Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani -sarjakuva

Olen täällä blogissani aikaisemminkin kertonut yhdestä minulle tärkeästä kirjasta - Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaanista (1847). Kaikki alkoi tästä! Lapsena luin aina mummini luona vanhaa sarjakuvalehteä, josta puuttui sivuja alusta sekä lopusta. Osasin olemassa olevat sivut ulkoa ja yritin keksiä tarinaan loppua. Kirjoitin myös oman mukaellun kertomuksen paperille, jota luettiin muille koulussa. Kyseessä oli siis Kotiopettajattaren romaanista tehty sarjakuva. Sarjakuva katosi jonnekin ajan saatossa, mutta nyt vihdoinkin minulla on se kokonaisena ja ehjänä. Posti toi sen tänään ja selasin saman tien sivuja, joita on 45. Värikuvat ovat niin tuttuja ja olen nähnyt ne aina mielessäni lapsuudestani asti, ikään kuin ne olisi piirretty tajuntaani. Luin sitten sarjakuvan saman tien ja nyt vasta ensimmäistä kertaa kokonaan.

Tämä jos, mikä on nostalgiaa ja katsokaa nyt tuota hullua naista ullakolta! Pelottava Bertha Mason, joka riehuu hurjana myös muilla sivuilla. Kertomus alkaa Jane Eyren varhaisista vaiheista. Jane asuu tätinsä rouva Reedin luona, joka ei välitä hänestä vähääkään. Ilkeä poika John Reed kiusaa ja heittää Janea kirjalla päähän. Jane puolustaa itseään ja lukitaan rangaistukseksi punaiseen huoneeseen. Myöhemmin Jane lähetetään Lowoodin kouluun, sisäoppilaitokseen, jonka olosuhteet ovat ankeita ja ruoka kehnoa. Janen nöyryyttäminen kuitenkin jatkuu.

Janen hyvä ystävä Helen Burns sairastuu lavantautiin ja kuolee Janen nukkuessa hänen vierellään. Koulun olot parantuvat myöhemmin, ja Jane asuu laitoksessa kahdeksan vuotta ja toimii opettajanakin, kunnes lähtee maailmalle ja Thornfieldiin kotiopettajattareksi. Thornfieldissä Jane sitten kohtaa kartanon arvoituksellisen isännän herra Rochesterin. Romantiikkaa on ilmassa, mutta oudot ja salaperäiset naurukohtaukset kaikuvat kartanossa. Goottilainen kauhun tunnelma välittyy hyvin elävästi kuvien välityksellä. Tiedättehän te sitten, mitä tapahtuu? Jos ette, niin lukekaa kirjana Kotiopettajattaren romaani.

Kuvitettuja klassikkoja on sarjakuvalehtisarja, joka ilmestyi Suomessa vuosina 1957-1966. Kotiopettajattaren romaani on sarjan 92 osa, mutta sen tarkkaa julkaisuaikaa ei tiedetä, koska vuosilukua lehdessä ei mainita. Kuvitettujen klassikkojen ideana on esittää kuvitettu klassikko maailmankirjallisuuden suurista teoksista. Nämä sarjakuvat olivat suunnattu nuorille herättämään lukuinnostusta ja lukemaan klassisia teoksia myös niiden alkuperäisessä muodossa. Wikipediasta löytyy luettelona kaikki sarjan osat ja voisin hankkia muutaman muunkin kuvitetun klassikon kokoelmaani, mutta ihan halpojahan ne eivät ole.

Sallan lukupäiväkirjassa on luettu Kotiopettajattaren romaania englanninkielisenä sarjakuvaversiona, jonka olen myös hankkinut. Kirjana minulla on kaksi samanlaista Kotiopettajattaren romaania hyllyssäni. Ihan varmuuden vuoksi, jos toinen sattuisi häviämään. Tämä on ehdottomasti sarjakuvasuosikkini ja tällä esittelyllä vastaan samalla Opuscolon sarjakuvahaasteeseen.

Blogini muutoksia ja ruusuja

Olen muokannut blogini ulkoasua ja muutin tekstin kirjasintyypin suuremmaksi. Samalla muutin linkkien värejä, koska ne eivät näkyneet mielestäni kunnolla. Olen lisännyt kaksi uutta sivua, joista toiseen olen koonnut vanhempia suomalaisia tyttökirjailijoita ja -kirjoja. Tätä listaa tulen myöhemmin vielä täydentämään. Sen lisäksi olen luonut sivun, johon olen koonnut tyttökirjoista tekemiäni juttuja kolmen vuoden ajalta. Luon ehkä vielä sivun, mihin kokoan nuortenkirjavinkkejäni. Blogini täytti kolme vuotta elokuussa, mutta en ole ehtinyt synttäreitä viettämään. Niitä juhlitaan sitten kunnon tyttökirja-arvonnalla ja tietenkin tärkeällä kysymyksellä pian...

