sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Astrid Lindgren ja vahvat tytöt



Olen viettänyt viikonlopun Astrid Lindgrenin viihtyisässä seurassa. Vaikka hän on tunnettu maailmankuuluista satukirjoistaan, niin ensimmäinen Lindgrenin kirjoittama teos oli tyttökirja Riitta-Maija keventää sydäntään (Britt-Mari lättar sitt hjärtä), joka ilmestyi 1944. Kirja sijottui toiseksi kustantamon Rabén & Sjögreninin järjestämässä tyttöromaanikilpailussa. Olen tämän nuortenkirjan lukenut lapsuudessani, mutta en muista sitä kovinkaan hyvin. Hyllystäni löytyy myös Lindgrenin toinen kaksosista kertova tyttökirja Kerstin ja minä (Kerstin och jag), joka ilmestyi samana vuonna 1945 kuin Peppi Pitkätossu. Peppi on ollut minunkin sankarini niin kuin monen muun lapsen ympäri maailmaa. Erityisesti Peppi profiloituu minulle Inger Nilssenin esittämään Peppi-hahmoon maailman vahvimpana tyttönä ja nykyään olen kerännyt itselleni suurimmaksi osaksi kaikki Peppi-elokuvat, joita olen tietenkin katsonut uudestaan.



Tutustuin nyt vasta Astrid Lindgrenin luomaan pirteään ja hauskaan Kati-hahmoon. Kati ei ole punapää niin kuin Peppi, vaikka kirjojen kansissa onkin näin erehdyttävästi kuvattu. Kati Amerikassa (Kati i Amerika) on Kati-sarjan ensimmäinen osa, joka ilmestyi 1950. Se suomennettiin kolme vuotta myöhemmin ja 2000-luvulla suomennosta on tarkistettu uudelleen. Kirjassa on myös mainio Gobin tekemä kuvitus. Kati on parikymppinen nuori nainen, joka lähtee Musterinsa kanssa Amerikkaan lomalle. Hänen rakas tätinsä on kasvattanut orpoa Katia pienestä asti ja he asuvat Tukholmassa pienessä kaksiossa Kapteeninkadulla. Kati työskentelee konttoristina ja seurustelee puolivakavissaan Janin kanssa. Amerikan matka alkaa New Yorkista ja autolla, junalla ja linja-autolla edetään sujuvasti ympäri Amerikkaa aina syvimpään etelään ja New Orleansiin asti. Kati tarkastelee amerikkalaista yhteiskuntaa terävästi ja huumorilla. Rotuerottelu ei jää huomaamatta ja Kati esittääkin purevia kysymyksiä uusille amerikkalaisille ystävilleen mustien ja valkoisten eriarvoisesta kohtelusta. Kirja on kirjoitettu kuusikymmentä vuotta sitten ja se on mielestäni edelleenkin hyvin osuvaa kriittisyydessään.



Kati jatkaa matkustamista myös sarjan kahdessa muussa osassa yhdessä ystävänsä Evan kanssa, kun Musteri jää yllättäen Amerikan mantereelle pysyvästi. Kati Italiassa (Kati på Kaptensgatan) ilmestyi 1952 ja Kati Pariisissa (Kati i Paris) ilmestyi siitä seuraavana vuonna. Ne suomennettiin vasta 2003. Minusta kirjat ovat piristäviä ja ihania matkakuvauksia romanttisia tyttökirja-maisia sävyjä unohtamatta. Ne voi myös lukea erillisinä teoksina. Sarjan viimeisessä osassa Kati menee naimisiin Pariisissa (itse voitte lukea onko se Jan vai joku muu) ja saa myös lapsen. Kirjan viimeisillä sivulla on kaunis Katin loppupuhe omalle vastasyntyneelle lapselleen, josta välittyy mielestäni Astrid Lindgrenin äidin rakkaus omiin lapsiinsa ja ehkäpä kaikkiin maailman lapsiin.





