Silvia Rannamaa: Kadrin päiväkirja - Viron suosituin tyttökirja

Kolme vuotta sitten Tallinnan-matkallani ostin Raamattukoin antikvariaatista Silvia Rannamaan Kadrin, jota minulle suositeltiin. Kadri on ollut suosituin tyttökirja Virossa kautta aikojen ja ehkäpä niitä ainoita perinteisiä tyttökirjoja, mitä siellä on ilmestynyt. Ensimmäisen kerran kirja ilmestyi 1959 ja siitä on otettu sen jälkeen useita uusintapainoksia. Koska en osaa viron kieltä, en ole lukenut kirjaa, muuta kuin selailemalla ja katsomalla viehkeää kuvitusta. Nyt Kadri on ilmestynyt vihdoinkin suomeksi nimellä Kadrin päiväkirja (Savukeidas, 2014) ja kirjan on suomentanut Anniina Ljokkoi.

Kadrin päiväkirja on täydellinen tyttökirja. Se noudattaa tyttökirjallisuuden lajityypille ominaisia konventioita. Kadri on puoliorpo 13-14-vuotias tyttö, joka asuu mumminsa kanssa niukoissa oloissa kellariasunnossa. Kadrin äiti on kuollut ja isä on kadonnut sodassa. Kirja sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Neuvosto-Viron aikaan 1950-luvulle. Kadri on koulukiusattu tyttö, jota syrjitään eikä hänellä ole oikein ystäviäkään, paitsi Anne, josta tulee hänelle myöhemmin läheinen sydänystävä. Kadri häpeää vaatteitaan ja kotiaan. Lukemaan oppiminen on ollut vaikeaa, mutta kun lukeminen alkaa sujua, Kadri ei muuta tekisikään kuin lukisi kirjoja. Hän kirjoittaa päiväkirjaansa elämästään ja haaveilee tulevansa kirjailijaksi. Mummi on ankara eikä osoita tytölle juurikaan hellyyttä. Kadri ei ymmärrä mumminsa kasvatusperiaatteita ja heidän on välillä vaikeaa tulla toimeen keskenään. Koulussa Kadria epäillään aiheetta varkaaksi ja hän joutuu auto-onnettomuuteen. Kirjaa luonnehtii myös koululaisromaanille lajityypilliset konventiot, kuten väärät syytökset ja kantelemisen kunnia-käsitykset. 

Kadrin päiväkirja on nuoren tytön kasvukertomus Iris rukan ja Annan nuoruusvuosien tapaan. Kadrin elämä muuttuu, kun hän sairaalassa ollessaan tutustuu kuuluisaan kirjailijaan Elsa Sarapiin, joka kannustaa tyttöä ja korostaa vastuuta omasta itsestään. Kadrin luokka myös vaihtuu hänen palatessa takaisin kouluun ja hän saa uusia ystäviä, joista mainittakoon punastusta aiheuttava Urmas-poika. Tytön sosiaalinen elämä mullistuu ja liittyypä hän pioneerijärjestöönkin. Kadrin ahkeruus palkitaan, sillä hän saa hyviä arvosanoja ja hänen tarinoitaan luetaan koulussa ääneen. Kun Kadrin isä vielä palaa takaisin, niin tytön unelmat toteutuvat. Kadri on ruma ankanpoikanen, josta kasvaa kaunis joutsen. Samaa symboliikkaa löytyy kirjan tekstistä.

Kadrin päiväkirja on täydellinen tyttökirja, koska se vetoaa tunteisiin ja minä-muotoinen kerronta koskettaa lukijaa. Ainutlaatuisen siitä tekee historiallinen miljöökuvaus Neuvosto-Tallinnassa. Savukeidas on tehnyt taas upean kulttuuriteon, mutta yhden moitteen sanan osoitan kohti kansikuvaa. Lukko on mahtava idea, mutta missä tyttö? Tyttökirjassa pitää olla tyttö kuvassa. Takakannessa on tosin tyttöjä, mutta etukansi on se, mikä houkuttelee. Oletteko samaa mieltä? Kirja sisältää myös kuvia mainoksista ja julisteista Neuvosto-Viron ajalta sekä sanaston.