Työskennellesäni sivujen kanssa tänään, alkoi blogini tökkimään ja kun siirryin sivulta pois, niin yhtäkkiä blogiani ei enää ollut. Kamalaa! Blogger vaan ilmoitti, että blogia ei ole enää tässä verkko-osoitteessa. Minä kirjauduin google-tiliini ja siellä piti antaa puhelinumero, jonka jälkeen lähetettiin vahvistuskoodi puhelimeeni ja se piti kirjoittaa google-tiliin. Sen jälkeen blogi tuli takaisin. Onko kellekään ennen sattunut tällaista? Tämä bloggeriin siirtyminen kesällä ei ole täysin kitkattomasti sujunut. Kun kirjoitan uuden postauksen, niin jutut eivät edes päivity heti ja voi mennä monta tuntia. En tiedä, missä vika. Mutta enempää valittelematta, kaimani Sara P.S. Rakastan kirjoja-blogista muisti minua ihanalla ruusu-tunnustuksella. Kiitos! Vaaleanpunaiset ruusuthan ovat minun lemppareitani ja siitä varmaan kertoo tuo verkkokauppani logo. Nyt on siis tunnusten aika!

Lempiruokaani olivat ennen mummini tekemät lihapullat. Nykyään, kun mummia ei enää ole, niin anoppini tekemät lihapullat. Minun tekemäni ovat mauttomia. Tykkään myös pizzasta ja juustoista. Ruuanlaitto ei ole minun vahvuusaluettani, mutta omatekemäni pizza on ihan syötävää.

Lempimakeiseni on suklaa ja ehdottomasti Fazerin sininen. Myönnän minulla on suklaa-addiktio, mutta pitäisi siirtyä tummempaan vaihtoehtoon, niin sehän olisi terveellistäkin.

Lempilukemistani ovat tietenkin kirjat, joita luen laidasta laitaan. Erityisesti tyttökirjat ovat sydäntäni lähellä, mutta nykyään niistä on tullut myös työ.

Lempipaikkaa käsitöille ei ole, koska valitettavasti en omaa käsityötaitoja. Anoppi onneksi hoitaa senkin minun puolestani ja monet villasukat ovat lämmittäneet talvisin. Kaulaliinan osaisin kyllä kutoa.

Lempielokuviani on niin monta! Tarantinolta esimerkiksi Pulp Fiction, Kill Bill ja hänen käsikirjoittamansa True Romance. Ridley Scottin Thelma ja Louise. Sergio Leonen Hyvät, pahat ja rumat ja Clint Eastwood on miehistä miehin. Toinen tyylikäs charmantti on Anthony Hopkins, mutta Brad Pitt - se on se minun kestosuosikkini! Erityisiä lemppareitani mieheltä ovat Veren vangit, Saanko esitellä Joe Black (Anthony Hopkins on mukana myös), Seitsemän vuotta Tiibetissä ja Benjamin Buttonin uskomaton elämä. Cameronin Titanic on ollut myös vaikuttava.

Monessa blogeissa on kiertänyt tämä tunnustus, mutta ojennan ruusut Sallalle Sallan lukupäiväkirjaan, josko nappaisit ne tästä mukaasi.

Anneli Kanto & Terhi Rannela: Tähystäjäneito

Luin viime vuoden puolella Terhi Rannelan blogista hänen kimppakirjoittamisestaan Anneli Kannon kanssa. He olivat alkaneet yhdessä kirjoittaa fantasiaromaania. Kirjailijoita innosti marraskuussa alkanut kuukauden kestävä NanoWriMo, National Novel Writing Month eli kansainvälinen romaaninkirjoituskuukausi. Ideana Nanoilussa on kirjoittaa marraskuun aikana 50 000 sanan mittainen romaani. Romaanin ei tarvitse olla viimeistelty tai edes kokonaan valmis, kunhan siinä on 50 000 sanaa ja se on romaani. Terhin blogista oli kiva seurata kirjoittamisprosessin etenemistä ja kirjoittajat sovelsivat NanoWriMon sääntöjä omaan työhönsä sopivaksi. Kiinnostukseni romaaniin heräsi jo silloin ja nyt yhteiskirjoittamisen tuloksena syntynyt Tähystäjäneito, Kuparisaari 1 (2011, Karisto) on viimeinkin ilmestynyt. Se on fantasiatrilogian ensimmäinen osa ja, kirjoittajat ovat jo täyttä häkää kirjoittamassa sarjaan toista osaa.

