L.M. Montgomery: Huilunsoittaja

Tuli laaksoon huilunsoittaja,

kovin kauan ja kauniisti soitti!

Lapset ovelta ovelle seurasi,

vaikka rakkaat miten rukoili.

Niin vietteli melodiansa

kuin metsän puro laulullansa.

Kerran saapuu soittaja uudestaan,

soittaa vesoille vaahterapuiden!

Mekin lähdemme häntä seuraamaan,

moni palaa ei matkalta milloinkaan.

Vaan väliäkö sen, jos vapaus yhä

on kotikunnaillemme pyhä?

Walter Blythe

Lucy Maud Montgomery: Annan jäähyväiset (2010, WSOY)

Kirjakauppoja Tallinnassa - virolaista lasten- ja nuortenkirjallisuutta

Vietin viikonloppua Tallinnan vanhakaupungissa ja kävin ensimmäistä kertaa antikvariaatti Raamattukoissa. Näyteikkunasta silmiini osuivat vanhat lastenkirjat ja menin sisälle tutkimaan lasten kirjahyllyjä tarkemmin. Erityisesti halusin löytää virolaisia tytöille suunnattuja kirjoja. Ystävällinen myyjä kertoi, että Virossa ei ole varsinaisesti tyttökirjallisuutta. Tyttökirjoja varsinkin amerikkalaisia pidettiin aikaisemmin vaarallisina. Lasten - ja nuortenkirjoja, joita Virossa ilmestyi neuvostotasavallan aikana ei kirjoitettu ansaitsemistarkoituksessa. Jos kirjoja halusi kirjoittaa, niin piti liittyä ryhmään. Kieliongelmista johtuen en ihan kaikkea ymmärtänyt myyjän selostuksesta ja olisi kiinnostavaa perehtyä virolaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuden historiaan. Olin kuulemma ensimmäinen asiakas, joka siellä kyseli tyttökirjoista.

Valitsin mukaani yhden lastenkirjan, mutta kun katsoin sitä myöhemmin tarkemmin, niin se osoittautui romanialaisen kommunistin Sadoveanun kirjoittamaksi. Jälkeenpäin tajusin, että ikkunassa olisi ollut virolaisten kirjailijoiden kuten Friedrich Kreutswaldin ja Eno Raudin lastenkirjoja. Eno Raudin kirjoja on käännetty suomeksikin ja omasta kirjahyllystäni Suomeen palatessani löytyi Kadonneen pojan tapaus (Päris kriminaalne lugu) vuodelta 1970.




Virolaisena tyttökirjana voidaan kuitenkin pitää Silvia Rannamaan Kadria. Kadri ilmestyi 1959 ja siitä on otettu sen jälkeen monta painosta. Minulla on nyt Kadrin neljäs painos (alla kuvassa). Kirja on päiväkirjamaiseen tapaan kirjoitettu ja siinä on kuvitus. Antikvariaatista löytyi myös Louisa May Alcottin Pikku naisia (Väikesed naised) vuodelta 2001. Se on klassikkosarjassa ilmestynyt lyhennelty ja kuvitettu teos. Kirjan sisäsivuilla on esitetty muita klassikosarjassa ilmestyneitä kuvitettuja teoksia kuten L.M. Montgomeryn Roheliste, vilkatuste Anne. Anna-sarjaa tai ei edes ensimmäistä osaa ole käännetty viroksi ilmeisesti ollenkaan muuta kuin tällainen lyhennetty versio.

Virosta löytyy myös suomalaisten kirjoittamia lastenkirjoja ja yksi löytöni oli Kaija Pakkasen Suvesaare lood (Tapahtui kesäsaaressa). Kirja on ilmestynyt Suomessa 1990 ja Virossa pari vuotta myöhemmin. Kirjassa on hieno Maija Karman kuvitus. Raamattukoissa on jonkun verran vanhoja suomenkielisiä kirjoja ja löysinpä sieltä Uno Cygnaeuksen Suomen kansakoulun isän elämäkerran. Antikvariaatista kiinnostuneille kaupan kotisivut löytyvät täältä.

Palatakseni kuitenkin virolaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen, niin kävin myös kirjakaupassa Rahva Raamat eli suomeksi Kansan kirjassa. Kauppoja on useampi Virossa, mutta ketjun kuuluva iso kirjakauppa sijaitsee Pärnu mnt 10:ssä. Uusien kirjojen lisäksi kaupassa myydään käytettyjä kirjoja ja siellä on kirjamarkkinat, johon en tällä kertaa ehtinyt tutustua. Minua kiinnosti lähinnä, minkälaista uutta lasten- ja nuortenkirjallisuutta virolaisille lapsille ja nuorille on tarjolla.

