perjantai 21. marraskuuta 2014

Martta Wendelin - Kuvittajan siveltimestä

Martta Wendelin Seuran julkaisema Martta Wendelin kuvittajan siveltimestä (2013) tarttui mukaani kirjastosta viehättävän kansikuvan takia. Tämä Wendelinin kuvittama kansikuva on Kaarlo Nuorvalan tyttökirjasta Myrskytuuli, josta olen kirjoittanut myös täällä blogissani. Kuvittajan siveltimestä-teoksessa esitellään Wendelinin taidetta ja elämää alan asiantuntijoiden artikkeleissa. 

Heini-Maria Tastin artikkelissa kerrotaan taitelijan asuinpaikoista lapsuudessa ja elämästä ennen Helsinkiin muuttoa. Päivi Ahdeojan artikkelia kuvittavat ihanat tyttökirjoista tutut Wendelinin kansikuvat. Martta Wendelin kuvitti paljon lasten- ja nuortenkirjoja Anni Swanista Mary Marckiin. Haaveilen joskus saavani Sara ja Sarri matkustavat-teoksen tuolla alla näkyvällä kansikuvalla. Ahdeoja kertoo, kuinka Wendelinin kuvituksissa näkyi jo 1920-luvulla kaupunkilainen elämänmeno ja tytöt kuvattiin muodikkaina ja polkkatukkaisina. Denys Aston nimimerkin takaa paljastuu taas suomalainen Anna Inkeri Relander. Astonin Poikamieskerhon holhokki-teoksen kansikuva kuvaa uudenlaista, modernia naiskuvaa jazz-tytöistä vapaalla pukeutumisellaan ja savuke sormissaan. Tämä aikuisten maailmaan sijoittuva romaani olisi kiva saada omaankin kirjahyllyyn.

Teoksen muita kirjoittajia ovat mm. Tuula Karjalainen, joka kertoo Wendelinin käyttötaiteeesta postikorttien ja aikakauslehtien kuvittajana. Elämäkertoja Wendelinistä kirjoittanut Jatta von Know muistelee yhteistyötään taiteilijan kanssa. Ahdeoja kertoo Wendelinin Italian matkasta ja sen vaikutuksesta taiteilijan tuotantoon. Teoksessa valotetaan myös Wendelinin elämää Tuusulassa, jossa taiteilija asui vuodesta 1937 aina kuolemaansa asti vuoteen 1986. Martta Wendelin - Kuvittajan siveltimestä ilmestyi viime vuonna Martta Wendelinin syntymän 120-vuotisjuhlavuonna.

Näihin teoksessa esiintyviin kuviin on kiva lopettaa postaukseni. Tällä hetkellä bloggailen harvakseltaan, mutta ajatukseni ovat aina ja ikuisesti? tyttökirjoissa...






sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kirjailijoita ja kirjavia kohtaamisia kirjamessuilla

Kimmeltävä Vilja-Tuulia Huotarinen
Boel Westin - tyttökirjatutkija mm.


Terävä Silvia Avallone

Hurmaavat Maaria Päivinen ja Leena Lumi

KirjaKallion Saara ja Kadri-teksti

Kääntäjä Anniina Ljokkoi

Kirjoituskilpailun voittaja Maria Kuutti

Voimauttava valokuvaaja Miina Savolainen
Sukkela Tuija Lehtinen

Reijon ja minun lukuvinkit Myrkyttäjätär ja Torpan prinsessa
Pojat

Nörtihkö Aleksi Delikouras
Mitä tyttökirjatutkija/kirjabloggaaja tekee kirjamessuilla? Ensimmäisenä messupäivänä ryntäsin heti aamusta antikvariaattiselle puolelle tekemään valloittavia tyttökirjalöytöjä, joista hehkutin tietenkin blogiini saman päivän iltana. Seuralaisena messuilla, tyttökirjailijatutkija. Olin myös päivystämässä Boknäsin osastolla kirjabloggaajapisteessä parisen tuntia. Siellä kirjabloggaajat antavat mielellään lukuvinkkejä ja juttelevat kirjallisuudesta - mistäs muustakaan. Minun suositukseni liittyivät luonnollisesti tyttökirjoihin. Toki erään messuvierailijan kanssa puhe kirjoista siirtyikin sota-aiheeseen, mutta sotahan kuuluu myös teemana tai aiheena tyttökirjoihinkin.

Toisena ja kolmantena messupäivänä bongasin mm. nuortenkirjailijoita. Tuija Lehtinen istui juttelemassa mukavia Louhessa, jossa on KirjaKallion ohjelmaa nuorille. Kallion lukion opiskelijat ovat todella hyviä haastattelijoita ja esiintyjiä! Jokaisen kirjailijan teoksesta esitetään pätkä yleisölle. Tuijan tyttökirjauutuus Tyttö elää kesäänsä on lukulistallani ilman muuta. Kirjailija muuten sanoi, että poikia kannattaa houkutella lukemaan niin, että he eivät huomaa tulleensa houkutelluiksi lukemaan. Tyttökirjatutkijan sydämellä on myös poikien lukeminen, jota hän aina välillä mielessään pohtii. Aleksi Delikouras on kuitenkin hyvä esikuva pojille, sillä ei hänkään lukenut nuoruudessaan kuin muutaman hassun kirjan, mutta  nykyään hän tykkää kovasti kirjojen lukemisesta. Lukeminen on hänestä rauhoittavaa ja ruokkii mielikuvitusta. Siis eihän Aleksi mikään ikäloppu vielä ole - 24-vuotias. Pahoittelin hänelle, kun minulla ei ollut Iris rukkaa mukanani (ks. bloggaus Nörtin ja Iriksen yhteneväisyyksistä) ja kerroin, että aiomme molemmat minä ja poikani lukea uusimman Nörtti-kirjan. Kun sitten illalla vihdoin pääsin kotiin, niin tämä teinini kertoo, että hän on jo lukenut sen! (Eikä kertonut minulle mitään aikaisemmin!) Tietysti hän oli otettu Aleksin henkilökohtaisesta nimmarista. Hänellä olisi sinulle Aleksi kysyttävää Dragon pelaamista peleistä!