Tähystäjäneito 17-vuotias Amaya, matkustaa ensimmäistä kertaa Khalkoksen saarelle osallistuakseen Khalkoksen edesmenneen hallitsijan Romanin hautajaisiin. Amaya edustaa Sarmatian valtiota sen hallitsijan, ruorinaisen Blagorodnan tyttärenä. Amaya on lapsellisen innostunut matkastaan ja ensimmäisesta edustusvierailustaan. Valtiona Sarmatia on rikkaampi ja edistyksellisempi Khalkosta, jossa tuotetaan kuparia Sarmatian hyväksi. Amaya pitää maataan ja sarmatialaisia korkea-arvoisempana kansana ja omaa ennakkoluuloja khalkkideja kohtaan. Köyhemmän ja alkeellisemman Khalkoksen hallitsijattarena ja säälimättömänä itsevaltiaana toimii Romanin leskivaimo, Korkea Puoliso Lilyana. Lilyana jatkaa miehensä diktatuurista tyyliä. Korkealla Puolisolla on kaksi poikaa, joista vanhin poika Samuil on seuraava tuleva hallitsija. Toinen poika, kuopus Radko havittelee myös valtaa. Liliyanan neuvonantaja ja poikien entinen kotiopettaja, vakava nuori mies Miroslav toimii Amayan oppaana valtiollisen vierailun aikana. Amayan mukana Kalkhokselle matkustaa myös rempseä hovinainen, matroona Krasimira.

Amayan vierailu sujuu aluksi hyvin ja Miroslavin ja tähystäjäneidon välillä kipinöi. Sitten paljastuu Sarmatian ja Khalkoksen tekemä kavala sopimus, joka muuttaa Amayan koko elämän. Enempää en halua kirjan juonesta kertoa, sen saatte lukea itse! Kirjan tapahtumat osasivat yllättää ja lukijana minut saatiin koukkuun. En ole paljonkaan lukenut fantasiakirjallisuutta ja en osaa peilata tätä vaikkapa suomalaiseen fantasia-genreen. Jännittävistä juonenkäänteistä ja mielenkiintoisista valta-asetelmista huolimatta kohdistan jonkun verran kritiikkiä romaanin loppupuoleen. Kirjoittajat mielestäni hätiköivät liikaa ja kirjan rytmi muuttuu erilaiseksi. Tapahtumat etenevät liiankin vauhdikkaasti, mieluummin sivuja olisi saanut olla enemmän, jotta rytmi olisi säilynyt. Epäuskottavalta tuntui esimerkiksi, miten nopeasti Amaya opetti Miroslavin sisaren lukemaan. Miroslavin hahmo on kiinnostava maalleen ja kansalleen omistautuneena vallankumouksellisena. Hänen hetkellinen "takinkääntönsä", pois maasta oli myös epäuskottavaa, mutta syytettäköön siitä sitten hullaantumista. Amayan kasvukertomusta on taas kuvattu hyvin. Aluksi hän on mielestäni ärsyttävän pinnallinen, mutta osoittautuu myöhemmin paljon syvällisemmäksi ja vastuuntuntoiseksi hahmoksi.

Kaiken kaikkiaan romaanin asetelmat, henkilöhahmot ja valtapelit ovat todella herkullisia jatko-osia ajatellen ja tarinahan jää kutkuttavasti kesken. Nyt henkilöhahmoissa on keskitytty tiettyihin persooniin ja odotan erityisesti ruorinaisen Blagorodnaan, Amayan sisaren tähystyjäneito Snezanaan ja Lilyanan poikiin tutustumista ja hahmojen syventämistä. Voin vain mielessäni kuvitella tulevia juonenkäänteitä. Tähystäjäneidolla on myös omat nettisivut, joita kannattaa käydä vilkaisemassa. Siellä on kirjailijoiden tekemä video, jossa selitetään esimerkiksi kreikankielisten nimien merkityksiä. Romaanin fantastisen kansikuvan on suunnitellut Anu Sallinen. Tämä on nuortenkirjavinkkini, jota suosittelen myös aikuisille ja fantasian ystäville.