Alakerrassa sijaitsevaa lasten- ja nuorten osastoa näytti kuitenkin hallitsevan käännetty lasten- ja nuortenkirjallisuus. Yllä olevassa kuvassa näkyy virolaisten kirjailijoiden lapsille painottuva hylly, joka sisältää myös nuortenkirjoja. Rannamaan Kadri löytyi sieltäkin hyllystä ja sen jatko-osa Kasuema, jonka ensimmäinen painos on ilmestynyt jo 1963. Aidi Vallikin Mis sinuga juhtus, Ann? (2007) edustaa uutta nuortenkirjailijoiden sukupolvea. Aidi Vallik kirjoittaa murrosikäisestä Ann-tytöstä ja Ann-kirjoja on ilmestynyt kolme osaa. Niistä kaksi ensimmäistä on suomennettu Ei mikään kiltti tyttö (2002) sekä Pelkkää vedätystä (2004).

Suomalaisia viroksi käännettyjä lastenkirjoja löysin Hannu Mäkelän Miisa uus pere (Miisan uusi perhe, 2008). Myös suomalaisen Tartossa asuvan kirjailijan Mika Keräsen kirjoja oli myynnissä. Keräsen Kätketty hopeinen aarrearkku (Peidetud hõbedane aardelaegas, 2009) on ollut ehdolla ensimmäisenä suomalaiskirjailijana Viron parhaaksi lastenkirjaksi. Kansan kirjassakin palvelu oli hyvin ystävällistä ja ostoksia maksaessani myyjä kysyi minulta opiskelija- tai opettajakorttia - kysymyksistäni ilmeisesti johtuen. Valitettavasti suomalainen opiskelijakortti ei kelvannut ja niinpä 5 %.n alennus jäi saamatta.

Virossa toimii Lastenkirjallisuuskeskus, joka tekee yhteistyötä lastenkirjakustantajien kanssa ja, joille annetaan suosituksia käännettävistä ja kustannettavista kirjoista. Viimeksi kuluneiden 10 vuoden aikana on julkaistu runsaat 40 lasten- ja nuortenkirjaa. Seuraavalla Tallinnan-matkallani voisinkin vierailla Lastenkirjallisuuskeskuksessa, jossa säilytetään ja julkaistaan lastenkirjallisuuteen liittyvää aineistoa opiskelijoiden, opettajien ja tutkijoiden käyttöön. Harkitsen myös viron kielen opiskelua, jotta voisin lukea juuri hankkimiani lasten- ja nuortenkirjoja. Helsingin syksyisillä kirjamessuilla teemamaana on Viro ja tänä vuonna ilmestyykin poikkeuksellisen suuri määrä virolaista nykykirjallisuutta suomeksi.

Wikipediaan turvauduin jälleen kerran ja sieltä sitten etsin käsiini virolaisten lastenkirjailijoiden luettelon, koska oma tuntemukseni aiheeseen on vielä kovin vähäistä. Minua jäi mietityttämään suomalaisten ja virolaisten tekemä yhteistyö lasten- ja nuortenkirjallisuuden alalla? Miten kirjat valikoituvat, joita käännetään suomesta viroksi ja päin vastoin? Tapaavatko suomalaiset ja virolaiset lasten- ja nuortenkirjailijat toisiaan ja vieraillaanko Suomenlahden yli toisin ja puolin?

Jennin runohaaste

Illalla syön omenan
vaikka mieli tekee kahvia.
Aamulla juon kahvia
vaikka mieli tekee konjakkia.
Ja päivällä kirjoitan runoa
vaikka mieli tekee sinua.

- Kari Saviniemi-
Levottomat vedet (1990, Daimon)

Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella

Oletteko koskaan haaveillut aikamatkailusta? Minä olen. Olen kuvitellut itseni historian sivuille hetkeksi elämään jonkun toisen elämää. Tai olen toivonut olevani kirjan sivuilla fiktiivisessä menneessä maailmassa. Aikamatkustamisesta kertovat kirjat, tv-sarjat tai elokuvat ovat aina kiehtoneet minua.