Lainasin kirjastosta vuonna 2006 ilmestyneen Astrid Lindgren - elämän kuvat kirjan, joka kertoo kuvina Astrid Lindgrenin elämästä lapsuudesta vanhuuteen. Ylläolevassa kuvassa (1930) Astrid on poikansa Lassen kanssa ja kuva on Lassen albumista. Astrid Lindgren (1907-2002) oli vain 18-vuotias, kun hän sai poikansa Lassen. Astrid salasi raskautensa, jotta hänen perheensä ei joutuisi häpeään aviottomasta lapsesta ja matkusti Tanskaan, jossa poika annettiin sijaiskotiin. Astrid työskenteli itse konttoristina Tukholmassa ja matkusti useita kertoja vuodessa Kööpenhaminaan tapaamaan poikaansa. Hän säästi rahaa ja kärsi jopa nälkää, että pääsisi tapamaan pientä poikaansa. Astrid sai myös potkut työstään, kun hänet kerran yllätettiin lähteämästä liian aikaisin työstä hänen kiirehtiessään junaan. Kun Lassen sijaisäiti kuoli, niin Astrid haki 3-vuotiaan poikansa takaisin Ruotsiin. Astrid kävi päivisin töissä ja Lassesta huolehti täysihoitolan vuokraemäntä. Myöhemmin samana vuonna Astrid vei Lassen oman perheensä luo Vimmerbyhyn Näsin tilalle ja Lasse hyväksyttiin vihdoin perheeseen.



Astrid sai itse viettää onnellisen ja turvallisen täynnä leikkejä olevan lapsuuden Vimmerbyssä. Astrid leikki sisarusten kanssa "lattiaan ei saa koskea", joka on monelle meistä tuttu Peppi Pitkätossusta, kun liikutaan huonekaluista toiseen hyppimällä ja olenpa tainnut itsekin sitä leikkiä. Lasse kertoi äidistään, että hän ei ollut samanlainen kuin muut äidit. "Hän ei istunut penkillä hiekkalaatikon vieressä katsomassa lasten leikkimistä. Hän halusi leikkiä itse." Kirjassa on hauska kuva Astrid Lindgrenistä 80 vuotiaana, kun hän kiipeilee edelleen puissa. Kati-kirjassakin kuvataan omaelämäkerrallista kohtausta, kun Kati taiteilee kolmannen kerroksen ikkunalaudoilla päästäkseen sisään avonaisesta ikkunasta avaimen jäätyä kotiin.



Astrid Lindgren aloitti kirjoittamisen liki nelikymppisenä ja kirjoitti 82 teosta, joita on käännetty yli yhdeksällekymmenelle kielelle ja painettu yli 130 miljoonaa kappaletta. Hän kirjoitti yleensä aamuisin tarinoitaan ja omassa sängyssään. Astrid sai fanipostia lapsilta ympäri maailmaa ja hän yritti niihin vastata aina itse. Astrid Lindgren-kokoelmassa on noin 75 000 kirjettä, joista puolet on lasten kirjoittamia. Suosittelen lukemaan Kati-kirjojen lisäksi tämän Jacob Forssellin toimittaman lämminhenkisen kirjan, joka valottaa rakastetun Astrid Lindgrenin elämää ja vahvaa persoonaa myös esikuvana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana ja keskustelijana, jota maailman johtajat halusivat tavata. Minä luen parhaillaan Ronja Ryövärintytärtä uudestaan ja haaveilen kesän matkasta Junibackeniin ja Dalagatanille, jossa Astrid Lindgren asui melkein koko elämänsä.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kate Chopin: Herääminen



Kate Chopinin Herääminen (The Awakening) herätti huomioni kauniilla kannellaan ja ihmettelin kirjaa käännellessäni ja sivuja selatessani, miksi en ole koskaan aikaisemmin kirjailijasta tai kirjasta kuullutkaan. Herääminen julkaistiin Amerikassa 1899 ja ilmestyessään se tuomittiin moraalittomaksi ja pahek-suttavaksi, joka sai aikalaisiltaan murskakritiikin. Teos löydettiin uudelleen 1960-luvulla, jolloin se nostettiin Anglo-Amerikassa varhaisfeminismin klassikoksi. Kate Chopin (1850-1904) kirjoitti useita novellikokoelmia, mutta pienois-romaaninsa kaamean vastaanoton jälkeen hänen kirjallinen tuotantonsa tyrehtyi ja hän ei ilmeisesti koskaan toipunut murskaavasta arvostelusta. Kirjailija on Suomessa vähemmän tunnettu ja romaani suomennettiin vasta 2009.



