Miten minusta tuli lukija

Mielikirjoista ja vaikuttavista lukukokemuksista kertominen on nyt oikein trendi-ilmiö! Pari kuukautta sitten ilmestyi Lukukeskuksen ja WSOY:n yhteistyössä toimittama teos Kirja, joka muutti elämäni (2013, toim. Anu Laitila & Silja Koivisto). Se sisältää noin kuutisenkymmentä lukijoiden omakohtaista ja hyvin henkilökohtaista tarinaa tärkeiksi koetuista kirjoista. Myös Helmet-kirjasto järjesti keväällä samanlaisen facebook-kampanjan kirjabloggareille, jotka kertoivat vaikuttavasta kirjasta, joka on muuttanut heidän elämänsä. Juuri ilmestyneessä Ismo Loivamaan toimittamassa antologiassa Miten minusta tuli lukija (Avain, 2013) tunnetut lasten- ja nuortenkirjailijat kirjoittavat lapsuutensa tärkeistä kirjoista ja lukuelämyksistään.

Minä olen oikeastaan jäävi sanomaan mitään näistä kirjoista, koska merkitykselliset ja nostalgiset lukukokemukset ovat hurjan kiinnostava aihe tutkimuksellisesti ja olenhan niitä itsekin kysellyt. Sen takia suorastaan ahmaisin kevyesti ja kerralla Miten minusta tuli lukijan ja tykkäsin. Kiinnostavaa on ihmisen muisti! Olen usein harmitellut sitä, että minulla ei ole lukemaan oppimisestani eikä ensimmäisestä itseluetusta kirjasta oikein mitään mielikuvia. Toki muistan kirjoja, jotka ovat jääneet mieleeni esimerkiksi vanhempieni lukemana. Miten minusta tuli lukija- teoksessa kirjailijat kertovat lukemaan oppimisestaan ja kuvaavat hyvinkin tarkasti tämän tärkeän taidon, oivalluksen hetkeä. Koskettavinta minulle oli lukea kirjastojen suuresta merkityksestä tulevien kirjailijoiden johdattamisessa kirjojen maailmaan ja lukemiseen kannustamisessa. Samaahan voi sanoa omaltakin kohdalta.

Kirjailijoiden nostamat tärkeät lapsuutensa kirjat, kuten monet tyttökirjat, viisikot, Tammen satukirjat ja sarjakuvat ovat rakkaita ja nostalgisia minullekin lukijana. Kirja sisältää myös tuttujen lastenkirjojen kansikuvituksia ja mustavalkoiset valokuvat johdattavat kirjailijoiden lapsuuden maisemiin. 

Antologian kirjailijoita ovat Maijaliisa Dieckmann, Paula Havaste, Hannu Hirvonen, Tuula Kallioniemi, Kirsti Kuronen, Tuija Lehtinen, Raili Mikkanen, Heikki Niska, Sinikka Nopola, Timo Parvela, Pia Perkiö, Terhi Rannela, Marja-Leena Tiainen, Kari Vaijärvi ja Maria Vuorio.

"Nyt minulla on hyllyt täynnä kirjoja kotona. Kun katselen niitä, mietin aikaa, kun omistin vain muutaman kirjan. Miten kallisarvoisia ne olivat, miten rakkaita." Marja-Leena Tainen

Mirkka, Masa ja Tuija

Olen seurannut intensiivisesti viimeiset pari viikkoa Ahosten vilkkaiden tyttöjen elämää ja aikuiseksi kasvamista Tuija Lehtisen koukuttavassa Mirkka-sarjassa. Sarjan päähahmoja ovat Mirkka ja hänen pikkusiskonsa Masa. Muita hahmoja ovat heidän isosiskonsa Memma, perheen vanhemmat ja lukuisat ystävät sekä poikaystävät. Sarja sisältää kaiken kaikkiaan 10 kirjaa, joista ensimmäinen Mirkka ja riparikesä ilmestyi 1987 ja viimeisin Mirkka, Masa ja uudet tuulet 1996. Neljä ensimmäistä kirjaa keskittyy enemmän Mirkkaan, mutta viidennestä osasta lähtien poikatyttö Masa on yhä enemmän äänessä ja sarjan loppupää keskittyykin Masan vauhdikkaaseen elämään. Sarjan alkaessa Mirkka on melkein 16-vuotias ja Masa 10-vuotias. Heidän vaiheitaan seurataan kahdeksan vuoden ajan.