Turetskyn Muotimatkaaja Titanicin kannella (2011, WSOY) vie nuoren tytön Louise Lambertin aikamatkalle surullisen kuuluisalle Titanicille. Louise on amerikkalainen koulutyttö, joka rakastaa vintagevaatteita. Kaikki eivät kuitenkaan ymmärrä hänen viehtymystään vanhoihin vaatteisiin etenkään koulutoverit tai oma äiti. Louise etsii koulun tanssiaisiin pukua ja hän saa kutsun hieman erikoisten rouvien Marlan ja Glendan pitämään vintage-myymälään. Solahtaessaan ihanaan vanhan ajan pukuun, hän siirtyy 100 vuotta ajassa taaksepäin Titanicin kannelle ja muuntuu 17- vuotiaaksi näyttelijätär Alice Baxteriksi.

Kolme asiaa, jotka saivat minut koukuttumaan tähän kirjaan olivat aikamatkustaminen, Titanic ja aivan upea kirjan muotikuvitus vintagevaatteista, jotka on luonut Sandra Suy. Kirja on hyvin kirjoitettu, se ei mässäile tragedialla. Kirja on oivallinen sekoitus fiktiota ja faktaa, historiaa ja muotia sekä seikkailua. Minulle kirjasta tuli voimakas mielleyhtymä Cameronin Titanic elokuvaan, kun Rose eikun Louise juoksee lainehtivilla käytävillä. Tietysti minun piti tarkastaa kirjassa esiintyviä historiallisia henkilöitä ja löysin wikipediasta Titanicin matkustajalistan, jossa oli mukana myös monta suomalaista. Oli koskettavaa ja surullistakin nähdä, mikä valtava ero oli ensimmäisen ja kolmannen luokan matkustajien, eloonjääneiden välillä.

Muotimatkaaja Titanicin kannella (The Time-traveling Fashionista) on Bianca Turetskyn esikoisteos ja kirjailijaa omaa itse valtavan vintage-kokoelman. Minä odotan nyt jatko-osaa, koska täytyyhän Louisen taas solahtaa johonkin mekkoon ja siirtyä toiseen historialliseen aikaan. Minusta idea on aivan loistava! Kirja on nuortenkirjavinkkini, mutta suosittelen nopealukuista kirjaa myös aikuisille naisille ja niille, jotka ovat joskus leikkineet paperinukeilla.

Aamupäivän novelli - Anton Tsehovin Nainen ja sylikoira

Karoliinalta nappasin idean, jossa aamu alkasi novellin lukemisella. Sovelsin sitä aikatauluuni niin, että luin novellin vasta aamutouhujeni jälkeen aamupäivällä. Kirjahyllyssäni on pitkään seisonut Tsehovin kolme novellia sisältävä Sevenin pokkaripainos (2004, Otava) Nainen ja sylikoira (1899). Kokoelma sisältää kirjan nimiosan lisäksi novellit Elämäni (1896) ja Rotkossa (1899).

Moskovalainen Dmitri Dmitrits Gurov on keski-ikäinen naimissa oleva mies, joka ei viihdy kotonaan. Hän pettää vaimoaan ja hakee kevyitä naisseikkailuja. Naisten seurassa hän viihtyy miehiä paremmin, mutta pitää silti heitä alempiarvoisena rotuna. Jaltalla oleskellessaan hän tapaa baskeripäisen naisen, jolla on mukanaan valkoinen villakoira. Anna Sergejevna on nuori ja kaunis nainen, joka odottaa aviomiestään myöhemmin Jaltalle. Gurovin ja Annan välille kehittyy romanssi.

Nainen ja sylikoira on paljolti Gurovin mielenmaisemaa ja hänen sisäisiä tapahtumiaan kuvaileva. Tsehovilaisessa novellissa loppu jää avoimeksi ja siinä ei ole selkeää loppuratkaisua. Minä pidin tästä parikymmentä sivuisesta novellista ja sen tunnelmallisuudesta. Tarinan lyhyeen pituuteen oli saatu kaikki olennainen sanottua eikä se tarvinnut enempää. Olisin halunnut heti perään lukea lisää Tsehovia, mutta maltoin mieleni. Jätän Rotkossa-novellin johonkin toiseen aamupäivään. Elämäni-novellia en usko lukevani, koska se vaikuttaa yli 100 sivuisena jo pienoisromaanilta.

Oletteko te lukeneet novelleja viime aikoina? Mitä ja kenen novelleja suosittelisitte amupäiviin?