Ylittikö Riikka Pulkkinen Rajan?

Riikka Pulkkisen esikoinen Raja (2006, Gummerus) hämmentää ja mietityttää. Lukemisen aikana ja sen jälkeen on pitänyt sulatella. Minulla oli kirja jo pari vuotta sitten, mutta ajattelin että tämä ei ole minun mukavuusaluettani ja annoin sen pois - ystävälleni lahjaksi. Myöhemmin sain häneltä hiukkasen kielteistä palautetta kirjasta, joka jäi vaivaamaan. Vaikka kirjablogeissa on kohistu Pulkkisen Finlandia-ehdokkaanakin olleesta Totta-kirjasta suuntaan jos toiseenkin, niin minua ei siltikään kiinnostanut Pulkkinen. Ei. Vasta kun kesällä Lukupiiri-blogissa mainittiin Raja Ruusunen-keskustelun yhteydessä, niin havahduin. Nyt kirja on taas minulla ja luettukin.

Kirjan yksi keskeisistä hahmoista on 16-v. ensimmäisen luokan lukiolainen Mari, joka rakastuu äidinkielenopettajaansa Julian Kanervaan. Julian on 29-vuotias naimisissa oleva perheellinen mies. Marille ja Julianille tulee suhde. Kuulostaako asetelma tutulle? 40 vuotta aikaisemmin ilmestyneessä Rauha S. Virtasen Ruususessa (1968, WSOY) Niina on 17-vuotias abiturientti, joka rakastuu kirjailija Antti Rannikkoon kolmikymppiseen naimisissa olevaan perheelliseen mieheen. Niinalle ja Antille tulee suhde. Julian sanoo Marille sinussa on runoutta ja Antti pitää Niinaa runotyttönä. Kirjoista ja kirjallisuudestakin keskustellaan antiikin tragedioita myöten. Mutta missä menee raja?

Antti ja Niina eivät tee sitä, vaikkakin Antti aivan viimeisillä sivuilla kantaa Niinan jo sänkyyn. Mari ja Julian tekevät kyllä sitä heidänkin edestään monta kertaa, milloin missäkin. Seksikohtauksilla mässäillään Pulkkisen kirjassa, jopa liikaakin. Miksi siitä tulee epämiellyttävä olo? Miksi Ruusunen kirjasta ei tule tällaista oloa? Koska Virtanen vetää rajan. Pulkkinen taas ylittää rajan. Nuoren ala-ikäisen tytön esineellistäminen seksi-objektiksi, seksuaalinen hyväksikäyttäminen ja miehinen vallankäyttö nousevat läpinäkyviksi.

Kirja herättää kysymyksiä. Entäpäs jos Mari olisikin pari vuotta vanhempi, täysi-ikäinen lukiolainen? Tai entäpä jos Julianilla ei olisikaan omia lapsia, tyttöjä? Tai entäpä jos konteksti olisi eri vaikkapa korkeakoulumiljöö? Olisiko enää ällöttänyt? Lapsuuden ja aikuisuuden raja? Opettajan ja oppilaan välinen raja? Oikean ja väärän raja? Ei. Epämiellyttävä olo olisi silti. Rajanylityksiä tehdään todellisessa elämässä ja Pulkkisen kirja on tärkeä, koska tämä aihe on tabu. Mutta opettajan ja oppilaan välistä rajaa ei saa ylittää oltiin sitten koulussa kuin koulussa niin kuin ei lapsen ja aikuisen välistäkään rajaa saa ylittää. Kun raja ylitetään, niin silloin on aina yleensä kyse vallankäytöstä.

Pulkkisen kirjan toisena keskushenkilönä on Marin täti Anja, kirjallisuuden professori, jonka mies on sairastunut Alzheimerin tautiin. Anja on luvannut miehelleen eutanasian tai ei ole kieltäytynytkään, kun mies on sitä pyytänyt. Taas herää kysymyksiä. Miksi Anjan mies sysää vastuun vaimolleen? Olisihan hän voinut tappaa itsensä, kun vielä muisti enemmän? En koe, että mies olisi kärsinyt suunnattomasti muistamattomuuden tilassaan. Enemmän siitä kärsii vaimo. Henkilökohtaisesti ihmiselämä on minulle pyhä. Vaikeita aiheita, joihin ei aina löydy selkeää vastausta, Pulkkinen käsittelee hyvin kypsästi, kun miettii hänen nuorta ikäänsä kirjan kirjoittamishetkellä.

