perjantai 1. joulukuuta 2017

Isänmaallisia sankarityttöjä sota-ajan lottaromaaneissa


Tuomi Elmgren-Heinonen 1940: Lottatyttö komennuksella
Estrid Ott 1941: Pikkulotta Salli
Kersti Bergroth 1940: Nuoren lotan päiväkirja
Annikki Setälä 1945: Sotasairaala 28/2
Eila Kaukovalta 1943: Vitosparakin Sole

Minun syksyni on mennyt sotaromaanien parissa. Olen lukenut toisen maailmansodan aikana ilmestynyttä nuortenkirjallisuutta, tytöille suunnattuja suomalaisia lottaromaaneja. Lisäksi olen lukenut lottakuvauksia sisältäviä aikuisten kaunokirjoja sekä tietokirjallisuutta kotirintamalla ja lottapalveluksessa työskennelleistä naisista. Uudessa Onnimanni-lehdessä on artikkelini, joka käsittelee sota-ajan tyttökirjallisuutta ja isänmaallisia sankarityttöjä.

Nämä tyttöjen lottaromaanit sijoittuvat pääasiassa talvisodan aikaan. Poikkeuksena on Eila Kaukovallan Vitosparakin Sole, joka kuvaa jatkosodan alkupuolta. Tyttöpäähenkilöt työskentelevät lottina, toiset pikkulottina. Kirjoissa kuvataan erilaisia ja vaativia lottatehtäviä, joita tytöt ja nuoret naiset tekivät todellisessakin elämässä sotien aikana. Lottatyttö komennuksella ja Pikkulotta Salli kertovat rohkeista ja uhrautuvaisista pikkulotista. Nuoren lotan päiväkirja ja Sotasairaala 28/2 kuvaavat taas lääkintälottia, jotka hoitavat haavoittuneita sotilaita ja siviilipotilaita. Lisäksi Annikki Setälän kirjassa kuvataan myös ilmavalvontalotan työtä. Vitosparakin Sole puolestaan toimii kanslialottana kenttäpostikonttorissa lähellä rintamaa.

Tyttöromaanien tapaan niissä on mukana ripaus romantiikkaa ja seikkailuja. Lottatytöt tekevät urotöitä ja uhmaavat vaaroja poikkeusoloissa. Kiinnostavaa on sodan ajan aikalaiskuvaus ja tulkinnat lottatyöstä. Kirjoja on nykyään hankalampi löytää, koska niistä ei ole otettu sotien jälkeen uusintapainoksia. Suosittelen kuitenkin lukemaan, jos aihe teitä kiinnostaa! Alla on muuta lottia käsittelevää  tietokirjallisuutta ja muistelmia, joita olen myös lukenut viime kuukaudet. Anna Kasurisen liikekannallepanon aikaan sijoittuva tyttöromaani Se olikin sotasyksy (1940) kuvaa siispä oivasti  minun syksyäni, nimeltään.

Seija Nevala 2007: Lottatytöt ja sotilaspojat
Tiina Kinnunen 2006: Kiitetyt ja parjatut. Lotat sotien jälkeen
Annamaija Kataja 2007: Suomen lotat
Hely Alhainen (toim.) 2004: Kuvia ja kertomuksia sieltä jostakin – rintamanaiset muistelevat
Riikka Raitis & Elina Haavio-Mannila 1994: Naisten aseet. Suomalaisena naisena talvi- ja jatkosodassa
Kyllikki Villa 2006: Tyttö sodassa
Irja Virtanen 1956: Kenttäharmaita naisia

torstai 12. lokakuuta 2017

Kylässä tyttökirjailija Rauha S. Virtasen luona

Vierailin viime viikolla pirteän Rauhan luona Helsingissä. Meillä riitti juttua, kun viime tapaamisestamme oli jo ehtinyt vierähtää tovi. 86-vuotias kirjailija on tunnettu Selja-sarjastaan, ja tyttökirjallisuuden klassikko Seljan tytöt (1955) on myös Ylen 101 kirjan listalla. Ylen sivuilta voi kuunnella 'tyttökirjallisuuden grand old ladyn' tuoreimman haastattelun. 'Gran old lady' ei ole kuitenkaan minun keksintöäni, vaan jutellessani Rauhan kanssa selvisi, että myös Panu Rajala on kirjassaan käyttänyt Rauha S. Virtasesta nimitystä 'nuortenkirjallisuuden gran old lady'! Seljojen lisäksi hän kirjoittanut muitakin nuortenkirjoja, kuten Tuletko sisarekseni, Ruusunen, Joulukuusivarkaus, Lintu Pulpetissa. Rauhan kirjalaatikoista löytyikin Joulukuusivarkaus sekä unkariksi että saksaksi käännettyinä, joista sain mukaani saksankielisen version nimeltä Der Weihnachtsbaumdiebstahl.