Kaari Utrio: Oppinut neiti

Kaari Utrion Oppinut neiti (2011, Amanita) hyppäsi suorastaan syliini painotuoreena kaupan hyllystä. Vielä Jane Austenin maailman jälkitunnelmissa kävelin kotikauppaani ja katselin mahdollisia uutuuskirjoja, kun tämä hurmaavan niminen kirja osui silmiini. Ei mennyt kahta sekuntiakaan, kun kirja oli ostoskärryissä ja samana iltana sukelsin historiallisen epookkiromaanin maailmaan. Suomalaiseen 1800-luvun säätyläiselämään siirtyminen englantilaisesta sääty-yhteiskunnasta sopi itse asiassa vallan mainiosti. Tämän takia teen aina varovaisesti lukusuunnitelmia, koska ikinä ei tiedä, mitä ihania yllätyksiä tulee eteen.

Kirja lähtee liikkeelle Pietarista, jossa oppinut neiti ja Smolnan naisopiston kasvatti, kotiopettajatar Sofia Malm törmää kirjaimellisesti paroni Christian Hackfeltiin ja tämän setään majuri Hackfeltiin. Yllättäviä tapaamisia heidän välillään tulee vielä lisää ja neiti jää herrojen mieleen rohkeilla ja itsenäisillä mielipiteillään. Ylpeää paronia neidin mielipiteet lähinnä ärsyttävät. Sofia on riippumaton, erinomaisen koulutuksen saanut ja vieläpä aatelinen, joka ansaitsee itse elantonsa.

Äitinsä sairastuttua Sofia matkustaa takaisin Suomeen ja Lappiin, missä hänen veljensä toimii Porojärven kirkkoherrana. Sofia emännöi pappilaa äitinsä kuoltua. Silvan kartanon paroni on puolestaan levoton maailmanmatkaaja, joka ei millään tahtoisi asettua aloilleen ja isännöimään kartanoaan. Ikävystynyt paroni lähtee setänsä kanssa tutkimusmatkalle Lappiin, jossa he taas kohtaavat Sofian. Tutkimusmatkailijat asuvat useita kuukausia Porojärven pappilassa ja tutustuvat lappalaisten elämään, jossa luokkaerot häviävät ja kaikki auttavat ja tukevat toisiaan. Paroninkin elämään tulee tarkoitusta ja hänen maailmankatsomuksensa muuttuu. Sofia kantaa huolta ja ottaa rohkeasti kantaa siihen, että lappalaisten tulisi saada koulutusta omalla kielellään. Nämä mielipiteet herättävät myöhemmin myös kohua Helsingin seurapiireissä.

Sofia siirtyy serkkutyttöjensä kotiopettajattareksi Solbergan kartanoon ja paronikin asuu vieressä omassa kartanossaan. Paroni on tavoiteltu naimakauppa ja sopivia vaimoehdokkaitakin on useampi, mutta paroni on kiinnostunut vain yhdestä naisesta, varattomasta Sofiasta. Hankalaksi asian tekee, miten saada ilmaistua Sofialle omat, hellät tunteensa. Sofiakin salaa omat tunteensa, muuttuu alistuvammaksi ja varmuus ropisee pois mamsellina toimiessaan. Siihen vaikuttaa osaltaan melkein koko pitäjää rautaisella otteella hallitseva ruustinna Anna Pihlman. Juonitteluja ja valtasuhteita, romantiikkaa unohtamatta on siis Utriomaiseen tyyliin luvassa.

En ole pitkään aikaan lukenut Kaari Utrion historiallisia romaaneja, lähinnä tietokirjoja ja tämä oli ensimmäinen epookkiromaani, jonka olen lukenut kirjailijan uudemmasta tuotannosta. Yli 400-sivuinen kirja tuli luettua melkeinpä kertaheitolla. Kerronta on sujuvaa, rakenne toimivaa ja historiallinen asiantuntemus paistaa tekstin läpi. Pidin kaikista eniten romaanissa Lapin kuvauksesta ja myöhemmin menneen maailman Helsinki-kuvauksesta, jossa ihasteltiin Aleksanterin Yliopistoa tai ihmeteltiin Suurtorin kokoa.