Kirjallisuustieteilijänä Pulkkinen hallitsee näkökulmatekniikan ja pidän romaaneista, joissa perspektiivit vaihtuvat. Rajassa kerrotaan tapahtumista Anjan, Marin, Julianin ja Annin näkökulmista. Tietynlaista epäuskottavuutta esiintyy Julianin tyttären 6- vuotiaan Annin hahmossa. Pari vuotta siihen kun olisi lisännyt, niin se olisi osunut nappiin. Raja-sana esiintyy monta kertaa tekstissä ja ilmeisesti Pulkkinen rakastaa seitti-sanaa, koska laskin, että se mainitaan siellä ainakin viisi kertaa. Pienistä epäuskottavuuksista huolimatta, kirja on hyvin kirjoitettu ja tulee jäämään pitkäksi aikaa mieleeni.

Tiesittekö, että jos Rauha olisi saanut tahtonsa läpi silloin 40 vuotta sitten, niin Ruusunen olisi päättynyt toisin ja Niina ja Antti olisivat lähteneet ehkäpä Pariisiin... Mitä jos Rajan asetelma olisikin alaikäisen pojan ja aikuisen naisen suhde, niin mitä tabuja silloin ravisteltaisiin? Äkkiseltään ei tule nyt mieleeni aiheesta kirjoitettua. Tuleeko teille?

Raja herättää ristiriitaisia ajatuksia ja niitä voi käydä lukemassa lisää esimerkiksi Kirjakirpun, Kuuttaren lukupäiväkirjan, Lumiomenan, Lurun lukujen tai Morren maailman-blogeista.

Mitä Rauhalle kuuluu?

Kävin viikonloppuna tapaamassa kirjailija Rauha S. Virtasta ja keräsin samalla taustatietoja tulevaa tutkimustani varten. Rauha on vastikään muuttanut Tampereelta Helsinkiin ja muuttamisessa on ollut paljon työtä. Monista kirjalaatikoista löysimme Rauhan kaikki kirjoittamat kirjat, joista nappasin kuvan. Kirjailijalla on paljon pitkältä ajalta säilytettynä laatikoita, joissa on omia muistiinpanoja, käsikirjoituksia, kirjoitelmia yms. materiaalia, mihin voi palata aina uudelleen. Tällä hetkellä pirteä 80-vuotias kirjailija tutkii materiaalia ja kirjeenvaihtoaan sosialististisissa maissa tehdyistä matkoistaan 70-luvulla ja suunnitteilla on kirjoittaa aiheesta kirja. Nykyään kirjoittaminen käy kätevästi tietokoneella eikä paperiakaan tarvitse kuluttaa enää samalla lailla.

Rauha alkoi jo 7-vuotiaana kirjoittamaan runoja. Äidin kehoituksesta Rauha siirtyi kirjoittamaan proosaa ja äiti oli tärkeä henkilö kirjoittamisen tukemisessa. Perheessä sisarukset kertoivat tarinoita toisilleen ja tarinat siirtyivät paperinukkeleikkeihin. Näistä tarinoista kirjailija ammensi myöhemmin kirjoihinsakin. Rauha kirjoitteli lapsena satuja ja tarinoita myös lehtiin ja sai palkintoja. 24-vuotiaana julkaistu Seljan tytöt saavutti heti suuren suosion. Rauha kävi edelleen palkkatyössä, kirjoitti kirjoja ja hoiti samalla kahta lastaan. Kymmenen vuotta myöhemmin hänestä tuli täysipäiväinen kirjailija.

Rauha on alusta lähtien saanut fanipostia lukijoiltaan ja kirjeitä on kertynyt tuhansia ja tuhansia. Toisista faneista on tullut ystäviä ja kirjeenvaihto on jatkunut monta vuosikymmentä. Eräs faneista sai aikaan sen, että kirjailija kirjoitti vielä Selja-sarjan kaksi jatko-osaa 2000-luvulla. Minun oli otettava kuva näistä Rauhan ihanista villasukista, jotka on tehnyt yksi faneista ja yhdyn täysin sydämin näihin kiitoksiin.