Rauhalla on kuusi lastenlasta, joista yksi on jatkanut isoäitinsä viitoittamalla kirjailijan polulla. Juhana Pettersonilta on äskettäin ilmestynyt toinen kirja Tuhannen viillon kuolema (Into, 2017), joka kiinnostaa minua ilmastonmuutosteemansa puolesta. Rauha on kirjoittanut aktiivisesti päiväkirjaa, jo nuoresta tytöstä asti. Olin hämmästynyt, miten monta muistikirjaa hän kirjoittaa käsin vuodessa. Rauha tykkää keräillä erilaisia muistikirjoja päiväkirjamerkintöihinsä. Kirjailija on myös kirjoittanut muistelmia matkoiltaan vieraillessaan sosialistisissa maissa 1970-luvulla. Rauha pitää matkustamisesta edelleen ja viime vuonna hän kävi Italiassa.

Rauha lukee mielellään kirjoja ja tykkää erityisesti ranskalaisen kirjailijan Jacques Prévertin runoista. Niiden heijastumia voi lukea Lintu Pulpetissa-kirjasta. Ajattelin seuraavaksi lukea kirjailijan tuotannosta Tuletko sisarekseni tai Joulukuusivarkauden. Mitä Rauhan kirjoja te olette viimeksi lukeneet? Hyviä uutisia myös Seljoista! Kirjoja voi nykyään myös saada sähköisinä tai äänikirjoina.

torstai 5. lokakuuta 2017

Plagiointiako tyttökirjassa?

Yllätyin iloisesti, kun sain postissa vanhan 1940-luvulla ilmestyneen suomalaisen tyttökirjan, jonka lähetti minulle Aino Sheferijm-blogista. Innostuneena aloin lukea ennestään minulle täysin tuntematonta Ursula Orkomiehen Luostarikoulun tyttöjä. Koululaiskertomukset kiinnostavat tutkijan mieltäni ja olen aina pitänyt sisäoppilaitokseen sijoittuvista tyttökirjoista. Kirja on muodoltaan kirjeromaani, jonka päähenkilö Kris (Kristiina Vuorela) lähettää kirjeitä isälleen ja kertoo koululaiselämästään yhden lukuvuoden ajan. Tyttökoulua kutsutaan leikkisästi luostarikouluksi johtuen ilmeisesti naissukupuolen dominoimasta koulumiljööstä. Nimityshän on tuttu Susan Coolidgen uraauurtavasta  koululaisromaanista Katy koulussa (1873/1914), jossa tyttöjen sisäoppilaitosta nimitettiin samoin luostariksi. Kummassakin kirjassa tytöistä halutaan kasvattaa hienoja naisia. Kris käyttää omasta koulustaan myös nimeä asuntokoulu täysihoitolakoulun tai sisäoppilaitoksen sijasta.

Jo lukemisen alkumetreillä ihmettelin, miten tämä tarina kuulostaa niin tutulta ja muistikuvia alkoi nousta yhä vain lisää tekstin edetessä. Luostarikoulun oppilas Aurora on kohonnut tyttöjen arvoasteikossa ylös, koska hänen elämäänsä liittyy romanttinen ja traaginen rakkaustarina. Hän on ollut salakihloissa miehen kanssa, jota isä ei ole hyväksynyt. Tytöt järjestävät spiritistisen istunnon, ja Aurora uskoo erityisesti henkimaailmaan. Kris pukeutuu yöllä kummitukseksi pilaillakseen tytön kustannuksella, mutta Auroran kirkuminen herättää koko koulun. Krisiä jahdataan ja lopulta hän päätyy katon kautta ulos ja ruokakomeroon piiloon. Siellä hän saa mansikkahilloa päällensä ja törmää tuntemattomaan mieheen, jonka Kris olettaa vaunumestariksi. Myöhemmin Krisille selviää, että hän onkin koulun tarkastaja, jolle Kris on lörpötellyt ties mitä. Erehtyminen henkilöstä käytetään toistamiseen, kun Kris luulee rikasta ja erakkomaista herra Krankia työmieheksi. Ja taaskin Kris on puhunut ohi suunsa. Krisin kömmähdykset kääntyvät kuitenkin aina tytön ja koko koulunkin eduksi. Kris on siis hyvin vallaton tyttö, joka tekee kepposia. Hän huijaa pastoria tekeytymällä tekosairaaksi, jotta hänen ei tarvitse osallistua kirkkohistorian kokeisiin. Krisille tulee kuitenkin huono omatunto ja hän tunnustaa papille tekonsa (syntinsä) ja saa anteeksi. Vallattomuudet eivät kuitenkaan lopu tähän vaan Kris jatkaa keppostelua ja järjestää mm. lakon. Hän ei suostu tekemään ylimääräistä laskennon koetta, koska oppilailla on oikeus myös lepoon. Kuulostavatko nämä juonikuviot teistä tutuilta?