Jos Jane Austenin kirjat joskus vaikuttivatkin pitkäpiimäisiltä, niin Utrion romaanit lähtivät aina mukaan kirjaston hyllystä. Rakas muisto liittyy lapsuuteeni, kun luin yhdessä mummini kanssa Kaari Utrion kirjoja. Tämä tyylikäs ja charmantti nainen on tehnyt uraauurtavaa työtä suomalaisten naisten asian edistämisessä ja olen hänen kanssaan joskus istunut samassa kahvipöydässä. Uusimman romaanin Oppineen neidin on kustantanut Amanita, joka on kirjailijan perheen omistuksessa. Tällä viikolla asiasta myös uutisoitiin, kun kerrottiin Utrion siirtyneen Tammelta pois ja vastaisuudessa hänen kirjansa kustantaa perheyritys. Kaari Utrion kotisivuilta löytyy esittely Oppineestä neidistä ja piirroksia kirjaan liittyvistä historiallisista paikoista.

Jane Austenia - Järki ja tunteet

Minulla on ollut pitkään Jane Austenin kirjoihin kaksijakoinen suhde. Kirjaston hyllyssä olevat kirjat kiehtoivat minua ja avasin sivun sieltä sun täältä, mutta en saanut tekstiin koskaan otetta enkä lainannut niitä mukaani. Ne tuntuivat silloin vielä lapsen silmin - pitkäpiimäisiltä ja tylsiltä. Ensimmäinen Austenin kirja, jonka sitten luin aikuisena oli Ylpeys ja ennakkoluulo. Se oli pakko lukea, koska se oli tenttivaatimuksena. Yllätin itseni myös pitämällä kirjasta eikä se ollutkaan niin tylsä tai kuiva kuten etukäteen olin asennoitunut. Toki olen katsonut paljon Jane Austenin kirjoihin perustuvia sarjoja ja filmatisointeja, mutta elokuvahan on ihan eri asia. Emma-kirjakin jäi kesken muutaman sivun jälkeen, mutta Northanger Abbeyn luin kokonaan. Se oli ilmeisesti kioskikirjamainen, lyhennetty versio.

Järki ja Tunteet (WSOY) pokkarin takakansi houkutteli ja aloin sitä siltä istumalta lukemaan paikassa, jossa niin sanotusti aika kuluu verkkaan. Vuoroni tuli kuitenkin liian nopeasti ja kirja jäi kesken, mutta ehdin päästä Austenin vetovoimaiseen imuun. Onneksi!

Järki ja tunteet on varmaan monelle tuttu juoneltaan ja olen nähnyt romaanin perustuvan Oscar-palkitun elokuvankin, mutta en enää sitä muista. Päähenkilöinä ovat sisarukset Elinor (järki) ja Marianne (tunne), jotka jättävät rakkaan lapsuuden kotinsa Norlandin tilan olosuhteiden pakottamina, kun oma veli John Dashwood "potkii heidät pellolle". He muuttavat leskiäitinsä Rouva Dashwoodin kanssa uudelle paikkakunnalle vaatimattomampaan huvilaksi kutsuttuun asumukseen. Kiihkeä Marianne rakastuu komeaan ja ystävälliseen, mutta myöhemmin lurjukseksi osoittautuvaan Willoughbyhyn. Hillitympi vanhempi sisar Elinorkin on rakastunut kunnolliseen Edwardiin, jota sitoo omat lupauksensa. Edwardin sisar (John Dashwoodin vaimo) ja äiti eivät voi todellakaan hyväksyä heidän suhdettaan, koska Elinor on huono naimakauppa. Liian varaton eikä tarpeeksi ylhäistä säätyä. Taustalla kummittelee vielä kolmaskin herra, luotettava eversti Brandon, joka on ilmeisen rakastunut Marianneen.

"Tiedät varsin hyvin, ettei eversti Brandon ole niin vanha, että hänen ystäviensä tarvitsisi pelätä menettävänsä hänet. Hän voi elää vielä kaksikymmentä vuotta. Mutta kolmekymmentäviisivuotiaalla ei ole mitään tekemistä avioliiton kanssa." (Marianne s.36)

"Seitsemänkolmatta vuoden ikäinen nainen ei enää voi tuntea eikä herättää rakkautta. Jos hänellä on ikävät kotiolot tai hän on köyhä, niin saattaisiin olettaa hänen voivan ryhtyä sairaanhoitajaksi saadakseen toimeentulonsa ja turvatun aseman." (Marianne s.36.)

