Mikko Mallikkaasta on tullut perheemme pienimpien lasten suosikkilukemista. Entuudesta tämä poikahahmo ei ollut minulle kovinkaan tuttu vaan sattumalta löysin kirjavaraston roskislavalta muutamia Mikko Mallikkaita, jotka olivat vielä ihan hyväkuntoisia. 6-vuotias poikani ihastui näihin kirjoihin heti ja, kun ne oli luettu, niin lainasimme kirjastosta lisää. Gunilla Bergströmin Mikko Mallikas-kirjoja (Tammi) on ilmestynyt 70-luvulta lähtien reilut parisenkymmentä, joista viimeisimmät 2000-luvulla. Kiehtovaa tässä sarjassa on, että Mikko asuu leppoisan yksinhuoltajaisänsä kanssa. Äidistä ei ole ollut mainintaa, mutta tätejä perheen ympärillä pyörii. Nyt olemme lukeneet lainakirjatkin ja täytyy mennä taas kirjastoon hankkimaan lisää.
Mikko Mallikas menee kouluun (1983) kirjaa suosittelen lukemaan tuleville ekaluokkalaisille. Kirjassa kerrotaan koulun alkamisen jännittämisestä erittäin sympaattisesti. Luemme sen vielä uudestaan syksymmällä, kun asia on silloin meille ajankohtainen.
Myös 4-vuotias tyttäreni tykkää Mikko Mallikkaasta, mutta hänen lempihahmonsa ylitse muiden on kuitenkin Tiina Nopolan Siiri-tyttö, kaima kun on. Siiri-kuvakirjoja (Tammi) on ilmestynyt 2000-luvulla kaiken kaikkiaan kymmenen ja meillä on niistä vielä pari lukematta. Kirjojen hauskasta kuvituksesta vastaa Mervi Lindman. Siiri-kirjoissa meitä aikuisista lapsiin viehättää huumori. Tyttöhahmo on erittäin reipas ja rohkea, "roolimalli" ja hänen hyviä ystäviään ovat kolme Otto nimistä-poikaa. Poikani myös tykkää Siiristä.
Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli-kirjat (WSOY) ovat nyt valloittaneet koko perheemme lapset. Tai oikeastaan kolme poikaani ja äidin. Tytär ei vielä jaksa oikein keskittyä kuuntelemaan lastenromaania vaan käy välillä vain kurkkimassa. Luen iltaisin ennen nukkumaanmenoa Onnelia ja Annelia. Sitä kuuntelevat herkeämättä 6-vuotias poikani sekä 12-vuotiaat kaksospoikani. Olemme lukeneet ensimmäisen kirjan Onnelin ja Annelin talo (1966) ja nyt luemme parhaillaan Onnelin ja Annelin talvesta (1968). Kirjan maailma ja tyttöjen elämä on hyvin erikoista ja kiehtovaa. Kuvat täytyy ehdottomasti kaikkien nähdä, myös vanhimpien poikieni. Kirjoissa onkin upea Maija Karman kuvitus. Myös Elma Ilona on lukenut lapsilleen hiljattain Onneli ja Anneli-kirjoja, jotka ovat olleet kovin pidettyjä.
Nopolan siskosten Sinikan ja Tiinan Risto Räppääjää ja nukkavieru Nelliä (WSOY, 2012) olemme aloitelleet lukemaan, mutta kirja on tällä hetkellä kadoksissa (johonkin kirjojen joukkoon solahtanut). Tällä kertaa minä en ole äänessä vaan kirjaa lukee ääneen toinen kaksospoikani. Harmittavasti kirja on nyt jäänyt kesken ja haluaisin tietää, miten Elvi-tädiltä saadaan Nellin kissa takaisin ja mitä sitten tapahtuu, kun Nellin salaisuus selviää.
Suosittelen kirjojen ääneen lukemista lasten lisäksi myös nuorille ja lukemisen vuorottelua. Silloin lapsi tai nuori osallistuu aktiivisesti lukemiseen yhdessä vanhemman kanssa. Minusta tällaiset perheen yhteiset lukuhetket rohkaisevat myös poikien lukemista ja meillä tämä yhdessä lukeminen on toiminut hyvin. Hanna on kirjoittanut äskettäin nuorten yhä kielteisestä asenteesta kirjojen lukemiseen, joka on huolestuttavaa.
Meillä on alkamassa iso lukuprojekti vanhempien poikien kanssa. Nimittäin olemme jo aloittaneet muutaman sivun Aleksis Kiven Seitsemää veljestä. Tämä tulee olemaan pakollinen kirja koulussa ja muistan hyvin, että samanikäisenä se oli minunkin luettava. Lukukokemus ei ollut kummoinen vaan aika tylsä. Aikuisena, kun luin kirjan uudestaan, olin aivan lumoutunut ja silloin se vasta kolahti. Nyt ajattelin, että lukisimme yhdessä kirjaa ääneen ja olemme jo makustelleet suussamme oudompia sanoja. Poikia kirja kiinnostaa ja samoin Aleksis Kivi. Olemme monesti käyneet Tuusulassa kirjailijan kuolinmökissä. Meillä on Seitsemästä veljestä uusin painos (Otava, 2012) ja siinä on Erkki Tantun kuvitus "keventämässä". Nähtäväksi jää, miten projektimme onnistuu.
Poikani tekivät myös ensimmäiset kirjaesitelmänsä koulussa. Toinen heistä luki minun suosituksesta Orwellin Eläinten vallankumouksen. En siis ole itse kirjaa lukenut (hih!), mutta kun se on aika ohut, niin ajattelin, että sen lukee nopeasti. Alkuun pääsemisessä pojalla oli hieman hankaluutta ja hän siirsi aina kirjan lukemista vedoten milloin mihinkin. Johan se menikin sitten vauhdilla, kun deadline lähestyi. Poikani mielipide kirjasta oli lukemisen jälkeen: "aika nobo". Kirjaesitelmästä tuli kuitenkin hieno ja keskustelimme kirjasta yhdessä. Hän oli itse esitelmäänsä tyytyväinen ja olihan se hänen ensimmäinen aikuisten kirjansa! Ehkäpä äidinkin olisi korkea aika lukea tuo klassikko...
