Lucy Maud Montgomery: Jane Victoria

Montgomeryn vähemmän tunnettu tyttösankaritar Jane Victoria alkoi kiinnostaa, kun kuulin siitä tutulta. Samana päivänä löysin ensimmäinen osan divarista. Toisen osan olin löytänyt jo aikaisemmin. Alkuperäinen teos Jane of Lanternhill ilmestyi 1937. Suomeksi se käännettiin kaksiosaisena Jane Victoria ja Jane Victoria tulee kotiin 90-luvun alussa. Nyt täytyy todeta, että suomennos ei ole täysin onnistunut! Sinnittelin kuitenkin kirjat läpi, vaikka jotkut käännökset tai kääntämättä jättämiset tökkivätkin silmiin pahasti. Vasta lukemisen jälkeen, katsoin löytyisikö teoksen alkuperäinen teksti netistä ja itse asiassa se löytyy Australian Gutenbergin projektista. Valitettavasti sähköistä kirjaa ei voi ladata lukulaitteelle. Englanninkielinen teksti vaikuttaa kuitenkin helpolta ja nopealukuiselta, kun selailin sitä näytöltä.

11- vuotias Jane Victoria asuu äitinsä kanssa isoäidin talossa Torontossa. Isoäiti on montgomeryläiseen tapaan aivan kamala ja jäätävä täti-ihminen, joka haluaa omia tyttärensä kokonaan ja on mustasukkainen omalle lapsenlapselleen. Jane luulee isänsä kuolleen, mutta tämän olemassaolo paljastuu luokkatoverin kertomana. Janea luonnehditaan kömpelöksi ja epävarmaksi tytöksi, johon sukulaiset suhtautuvat alentuvasti. Hän ei ole oikeastaan mitään ja koulukin sujuu huonosti. Janen äiti Robin on oman äitinsä talutusnuorassa ja liitelee kauniina kutsuista toisiin. Yhteistä aikaa Robinilla ei ole paljonkaan tyttärelleen. Kaikki muuttuu, kun tulee kirje Janen isältä, joka haluaa tyttärensä luokseen kesäksi Prinssi Edwardin saarelle. Jane on avioerolapsi, melkein!

Saarella Janea odottaa ihanan huoleton uusi maailma pelotteluista huolimatta. Tyttären ja isän suhde on heti alusta lähtien ongelmaton ja mutkaton. Yhdessä he löytävät Lantern Hillin kodikkaan talon, jota Jane rupeaa emännöimään. Tytöstä tulee näppärä kodinhoitaja ja ruuanlaittaja kesän aikana. Isän kasvatuksessa Janen itsetunto kohoaa ja varmuus kasvaa. Palatessaan takaisin Torontoon hän ei ole enää sama pelokas pikkutyttö tyrannimaisen isoäitinsä edessä, jota voi nöyryyttää. Samantyyppistä kasvukertomusta löytyy Montgomeryn muistakin teoksista kuten vaikkapa Sinisestä linnasta. Jane osoittautuu rohkeaksi ja pärjääväksi tytöksi, vaikka syyttääkin itseään vanhempiensa erosta.

Montgomery on taas hienosti päässyt lapsen pään sisälle, sisäiseen tunnemaailmaan. Ominaiseen tapaansa hän esittelee erilaisia ihmistyyppejä ja kuvailee ihmissuhteita. Aikuisten puhumattomuus, vaikeneminen tai harhaan johtaminen saa lapsen kuvittelemaan asioista mitä tahansa. Avioerolapset voivat monesti kuvitella vanhempien eron omaksi syykseen. Minusta on todella hienoa, että Montgomery on tarttunut tälläiseen aiheeseen jo kauan sitten. Käännöstä jaksan ihmetellä. Miksi dad (isä, isi) sanaa ei ole voitu yksinkertaisesti suomentaa? Katson läpi sormien, vaikka Prince Edward Island pysyy alkukielisenä. Keuhkokuumekin muuttuu keuhkoputkentulehdukseksi. Onko kuusalaisuuteni hyvää suomea? Huolimatta näistä pikkuseikoista (joku voi etsiä niitä lisääkin, joita vertailu kiinnostaa), niin montgomeryläinen maailma puskee läpi kielestä riippumatta. Vai onkohan toinen jalkani nykyään Prinssi Edwardin saarella?

Mitähän lukis?

