yhteiskuntakriittisenä teoksena. Iso Hoitaja vertautuu valvovaan isoveljeen, jonka kaikkinäkevät silmät tarkkailevat lasinsa takaa. McMurphy onnistuu muiden potilaiden kanssa rikkomaan tuon lasin monta kertaa, jolloin se on peitettävä pahvilla. Totalitarismia vastaan on syntynyt vastarinta. Vaikka kirjassa ja elokuvassa on kaikenkaikkiaan samat asetelmat, niin romaanissa yhteiskunnalliset teemat tulevat paljon enemmän esille. Esimerkiksi Päällikön taustaa valotetaan lukijoille ja tuodaan esille intiaanien epäoikeudenmukainen kohtelu ja sorto. Kirjassa on erilaisia, syvempiä vivahteita ja kaikkea ei ole tietenkään voitu ottaa mukaan kahden tunnin elokuvaan. Päällikön syöksymisellä ikkunaverkon läpi on symbolista merkitystä ihmisarvoisen elämän ja yksilön vapauden puolesta.
Ken Keseytä (1935-2001) pidettiin Amerikan vastakulttuurin näkyvänä hahmona ja hänen romaaninsa Yksi lensi yli käenpesän nähtiin aikanaan hyökkäyksenä koko mielisairaanhoitojärjestelmää vastaan. Elokuvan tekijöiden oli vaikeaa aluksi löytää kuvauspaikkaa, koska se haluttiin kuvata oikeassa ympäristössään, mielisairaalassa. Alalla työskentelevät eivät halunneet, että kirjasta tehtäisiin elokuva. Elokuva kuitenkin filmattiin ja sen teossa käytettiin apuna oikeita potilaita.
Sekä romaani että elokuvat ovat kummatkin olleet vaikuttavia kokemuksia ja herättäneet ajatuksia yksilön ja laitoksen välisestä ikuisesta ristiriidasta. Kirjasta kritisoisin ainoastaan Päällikön harhojen pitkiä kuvailuja, joita olisin joissain kohdin leikannut pois. Romaanissa on klassikkoainesta, jonka merkitys on edelleen tärkeä nykypäivän lukijoille.
Kuva wikipediasta