Vilja-Tuulia Huotarinen oli niin ihana ja fiksu puheissaan ja ehdittiin siinä tyttökirjakuulumiset vaihtaa. Kääntäjä Anniina Ljokkoi kertoi kiinnostavassa haastattelussaan Viron suosituimman tyttökirjan Kadrin kääntämisen prosessistaan, joka on vienyt useita vuosia. Hänelle kirja on ollut kasvuprosessi virolaisen kirjallisuuden kääntäjäksi. Kadri on Viron koulujen viidesluokkalaisten tyttöjen ja poikien lukulistalla. Kadri sopii hyvin poikien lukemistoon, vaikka onkin tyttökirja. Nyt tärkeä vetoomus! Silvia Rannamaa kirjoitti Kadriin jatko-osan Kasuema, joka käsittelee Kadrin uutta äitipuolta ja koulukodin tyttöjen elämää Neuvosto-Virossa. Savukeidas-kustantamo käännättää kirjan suomeksi, jos Kadria myydään 1000 kpl:tta. Vetoan nyt teihin, ostakaa Kadri vaikkapa lahjaksi tytölle tai pojalle, naiselle tai miehelle ja lukekaa! Se on täydellinen tyttökirja ja miten, mielenkiintoinen historiallinen kuvaus!

Lauantaina Karisto julkaisi Perhe on paras-kirjoituskilpailun voittajan. Kilpailussa etsitiin 8-12-vuotiaille tarkoitetun lastenromaanisarjan aloitusosaa ja käsikirjoituksia tuli kaiken kaikkiaan 125. Kirjavinkkari Marja-Leena Mäkelä valitsi kuuden finalistin joukosta voittajaksi Maria Kuutin Anna & Elvis kylpylässä. Sain uunituoreen kirjan esikoiskirjailijan nimmarilla. Kunniamaininnan saivat Aira Savisaari ja Mimmu Tihinen-Varis yhdessä tarinastaan Ponku ja Peetu sekä Nelli Hietalan Rinkelikuja kolme ja roskalavan aarre

Mikä yllätti tyttökirjatutkijan ja mitkä olivat messujen kohokohtia? Suomen suosituin kirjabloggaaja Leena Lumi "raahasi" minut Silvia Avallonen haastattelutilaisuuteen. Minä en ollut neverhöörd tästä italialaisesta kirjailijasta. Aina ei ehdi lukea kirjablogeja, joissa on kyllä kirjoitettu Avallonen esikoiskirjasta Teräs. Kirja on käännetty yli 20 kielelle ja onpa siitä tehty elokuvakin. Haastattelu oli erittäin mielenkiintoinen ja kirjahan kuulosti melkeinpä tyttökirjalta! No siis, siinä kuvataan 13-vuotiaiden tyttöyden maailmaa ja työväenluokkaisen nuorison elämää tehdasmiljöössä toscanalaisessa rannikkokaupungissa. Aion ehdottomasti lukea kirjan, jossa on kirjailijan hieno signeerauskin. Minut yllätettiin ja sain vielä Maaria Päivisen kohutun uutuuden On nälkä, on jano. Välillä tekee hyvää mennä omien mukavuusalueiden ulkopuolelle...

Messujen kohokohtia olivat ystävien ja tuttujen tapaaminen sekä uusien ihmisten kohtaaminen. Antikkapuolella piti välillä pistäytyä ja löpistä tyttökirjoista. Eräs antikvariaatin pitäjä sanoi minulle kolmantena messupäivänä: näytät väsyneeltä. Väsynyt, mutta onnellinen, sillä oma (tyttökirjoista kertova), (laitoin nyt tähän sulkuihin varmuuden vuoksi jos, joku ei tiedä) kirjakin meni taas eteenpäin ja mielessähän se pyörii koko ajan.  Sunnuntaina ei enää messuilla vaan kirjoitetaan! Ja yksi ylitse muiden on tietty, kun menin juttelemaan Boel Westinin kanssa på svenska ja in english hyvin sekaisin. Me emme keskustelleet Tove Janssonista sanakaan, vaan tyttökirjoista. Koska olin hyvin hämmentynyt tästä rohkeuden puuskastani, en osannut edes esitellä itseäni ruotsiksi: jag heter... mutta osasin sanoa: jag är flickboksforskare.

torstai 23. lokakuuta 2014

Shoppailua Helsingin kirjamessuilla








Antikvaariset kirjamessut on tänään koluttu läpi ja päivän saaliiksi tuli 18 kirjaa ja neljä lehteä:

Martha Sandwall-Bergström: Torpan prinsessa (1951). Gulla-kirjan ensimmäinen painos
Marjatta Kurenniemi: Kuinka-Kum-Maa on kaikkialla (1954). Maija Karman kuvitus
Helli Kaikkonen: Leikkisiskot (1950). Martta Wendelin ihana kansikuva. Ainon blogista napattu kirjavinkki.
K.A. Pohjakallio: Jännittävä pakomatka (1959). Tytöille ja pojille suunnattu jännäri, joka sopii myös aikuisille!
Ella Wilcke: Kesä omin päin. (1942). Otavan Tyttöjen kirjasto-sarjaa
M. Mapes Dodge: Hopealuistimet (1959). Tämä oli lapsuuteni suosikkikirjoja ja olen lukenut sen uudemman painoksen.
Anni Polva: Tiina on aina Tiina (1982)
5 kpl Neiti Etsiviä ja 1 kpl ruotsiksi: Kitty och dagboksmysteriet (1957). Tätä ei ilmeisesti ole suomennettu lainkaan?
Laura Ingalls Wilder: Onnen kultaiset vuodet (1974)
Ester Ringnér-Lundgren: Kvirre och Hoppsan far till Afrika (1952) ja Kvirre och Hoppsan på trollresa. (1954). Näitä kirjoja yritin etsiä Ruotsista, mutta löysinkin ne Suomesta!
Modesty Blaise 3-kokoelma. (2006) Siis 2 €:lla! Olen lainannut kirjastosta, mutta nyt sain omaksi!
Behind the Scenes at Downtown Abbey. (2013) Tämä oli ainoa kappale, joka käsittää neljä tuotantokautta! Älkää tulko ruikuttamaan tätä minulta. :)
Lastenlehti Sirkka (1932), jossa on  mm. Anni Swanin satu
Martta Wendelinin kuvittamia kotimaisia lehtiä 1930-luvulta. Piste iin päälle - oman kirjani kansikuva, jota olen etsinyt vuoden verran!

p.s. Pahoittelen kuvien laatua, koska illalla kuvaaminen on valon vähäisyyden takia hankalaa...

maanantai 20. lokakuuta 2014

Vilja-Tuulia Huotarinen: Kimmel


"-Maailmaan tutustutaan yksi ihminen kerrallaan.

Ja Kimmel vastasi Yökirjalle, että sitähän hänkin oli juuri ajatellut. Näissä maailmanparannus-hommissa auttoi tehtävän rajaaminen. Kaukana tuolla jossakin oli toinen kuusitoistavuotias tyttö, ja hänen luokseen Kimmel menisi." (Kimmel, 7)

16-vuotias Kimmel hyvästelee vanhempansa ja lähtee heidän kehotuksesta parantamaan maailmaa. Ensimmäiseksi Kimmel ostaa vaaleanpunaisen lentokoneen, jolla hän matkustaa ympäri maailmaa hohtava ja puhuva kone-esine Yökirja apunaan. Matkallaan Kimmel tapaa yksitoista samanikäistä tyttöä. Tuuheatukkaisella on rakkaushuolia ja vaikeinta on puhuminen, nimittäin ne kolme "pientä" sanaa. Sementtijalkainen tyttö on odottanut kauan, yksin, paikallaan. Surusilmä on kohdannut menetyksen. Johtajan pitää aina kilpailla ja olla paras kaikessa. Rautahammas osaa sanoa ei kovassakin paikassa. Hahtuva rakastaa shoppailemista ja Runotyttö kirjoittaa tietenkin runoja tai ainakin sanoja.

"-Kerron liikaa, jos kirjoitan.
- Sinä kaipasit sanoja.
- Tuossa ei jää mitään rivien väliin.
- Miksi te runoilijat aina luulette, että kaikki kannattaa kätkeä rivien väliin?
Oli synkkä ja myrskyinen yö." (Kimmel, 111)

Vilja-Tuulia Huotarisen Kimmel (Karisto, 2014) on sadunomainen kertomus, jonka on kirjoittanut "tyttö" tytöistä tytöille. (Tyttöys ei ole sidottu ikään!) Kimmel kertoo tyttöyden maailmasta, ystävyydestä, yksinäisyydestä, rakkaudesta, surusta ja menetyksestä. Ennen kaikkea se kertoo tyttöjen välisen ystävyyden maailmaa parantavasta voimasta. Kimmel on itsenäinen, maailmaa kokeva nuori tyttö, joka luo yhteyden kanssasisariinsa. Kimmel on mielestäni hyvin voimaannuttava ja pilkettä silmäkulmassa oleva kirja. Sen seikkailullisessa tunnelmassa on jotain pikkuprinssimäistä ja tirlittanimaista. Huotarisen kielellinen ilmaisu on kaunista ja tiivistä. Ajatuksia herättävä tyttöjen kirja, jossa on hieno loppu!

Olen lukenut Huotariselta aikaisemmin Silja-kirjat ja Valoa valoa valoa, josta kirjailijalle napsahti Finlandia Junior-palkinto. Kimmel nousi nyt suosikikseni. Olisiko tässä tuleva Finlandia Junior 2014 ehdokas?

perjantai 17. lokakuuta 2014

Ruotsissa tyttökirjailijoiden jalanjäljillä


Viikko on vierähtänyt Ruotsissa, jonne lähdin lapsuudenystäväni Helin ja kaksospoikieni kanssa. Kiidimme pitkin metrotunneleita ja busseilla ympäri Tukholman kaupunkia ja lähikaupunkeja. Meillä oli käytössä vuorokausilippu, joka on hyvin kätevä matkustamiseen.