Ahosten perhe kissoineen ja koirineen asuu idyllisessä omakotitalossa Voikukkatiellä. Heillä ei ole omenapuita, mutta niitä löytyy sitäkin enemmän naapurista, omalaatuisen Sontikkamuorin (Sylvin) pihalta, jossa syksyisin riittää omenvarkaita. Eräänä kesäisenä päivänä naapuritädin pihakoivun oksalla istuskelee kukkopilliä soitteleva tuntematon poika ja sekös herättää ihmetystä Ahosten tytöissä. Juuso-poika tulee piankin tutuksi koko perheelle ja erittäin läheiseksi Mirkalle. Mirkan ympärillä pyörii toinenkin poika vähän vaarallisempi Sepe "susi", josta on aina mukava kiusoitella pojaksi pukeutunutta Maissi Katariinaa eli Masaa.

Heti ensimmäisestä kirjasta lähtien ihastuin sarjan tyttökirjamaiseen tunnelmaan, josta aistii jotain hyvin Seljamaista. Erityisesti tykästyin Masan hahmoon, jonka valloittava ja ristiriitainen persoona sai minut välillä harppomaan pari Mirkka-kirjaa yli. Palasin niihin myöhemmin kuitenkin takaisin. Masan metkut saavat hyvälle tuulelle ja hän huijaa poikaidentiteetillään milloin kavereitaan, poikabändiä tai aikuisia. Masa on sarjan alkupuolella hyvin maskuliininen siilitukallaan, lihaksikkaana, jääkiekkoa ja moottoripyöriä harrastavana. Hurjat tappelut ja kolhut kuuluvat Masan elämään. Villikkotyttö kapinoi naiseksi kasvamistaan ja perinteisiä sukupuolirooleja. Kiinnostavaa on Masan muutos ja kasvu tytöstä naiseksi ja maskuliinisuuden ja feminiinisyyden joustava vuorottelu tämän hahmossa. Maskuliinisuus silti säilyy jossain määrin Masan olemuksessa ja teknillinen korkeakoulu ja ilmasotakoulu lopussa ovat hyvin miehisiä ammatinvalintataratkaisuja. Masassa on ehdottomasti tyttökirjallisia esikuvia alkaen poikatyttö Josta, rohkeaan Annaan ja rämäpäiseen Tiinaan.

Kirjailija kuvaa hyvin elävästi ja humoristisesti tyttöjen ja nuorten maailmaa. Mukaan mahtuu ystävyyttä, ihastumisia, ja romantiikkaa, seikkailua ja matkustelua, perhejuhlia, turvallista yhdessäoloa ja tavallista nuorten arkea. Lehtisen käyttämä kieli on myös hyvin luontevaa ja sujuvaa. Mirkka- ja Masa-kirjat ovat suunnattu ahmimisikäisille tytöille ja yläkouluikäisille, mutta suosittelen tyttökirjasarjaa kaikille tytöille ja naisille, jotka rakastavat tyttökirjallisuutta. Tämä on sitä aitoa ja perinteistä, viatonta ja lohdullista, missä ei ole ikärajoja! En tiedä, onko Mirkka-sarja nykyajan tyttökirjallisuutta enää, koska ajankuva on jo vähän nostalgista 80-90-lukua. Mitäs muut ajattelette tästä? Ehdottomasti sarja on jatkumoa meidän tyttökirjallisuustraditioomme. Olen niin iloinen, että luin nämä kirjat, koska vaikka olinkin murkku, kun ensimmäiset kirjat ilmestyivät, niin tyttökirjavaiheesta olin kasvanut silloin jo ohi. Onneksi minulle tuli myöhemmin uusi kasvun vaihe!