Krishän on selvästi Jean Websterin tunnetun Patty Wyatt-tyttöhahmon suomalainen ilmentymä. Ilkikurinen Patty seikkailee St. Ursula-koulun tytöt (1936)- ja Patty korkeakoulussa (Patty ja Priscilla nimellä 1920)-kirjoissa. Luostarikoulun tytöt-romaanin (1948) tapahtumat noudattelevat näiden kirjojen useita tapahtumia vain hiukan muunneltuina. Pattynkin koulussa on Evalina-tyttö, joka on innostunut yliluonnollisiin tapahtumiin ja spritismiin. Patty tekee tytölle kummituskepposen. Kun Kris saa päällensä mansikkahilloa, niin Pattyn hurjalla pakomatkalla hänen sitruunavanukkaansa lentää tuntemattoman miehen päälle. Pattyn johtamassa Vergilius-lakossa kapinoidaan vastaan latinan läksyjen liiallista määrää. Patty juttelee myös syvällisiä uskon miehen kanssa, tosin piispan. Pattykin erehtyy erakkomaisen ja varakkaan herra Weatherbyn henkilöllisyydestä. Samankaltaisten tapahtumien listaa voisin jatkaa loputtomiin, mutta lähinnä olen ollut tyrmistynyt. Eikö kirjailijalla riittänyt mielikuvitusta omien tapahtumien keksimiseen tyttökoulumiljöössä? Tosin Orkomies tekee poikkeuksen Websteriin, kun hän kehittää romanssijuonen Krisin ja koulun tarkastajan välille. Pattylla ei ollut romanttisia haihatteluja kenenkään kanssa. Päinvastoin hän pilailee Maen kustannuksella tämän sepittäessä onnettoman rakkaustarinan.

Ursula Orkomies tunnetaan paremmin nimellä Ursula Pohjolan-Pirhonen, joka kirjoitti romanttisia historiallisia romaaneja. Olen niitä lapsuudessani jonkun lukenut. Kirjailija on ollut ilmeisen tykästynyt Jean Websterin tyttöromaaneihin, joista kirjeromaani Setä Pitkäsääri suomennettiin ensimmäiseksi vuonna 1918. Epäuskottavuutta Orkomiehen romaaniin tuo Krisin kirjeiden vastaanottaja, joka ei koskaan vastaa tyttärensä kirjeisiin. Isä matkustelee ympäri Eurooppaa, mutta ehkä hän on vain liian kiireinen kirjoittaakseen. Mistä Kris tietää aina hänen osoitteensa? Kertoisiko teinityttö omalle isälleen kaikki kurittomat kepposensa tai salaisuutensa?

Johtopäätös: toisen kirjailijan romaanien ideoiden kopiointia kyllä, fanifiktiota ei kuitenkaan. No tuskinpa yhdysvaltalainen Jean Webster olisi närkästynyt ehkäpä vain huvittunut, kun hänen kirjansa ovat innoittaneet pienen maan myöskin edesmenneen kirjailijan uran alkua. Kummallinen lukukokemus tämä oli ja kiitos Ainolle yllättävästä kirjasta! Onko teille tullut joskus vastaavaa eteen, kun juoni onkin entuudestaan täysin tuttu toisesta romaanista?