Marianne, joka on siis vasta kuudentoista on hyvinkin armoton ikäasioissa. 35-vuotias mies on jo melkein vanhus ja 27-vuotias nainen on liian vanha avioitumaan tai rakastumaan. Marianne on mielestäni aika lapsellinen hahmo romaanin alussa, mutta kypsyy romaanin edetessä. Pettyessään rakkaudessa hän masentuu ja sairastuu vakavasti. Kun järkevä ja huolehtivainen Elinor kätkee syvemmät tunteensa jopa omalta perheeltään, niin Marianne toimii päinvastoin ja pystyy ilmaisemaan tunteitaan vapaammin. Vain avioliitto voi taata näiden naisten onnen, mutta esteiksi voivat tulla naisten asema ja varallisuus. Austenin aikaan naimattomien naisten ainoa tavoite oli avioliitto ja naimisiinmenolla nainen pystyi jonkin verran itsenäistymään ja saamaan oman kodin. Muita mahdollisuuksia naisille ei juurikaan ollut tarjolla. Austen ei ikinä itse avioitunut, mutta elämäkerrallisten tietojen mukaan hän kuitenkin halusi naimisiin.

Austenin romaanissa riittää romantiikkaa, draamaa, nasevaa dialogia ja herkullisia henkilöhahmoja. Ei voi kuin ihmetellä hänen tarkkanäköisiä henkilö- ja ihmissuhdekuvauksia. Minua nauratti ja ehkäpä surettikin avioparin herra Palmerin ja hänen raskaana olevansa vaimonsa visiitti huvilassa.

"Miten mielelläni itsekin asuisin tällaisessa talossa! Ettekö tekin, herra Palmer?"
Herra Palmer ei vastannut, ei edes kohottanut katsettaan sanomalehdestä.
"Herra Palmer ei kuule mitä minä sanon", virkkoi rouva nauraen.
"Hän ei joskus koskaan kuule. Se on niin hullunkurista" (s.96)

Järki ja tunteet ilmestyi 1811 ja se oli ensimmäinen Austenin julkaistu romaani. Austen muokkasi kirjaa useita vuosia kuten muitakin kirjojaan ja ensimmäisen version hän kirjoitti siitä jo 1700-luvun puolella. Tämä 200-vuotias klassikko piti minut lujassa otteessaan ja pidin tästä Ylpeyttä ja ennakkoluuloa (1813) enemmän. Minuun virisi innostus lukea ne kolme vielä lukematonta Austenin kirjaa Kasvattitytön tarinan (1814), Emman (1815) sekä Viisastelevan sydämen (1818) tässä järjestyksessä. Ehkäpä minäkin olen kypsynyt.

Viikonloppuna katsoin elokuvan Jane Austen - lukupiiri (2007), joka on myös kirjana ollut menestys. Kuuden kuukauden aikana luetaan Austenin kuusi romaania ja lukupiirin kuusi jäsentä kokoontuu kerran kuussa keskustelemaan kirjasta jonkun jäsenen luona. Jokaiselle on valittu oma Austenin kirja ja hän on illan emäntä/isäntä. Elokuva oli ihmissuhdedraamaa, mutta ihan katsottava. Tässä yhteydessä onkin hyvä muistutella Lukupiiri-blogin kuukauden kirjasta, josta alkaa tänään keskustelu.

Jane Austen - lukupiiri ideana olisi kiinnostava, jos joku haluaa lähteä sitä kokeilemaan. Minkälaisia lukukokemuksia teillä on Austenin kirjoista? Onko jotain suosikkeja tai vähemmän suosikkeja?

Kirsti Kuronen: Piruettiystävyys

Piruettiystävyys (Karisto, 2010) kertoo 14-vuotiaasta balettia harrastavasta Ellistä, jonka elämä on yhtä suorittamista nuoresta iästä huolimatta. Elli tavoittelee täydellisyyttä joka asiassa niin koulussa ja tanssimisessa kuin kotonakin. Hän haluaa olla samanlainen kuin paras ystävänsä Doris, jonka hän on tuntenut lapsesta asti. Elli on riippuvainen Doriksesta, joka on itsevarmempi, lahjakkaampi ja hoikempi ja johon Elli aina vertaa itseään. Täydellisyyden tavoittelu on Ellille niin tärkeää, että ysi miikka kokeesta itkettää tyttöä viikon verran ja hän murehtii jo yliopiston pääsykokeita, jossa pelkää mokaavansa kaiken.

Ellin elämässä tapahtuu kuitenkin myös mukavia asioita. Hän saa roolin balettikoulun Pähkinänsärkijästä, johon hän alkaa harjoittella ahkerasti ja erittäin suorituskeskeisesti. Elli tutustuu ja ystävystyy Tuukka nimisen pojan kanssa, josta tulee Ellille tärkeä ihminen. Doris jää pikkuhiljaa taka-alalle ja häipyy lopussa pelkäksi utukuvaksi. Kiinnostavaa onkin pohtia, onko Doris ollut joskus lihaa ja verta oleva tyttö vai pelkästään Ellin mielikuvitusystävä.