Herääminen kertoo herkästä ja taiteellisesta rouva Pontellieristä, joka asuu New Orleansissa ja viettää kesät perheensä kanssa kesähuvilalla. Edna Pontellier on 28-vuotias nainen, vaimo ja kahden lapsen äiti, joka eräänä kesänä havahtuu tiedostamaan naiseutensa, seksuaalisuutensa ja samalla kyseenalaistaa oman avioliittonsa ja äitiytensä. Edna etsii itseänsä, löytää uuden minuutensa ja toteuttaa omaa olemistaan. Edna syventyy intohimoisesti maalaamiseen, hylkää sovinnaiset arkirutiinit ja tekee itsenäisiä valintoja, joista radikaaleimpia ovat seksuaalinen suhde toiseen mieheen ja omaan asuntoon muuttaminen. Edna uhmaa miestänsä ja perinteisiä yhteiskunnallisia roolikäsityksiä naisena, vaimona ja äitinä olemisesta.



"Luopuisin epäolennaisesta, luopuisin rahasta, luopuisin elämästäni lasteni hyväksi, mutta en luopuisi itsestäni." (s.90)

Chopinin kieli on hienovaraista, puhuttelevaa ja tunnelmallista. Romantiikan ja aistillisuuden lisäksi tekstiä sävyttää lopullisuuden tuntu ja Ednan loppu-ratkaisukaan ei yllätä. Loppu jää tavallaan ilmaan ja sen voi tulkita kukin omalla tavallaan. Minulle kirja edustaa samaa henkeä kuin Montgomeryn Sinisen linnan Valancy tai elokuva Thelma ja Louise. Naiseuden peruskysymykset vapaasta tahdosta ja mahdollisuuksista vastuuseen ja sitoutumiseen ovat ikuisia.



Kate Chopin oli edellä omaa aikaansa ja aikalaiset eivät ymmärtäneet Ednaa, joka rikkoi sääntöjä eikä asettunut perinteisen naisen muottiin vaimona ja äitinä. Herääminen vaiettiin unohduksiin ja Kate Chopin, joka itse oli kuuden lapsen äiti vaiennettiin sulkemalla kirjallisuuspiirien ulkopuolelle. Kirjailijasta voitte lukea lisää Kate Chopinin kansainvälisen yhdistyksen sivuilta ja Guttenbergin projektissa löytyy The Awakening vaikka saman tien luettavaksi. Enää ei Kate Chopin vaikene, vaan antakaa hänen puhua!



"Menneet vuodet tuntuvat unelta - jospa voisikin jatkaa nukkumista ja uneksimista - mutta, että pitää herätä ja huomata - voi, niinpä - ehkä on parempi kuitenkin herätä, vaikka sitten kärsimään, kuin jäädä harhakuvitelmien valtaan koko elämänsä ajaksi." (s. 193)

maanantai 16. toukokuuta 2011

Lewis Carroll: Liisan seikkailuja ihmemaassa ja peilimaassa




Jatkan viktoriaanisen aikakauden parissa edelleen, jolloin ilmestyi ehkäpä maailman tunnetuin klassikko Lewis Carrollin kirjoittama Liisan seikkailut ihmemaassa (Alice´s adventures in Wonderland). Kirja julkaistiin vuonna 1865 ja Lewis Carroll alias Charles Dodgson kirjoitti lastenromaanille myös jatkoa 1871 Liisan seikkailut peilimaassa (Through the Looking-Glass). Suomessa Liisan seikkailuista ihmemaassa on julkaistu useita käännöksiä. Ensimmäisen kerran sen suomensi Anni Swann vuonna 1906. Minä luin yhteisteoksena Gummerukselta ilmestyneen Kirsi Kunnaksen ja Eeva-Liisa Mantereen vuonna 1972 suomentamat Liisan seikkailut ihmemaassa ja Liisan seikkailut peilimaassa. Kirjasta on otettu kolmas painos viime vuonna. Sen lisäksi Alice Martin on vuonna 1995 suomentanut Alicen seikkailut ihmemaassa ja vuonna 2010 Alice Peilintakamaassa. Viimeisin käännös Liisa Ihmemaassa on Tuomas Nevanlinnan vuodelta 2000.