Viime päivinä olen tehnyt mahtavia kirjalöytöjä antikvariaateista. Tyttökirjojen lukemisen ohessa haluaisin nyt lukea jotain muuta, mutta en osaa oikein päättää. Mitähän siis lukisin seuraavaksi näistä uusista hankinnoistani?

Kampintorin antikvariaatissa on viime vuoden monia uutuuskirjoja vain 3 eurolla kappale! Pääni oli mennä pyörälle, kun näin mahtavat kirjapinot. Dekkareita en ole lukenut vähään aikaan ja Ann Rosmannin Majakkamestarin tytär kyllä houkuttelee merellisellä ja saaristolaistunnelmallaan. Toisaalta olisi kiinnostavaa lukea pitkästä aikaa kotimainen kaunokirjallinen teos. Marja Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle on niin paljon blogeissa hehkutettu, että tähän pitäisi viimein tarttua.

Sylvia Plathin päiväkirjat on sellainen kirja, joka on ollut pitkään lukulistallani. Aivan mahtavaa, että sain kirjan omakseni! Toki haluaisin päästä lukemaan Sylvian omaelämäkertaa, mutta kirjan paksuus ei tällä hetkellä oikein houkuta. Anja Kauppalan elämäkerrallinen teos Albina. Aleksis Kiven suuri rakkaus taas vetää todella paljon puoleensa. (Onhan se hiukkasen ohuempikin.) Anne Ollilan Aika ja elämä teoksessa taas tutkitaan 1800-luvun lopun aikakäsitystä. Kulttuurihistoristoriallinen tietokirja sopisi hyvin nyt lukemistooni.


Lastenkirja John Boynen Nooa Notkoniitty karkaa kotoa on tarkoitettu kaikenikäisille. Lasten kanssa on tällä hetkellä niin paljon kirjoja yhdessä luettavana, että tämän voisinkin lukea pelkästään itse. Menisi se nopeamminkin. Hihkuin innosta, kun sain Kirsti Kurosen uutuuden Omenapuu laulaa. En kehtaa edes tunnustaa, minkä verran maksoin siitä. Mutta Senaatin antikvariaatissa kaikki lasten- ja nuortenkirjat ovat edullisia kirjan iästä riippumatta.

Samasta antikvariaatista löysin nämä Marita Lindquistin Maleena-kirjat. Tekisi mieli kerätä kaikki sarjan kirjat tai sitten laitan nämä verkkokauppaani. Maleenan joulusta luin Marian blogista ja se on hieman järkyttävä käsitellessään lasten äidin kuolemaa. Pitäisi varmaan lukea se!
Vai lukisinko sittenkin vanhan ajan kepeää ja romanttista naisviihdettä ja vieläpä miesten kirjoittamaa? Nämä kansikuvat ovat kyllä oikeita herkkupaloja! Pörri-kirjan valitsin ihan nimen perusteella, kun se on niin hauska. Tästä on tehty elokuvakin. Apua! Väinö Pelkosen Kadettisulhanen onkin tyttökirja 40-luvulta. Huomasin nyt vasta, kun luin takatekstin. Siis niinpä! Löysinpä uuden tyttökirjailijan Väinö Pelkosen. Ilmeisesti kyseessä on neitoromaani.

Kaikki kirjat kiehtovat ja valinnan vaikeutta esiintyy aika usein. Postailen yhdestä tyttökirjasta, jonka saan pian luetuksi ja mitäs sitten?

p.s. Huomasin, että minulla esiintyy hirveän usein sana pitäisi...

Kate Thompson: Yön eläjä sekä Delphine de Vigan: No ja minä

Viikonloppuna tuli luettua putkeen kaksi kirjaa, jotka ovat enemmän tai vähemmän nuorille suunnattuja. Nyt kun lukemastani on kulunut muutama päivä, niin jäin miettimään kumpi kirja oli erityisesti mieleeni. Kummassakin kirjassa käsitellään yhteiskunnan ulkopuolelle jääneitä, syrjäytyneitä nuoria.

Yön eläjässä (Gummerus, 2010 suom. Jaakko Kankaanpää) keskushenkilönä on 14-vuotias Bobby, ongelmanuori, jonka koulunkäynti on jäänyt kesken. Hän varastelee ystäväporukan kanssa autoja, pöllii muutakin tavaraa, kaahailee kaduilla, vetää kännejä ja välillä huumeitakin. Bobbyn yksinhuoltajaäiti muuttaa poikiensa kanssa Dublinista maalle päästääkseen eroon velkojistaan ja osittain siksi, että Bobby pääsisi huonoista vaikutteista eroon. Bobby kapinoi, vetää röökiä ja karkaa aina välillä kaupunkiin takaisin.