Kävin hankkimassa aineistoa tulevaa tietokirjaani varten ja vierailin ruotsalaisen Svenska Barnboksinsituutin kirjastossa. Se on ruotsalaiseen lasten- ja nuortenkirjallisuuteen perehtynyt tutkimuskirjasto. Vastaava meillä on Lastenkirjainsituutin kirjasto Tampereella. Sain todella ystävällistä palvelua ja oikeuden lainata kirjoja, vaikka asunkin Suomessa. Kirjastossa on esillä ruotsalaisen satu-kirjasarjan näyttely. Svenska Barnbokbibliotek Saga-sarjassa ilmestyi 256 osaa vuosina 1899-1954.

Tein tyttökirjahankintoja Gamla Stanissa sijaitsevassa tutussa antikvaraatissa. Ihanaa, kun sain Kulla-Gulla-sarjan varhaisia painoksia alkuperäisinä. Tutkiskelin myös ruotsalaisen nuortenkirjallisuuden tämän hetken uutuuksia kirjakaupassa. Oli mukava yllätys törmätä Salla Simukan ruotsinnokseen Lumikki-trilogian ensimmäisestä osasta Punainen kuin veri. Olen lukenut kaikki osat, tietenkin!
Kävin Lidingön ja Solnan kaupungeissa, joissa tyttökirjailijat Martha-Sandwall Bergstöm ja Ester Ringnér-Lundgren (Merri Vik) asuivat. Niistä sitten enemmän tulevassa kirjassani... Kummatkin kaupungit sijaitsevat Tukholman lähellä ja niihin pääsee hyvin metrolla ja/tai busseilla. Ropstenista lähtevältä Lidingön sillalta avautuu upea maisema Lidingön saareen, mutta liikkuvassa bussissa oli vaikeaa saada siitä hyvä kuva. Solnan kaupunkiin pääsee muutamassa minuutissa metrolla. Solnan kirkon pyöreä osa rakennettiin jo 1180-luvulla ja kirkkoa rakennetiin lisää 1300-luvulla. 

Matkustaessa aika sujahtaa liian nopeasti ja Tukholmaan tekee mieleni jo takaisin!

maanantai 6. lokakuuta 2014

Muumiperhe Rivieralla ja muita sarjakuvaklassikoita


Tove Janssonin juhlavuoden kunniaksi innostuin tänä syksynä lukemaan  muumisarjakuvia. Sarjakuvat toimivat minulle yleensä rentoutuskeinona silloin, kun en jaksa enää lukea kirjoja. Syksy on ollut hektistä aikaa kaiken tutkimus- ja tietokirjallisuuden perehtymisen jälkeen ja illalla on ollut ihanaa tarttua yhteen tai kahteen muumitarinaan. 

Olen lukenut enimmäkseen Tove Janssonin piirtämiä ja käsikirjoittamia Muumipeikko-sarjakuvia sekä Toven ja hänen veljensä Larsin yhteistyössä tekemiä tarinoita. Yhdessä sisarukset tekivät yhteensä seitsemän kertomusta, joita Tove piirsi ja Lars käsikirjoitti. Sarjakuvat ovat yllättäneet minut teemoiltaan, lapsille suunnattuun herttaisen viattomaan tv-sarjaan Muumilaakson tarinoihin tottunutta katsojaa. Muumisarjan henkilöhahmot saattavat myös olla erilaisiksi kuvattu luonteenpiirteiltään. Yllättävää, mutta humoristista ja hauskaa!  

Muumisarjakuva syntyi, kun englantilainen  Associated Newspapers-yhtymä pyysi Tove Janssonilta aikuisille suunnattua satiirista sarjaa muumeista. Tove teki seitsemänvuotisen sopimuksen ja Muumipeikko-sarjakuva alettiin julkaista Evening News-lehdessä vuonna 1954. Tove lopetti sarjakuvan teon kokonaan vuonna 1959, mutta työtä jatkoi hänen veljensä Lars, joka oli kääntänyt sarjakuvien teksit englanniksi alusta alkaen.

Olen lukenut WSOY:n julkaisemia 2000-luvun albumeita, jotka ovat ilmestyneet Muumit – sarjakuvaklassikot nimellä. Osia on tähän mennessä ilmestynyt suomeksi seitsemän ja olen niistä lukenut I-, II- ja V-osat ja aloitellut IV:ttä. Albumeissa on muumeja tutkineen Sirke Happosen jälkisanat.

Tove Janssonin Muumiperhe Rivieralla (1955) on täysin hulvaton tarina. Muumiperhe lähtee purjehtimaan Etelään ja päätyy Ranskan Rivieralle. He asuvat ylellisessä hotellissa luksuselämää viettävien miljönäärien, gigolojen ja filmitähtien seurassa, jotka jumaloivat eksentrisyyttä. Eräs heistä on kuuluisa Audrey Glamour, joka muistuttaa ulkonäöltään tosimaailman edesmennyttä filmitähteä Audrey Hepburnia. Muumit eivät tunne rahaa käsitteenä. Niisku-neiti tosin tutustuu rahaan, kun voittaa pelikasinolla muutamia miljoonia. Muumit ovat liiankin eksentrisiä hotellivieraille ja saavat lähtöpassit hotellista. Veneen alla asuessa näyttäytyy elämän karumpi puoli, mutta muumiperheen isällä on hauskaa markiisiin seurassa ja viski maistuu hyvin Muumipapalle. Lopulta muumiperheen on paettava, kun poliisitkin jo jahtaavat perässä.