Olen lukenut viime aikoina kirjailijan teoksista Ruusunen, Luumupuu kukkii, Lintu pulpetissa ja tällä hetkellä on menossa Tuletko sisarekseni. Ei voi olla kuin ihailematta kirjailijan luomia maailmoja, joihin lukijana tempautuu mukaan ja sitä tyyliä, miten hän osaa kirjoittaa. Vaikka kirjat ovatkin fiktiota, on niissä myös todellisesta elämästä dokumentoitua, josta Lintu pulpetissa on yksi esimerkki. Kiurut laulavat teos perustuu myös lapsuuden kokemuksiin. Jos koko maailmalla on Lucy Maud Montgomery, niin ihanaa, että meillä suomalaisilla on oma tyttökirjailijaklassikkomme Rauha S. Virtanen, jota miehetkin lukevat.

Mitkä kirjat ovat teidän suosikkejanne Rauhan tuotannosta?

Helmi Kekkonen: Kotiin

Olen viime aikoina innostunut novellien lukemisesta ja Jennin suosituksesta tartuin Helmi Kekkosen Kotiin-novellikokoelmaan. Etukäteen olin suunnitellut lukevani kokoelmasta vain yhden novellin aina aamupäivällä, jonka ideasta kirjoitin jo aikaisemmin. Ensimmäisen luettuani hotkaisin kaikki yhdeksän novellia kerralla. Takannen esittelytekstissä novellien kerrottiin kietoutuvan toisiinsa, joka vaikutti minun ahmimiskohtaukseeni. Voi kunpa tuota lausetta ei olisi ollut siellä takakannessa!

Ensimmäinen novelli Ilona kertoo dementoituneen äidin ja tyttären kohtaamisista. "On niin paljon sellaista mistä en mitään tiedä, mistä emme ole puhuneet. Kuka sinä olit ennen kuin tapasit isän, kuka sinä olit ennen tätä perhettä, ennen minua ja Tuomasta." Lukijoille tyttären kysymykseen selviää vastaus kokoelman viimeisessä novellissa Elsa. Tämä yhteys oli kokoelman parasta antia ja siihen se olisi saanut jäädäkin. Muut yhteydet joidenkin tarinoiden välillä olivat hyvin hataria tai sitten niitä ei löytynyt ollenkaan. Lukijana minua häiritsi tällaisten olemattomien yhteyksien etsiminen ja se pilasi osaltaan lukunautintoani hienoilta tarinoilta, joihin olisin halunnut rauhassa syventyä.

Tarinat ovat kuitenkin ne pääasia. Kekkosen novellit ovat hyvin taidokkaita kuten niin monissa aikaisemmissa lehti- ja blogijutuissakin on kehuttu. Muutama novelli olisi vielä vaatinut enemmän loppuunhiomista, jonkun jujun saattamista mukaan, ehkäpä juuri niiden yhtymäkohtien nivoutumista osaksi kokonaisuutta. Makukysymyshän se on, mikä tarina sitten lopulta lukijaan kolahtaa. Minun suosikkejani noiden edellämainittujen lisäksi ovat Aatos ja Sisko - novellit. Aatoksen tarina mielikuvitusystävästä on koskettava ja tämähän on taas sitten oma tulkintani.

Kekkonen osaa kertoa ja luoda tiivistunnelmaisen lyhyen kertomuksen, joka jättää samalla tilaa lukijoille omiin tulkintoihin. Kieli on kaunista. Sanat ja lauseet ovat kauniita. Kaikkialla pohjavireenä on surua ja menetystä, alakuloa ja haikeutta, mutta ei liian pakahduttavasti vaan juuri sopivasti. Vahvan kaipuun lisäksi tarinoista voi aistia rakkautta ja eroottista latausta. Näissä novelleissa on syksyn tuuli.

Kotiin-kokoelma oli Helmi Kekkosen esikoinen ja ilmestyi Avaimen kustantamana 2009. Nyt siitä on ilmestynyt myös pokkaripainos (2011). Upean etukannen on suunnitellut Satu Ketola.

Novelleja on luettu myös näissä blogeissa Inahdus, Satun luetut, Ankin kirjablogi sekä Kujerruksia.

"Alussa kaikki on aina hyvin."

Jäähyväiset Annalle

Vuosi on vierähtänyt, kun kuumana kesäisenä päivänä matkasin punaiselle maantielle ja kohtasin lapsuuteni Annan samanikäisen, mutta niin erilaisen tytön. Avonlean Anna on kovin vilkas ja puhelias, joka uskaltaa sanoa suorat sanat. Olen aina ihaillut pitkiä, punaisia hiuksiasi. Sanoin kyllä suoraan mielipiteeni ja uhmasin auktoriteetteja, aikuisia niin kuin sinäkin Anna. Minulla ei ollut kuitenkaan sinun temperamenttiasi tai ehkäpä kuitenkin… Haaveilusta en ole koskaan luopunut… Mielikuvitusta meillä molemmilla on riittänyt. Kirjoittaminen oli niin hauskaa, että lapsuuteni pöytälaatikot täyttyivät tarinoista.