Vaikka Bobby onkin "bad boy", niin hän kuitenkin työskentelee ahkerasti maalla naapurin maatilalla ja hanttihommissa, joista huomaa pitävänsä. Näihin hän joutuu ensi alkuun pakosta korvatakseen varastamansa auton. Bobbyn suhtautuminen pikkuveljeensä ja äitiinsä on välillä "hällä väliä meininkiä". Äidin kanssa on jatkuvasti riitoja, jolloin lyödään puolin ja toisin. Vaikka kirja kuvaa hyvin realistisesti irlantilaista työväenluokkaa, ristiriitoja ja yhteiskunnallista syrjäytymistä, niin tässä ei ole suinkaan kaikki. Oman kiehtovuuteensa kirjaan tuo fantasian ainekset. Talon entinen asukas on kadonnut jäljettömiin ja haltijatarinat kiertävät kylässä. Öisin talosta kuuluu outoa rapinaa ja pikkuveli kertoo pienestä naisesta, jonka väittää käyvän talossa. Kirjan tunnelmassa on samalla jotain hyvin karmivaa!

No ja minä (WSOY, 2012, suom. Kira Poutanen) sijoittuu puolestaan Ranskaan ja kertoo 13-vuotiaas Lousta, huippuälykkäästä ja varhaiskypsästä tytöstä, joka ystävystyy kodittoman Non kanssa. Sekä Lou että No ovat ulkopuolisia syrjästäkatsojia, mutta eri tavalla. Lou on keskiluokkaisesta perheestä, jossa ei ole taloudellisia huolia. Loun äiti on sairastanut pitkään masennusta, ja onpa Lou lähetetty pois kotoa sen takia. Kympin tyttö ei kuulu joukkoon koulussakaan. Hän on edellä ikätovereitaan ja käy jo lukion ensimmäistä, luokan nuorimpana ja pienimpänä.

No on taas asunnoton ja levoton 18-vuotias ongelmanuori, jonka koulunkäynti on jäänyt kesken. Non alkoholisoitunut äiti ei voi sietää tytärtään. Yöt No viettää erilaisissa majoituspaikoissa tai kaverien luona. Nukkuminen on kuin koiran unta ja aina pitää olla varuillaan. Toimeen tulee jotenkin kerjäämällä. Non elämä on joka päiväistä kamppailua nälkää, kylmyyttä ja köyhyyttä vastaan. Lou haluaa asioihin muutosta, parantaa maailmaa. No muuttaa Loun kotiin asumaan. Lou tutustuu myös luokkatoveriinsa Lucasiin ja kolmikosta tulee hyvin läheiset. Ystävyys ja välittäminen eivät kuitenkaan riitä.

Kirjassa kuvataan hyvin realistisesti yhteiskunnasta syrjäytyneitä, sosiaalisia ongelmia ja kodittomuutta. Ranskassa nuorten 16-18-vuotiaiden tyttöjen osuus asunnottomista on hurjaa jopa 70%. Suomessa tilanne on todella päin vastoin. Suurin osa asunnottomista on miehiä ja vain joka kuudes asunnoton on nainen. (Ks. tarkemmin täältä). Nuorten syrjäytyminen on kuitenkin Suomessakin vakava ja todellinen ongelma!

Yön eläjä ja No ja minä ovat kasvukertomuksia, Bobbyn ja Loun kasvukipuilua. Kirjoisssa kuvataan vanhempien välinpitämättömyyttä, lähinnä äitien piittaamattomuutta. Vertaillessani kirjoja toisiinsa, niin ne ovat kumpikin koskettavia, mutta No ja minä on mielestäni heppoisampi lukukokemus aikuistenkirja luokituksestaan huolimatta. Yön eläjä taas värisyttää vieläkin.