Ellin perfektionismiin kuuluu tietysti oma keho, johon hän ei ole tyytyväinen varsinkaan "paksuihin" reisiinsä ja takapuoleensa. Rankat treenit ja vähäinen syöminen johtaa jo alipainoon, mutta syömishäiriö vältetään ajoissa aikuisten puuttumisella ja Tuukan ystävällisellä huolenpidolla. Ellille tärkeitä aikuisia ovat äiti, joka esitetään vaativana hahmona kohdistaen tyttäreensä omia toteutumattomia koulutustoiveitaan sekä ymmärtäväinen ja kannustava pappa. Isän hahmo jää hyvin ohueksi eikä kirjassa kuvata ollenkaan tyttären suhdetta isäänsä.

Kirjan rakenne muodostuu yleisestä tarinalinjasta sekä Ellin päiväkirjasta, johon Elli purkaa tuntojaan. Rakenne on ihan toimiva, mutta toisaalta mietin olisiko päiväkirjamerkintöjä tarvittu ollenkaan ja kirja olisi kokonaisuudessaan kerrottu samalla tyylillä. Kirjan loppuosa huipentuu Pähkinänsärkijä-baletin jännittävään esitykseen ja romanttista vivahdettakaan ei juonesta puutu. Tuukan hahmo poikaystävänä on täydellinen ellei jopa liiankin.

Kirsti Kuronen on kirjoittanut ensimmäisen tyttökirjansa, vaikka on toki kirjoittanut aikaisemmin lasten- ja nuortenkirjoja. Piruettiystävyys palkittiin Topelius-palkinolla tänä vuonna ja raadin perustelut voi lukea täältä. Kuronen kirjoittaa tärkeästä aiheesta nuorten tyttöjen suorituspaineista, jotka alkavat varhain. Kiltin tytön syndrooma, heikko itsetunto ja pätemisen tarve, miltä minä näytän toisten silmissä sekä ulkonäköpaineet ovat kaikki kirjan läpäiseviä teemoja. Tyttöjen ja nuorten naisten uupuminen ja masentuminen sekä pahoinvointi ovat nykypäivää suorituskeskeisessä yhteiskunnassamme. On pakko pärjätä ja tavoitella täydellisyyttä. Ei voi olla ihmettelemättä, että kasiluokkalainen jo keksii gradunsa aiheen (ehkä hiukkasen yliampuvaa kirjassa). Nuorille ei anneta aikaa kypsyä ja kasvaa vaan pitäisi jo varhain tietää, mikä minusta tulee isona. Olen iloinen omasta nuoruudestani ja siitä, että oli aikaa miettiä ja kokeilla eri vaihtoehtoja, mutta toki suorituspaineita olen minäkin tuntenut.

Suosittelen erityisesti kirjaa opettajille ja kouluihin luettavaksi, koska varmasti nuorten kanssa kirjasta syntyisi hyvää ja pohdiskelevaa keskustelua. Jatkossa tulen esittelemään lisää täällä blogissani näitä uudempia nuortenkirjavinkkejä vanhempien tyttökirjojen ja muun kirjallisuuden rinnalla.

Suvi Niinisalo: Äidin sylissä ja muita kuvakulmia äitiyteen

Taidehistorioitsija Suvi Niinisalon teos Äidin sylissä ja muita näkökulmia äitiyteen (Atena, 2010) johdattaa historiallisten äitikuvien kautta äiteihin taiteessa. Niinisalo tutkii samalla suomalaista ja eurooppalaista äitiyttä eri näkökulmista ja eri aiheiden kautta. Teoksessa keskitytään äitimyyttiin - ihanteelliseen kuvaan äitiydestä aina esihistorialliselta ajalta nykytaiteeseen saakka. Äitimyytti tarkoittaa täydellisen äidin ideaalitilaa, jota kukaan ei voi koskaan saavuttaa, mutta johon jokainen äiti tahtomattaankin vertautuu. Äitiyttä on ihannoitu eri kulttuureissa äitijumalattarien jatkumosta ja kristillisen kulttuurin Neitsyt Mariasta alkaen. Vaikka äitiys käsitteenä muuttuu ajan mukana, niin kollektiivisen ideaalisen äidin kuvaa pidetään yllä kulttuurisena mallina ajasta toiseen. Niinisalon kirjan tavoitteena on monipuolistaa kuvaa äitiydestä ja etsiä toisenlaisia kuvia äitiydestä ja avata äitimyyttiä tekemättömistä kuvista ja vaietusta aiheista.