Minua niin nauratti, kun täräytit Gilbertiä päähän kivitaululla ja entäs kun leipoessasi kaadoit taikinaan vaniljan sijasta Marillan reumatismilääkettä tai juotit parhaan ystäväsi Dianan humalaan. Minua niin itketti Marillan karhea hellyys sinua kohtaan ja tietenkin Matthewn kuolema. Ihmettelin, vaikka välissämme oli niin monta vuotta, kuinka hyvin muistin sinut Anna ja nuoruusvuotesi.

Sinä opiskelit ahkerasti ammattiin ja sinusta tuli pidetty opettajaneiti. Oppilaasi rakastivat sinua. Kilpailunhalua sinusta löytyi kyllä, vaikka uhrauduitkin ja jäit kotiin korkeakouluopintojen sijasta. Onneksi myöhemmin pääsit jatkamaan opintojasi. Marillan kanssa kasvatit yhdessä kaksosia. Miksi te aina arvostelitte Doraa liian kiltiksi, joka ei tarvitse mukamas ketään, kun taas Davysta piditte enemmän? Sinä opiskelit taas monta vuotta ja vietit vilkasta seura-elämää Redmondissa. Torjuit kosijoita myös Gilbertin. Roy ei sittenkään ollut se oikea vaan tuttu ja turvallinen Gilbert, jota tajusit rakastavasi.

Kolmen vuoden odottamisen jälkeen menit vihdoinkin naimisiin Gilbertin kanssa ja olit onnellinen morsian, joka asui unelmiensa kodissa pienessä Haavemajassa. Tapasit rikkinäisen sielun Leslie Mooren, joka kärsi, mutta niin kärsit sinäkin kun menetit ensimmäisen lapsesi, tyttövauvasi. Sinulla on ollut aina sielunystäviä. Kunnon naisasianainen Cornelia-neiti, majakan vanha kapteeni Jim, topakka, ikuinen vanhapiika Susan Baker Leslien lisäksi, ja sinä toivuit. Sinusta tuli Jem-pojan äiti, tohtorinna, mutta kylvettiinkö pieni katkeruuden siemen, kun Gilbert pakotti teidät muuttamaan rakkaasta Haavemajastasi?

Sydämeni itkee verta, kun luen Annan perhettä. Ahdistun puolestasi ja on pakko pitää taukoa. On niin pimeää, marraskuun illat. Mitä sinulle tapahtui Anna? Minne sinä hävisit? Miksi annat tuon karmean Mary Maria-tädin määräillä omassa kodissasi? Mikset sano hänelle vastaan niin kuin nuorena tyttönä huusit kurkku suorana rouva Lyndelle, joka sinua mollasi? Mikä helvetin alistuja sinä olet? Miksi lakkasit kirjoittamasta? Miksi tuo lääkärismiehesi pakottaa sinua synnyttämään aina vaan lisää lapsia, vaikka se on hengenvaarallista? Pettääkö hän sinua Anna?

Kevät tuo raikkaan tuulahduksen. Sateenkaarinotko, voi miten ihana paikka ja sinulla on niin suloiset lapset, Anna. On hauskaa lukea lapsiesi touhuista ja kommelluksista yhdessä pappilan lasten kanssa. Sinä olet Kotikunnaalla kuuden lapsen äiti ja kaikki lapsesi rakastavat sinua ja hellyydellä rakastat ja huolehdit heistä. Olet niin idyllinen ja harmoninen - taustalla. Rilla-marilla on tunnollinen ja huolehtiva tyttäresi. Mutta sitten tulee sota ja kolme pojistasi lähtee puolustamaan maataan. Yksi heistä sinun kirjoittajan lahjasi perinyt Walter ei enää koskaan palaa takaisin. Synkkyyttä, varjoja, odotusta, kuolemaa, epätoivoa, surua ja niin paljon tuskaa, Anna.