11 vastausta ja 11 kysymystä

Anna Elina haastoi minut vastaamaan 11 kysymyksen haasteeseen. Haasteessa vastataan ensin haastajan esittämiin 11 kysymykseen ja sen jälkeen laitetaan haaste eteenpäin omilla kysymyksillä. Tässäpä ensin vastaukseni haastaviin kysymyksiin:

1. Millaisia muistoja sinulla on elämäsi ensimmäiseltä kirjastokäynniltä?
Vaikka muistankin kaikki lapsuuteni kirjastot, missä kävin, niin ensimmäistä käyntiäni en muista. Kävin kirjastossa paljon isäni, mummini, isotätini sekä kummitätini kanssa ja aina eri kaupungeissa, milloin missäkin olin kylässä. Taisin aina haluta kirjastoon...

2. Muistatko milloin opit lukemaan ja mitä tuolloin luit?

Lukemaan oppimiseni on sumua eli en muista muuta kuin että ekalla luokalla olen oppinut, koska tokalle mentäessä osasin jo lukea.

3. Missä sijaitsee unelmiesi kesämökki: meren, järven, joen vai lammen rannalla? Vai tarvitaanko vesistöä ollenkaan?

Unelmieni kesämökistä olen haaveillut jo kauan. Se voisi olla järven rannalla tai sitten ei ollenkaan veden äärellä. Hiljaisuudessa.

4. Minne matkustaisit kaikkein mieluiten juuri nyt?

Kun kesä on jo tullut, niin Tukholmaan haluaisin taas päästä ja Djurgårdeniin.

5. Eksoottisin tai erikoisin ruoka, jota olet maistanut tai syönyt?

Olen hieman ennakkoluuloinen ruokien suhteen ja en ole tainnut syödä kovinkaan eksoottista tai erikoista ruokaa. Siis lapsena olen aivan varmasti syönyt ötököitä!

6. Osaatko sanoa, mitä koirarotua muistutat?

Olen enempi kissaihminen ja en tunne koirarotuja paljonkaan. Tykkään kyllä Jaska Jokusen Ressu-koirasta eli muistuttaisinkohan vähän beagleä?

7. Suosikkipuusi?

Nyt se on kesäinen, suomalainen koivu.

8. Mitä puutarha sinulle merkitsee?

Haaveilen omasta puutarhasta kuten siitä kesämökistäkin jonain päivänä...

9. Oletko käynyt navetassa?

Kyllä.

10. Mikä on parasta kesässä?

Luonto, loma, matkustaminen Suomessa, mökkeily, kesäyöt ja lukeminen, puusauna, muurinpohjaletut, ulkona grillaaminen, valo, lämpö, rentoutuminen...mansikat

11. Mitä haluaisit kysyä minulta?

Muistatko sinä ensimmäisen kirjastokäyntisi?

Kiitos Anna Elina! Heitän haasteen eteenpäin bloggaajille: Aino, Anki, Booksy, Hanna, Jenni, Jokke, Karoliina, Luru, Maria, kaimani Sara ja Susa. Tarttukaa haasteeseen, jos siltä tuntuu! Ja nyt omat kysymykseni:

1. Lempikirjastosi?
2. Mistä ostat pääasiassa kirjoja? Kirjakaupasta, verkkokaupasta, marketista antikvariaatista/kirpputoreilta vai joku muu?
3. Sinulle tärkeä nuortenkirja?
4. Pelottavin kirja, jonka olet lukenut?
5. Lempirunosi?
6. Minkä elokuvan, joka pohjautuu kirjaan olet katsonut viimeksi?
7. Minkä kirjan maailmaan haluaisit uppoutua niin, että olisit siellä mukana "oikeastikin"?
8. Mieluisin vuorokauden aika lukea?
9. Kesäkirjasi?
10. Mitä luet juuri nyt?
11. Seksikkäin fiktiivinen kirjan henkilö? Perustelut!

Lastenkirja-hankintoja Ahoa, Lindgreniä, Beskowta...

Tänä keväänä olen tehnyt kivoja lastenkirjalöytöjä kierrellessäni antikvariaateissa Helsingissä ja jopa Seinäjoella asti. Kirjahankinnat olen sijoittanut turvallisesti omaan kirjahyllyyni. En tiedä ketkä näistä kirjoista ovat enemmän innostuneet lapset vai äiti...