Odotan pian ensi-iltaan 10.10 saapuvaa Muumit Rivieralla-elokuvaa ja onkin jännä nähdä, miten lapsille suunnatussa elokuvassa toteutetaan Toven yhteiskuntakriittistä aikuismaista satiiria.

Toinen traagillisen hauska tarina on Tove Janssonin Muumiperhe (1955) samassa albumissa Muumit – sarjakuvaklassikot I (suom. Anita salmivuori). Muumipappa kyllästyy porvarilliseen elämäänsä ja haluaa asua luolassa. Hän houkuttelee Muumimamman karkaamaan kotoa seikkailuihin. Äiti potee hiukan huonoa omatuntoa, kun hylkää lapsensa Muumipeikon. Muumipeikko on tietysti ihmeissään vanhempiensa katoamisesta. Nuuskamuikkunen vakuuttaa hänelle, että vanhemmatkin tarvitsevat vaihtelua. Muumipeikkoa on surku, mutta onneksi lopussa vanhemmat löytyvät ja palaavat takaisin kotiin. Ei ole muumimammakaan ihan täydellinen äitihahmo.

Seuraavaksi aion lukea Tove Janssonin Muumipeikko ja kultainen häntä (1958) ja kokeilla kokonaan Lars Janssonin tekemiä muumitarinoita. Oletteko lukeneet muumisarjakuvia ja suositteko jommankumman Toven tai Larsin sarjakuvia?

maanantai 22. syyskuuta 2014

Silvia Rannamaa: Kadrin päiväkirja - Viron suosituin tyttökirja



Kolme vuotta sitten Tallinnan-matkallani ostin Raamattukoin antikvariaatista Silvia Rannamaan Kadrin, jota minulle suositeltiin. Kadri on ollut suosituin tyttökirja Virossa kautta aikojen ja ehkäpä niitä ainoita perinteisiä tyttökirjoja, mitä siellä on ilmestynyt. Ensimmäisen kerran kirja ilmestyi 1959 ja siitä on otettu sen jälkeen useita uusintapainoksia. Koska en osaa viron kieltä, en ole lukenut kirjaa, muuta kuin selailemalla ja katsomalla viehkeää kuvitusta. Nyt Kadri on ilmestynyt vihdoinkin suomeksi nimellä Kadrin päiväkirja (Savukeidas, 2014) ja kirjan on suomentanut Anniina Ljokkoi.

Kadrin päiväkirja on täydellinen tyttökirja. Se noudattaa tyttökirjallisuuden lajityypille ominaisia konventioita. Kadri on puoliorpo 13-14-vuotias tyttö, joka asuu mumminsa kanssa niukoissa oloissa kellariasunnossa. Kadrin äiti on kuollut ja isä on kadonnut sodassa. Kirja sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Neuvosto-Viron aikaan 1950-luvulle. Kadri on koulukiusattu tyttö, jota syrjitään eikä hänellä ole oikein ystäviäkään, paitsi Anne, josta tulee hänelle myöhemmin läheinen sydänystävä. Kadri häpeää vaatteitaan ja kotiaan. Lukemaan oppiminen on ollut vaikeaa, mutta kun lukeminen alkaa sujua, Kadri ei muuta tekisikään kuin lukisi kirjoja. Hän kirjoittaa päiväkirjaansa elämästään ja haaveilee tulevansa kirjailijaksi. Mummi on ankara eikä osoita tytölle juurikaan hellyyttä. Kadri ei ymmärrä mumminsa kasvatusperiaatteita ja heidän on välillä vaikeaa tulla toimeen keskenään. Koulussa Kadria epäillään aiheetta varkaaksi ja hän joutuu auto-onnettomuuteen. Kirjaa luonnehtii myös koululaisromaanille lajityypilliset konventiot, kuten väärät syytökset ja kantelemisen kunnia-käsitykset. 

Kadrin päiväkirja on nuoren tytön kasvukertomus Iris rukan ja Annan nuoruusvuosien tapaan. Kadrin elämä muuttuu, kun hän sairaalassa ollessaan tutustuu kuuluisaan kirjailijaan Elsa Sarapiin, joka kannustaa tyttöä ja korostaa vastuuta omasta itsestään. Kadrin luokka myös vaihtuu hänen palatessa takaisin kouluun ja hän saa uusia ystäviä, joista mainittakoon punastusta aiheuttava Urmas-poika. Tytön sosiaalinen elämä mullistuu ja liittyypä hän pioneerijärjestöönkin. Kadrin ahkeruus palkitaan, sillä hän saa hyviä arvosanoja ja hänen tarinoitaan luetaan koulussa ääneen. Kun Kadrin isä vielä palaa takaisin, niin tytön unelmat toteutuvat. Kadri on ruma ankanpoikanen, josta kasvaa kaunis joutsen. Samaa symboliikkaa löytyy kirjan tekstistä.