Vihdoin saan kuulla aikaisemmista opettajavuosistasi Summersiden yhteiskoulun rehtorina ennen kuin avioiduit Gilbertin kanssa. Lähetät tulevalle miehellesi kirjeitä kolmen vuoden ajan ja kerrot elämästäsi Poppelipuistossa. Aluksi kohtaat vastustusta ja taistelet paikastasi opettajana. Sinä pärjäät ja sinussa on sitä terhakkaa luonnetta niin kuin aina ennenkin. Tapaat taas yhden rikkinäisen sielun kollegasi Katherine Brooken, jonka kanssa ystävystyt. Miksi hänkin arvostelee taas Doraa? Mitä yleensä Doralle tapahtui? Davyn kerrottiin menneen naimisiin myöhemmissä vaiheissa. Mutta mitä sille moitteettomalle tytölle, jonka nimeä on niin vaikea muistaa, tapahtui?

Ympyrä sulkeutuu ja käännän viimeisen sivun elämästäsi, Anna. Matka on ollut pitkä ja vaikeakin. Olet välillä tehnyt minut hulluksi noilla lukuisilla ihmismäärillä, jotka piirittävät sinua ja asuttavat saartasi. Sinä et ole minun lohturuokaani niin kuin monen muun sielunystäväsi ympäri maailman. Mutta silti sinä olet minun sielunystäväni. Sinä kiinnostat ja kiehdot minua. Olet salannut meiltä, että olet melkein koko ajan kirjoittanut ja vieläpä runoja. Lopetit tarinoiden kirjoittamisen lasten ollessa pieniä. Luit perheellesi kirjoittamiasi runoja ja Walterin kuoleman jälkeen luit myös Walterin runoja.

Ihmiset puhuvat aina teistä - Blythen perheestä, rouva ja herra Blythestä. He ihailevat ja panettelevat teitä. Juoruja, mutta piileekö niissä totuuden siemen? Yhtä asiaa minä en ymmärrä sinusta Anna, miksi sinä haluat koko ajan naittaa ihmisiä? Oletko auttamattoman romantikko? Vai onko kyse siitä, että sinä haluat käyttää valtaa? - Yhteisösi hiljainen matriarkka.

Annan jäähyväiset (2010, WSOY) on yksi parhaimmista Anna-kirjoista, jonka olen lukenut. Tie eiliseen, The Road to Yesterday (1974/1976), jonka sain Leena Lumelta pohjautuu Annan jäähyväisiin. Alkuperäisteoksesta poistettiin melkein kaikki runot, yksi novelli sekä Blythen perheen dialogit. The Blythes Are Quoted (Annan jäähyväiset) kokonaisuudessaan ilmestyi vasta 2009. Se sisältää 41 runoa ja viisitoista novellia. Novellit ovat erinomaisia, suljettuja ja hyvin toimivia juonirakenteeltaan. Ne kertovat yleensä erikoisista ihmisistä ja sisältävät teemoja aviottomasta lapsesta, rikoksiin ja romantiikkaan. Clarissa Wilcox kostonhimossaan on tuttu hahmo jostain toisesta Montgomeryn teoksesta, mutta en muista mistä? Yhdentekevä nainen on aivan uskomattoman mykistävä tarina.

L.M. Montgomery jakoi kirjan kahteen osaan aikaan ennen ensimmäistä maailmansotaa ja aikaan sen jälkeen. Erityisesti runoissa korostuu sodan tematiikka. Lopussa viitataan toiseen maailmansotaan ja puhutaan holokaustista, vaikka teos toimitettiin kustantamoon jo vuonna 1942 päivää ennen Montgomeryn kuolemaa. Lucy Maud Montgomery, joka tunnetaan perinteisesti tyttökirjojen kirjoittajana, voidaan lukea myös sotakirjailijaksi.

Annan jäähyväisistä ovat kirjoittaneet blogeissaan myös Jenni, Katja, Leena Lumi sekä Salla.

Jää hyvästi, Anna!
Oloni on haikea ja surullinen. Minä eroan sinusta nyt, mutta en lopullisesti. Minullakin on dramatiikan tajua sinun tapaasi Anna!

Lähteet:
Annan nuoruusvuodet (1908 uud. suom. 1961, WSOY)
Anna ystävämme (1909 uud. suom. 1961, WSOY)
Annan unelmavuodet (1915 uud. suom. 1967, WSOY)
Anna omassa kodissaan (1917 uud. suom. 1963, WSOY)
Sateenkaarinotko (1919 uud. suom. 1964, WSOY)
Kotikunnaan Rilla (1921 lyh. suom.1962, WSOY)
Anna opettajana (1936 suom. 2002, WSOY)
Annan perhe (1939 suom. 2002, WSOY)
Annan jäähyväiset (2009 suom. 2010, WSOY)