Kadrin päiväkirja sopii kaikille, jotka lukevat ja rakastavat tyttökirjoja nuorista tytöistä aikuisiin naisiin. Kadrin päiväkirja sopii kaikille miehille, jotka lukevat tyttökirjoja ja historiallisia nuortenromaaneja. Tätä kirjaa kannatan ehdottomasti koulujen lukemistoon! Ja tätä tyttökirjaklassikkoa luetaan edelleen nykypäivänä Virossa. Aikaisemmin kirjaa on käännetty mm. venäjän-, latvian-, liettuan- ja slovakian kielille. Suomalaisia sukujuuria omannut kirjailija Silvia Rannamaa (1918-2007) kirjoitti Kadriin jatko-osan Kasuema (Äitipuoli) vuonna 1963. Kasuema on hyllyssäni, mutta odotan seuraavaksi sen suomennosta, totta kai!

Kirjakauppoja Tallinnassa - virolaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta

Vietin viikonloppua Tallinnan vanhakaupungissa ja kävin ensimmäistä kertaa antikvariaatti Raamattukoissa. Näyteikkunasta silmiini osuivat vanhat lastenkirjat ja menin sisälle tutkimaan lasten kirjahyllyjä tarkemmin. Erityisesti halusin löytää virolaisia tytöille suunnattuja kirjoja. Ystävällinen myyjä kertoi, että Virossa ei ole varsinaisesti tyttökirjallisuutta. Tyttökirjoja varsinkin amerikkalaisia pidettiin aikaisemmin vaarallisina. Lasten - ja nuortenkirjoja, joita Virossa ilmestyi neuvostotasavallan aikana ei kirjoitettu ansaitsemistarkoituksessa. Jos kirjoja halusi kirjoittaa, niin piti liittyä ryhmään. Kieliongelmista johtuen en ihan kaikkea ymmärtänyt myyjän selostuksesta ja olisi kiinnostavaa perehtyä virolaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historiaan. Olin kuulemma ensimmäinen asiakas, joka siellä kyseli tyttökirjoista.

Valitsin mukaani yhden lastenkirjan, mutta kun katsoin sitä myöhemmin tarkemmin, niin se osoittautui romanialaisen kommunistin Sadoveanun kirjoittamaksi. Jälkeenpäin tajusin, että ikkunassa olisi ollut virolaisten kirjailijoiden kuten Friedrich Kreutswaldin ja Eno Raudin lastenkirjoja. Eno Raudin kirjoja on käännetty suomeksikin ja omasta kirjahyllystäni Suomeen palatessani löytyi Kadonneen pojan tapaus (Päris kriminaalne lugu) vuodelta 1970.




Virolaisena tyttökirjana voidaan kuitenkin pitää Silvia Rannamaan Kadria. Kadri ilmestyi 1959 ja siitä on otettu sen jälkeen monta painosta. Minulla on nyt Kadrin neljäs painos (alla kuvassa). Kirja on päiväkirjamaiseen tapaan kirjoitettu ja siinä on kuvitus. Antikvariaatista löytyi myös Louisa May Alcottin Pikku naisia (Väikesed naised) vuodelta 2001. Se on klassikkosarjassa ilmestynyt lyhennelty ja kuvitettu teos. Kirjan sisäsivuilla on esitetty muita klassikosarjassa ilmestyneitä kuvitettuja teoksia kuten L.M. Montgomeryn Roheliste, vilkatuste Anne. Anna-sarjaa tai ei edes ensimmäistä osaa ole käännetty viroksi ilmeisesti ollenkaan muuta kuin tällainen lyhennetty versio.

Virosta löytyy myös suomalaisten kirjoittamia lastenkirjoja ja yksi löytöni oli Kaija Pakkasen Suvesaare lood (Tapahtui kesäsaaressa). Kirja on ilmestynyt Suomessa 1990 ja Virossa pari vuotta myöhemmin. Kirjassa on hieno Maija Karman kuvitus. Raamattukoissa on jonkun verran vanhoja suomenkielisiä kirjoja ja löysinpä sieltä Uno Cygnaeuksen Suomen kansakoulun isän elämäkerran. Antikvariaatista kiinnostuneille kaupan kotisivut löytyvät täältä.