Kadrin päiväkirja on täydellinen tyttökirja, koska se vetoaa tunteisiin ja minä-muotoinen kerronta koskettaa lukijaa. Ainutlaatuisen siitä tekee historiallinen miljöökuvaus Neuvosto-Tallinnassa. Savukeidas on tehnyt taas upean kulttuuriteon, mutta yhden moitteen sanan osoitan kohti kansikuvaa. Lukko on mahtava idea, mutta missä tyttö? Tyttökirjassa pitää olla tyttö kuvassa. Takakannessa on tosin tyttöjä, mutta etukansi on se, mikä houkuttelee. Oletteko samaa mieltä? Kirja sisältää myös kuvia mainoksista ja julisteista Neuvosto-Viron ajalta sekä sanaston.

Kadrin päiväkirja sopii kaikille, jotka lukevat ja rakastavat tyttökirjoja nuorista tytöistä aikuisiin naisiin. Kadrin päiväkirja sopii kaikille miehille, jotka lukevat tyttökirjoja ja historiallisia nuortenromaaneja. Tätä kirjaa kannatan ehdottomasti koulujen lukemistoon! Ja tätä tyttökirjaklassikkoa luetaan edelleen nykypäivänä Virossa. Aikaisemmin kirjaa on käännetty mm. venäjän-, latvian-, liettuan- ja slovakian kielille. Suomalaisia sukujuuria omannut kirjailija Silvia Rannamaa (1918-2007) kirjoitti Kadriin jatko-osan Kasuema (Äitipuoli) vuonna 1963. Kasuema on hyllyssäni, mutta odotan seuraavaksi sen suomennosta, totta kai!

perjantai 19. syyskuuta 2014

Sisko Latvus: Kaksi sateenkaarta


Kaksi Sateenkaarta (WSOY, 2014) on erittäin ajankohtainen nuortenkirja sijoittuen lähihistoriaan Neuvostoliiton hajoamisen ja Viron itsenäistymisen aikaan. 15-vuotias Inna asuu perheineen keskellä kuohuvaa Leningradia (nyk. Pietari), kun vallankaappaus tai sen yritys tapahtuu Moskovassa. Inna matkustaa jännittyneessä ilmapiirissä isovanhempiensa luokse Viroon ja maa julistautuu samaan aikaan itsenäiseksi. Innan koko sisäinen maailma on murroksessa, koska kaikki, mihin hän on uskonut ja mitä hänelle on opetettu, osoittautuu valheeksi tai jonkun toisen totuudeksi. Vaikka vanhemmat ja isovanhemmat ovatkin innoissaan uudesta vapaudesta, niin Inna ei ole täysin vakuuttunut ja kyseenalaistaa asioita. Suomalaissukuisen Innan elämä mullistuu täysin, kun vanhemmat päättävätkin lähteä Suomeen paluumuuttajina.

Latvus kuvaa hyvin ja asiantuntevasti 1990-luvun venäläisnuorten elämää ja kulttuurisen identiteetin problematiikkaa. Inna on kansalliselta identiteetiltään venäläinen ja haluaa asua kotimaassaan. Hän ei osaa suomen kieltä lainkaan ja sopeutuminen on vaikeaa vieraan ja vauraan maan oloihin. Ikävää ja kaipuuta lisää vielä kotimaahan jäänyt poikaystävä Daniel, joka kipuilee omien identiteettiongelmiensa kanssa. Sisko Latvus kertoo jälkisanoissa, että kirjaan on heijastunut hänen oman perheensä vaiheita. Kaksi sateenkaarta jatkaa saman suvun vaiheita, josta kertoi aikaisemmin Latvuksen edellinen nuortenromaani Kaukana omalta maalta (2011). Inkerinsuomalainen, nälkää ja Stalinin vainoja kärsinyt Paavo-poika on nyt varttunyt kypsään ikään ja Innan vaariksi. Olen kirjoittanut teoksesta aikaisemmin täällä. Kirjat eivät ole kuitenkaan suoraa jatkoa toisilleen vaan erillisiä tarinoita.

Kaksi sateenkaarta on tyypillisesti herkän nuoren tytön kehityskertomus, johon kuuluu kapinointia ja aikuisten vallan vastustusta. Toisaalta olisi ollut kiinnostavaa, jos loppuratkaisu ei olisi mennyt aina niin sovinnaisen kaavan tapaan vaan Innan oma ratkaisu olisi voittanut. Odotan jatkoa Innan tarinalle, ja toivottavasti Latvus innostuu kirjoittamaan lisää suvun vaiheista. Kaksi sateenkaarta on ehdottomasti tyttöjen kirja, jota kuvastaa romanttinen ja pinkin värinen kansikuvakin. Kirja sopii myös hyvin historiasta kiinnostuneille aikuisille.