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Poikatyttöyttä käsittelevä nuortenkirja - Yksin kaksin Kissanmaalla

Tuttavani suositteli minua lukemaan Liisa Silanderin nuortenkirjan Yksin kaksin Kissanmaalla (WSOY, 1970). 1970-luvun suomalainen nuortenkirjallisuus on jäänyt minulle aika vieraaksi, koska olen enemmänkin suuntautunut vanhempaan ja toisaalta uudempaan tyttökirjallisuuteen. Asetelma kirjassa on kiinnostava, koska sen keskeisenä teemana on perinteiseen tyttökirjallisuuteen kuuluva poikatyttöys, mutta toisaalta poikatyttöaihe tulee tässä lähelle transsukupuolisuutta.

Kirjan pääosissa ovat siskokset Paula ja Ikka, jotka ovat orpotyttöjä. Äiti on kuollut ja isä on jättänyt perheensä lähtiessään maailmalle rauhanturvajoukkoihin. Tytöt asuvat "taloudenhoitajan" Elsan kanssa. Paula on 15-vuotias teinityttö, joka rakastuu puolta vanhempaan matikanopettajaansa. Ikka on Paulan poikamainen pikkusisko, joka käy kansakoulun kolmatta luokkaa. Ikka näyttää pojalta ja leikkii poikien kanssa. Häntä ei kiinnosta tyttöjen letit, leikit eikä seura. Poikatyttö vietiin viisivuotiaana kasvatusneuvolaan, kun hän leikkautti hiuksensa kaljuksi (puliksi). Ikka kuitenkin todettiin älykkääksi ja täysin normaaliksi. Vaikka perhe hyväksyykin Ikan erilaisuuden, niin hän on kokenut kiusaamista muiden lasten taholta.

Koulussa Ikka on lahjakas ja luokan paras. Hän lukee paljon tietokirjoja ja seikkailukirjoja. Talvella Ikka innostuu jääkiekosta, mutta alkaa pelätä pelaamista onnettomuuden jälkeen. Ikka tappeleekin, tietysti poikien kanssa. Ikan luokanopettaja kuvataan suvaitsevaiseksi ja hän päästää Ikan hiihtämään poikien sarjassa. Keväällä Ikka kuitenkin muuttuu ja hän alkaa hyväksyä oman feminiinisen puolensa. Häntä alkaa kiinnostaa tyttöjen vaatteet ja hän saa ensimmäisen ystävän tytöstä. Kevätjuhliin Ikka menee juhlamekossa, jossa häntä ei tunnisteta. Hän päättää myös kasvattaa pitkät hiukset. Ennen muodonmuutosta Ikka on kuitenkin pohtinut pojaksi muuttumisen mahdollisuutta.

"Hän ei ollut varma, alkaisiko tästä lähtien elää tyttönä. [ Kuitenkin hän olisi yhä tahtonut olla poika. Hän tutki lääkärikirjasta, oliko pojaksi muuttuminen mahdollista." (113)

Mitähän Ikan lääkärikirjassa on mahdettu sanoa tuohon aikaan sukupuolenkorjauksesta (sukupuolenvaihdosta)? Tuskinpa mitään. Ikka vapautuu, kun hän hyväksyy itsensä ja sukupuoli-identiteettinsä. Hän alkaa nauraa, jota hän ei ole aikaisemmin tehnyt. Ikka pohtii myös tyttöyden hyviä puolia.

"Ei tarvitse mennä sotaväkeen ja sai pitää kauniita vaatteita ja maalata ja puuteroida ja ripustaa koruja päälleen ja tulla äidiksi ja synnyttää vaikka kuusitoista lasta. Oikeastaan sai tehdä kaiken sen minkä poikakin, jos vaan oli kyllin rohkea, älykäs ja vahva. Ja Ikka oli." (113)

Sukupuolirooleja ja perinteistä naiskuvaa ravistelevia poikatyttöjä on ollut nuortenkirjallisuudessa jo 1800-luvulta alkaen, tunnetuimpana Louisa Alcottin Pikku naisten Jo March. Anni Polvan Tiina on taas suomalaisille jo ikoninen poikatyttöhahmo. Mieleeni tuli myös 1980-90-luvuilla ilmestyneen Tuija Lehtisen Mirkka-sarjan poikamainen Masa, joka muistuttaa ominaisuuksiltaan hyvin paljon Ikkaa. Ketä muita kirjallisuuden poikatyttöhahmoja teille on jäänyt mieleen?