Palatakseni kuitenkin virolaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, niin kävin myös kirjakaupassa Rahva Raamat eli suomeksi Kansan kirjassa. Kauppoja on useampi Virossa, mutta ketjun kuuluva iso kirjakauppa sijaitsee Pärnu mnt 10:ssä. Uusien kirjojen lisäksi kaupassa myydään käytettyjä kirjoja ja siellä on kirjamarkkinat, johon en tällä kertaa ehtinyt tutustua. Minua kiinnosti lähinnä, minkälaista uutta lasten- ja nuortenkirjallisuutta virolaisille lapsille ja nuorille on tarjolla.

Alakerrassa sijaitsevaa lasten- ja nuorten osastoa näytti kuitenkin hallitsevan käännetty lasten- ja nuortenkirjallisuus. Yllä olevassa kuvassa näkyy virolaisten kirjailijoiden lapsille painottuva hylly, joka sisältää myös nuortenkirjoja. Rannamaan Kadri löytyi sieltäkin hyllystä ja sen jatko-osa Kasuema, jonka ensimmäinen painos on ilmestynyt jo 1963. Aidi Vallikin Mis sinuga juhtus, Ann? (2007) edustaa uutta nuortenkirjailijoiden sukupolvea. Aidi Vallik kirjoittaa murrosikäisestä Ann-tytöstä ja Ann-kirjoja on ilmestynyt kolme osaa. Niistä kaksi ensimmäistä on suomennettu Ei mikään kiltti tyttö (2002) sekä Pelkkää vedätystä (2004).

Suomalaisia viroksi käännettyjä lastenkirjoja löysin Hannu Mäkelän Miisa uus pere (Miisan uusi perhe, 2008). Myös suomalaisen Tartossa asuvan kirjailijan Mika Keräsen kirjoja oli myynnissä. Keräsen Kätketty hopeinen aarrearkku (Peidetud hõbedane aardelaegas, 2009) on ollut ehdolla ensimmäisenä suomalaiskirjailijana Viron parhaaksi lastenkirjaksi. Kansan kirjassakin palvelu oli hyvin ystävällistä ja ostoksia maksaessani myyjä kysyi minulta opiskelija- tai opettajakorttia - kysymyksistäni ilmeisesti johtuen. Valitettavasti suomalainen opiskelijakortti ei kelvannut ja niinpä 5 %.n alennus jäi saamatta.

Virossa toimii Lastenkirjallisuuskeskus, joka tekee yhteistyötä lastenkirjakustantajien kanssa ja, joille annetaan suosituksia käännettävistä ja kustannettavista kirjoista. Viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana on julkaistu runsaat 40 lasten- ja nuortenkirjaa. Seuraavalla Tallinnan-matkallani voisinkin vierailla Lastenkirjallisuuskeskuksessa, jossa säilytetään ja julkaistaan lastenkirjallisuuteen liittyvää aineistoa opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden käyttöön. Harkitsen myös viron kielen opiskelua, jotta voisin lukea juuri hankkimiani lasten- ja nuortenkirjoja. Helsingin syksyisillä kirjamessuilla teemamaana on Viro ja tänä vuonna ilmestyykin poikkeuksellisen suuri määrä virolaista nykykirjallisuutta suomeksi.

Wikipediaan turvauduin jälleen kerran ja sieltä sitten etsin käsiini virolaisten lastenkirjailijoiden luettelon, koska oma tuntemukseni aiheeseen on vielä kovin vähäistä. Minua jäi mietityttämään suomalaisten ja virolaisten tekemä yhteistyö lasten- ja nuortenkirjallisuuden alalla? Miten kirjat valikoituvat, joita käännetään suomesta viroksi ja päin vastoin? Tapaavatko suomalaiset ja virolaiset lasten- ja nuortenkirjailijat toisiaan ja vieraillaanko Suomenlahden yli toisin ja puolin?