lauantai 6. syyskuuta 2014

Maria Lang - dekkarikuningatar

Stockholms högskola
Dekkarikesäni on päättynyt. Dekkarikuningattareksi julistan täten kesäni jännittävän lukuputken jälkeen ruotsalaiskirjailija Maria Langin (1914-1991), jonka syntymästä on tänä vuonna kulunut tasan 100 vuotta. Maria Lang oli naapurimaamme oma Agatha Christie, joka kirjoitti perinteisiä salapoliisiromaaneja. Olen viimeksi lukenut Langin dekkareita lapsuudessani. Nyt, luin ensimmäistä kertaa kirjailijan teokset Varjo vain (1954) ja Murhaaja ei valehtele yksinään (1949), jotka kummatkin löysin kirjastojen kierrätyshyllyistä. Luin kirjat tässä järjestyksessä, vaikka Murhaaja ei valehtele yksinään onkin Langin esikoisteos, joka esittelee päähenkilön ja kertojana toimivan Puck Estedtin (myöhemmin Bure). Puck esiintyy kuitenkin vain kirjailijan alkupään tuotannossa ja häviää vähitellen kuvioista 1960-luvulla. Dekkareiden todellinen päähenkilö on komissario Christer Wijk, joka nokkelalla älyllään ratkaisee mutkikkaat murhamysteerit, kun Puck lähinnä toimii tapahtumien tarkkailijana ja Christerin avustajana.

Varjo vain - romaanissa nuori rouva Puck palaa Egyptin matkaltaan ja löytää tyhjän kotinsa kylpyammeesta tuntemattoman naisen ruumiin. Aviomies, historian dosentti Einar Bure on hävinnyt jäljettömiin. Apuun rientää onneksi Puckin ja Einarin hyvä ystävä Christer. Puck opiskelee Tukholman korkeakoulussa (yllä oleva kuva) ja tekee väitöskirjaa Fredrika Bremeristä. Murhamysteeri sijoittuukin yliopistomaailmaan ja kietoutuu Humanistisen kirjaston pienen ja intellektuaalisen opiskelijaporukan ympärille. Kaksi Puckin tutuista tekee väitöskirjaa vieläpä samasta aiheesta. Kuka heistä onkaan murhaaja?

"Et aavista, kuinka ihastuttavaa on istua yö Hum. K:ssa ja nähdä neonvalojen loistavan ja kuulla liikenteen kohisevan Stureplanilla ja samalla tuntea olevansa suljettu norsunluutorniin kirjojen, kirjapölyn ja menneisyyden tunnelmien pariin." (Puck kertoo Christerille, Varjo vain s.38)

Kirjailija Maria Lang (oik. Dagmar Maria Lange) jatko-opiskeli itse Tukholman yliopistossa ja hänen väitöskirjansa filosofi Pontus Wikneristä valmistui 1946. Varjo vain-teoksessa hän maalailee hyvin elävästi korkeakoulumiljöömäistä tunnelmaa tutkijasalien lennokkaissa keskusteluissa unohtamatta kuitenkaan vaanivaa murhamaista jännitettä. Loppua kohden arvasin murhaajan niin kuin pitääkin hyvässä dekkarissa, jossa johtolangat on sijoiteltu pitkin tarinaa lukijan poimittaviksi ja pääteltäviksi.

Murhaaja ei valehtele yksinään-romaanissa vielä lisensiaattityötä tekevä professorin tytär Puck tapaa  ensimmäisen kerran tulevan miehensä Einarin. Puck matkustaa kirjallisuushistorian tohtori Rutger Hammarin ja tämän vaimon kesälomanviettopaikalle Saareen. Saarelle tulee muitakin kutsuvieraita, jopa kutsumattomia vieraita. Helteiset ja leppoisat kesäpäivät muuttuvat, kun Puck löytää tälläkin kertaa nuoren naisen ruumiin - ison kuusen alta. Christerin saapuessa Saareen, ruumista ei löydykään mistään, mutta lisää ruumiita on tulossa ja jännitys tiivistyy.

Langin esikoisdekkari yllätti minut positiivisesti ja tällä kertaa en arvannut murhaajaa. Olen yleensä hyvä päättelemään, kuten P.D. Jamesin Syystanssaisten ja Leena Lehtolaisen Rautakolmion murhaajat olivat hyvin ennalta arvattavissa. En osannut päätellä motiivia, sillä en olisi uskonut, että 1940-luvun dekkarissa on teemana homoseksuaalinen suhde. Enempää en spoilaa tästä teoksesta, joka on varmasti kohahduttanut aikanaan. Onko Agatha Christien dekkareissa ollut joskus vihjailuja homoseksuaalisiin suhteisiin? Langin dekkarissa tämä tuodaan suoraan esille.

Olisin halunnut kernaasti lukea lisää Maria Langin dekkareita, joita on ilmestynyt yhteensä nelisenkymmentä, mutta pakko oli vaan laittaa stoppi päälle. Aikaisemmissa lapsena lukemissani kirjoissa Christer Wijk ja hänen kuuluisa oopperalaulajavaimonsa Camilla Martin dominoivat henkilöhahmoina. Myös myöhemmissä dekkareissa esiintyy kirjailijan alter ego, salapoliisikirjailija Almi Graan. Puck-dekkareiden parissa jatkan viimeistään ensi kesänä...Näissä salapoliisiromaaneissa on kivasti älyllistä haastetta ja harmaille aivosoluille töitä!

perjantai 29. elokuuta 2014

Ärsyttävä tyttökirja?