V. Soldan-Brofeldt ja Juhani Aho: Suomalainen Kuvakirja lapsille ja nuorisolle

Viime syksynä käydessäni Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin Aholan kodissa näin tämän kirjan näyttelyssä. Pariskunta teki yhdessä lapsille kuvakirjan ja se ilmestyi alun perin 1894. Minulla on siitä nyt viides painos 2000-luvulta. Venny on kuvittanut kirjan mustavalkoisilla kivipiirroksilla ja Ahon tekstit ovat kalevalamittaisia runosäkeitä. Ihanaa vanhan ajan tunnelmaa!

Astrid Lindgren: Eemeli ja Liinan poskihammas

Astrid Lindgrenin kuvakirja Liinan kipeästä poskihampaasta oli pakko saada. Tämä tarina on jäänyt omasta lapsuudestani elävästi mieleeni. Olen kokeillut heiluvan maitohampaani vetämistä langalla, mutta ei siitä tullut mitään! Hauskan kuvituksen kirjaan on tehnyt Björn Berg.

H. C. Andersen: Peukalo-Liisa

Peukalo-Liisa satu on tuttu myös lapsuudesta, mutta Elsa Beskowin kuvittamana en ole sitä aikaisemmin nähnyt tai en muista. Olen innostunut keräilemään Beskowin satu- ja kuvakirjoja ja hankin myös satuklassikon Petterin ja Lotan seikkailut. Paula on kirjoittanut Beskowin tuotannosta laajasti. Nyt kaipailen Täti Vihreä, Täti Ruskea ja Täti Sinipunainen-kirjaa kokoelmaani!

Madame d'Aulnoy: Kreivittären satukirja

Ranskalaista satuperinnettä 1600-luvulta edustaa d'Aulnoyn kreivitär eli Marie-Catherine Le Jumel de Barneville. Hän loi käsitteen fairy tales satugenrelle. En ole vielä muuta kuin selaillut kreivittären satukirjaa ja monet sadut sijoittuvat hovielämän ja aurinkokuninkaan ajan kuvauksiin. Näkyypä kirjassa olevan joku versio Tuhkimostakin!
Lasten satuaarteita

Tämä kirja ei olekaan perinteinen satukirja, vaikka olin siinä luulossa, kun nappasin sen mukaani. Se sisältää valikoiman Helmi Krohnin toimittamista Tyttöjen joulukirja I ja Tyttöjen kirja II kertomuksista, jotka ovat ilmestyneet alunperin 1918 ja 1919. Tyttöjen kirjat näyttävät vetävän minua puoleensa ihan tiedostamattakin! Kirja sisältä mm. Mary Marckin, Salme Setälän ja Laura Fittinghoffin kertomuksia. On kertomusten joukossa mukana myös satuja. Tämä taisi ollakin suurin aarteeni kirjahankinnoistani!

Kaarlo Nuorvala: Harmaiden kirjeiden salaisuus

En todellakaan voinut vastustaa, kun näin tämän 40-luvun poikakirjan kansikuvan. Aika hurja! Kirja kertoo helsinkiläispoikien seikkailuista kiristäjäjoukon kannoilla. Tämä sopii kesäiltoihin poikieni kanssa, jotka näyttivät varsin innostuneilta tutkiessaan kansikuvaa!

Doris Lessing: Viides lapsi

Äitienpäivänä sopivasti luin Doris Lessingin Viides lapsi (Otava 1988/2007 suom. Heidi Järvenpää). Kirja on usein mainittu muissa kirjablogeissa ja varsinkin Shriverin Poikani Kevinin yhteydessä. Odotukseni olivat aika korkealla kirjan suhteen, mutta en saanut ihan sellaisia säväreitä, kuin olin etukäteen odottanut. Viides lapsi jäi yllättäen hieman vaisuksi lukukokemukseksi.

Eletään 60-lukua Harriet ja David tapaavat toisensa, rakastuvat ja haluavat perustaa perheen. Heitä yhdistää haave suurperheestä. Vastustusta pariskunta kokee lapsentekopolitiikassaan perheiltään ja sukulaisiltaan, joiden mielestä on vastuutonta ja itsekästä hankkia paljon lapsia. Vain yläluokkaiset voivat lisääntyä kuin kaniinit, koska heillä on siihen varaa. Köyhät voivat myös, koska puolet heidän lapsistaan joka tapauksessa kuolevat. Keskiluokan on kuitenkin harkittava tarkkaan lastensa lukumäärä, jotta he pystyvät niistä huolehtimaan. Vaikka tässä heijastuu brittiläinen luokkayhteiskunta-ajattelu, niin miksei tämä pätisi jossain määrin suomalaisessakin yhteiskunnassa. Jostain tutkimuksesta olen lukenut, että suomalaiset hankkisivat enemmänkin lapsia, jos taloudellinen tilanne sallisi! Linkola voi huahtaa helpotuksesta, että suomalaiset eivät tee enempää ympäristörikoksia.

