Luin aluksi Krohnin kirjaa Tainaron. Postia toisesta kaupungista (2006) hiukan pintapuolisesti ja hyppelehtien, koska minulla oli kiire lähettää se lahjaksi. Halusin kuitenkin tietää, millainen tämä maailmallakin kehuttu fantasia-teos on. Teksti ja sen kaunis kieli alkoi kiehtoa yhä enemmän minua ja syvennyin Tainaronin erikoiseen "ötököiden" maailmaan. Itse en ole mitenkään erityisesti hyönteisten ystävä, mutta Tainaronin Jäärä, äiti-kuningatar, Outojen holhooja, Mittari ym. ovat koskettavia hyönteistyyppejä ja heidän kokemuksiaan voi rinnastaa meihin ihmisiin. Tainaron muodostuu 30 kirjeestä, joiden kirjoittaja ja kirjeiden vastaanottaja jäävät arvoituksellisiksi (ihmis)hahmoiksi. Kirjoittaja on tullut joskus Tainaroniin ja kuvailee kirjeissään kaupunkia ja tarkkailee ihmetellen sen elämää. Alkuperäinen teos on ilmestynyt vuonna 1985 ja siitä puuttuvat kirjeet Dayma ja Sielunkellot. Vuoden 2006 painoksessa on myös kuvitus mukana.
Kirja on ohut ja sen lukee nopeasti. Kirjeitä ei tarvitse lukea järjestyksessä ja niitä voi lukea useammankin kerran. Ne voivat avautua aina uudella tavalla kuten huomasin toista kertaa lukiessani. Jokainen voi tulkita kirjan teemoja omalla tavallaan, mutta ne käsittelevät elämää, kuolemaa, rakkautta, pelkoa, ystävyyttä ja ehkä sitä suurinta kysymystä kuka minä olen, mikä on elämäni tarkoitus. Kirjallisuuden tutkijat varmasti analysoivat tätä teosta minuuden, identiteetin etsimisen tai hajoamisen näkökulmista, mutta tekstissä riittää pohtimista itse kullekin. Tainaronissa on jotain, joka kolahtaa minuun ja se on tunnelmaltaan mielestäni surullinen, mutta juuri oikealla tavalla:
"Silloin näin, etten ollut koskaan tuntenut häntä enkä ollut koskaan edes halunnut oppia tuntemaan. Ja sitä mukaa kuin hän kasvoi, hän kävi yhä ohuemmaksi ja epäselvemmäksi, hänen hahmonsa liukeni rapukäytävän hämärään eikä hänellä ollut enää muotoa eikä massaa." (s.130)
"Mutta äkkiä näin hänen silmistään tulvahtavan jotain, mikä roiskui lattialle ja seinille kastellen kaikki vaatteeni. Hän ei enää katsonut minuun ja nousin ja lähdin huoneesta märkänä kuningattaren kyynelistä." (s.28)