Liisan tarina oli entuudestaan varsin tuttu minulle kuvakirjoista sekä tietysti Disneyn kuuluisasta piirrosanimaatiosta. Kenellepä ei olisi. Varsinainen kirja olikin sitten hämmentävä lukukokemus. Kaikki klassiset hahmot olivat pääasiassa tuttuja Valkoisesta kanista ja Hatuntekijästä Kuningattareen Tyylis Tylleröä unohtamatta. Kirja sisältää alkuperäisen kuvittajan John Tennielin upeita ja tunnettuja kuvia. Liisa kasvaa ja kutistuu, ihmemaailmassa tai peilimaailmassa on kaikki nurinkurin, vinksin vonksin, pelikortteja ja shakkinappuloita, hahmot ovat huvittavia, hullunkurisia ja outoja, aika on takaperin ja kaikki on vaan hölynpölyä. Olin yllättynyt, miten vaikeaa kirjan lukeminen oli, vaikka itse tekstiä lukikin nopeasti. Vaikeus piili siinä, että yritin ymmärtää, mitä tämä kaikki merkitsee -ehkäpä olin kasvanut itse liian isoksi.




Liisa-kirjoista on tehty lukuisia tulkintoja ja selityksiä unimaailmasta Freudilaisiin tulkintoihin, poliittisesta satiirista ja matemaattisesta loogisuudesta, huumeisiin ja hallusinaatioihin aina seksuaalisuuteen ja jopa pedofiliaan. Monesti korostetaan kuitenkin, että Carroll kritisoi nimenomaan oman aikakautensa viktoriaanisuutta ja viktoriaanista suhtautumista lapseen ja lapsen maailmaan. Carrollin kirjat poikkesivat siihen aikaan lastenkirjallisuudesta, joka pyrki opettavaisuuteen ja tarjosi kasvattavia tarinoita. Teksti sisältää sanontojen ja sananlaskujen lisäksi ivamukaelmia eli parodioita englantilaisista lastenloruista sekä opettavaisista runoista. Carrollin tyyliä pidetään nimenomaan nonsensena eli hölynpölynä, jonka logiikka on järjetöntä tai absurdia. Tämä nonsense-tyylin lukeminen on haastavaa ja minulta se vaati taustatiedon selvittämistä, sillä ilman sitä kirja olisi ollut yhtä tyhjän kanssa - kuten sanottu pelkkää hölynpölyä. Yksi tunnetuimmista on Carrollin runo Pekoraali, joka alkaa seuraavasti:





On illanpaisto, ja silkavat saijat

luopoissa pirkeinä myörien ponkii:

surheisna kaik´ kirjuvat lorokaijat

ja vossut lonkaloisistansa ulos vonkii. (s. 217, Kunnas & Manner)




Kirsi Kunnas on kirjan jälkisanoissa selittänyt kääntämisratkaisuja ja runojen taustaa. Jos Liisa-kirjojen kääntämisestä on kiinnostunut enemmänkin, nin Riitta Oittinen on teoksessaan Liisa, Liisa ja Alice tutkinut Liisan seikkailuja ihmemaassa-kirjan suomalaisia käännöksiä ja sijoittanut niitä historiallisiin yhteyksiin. Suomentaminen on ollut kääntäjille hankalaa, mutta samalla kiinnostavaa ja palkitsevaa. Liisan esikuvana on itseasiassa oikea tyttö Alice Liddell, jolle Carroll lahjoitti ensimmäisen version Liisa-tarinoista. Liisa-kirjoja pidettiinkin ensin tyttöjen kirjoina, mutta niistä on tullut yhä enemmän aikuisten klassikkoja kuin pelkkiä lastenkirjoja. Kirjailijan oma elämä on ollut erikoinen ja keskustelua on paljon herättänyt, että Carroll valokuvasi pieniä tyttöjä alastomina. Wikipedian sivuilta ja Lenny´s Alice in Wonderland-sivuilta löytyy kattavasti tietoja teoksista ja kirjailijasta.




Sain tämän kirjan lahjaksi Leena Lumelta ja Leenalla on parhaillaan blogissaan kirja-arvonta, johon kannattaa osallistua. Varsinaista kirjaa ei varmaan kovin moni ole lukenut, vaikka Liisan tarinan melkein kaikki tuntevat. Kiinnostavaa olisi kuulla, minkälaisia kokemuksia tai lukumuistoja teillä mahtaa olla Liisan seikkailuista ihmemaassa?

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

30 kirjatunnustusta

Blogihiljaisuuden jälkeen palaan tänne Susan haastamana ja teen nämä 30 kirjatunnustusta, joista kirjabloggaajat ovat aktiivisesti kuukauden ajan kirjoittaneet. Kiitos myös Susalle ihanasta Versitile Blogger-blogitunnus-tuksesta! Laitan tämän blogitunnustuksen kiertämään muihin kirjablogeihin ja haastan esim. Sallan, Leena Lumen, Hannan, Reeta Karoliinan, Booksyn, jotka eivät vielä ole tehneet omaa 30 kirjatunnustustaan. Idean sain tähän Jenniltä, joka oli koonnut oman listan blogiinsa. Minun listassani ei taida olla kovinkaan paljon yllätyksiä.