Monet rakastetut äitikuvat ovat 1800-luvulta ja liittyvät aikansa aatemaailmaan ydinperheen ja äitiyden ihannointiin. Äitiys nostettiin niin sanotusti pyhään asemaan, jossa sen negatiiviisia tai arkisia puolia ei haluttu edes nähdä. Ihanneäiti oli epäitsekäs, uhrautuva, tyytyväinen ja rakastava tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka äitien todellinen elämä oli rankkaa ja lapsenteko vaarallista, niin kuvataiteessa äitiyden kuva on erilainen; ihannoitu, harmoninen ja kaunis. Myös kodin ulkopuolella työssäkäyvät äidit kuvattiin aina kotipiirissä. Kuvataiteen äiti on äiti vain, jos hän on lastensa kanssa. Niinisalo tuo esille taiteessa vallitsevan reproduktiotabun, joka ilmenee raskaus- ja synnytysaiheiden poissaolona. Vaikka tabu onkin väistynyt ja raskausajan kuvia on nykyaikana tehty, niin synnytysaihe on Niinisalon mukaan edelleen jollain tavalla tabu kulttuurissamme. Aihe on kiinnostanut muutamia nykytaiteilijoita ja raskausaikaan ja synnytyshetkestä tehdyt maalaukset ovat usein naistaiteilijoiden tekemiä.

Vaikka äitiydestä käydyt keskustelut ovat ravistelleet äitiyttä paljonkin äitimyytin kuitenkin sitkeästi pitäessä pintansa, niin taiteessa äitiyttä ei ole ravisteltu samalla tavalla. Myös nykytaiteen äitikuvat ovat pitkälti naisten tekemiä ja ne on tehty omista lähtökohdista käsin, joissa näkyy usein inhimillinen, arkinen äitiys. Äidit pitävät pienokaisia sylissä, hellivät ja huolehtivat heistä. Kuitenkin uusi sallivampi maailma näkyy teoksissa ja esimerkiksi masentuneet ja väsyneet äidit tuovat äitikuvaa monipuolisemmaksi. Kokonaisuudessaan äitiys näyttäytyy edelleen kauniina asiana, vaikkakin realistisemmin.

Niinisalon teos on sopiva parinsadan sivuinen tietopaketti näinkin laajaan aiheeseen kuin äitiyteen ja äitimyyttiin ja tietenkin populaarisempi kuin varsinaiset tieteellisemmät äitiystutkimukset. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle, jos aiheeseen haluaa perehtyä syvemmin. Kirjan ansio on visuaalisuus, äitiyden taidekuvat, joita se sisältää runsaasti. Kuvat ovat puhuttelevia, kauniita ja herkkiä sekä surullisia. Olisin toivonut enemmän kuitenkin niitä äitimyyttiä purkavia nykytaiteen äitikuvia, joita on kovin vähän. Niinisalo on itse varsin varovainen äitimyytti-aiheen käsittelyssään. Kiinnostavasti hän nostaa esille, miten naisiin suhtaudutaan biologisen tehtävänsä täyttäjinä, mahdollisina äiteinä siitä huolimatta, vaikka nainen ei haluaisikaan äidiksi. Naisilla ei Suomessa ole edelläänkään valtaa omaan ruumiseensa esimerkiksi strelisaation suhteen. Vasta 30 vuotias voi saada sterilisaation ja jos hän on naimisissa, niin aviomiestä täytyy kuulla asiassa!

Minusta kirja sopii kaikille naisen ja äitiyden historiasta kiinnostuneille äitiydestä riippumatta. Kirjaan on upotettu somasti runonpätkiä ja tuutulauluja. Ja loppuun hiukka huumoria Rautu Vakkilan sanoin:

Oi ukko Ylijumala,
Itse taatto taivahinen,
Vedä kultakirveheesi,
Tempoa hopeatapparasi,
Sillä leikkoa lihoa,
Katko persekynnyksiä,
Revi reijät räppänöiksi,
Paasi uunilta pudota,
Muju muurista murenna,
Anna tulla - - -
Poika neitosen povesta,
Lapsi vaimon lantehista,
Peräsuolesta puserra!