Kävin tulevan kirjani tiimoilta kirjailija Tuija Lehtisen luona ja juttelimme hänen työhuoneessaan, josta valokuvat on otettu. Tuijan työtahti on hurja ja hän kirjoittaa 3-5 kirjaa vuodessa. Syksyllä 2012 ilmestyi hänen sadas kirjansa Tuhansien aamujen talo. 59-vuotias kirjailija kirjoittaa monipuolisesti aikuisille, nuorille, lapsille, tytöille ja pojille. Esikoisnuortenkirja Enkelinkuvia hiekassa ilmestyi 1986. Aikuisten nahkoista nuorten nahkoihin siirtyminen käy kirjailijalta sulavasti. Lehtisen suositut tyttökirjasarjat käynnistyivät aluksi Mirkka-sarjasta ja myöhemmin tulivat Laura- ja Rebekka-sarjat. Kirjailijan omat suosikit tyttöhahmoistaan ovat Mirkka ja Rebekka. Tuija on ollut kova tyttö lukemaan pienestä asti ja tyttökirjat ovat aina kuuluneet hänen elämäänsä. Kirjailija muuten omaa hienot tyttökirjakokoelmat! Aikuiset lapset ovat lentäneet jo pesästä, mutta kolme suloista koiraa asuttaa Tuijan kotia. Kirjoittaminen on Tuijalle ilo!

Luettu Mirkka-sarja:

Mirkka ja riparikesä. Helsinki: Otava, 1987 
Mirkka, lukiolainen. Helsinki: Otava, 1988 
Mirkka ja Amerikan reissu. Helsinki: Otava, 1989
Mirkka ja ratkaisujen kesä. Helsinki: Otava, 1990 
Mirkka ja Masan metkut. Helsinki: Otava, 1991 
Masan eläinhotelli. Helsinki: Otava, 1992 
Mirkka ja Masan yksityinen juttu. Helsinki: Otava, 1993 
Mirkka, Masa ja Miss USA. Helsinki: Otava, 1994 
Mirkka, Masa ja suuri rakkaus. Helsinki: Otava, 1995 
Mirkka, Masa ja uudet tuulet. Helsinki: Otava, 1996

Tuija Lehtisen kirjoista ovat kirjoittaneet äskettäin Salla ja laajasti Kirsi!

Martta Wendelinin juhlanäyttely Tuusulan Rantatiellä ja kirja-arvonnan voittaja

Aleksis Kiven kuolinmökki

Aleksis Kiven kuolinmökki

Taitelijakoti Erkkola

Erkkola

Tänä lämpimänä toukokuisena päivänä suunnistin Tuusulan Rantatielle ja Erkkolaan. Taiteilijakoti Erkkolassa on Martta Wendelinin juhlanäyttely - Martta Wendelin 120 vuotta ajalla 2.5.-24.11.2013.

Kävelimme perheen kanssa Aleksis Kiven kuolinmökin ohi ja miten kauniisti valkovuokot kukkivat pihalla. Aleksis Kivi asui siellä viimeiset kuukautensa veljensä ja tämän perheen luona vuonna 1872. Pienessä mökissä on tullut monesti käytyä, mutta tänään se oli suljettu. Runoilija J. H. Erkon taiteilijakoti on lähellä Aleksis Kiven kuolinmökkiä Tuusulan Rantatien varrella. Erkko halusi asua lähellä ihailemansa kirjailijan viimeistä asuinsijaa ja rakennutti Erkkolan v. 1902.

Olin kovasti odottanut Martta Wendelinin näyttelyyn pääsyä ja odotukseni palkittiin. Erkkolassa on esillä kymmenittäin Wendelinin alkuperäiskuvituksia kirjoihin, kortteihin ja lehtiin sekä taiteilijan öljy- ja pastellimaalauksia. Esillä on runsaasti tyttökirjojen kansikuvituksia, jotka ovat niin tuttuja mm. Anni Swanin ja Mary Marckin kirjoista. Näinpä siellä ihanan kuvan Iris Rukan kansikuvaluonnoksesta, joka on ihan pakko nähdä vielä uudelleen!