1. Paras viime vuonna lukemani kirja

Diana Setterfield: Kolmastoista kertomus, L.M. Montgmery: Sininen linna

2. Kirja, jonka olet lukenut yli 3 kertaa.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani. (Melkein kolme kertaa)

3. Suosikkikirjasarjani

Niitä on paljon dekkarisarjoista historiallisisin romaanisarjoihin. Tyttökirjasarjoista kaikki kuitenkin alkoi ja nostan sieltä Martha Sandwall Bergströmin hienon Gulla-sarjan. En voi olla kuitenkin mainitsematta vielä Georges Simenonin ranskalaista Maigret-sarjaa, joka on perinteisen rikoskirjallisuuden helmiä.

4. Suosikkikirjani suosikkikirjasarjastani

Gulla torpan prinsessa. Sarjan ensimmäinen osa.

5. Kirja, joka tekee minut onnelliseksi

Merri Vikin Lotta-kirja. Lotta-kirjoista tulee hyvälle tuulelle ja ääneenkin saa nauraa.

6. Kirja, joka tekee minut surulliseksi

Anne Frankin päiväkirja

7. Aliarvostetuin kirja

Christa Wolf: Medeia, kertomus kuudelle äänelle

8. Yliarvostetuin kirja

William Golding: Kärpästen herra

9. Kirja, josta en olisi uskonut pitäväni

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Koulussa pakkopullaa, aikuisena hauska ja kieli unohtumatonta.

10. Suosikkiklassikkoni

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

11. Inhoamani kirja

Amélie Nothomb: Antikrista

12. Kirja, jota en enää rakasta

L.M. Montgomery: Anna-sarja (Joskus kirjoitan tästä.)

13. Suosikkikirjailijani

Virginia Woolf ja Jean Rhys

14. Suosikkikirjailijani suosikkikirja

Woolf: Oma huone, Rhys: Herra MacKenzien jälkeen

15. Paras kirjallinen mieshahmo

Sherlock Holmes

16. Paras kirjallinen naishahmo

Maria Kallio

17. Lempisitaattini lempikirjasta

Tuomas Anhavan suomentamasta Oikukkaasta tuulesta osaan joitakin tankarunoja ulkoa. Tässä yksi

Monta tuntia,

kirjani ikkunalla,

unohtuneena,

auki. Oikukas tuuli

jos luki jonkin sivun.

18. Kirja, johon petyin

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa. Viime aikojen lukukokemus.

19. Paras kirjaelokuva

Anne Rice: Veren vangit, Thomas Harris: Uhrilampaat, Stephen King: Hohto

20. Romanttisin suosikkikirjasi

Tyttökirjamainen romantiikka on purrut lapsuudessani. Muistan myös ihanan Okalinnut tv-sarjan, mutta en ole lukenut kirjaa.

21. Lapsuuden lempikirja

Heinrich Hoffman: Jörö-Jukka, Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

22. Tärkein kirja, jonka omistan

Orpo Jane. (ei julkaistu)

23. Kirja, jonka olen halunnut lukea jo kauan

Niitä on niin monta...

24. Kirja, joka useampien kannattaisi mielestäni lukea

Jean Rhys: Siintää Sargassomeri

25. Kirjallinen hahmo, johon samastun eniten

Lapsuudessa samaistuin rohkeisiin poikatyttöihin tai kirjoittaviin tyttöpäähenkilöihin esim. Jo Pikku naisissa, mutta nykyään en ole enää samaistunut kirjan henkilöhahmoihin.

26. Kirja, joka muutti mielipiteeni

Virginia Woolfin novelli Täplä seinässä. Avasi kirjallista rajoittuneisuuttani.

27. Yllättävin juonenkäänne tai kirjanlopetus

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita

28. Paras kirjannimi

Leena Krohnin Tainaronissa kirjeen nimi Sielunkellot

29. Kirja, jota muut inhoavat, mutta josta minä pidän

Dan Brown: Da Vinci-koodi. Tämä kirja jakaa mielipiteitä suuntaan tai toiseen.

30. Kaikkien aikojen suosikkikirjani

Sama kuin numero 2.