Harriet ja David kuitenkin ryhtyvät toteuttamaan unelmaansa. He ostavat valtavan talon, jonne mahtuu liuta lapsia sekä sukulaisia. Heitä autetaan taloudellisesti ja tuetaan lastenhoidossa. Kaikki sujuu aluksi hyvin ja suunnitelmien mukaan. Harriet ja David ovat hedelmällisiä, onnellisia ja lapsia syntyy tiuhaan tahtiin. Harriet on väsynyt äiti, mutta hänen oma äitinsä Dorothy auttaa koko ajan ja asuu välillä heidän luonaan. Viides lapsi muuttaa koko asetelman ja väki kaikkoaa vähitellen talosta. Ben on erilainen kuin muut. Hän on outo friikki, joka kauhistuttaa ja pelottaa kaikkia. Harriet ottaa vastuulleen poikansa kasvatuksen, mutta häntä pidetään melkein rikollisena synnytettyään tällaisen kummajaisen maailmaan. Benin diagnoosi (ei-virallinen) on atavistinen. Biologiassa atavismi tarkoittaa evolutionaalista takaiskua kuten sellaisten piirteiden uudelleen esiintymistä, jotka ovat kadonneet sukupolvia sitten.

"Mistä tiedämme, millaisia ihmisiä - tarkoitan rotuja, olentoja, jotka ovat olleet erilaisia kuin me - tällä planeetalla on asunut? Joskus kauan sitten." (127)

Benin kohtalo on melkein joutua eliminoitavaksi Davidin toimesta. Harriet pelastaa hänet laitoksesta, joka on täynnä sidottuja ja huumattuja omassa ulosteessaan ja virtsassaan makaavia epäsikiöitä. Harriet tuo pojan takaisin kotiin ja sen jälkeen häntä pidetään perheensä hajottajana. Muut lapset eivät hyväksy veljeään eikä isä varsinkaan poikaansa. Ben tarkkailee muita ja Harriet tarkkailee Beniä. Vuodet vierivät, ja Ben sopeutuu. Vai sopeutuuko? Sosiaalisesti taitamaton Ben löytää kaveriseuraa, joiden joukossa hän ei ole ulkopuolinen kuten perheessään. Harriet vihjaa ympärillä tapahtuviin rikoksiin Benin jengin tekemisiksi, mutta tämä on hyvin epämääräistä.

Onko Ben lopulta niin paha kuin Harriet antaa ymmärtää? Vahva ääni sisälläni sanoo, että ympäristö ennen kaikkea, ennen perimää. On eletty 70-80-lukua, jolloin Beniä ei koskaan ole edes tunnustettu poikkeavaksi, erilaiseksi kuin muut eikä hänen erityislapsen tarpeita ole koskaan huomioitu. Miksi Ben ei ole erityisopetuksessa? Miksi hän ei ole saanut tarvitsemaansa erityistä tukea? En tiedä englantilaisen koulujärjestelmän erityiskasvatuksesta mitään, mutta tavallisessa koulussa Ben hädin tuskin oppii lukemaan. Harriet kuvailee Beniä kylmäksi ja tunteettomaksi, mutta Ben osaa kiintyä kuten Johniin, joka kuljettaa poikaa mukanaan. John hyväksyy Benin sellaisena kuin tämä on. Perheessään hän on hylkiö, josta kukaan muu ei välitä, paitsi hänen oma äitinsä, Harriet. Mutta onko kyseessä enemmän velvollisuudesta? Kun minä olen tämän synnyttänyt, on minun siitä vastattava. Äidinrakkaus kuvaillaan hyvin etäiseksi oikeastaan Harrietin suhtautumisessa kaikkiin lapsiinsa, mutta Harriet on valinnut Benin ylitse muiden.

Kirja herätti kyllä ajatuksia ja ahdistustakin Rosemaryn painajaisen tyylisellä raskaudellaan, mutta saadakseni vielä kunnon sävärit täytyy ilmeisesti lukea Poikani Kevin. Osallistun kirjalla Marian kirjallisuuden äidit-haasteeseen. Viidennestä lapsesta ovat kirjoittaneet mm. Katja ja Booksy, jonka blogista löytyy myös linkkejä muiden arvioihin.