Näyttelyssä kerrotaan myös Wendelinin elämästä ja taiteesta. Lainasin äskettäin kirjastosta Tuula Karjalaisen teoksen Ikuinen sunnuntai (WSOY, 1993), jossa käsitellään myös Martta Wendelinin elämää ja elämäntyötä kuvataiteilijana ja kuvittajana. Kirjastakin voi ihailla taiteilijan kuvien maailmaa, joiden sanotaan olevan jo suomalaisten alitajuntaa. Suosittelen lämpimästi Wendelinin hienoon juhlanäyttelyyn tutustumista ja kesällähän Tuusulan Rantatie on oiva matkustuskohde!

Sitten nuortenkirja-arvontaani, jossa väsäsin osallistujien nimet perinteisille paperilapuille ja arpojana toimi pikkuapulaiseni. Nuortenkirjapaketti menee Nafisanille! Onnittelut voittajalle!

Judy Blume: Tiikerisilmä

Yhdysvaltalaisen Judy Blumen nuortenkirjat ja aikuisten kirjat ovat olleet suosittuja ympäri maailman. Kirjailija on saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja ja tunnustusta merkittävästä panoksestaan nuortenkirjallisuuteen. Blumen realistiset nuortenkirjat kuvaavat teini-ikäisten elämää ja kiperiäkin aiheita. Olen aikaisemmin lukenut  Ei maailma tähän kaadu, jossa käsitellään vanhempien eroamista lapsen näkökulmasta. On harmi, että Blumen nuortenkirjoja ei ole suomennettu kovinkaan monta, sillä kirjojen aiheet vaikuttavat edelleen ajankohtaisilta, vaikka varhaisimmat niistä on julkaistu 70-luvulla. Kirjailijan kotisivuilla voi tutustua tuotantoon parhaiten.

Tiikerisilmä (WSOY, 1985) kertoo 15-vuotiaasta Davey-tytöstä, jonka elämä järkkyy, kun hänen isänsä ammutaan. Isä surmataan perheen kauppaan tehdyn ryöstön yhteydessä. Davey on pelosta suunniltaan ja öisin hän pitää leipäveitseä tyynynsä alla. Äiti masentuu eikä pysty huolehtimaan tyttärestään ja tämän pikkuveljestä. Apuun tulee isän sisko fyysikkomiehensä kanssa. Perhe muuttaa väliaikaisesti heidän luokseen New Mexicoon pieneen vuorien ja kanjonien ympäröimään Los Alamosin kaupunkiin. Kaupunki on tunnettu ja tunnetaan edelleen ydinaseiden suunnittelusta. Kuuluisimmat niistä tekivät tuhojälkeä Hiroshimassa ja Nagasakissa.

Amerikkalaisessa pikkukaupungissa, missä kaikki tuntevat toisensa, näkyvät selkeimmin etniset kulttuuri- ja luokkaerot. Daveyn kautta kyseenalaistetaan amerikkalaista unelmaa ja vanhempien koulutususkoa, mikä heidän lapsilleen on parasta. Vaikka kirjassa sivutaan tärkeitä aiheita, kuten nuorten oireilua, yhteiskunnallisia epäkohtia ja ydinaseiden moraalista oikeutusta, niin samalla Blume kuvaa herkkyydellä menetystä ja selviytymistä tragedian jälkeen. Pala palalta avataan isänsä kuolemasta traumatisoituneen Daveyn tarinaa, joka on tytön kasvutarina.

Yli kolmekymmentä vuotta sitten julkaistu Tiikerisilmä (Tiger Eys, 1981) on kestänyt hyvin aikaa, vaikka kännyköitä ei vielä olekaan ja taskulaskimia pidetään vyössä roikkumassa. Jos joku teistä kiinnostuu Tiikerisilmästä, niin laitan kirjan mielelläni kiertoon. Oletteko lukeneet Blumea?