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

L.M. Montgomeryn elämästä ja tuotannosta kertovia suomalaisteoksia


Kanadalaisen kirjailijan Lucy Maud Montgomeryn (1874-1942) teokset ja elämäkerrat kiehtovat lukijoita ja tutkijoita meillä Suomessa sekä muualla maailmassa. Pinnalle kirjailijan on taas nostanut Netflixin uusi tv-sarja: Anna, a lopussa (2017), joka jakaa vannoutuneita Anna-faneja puolesta ja vastaan. Minä pidin uudelleenmuokatusta realistisesta versiosta, vaikka se ei täysin tyttökirjaklassikon Annan nuoruusvuosien linjaa noudatakaan.

Olen viime aikoina lueskellut Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen Runotyttöjen vuotta (WSOY, 2007), joka kertoo kiinnostavia yksityiskohtia Montgomeryn persoonasta ja elämästä. Samalla se peilaa tyttösankareiden Annan ja Emilian elämään menneessä ajassa. Kirja etenee vuosikalenterin mukaan tammikuusta joulukuuhun. Kirjassa käsitellään esimerkiksi Montgomeryn omasta elämästä kumpuavaa orpouden teemaa, jota Anna ja Emilia ilmentävät. Annan nuoruusvuosissa tuodaan esiin orpojen lasten huono asema, mutta vielä realistisempi kuvaus orpojen kaltoinkohtelusta löytyy Sateenkaarinotkon Mary Vancen hahmossa.

Suvi Ahola ja Satu Koskimies ovat toimittaneet myös antologian Uuden Kuun ja Vihervaaran tytöt (WSOY, 2005) suomalaisten Anna- ja Runotyttökirjojen lukukokemuksista. Montgomeryllä on ollut suuri merkitys eri-ikäisten kirjoittajien elämässä. Kirjojen esikuvat ovat vaikuttaneet kirjoittajien omaan käyttäytymiseen, moraalisiin käsityksiin, ammatin ja jopa puolison valintaan. Omassa kirjassani Kapina ja Kaipuu (Avain, 2015) keräsin lukukokemuksia suosituista ulkomaisista tyttökirjoista. Montgomeryn klassiset tyttökirjat puhuttelivat edelleen lukijoita hyvin vahvasti ja niistä kirjoitettiin eniten. Maudin intresanttia ja surullistakin elämää käsittelen jonkin verran.

Olen kirjoittanut aikaisemminkin täällä Sisko Ylimartimon teoksesta Anna ja muut ystävämme (Minerva, 2008). Se esittelee Annan ja Emilian lisäksi Montgomeryn muita kirjallisia tyttöhahmoja, kuten Saran, Janen, Patin ja Marigoldin. Kirjassa käydään läpi Montgomeryn omaelämäkerrallista aineistoa ja kuvitteellisten tyttöhahmojen suhdetta siihen. Ylimartimolta on lisäksi ilmestynyt äskettäin Montgomeryn kirjailijauraa valottava teos Alppipolku (Minerva, 2017), joka pohjautuu samaan Anna ja ystävämme-teokseen fiktiivisten tyttöhahmojen parissa. Teokseen on lisätty Saana Rusin suomennettu Montgomeryn omaelämäkerrallinen julkaisu The Alpine Path. The Story of my Career, joka ilmestyi 1917.

Suomalainen tutkija Vappu Kannas on puolestaan tehnyt tieteellisen väitöskirjan Montgomeryn päiväkirjoista. Montgomery piti päiväkirjaa koko elämänsä ajan ja päiväkirjan osia on julkaistu hänen kuolemansa  jälkeen, kirjailijan toiveen mukaisesti. Kannaksen väitöskirjaa nimeltä The Forlorn Heroine of A Terribly Sad Life Story: Romance in the Journals of L.M. Montgomery (2015) voi lukea sähköisesti. Fiktiivinen kirjoittaminen ja päiväkirjakirjoittaminen kulkivat käsi kädessä Montgomeryn kehittyessä ammattikirjailijaksi. Kannaksesta olisikin tärkeää, että päiväkirjojen toissijaisen aseman sijasta niitä pidettäisiin Montgomeryn pääasiallisena luovana tuotantona, jota hän editoi julkaisuksi koko elämänsä ajan.

Meillä Suomessa Montgomeryn päiväkirjoja ei ole helposti saatavilla eikä niitä ole suomennettu. Olisipa hienoa jos jonain päivänä...! Minua Montgomery ja hänen teoksensa aina vaan jaksavat innostaa ja olen jälleen hiukan "tutkinut" niitä. Ensi kesänä järjestetään konferenssi: Montgomery and Reading kirjoista tutulla Prinssi Edwardin saarella, Kanadassa. Voisin taas osallistua, ainakin virtuaalisesti.