Ylioppilasjuhlan tuntua - Raili Autiala: Viimeinen lukukausi

Taas alkaa olemaan se aika vuodesta, kun uudet uudet ylioppilaat painavat valkolakin päähänsä. Juhlavaan tunnelmaan virittäydyin vanhan ajan tyttöjen koululaisromaanilla. Raili Autialan Viimeinen lukukausi (1938) kertoo 18-vuotiaasta abiturientti Liisasta ja hänen viimeisestä vuodestaan koulussa. Viimeinen vuosi teettää kovasti työtä. On läksyjä, kokeita, tenttejä ja jännittävät ylioppilaskirjoitukset, joihin luetaan ahkerasti. Liisa on muuttanut maalta koulukaupunkiin pikkusiskonsa kanssa. Vanhemmat lähettävät kotoa rahaa, koska koulunkäynti ja asuminen on maksullista. Omien lasten kouluttamista pidetään perheessä tärkeänä, vaikka penniä venyttäen. On mahtavaa, että meillä suomalaisilla on nykypäivänä ilmainen koulutus aina korkeakouluopintoihin saakka ja pysyköön näin!

Koulun opettajat ovat ankaria ja varsinkin uusi maantiedon opettaja maisteri Alanko. Hän vaatii oppilailta paljon. Liisan paras ystävä lahjakas ja taiteellinen Ruth uskaltaa nousta vastustamaan läksyjen määrää. Muu luokka on ensin kauhuissaan, mutta tukee Ruthia. Maisteri, jota myös koulun oppilaat nimittävät Mungoksi erään petoeläimen mukaan, jatkaa opetusta niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Rehtori kyllä pitää oppilaille puhuttelun tunnin jälkeen ja muistuttaa, että opettajat haluavat vain oppilaidensa parasta! Toki Ruth ja Petteri, joka myös uskalsi ääneen asian ilmaista, käyvät myöhemmin pyytämässä Mungolta anteeksi. Vapaammaksi noista ajoista opettajien ja oppilaiden väliset suhteet ovat muuttuneet, mutta opettajien kunnioittaminen olisi ihan hyvä asia muistaa nykypäivänäkin!

Elämä ei ole pelkää opiskelua ja koulua. Liisa hiihtää, lukee romaaneja ja runoja, käy kutsuilla ja tanssimassa. Koulun ja opetuksen päättyessä Liisa on haikea ja ikävöi luokkaansa. Ruthille taas kehittyy kevään aikana salainen romanssi ja hän paljastaa myöhemmin Liisalle menevänsä kesällä kihloihin maisteri Alangon eli Mungon kanssa! Opettajan ja oppilaan välinen suhde siispä, mutta täysin luvallinen, koska Ruth ei enää käy koulua! Ruth aikoo jatkaa opiskelua ja haaveilee arkitehdin ammatista. Kirjoittaapa hän laudaturinkin. Liisan arvosanaa ei kerrota, mutta tulevaisuudesta mainitaan, että hänestä tulisi hammaslääkäri.

Viimeinen lukukausi on viehättävä tyttökirja ja kiinnostava ajankuvaus kouluvuodesta. Kirja on Otavan Tyttöjen kirjastosarjaa, mutta harvinaisempi ja sitä on vaikea saada mistään. Kauniin kannen on kuvittanut Martta Wendelin. Osallistun tällä kirjalla myös Marian tuntemattomat tyttökirjat-haasteeseen. Jaan teille vielä lopuksi nämä kevään juhlavat ja ruusuiset tunnelmat:

"Ja hän tunsi itsensä äkkiä niin onnelliseksi, että sydämeen koski. Sama tunne jatkui yhä hänen marssiessaan tovereineen juhlasaliin ja kuunnellessaan suvivirttä, joka valtavana täytti salin. Ja rehtorin alkaessa puhua kasvoi tuo tunne niin voimakkaasti, että hän pelkäsi purskahtavansa itkuun. Rehtori puhui ensin kaikille yhteisesti ja kohdisti sitten sanansa niille, jotka tänään nuorina ylioppilaina jättäisivät koulun. ...Toivon teidän tulevan onnellisiksi ja menestyvän. " (133)