Kuva Wikimedia Commons

Olen viime aikoina päivittänyt tutkimussuunnitelmaani ja mielessäni on pyörinyt taas uusia kysymyksiä. Yksi tutkimukseni tavoitteista on tutkia tyttökirjallisuuden vastaanottoa ja lukemisen merkitystä. Olen lukenut lukuisia kirjoituksia tyttökirjojen myönteisistä lukukokemuksista, mutta teksteissä vilahtaa joskus ärtymys johonkin tiettyyn kirjaan. Tyttökirjojen vanhanaikaisuus, maailmankuva, perinteiset naisten roolit, liian täydellinen päähenkilö ym. tekijät saattavat ärsyttää lukijaa. Esimerkiksi suositut kotimaiset Tiina-kirjat ovat sekä ihastuttaneet että vihastuttaneet lukijoita.

Olen nyt tonkinut omia lukumuistojani ja miettinyt, mikä minua itseäni ärsytti Tiina-kirjoissa. Nimittäin Tiinan äiti ja tytön suhde äitiinsä. Minua ärsytti äidin ankaruus ja epäoikeudenmukaisuus tytärtään kohtaan ja samalla Tiinan nössöys suhteessa äitiinsä, vaikka muuten tyttö olikin rohkea ja kapinallinen. Äitiään vastaan hän ei kapinoinut vaan alistui mielestäni ja tämä on minun mielikuvani lapsena luetusta. Muistan selvästi kolmekymmentä vuotta ajassa taaksepäin, kun olen ystäväni huoneessa lukemassa Tiinaa ja minua ärsyttää se kirja (en muista nimeä) suunnattomasti. Muistan, että minua ärsytti Tiinan virkkauskin, jota hänellä on tapana tehdä huonon omatuntonsa takia.

Nyt minulla on tavoitteena lukea kaikki Tiina-sarjan 29 osaa (muutamista luetuista olenkin blogannut) tutkimustani varten ja on kiinnostavaa tarkastella, säilyykö oma mielikuvani Tiinan äidistä ja tyttären ja äidin välisestä suhteesta samanlaisena. Nimittäin tunnustan sympatiseeraavani äitiä ensimmäisen osan luettuani. Kamala, mikä fossiili minusta on tullutkaan!

Nyt pyydänkin teitä harrastamaan itsetutkiskelua ja kertomaan mikä lukemassasi tyttökirjassa ärsytti? Haluan kuulla negatiivisia lukukokemuksia tällä kertaa, koska haluan tarkastella tutkimaani ilmiötä myös sen kääntöpuolelta. Vastauksia voidaan käyttää tutkimustarkoituksessa!

Olen valinnut postauksen kuvaksi Eward Burnes-Jonesin maalauksen Portrait of Katie Lewis. Tuo mustiinpukeutunut tyttö on hiukan tylsistyneen tai tyytymättömän näköinen lukiessaan ja sopii kysymykseeni. Nyt saa siis purnata ja minä kuuntelen!

lauantai 23. elokuuta 2014

Tuomo Kuitunen: Kaakkurin huuto


Kun koulukiusaamiskeskustelu on käynyt taas vilkkaana koulujen alkaessa, niin tartuin Kuitusen nuortenkirjaan Kaakkurin huuto (Tammi, 2009), joka käsittelee myös kiusaamisteemaa. Kirjan päähenkilöä kuudesluokkalaista Mikaa kiusataan koulussa ja koulun ulkopuolella, mutta hän ei ole ainoa kiusaamisen uhri, sillä osansa kiusaamisesta saa Mikan ihastuksen kohde Meri. Kiusaajana ja päällepäsmärinä toimii Mikan naapuriin muuttanut samanikäinen poika Kapa. Mika vetäytyy syrjään tutusta kaveriporukastaan ja yksinäisyydessään pakenee metsään, jossa hänelle avautuu uusi ja kaunis maailma. Metsässä ahdistus häviää ja siitä tulee hänen turvapaikkansa, jonne hän vaeltaa yhä uudestaan ja uudestaan. Siellä hän tutustuu myös erikoiseen ja pelottavaan erakkoon, joka elää pääasiassa omavaraisesti luonnon antimilla.

Kirjan rinnakkaistarinana kulkee rauhoitetun linnun Kaan tarina. Mika kuulee ensimmäisen kerran metsässä juuri kaakkurin valittavat huudot ja kiinnostuu linnusta. Hän alkaa tarkkailla lintuja ja tehdä havaintoja luonnosta. Kirjassa on erittäin asiantuntevaa luonnonkuvausta, mutta samalla sitä sävyttää surumielisyys ja taustalla uhkaavat vaarat. Tämä kirja sopii syksyyn, vaikka se alkaa keväästä. Se on Mikan kasvutarina, jossa hän lopulta rohkaistuu vastustamaan kiusaajaansa ja kyseenalaistamaan asioita. Mika ei hyväksy eläinten ja luonnon tappamista ja aihetta pohditaan kirjassa eri näkökulmista. Pidin paljon kirjan haikeasta tunnelmasta ja suosittelen sitä koulujen lukemistoon viides-seitsemäsluokkalaisille.

Tuomo Kuitunen on eläkkeelle jäänyt luokanopettaja, joka on kirjoittanut kolme nuortenkirjaa. Kirjoja on saatavilla e-kirjoina. Hän pitää blogia Tuomon kuva ja sana, jossa on sekä kirja-arvioita että luonnon ihmeitä. Toivottavasti Tuomo innostuisi kirjoittamaan taas uuden nuortenkirjan, koska pojille tarvitaan kotimaista nuortenkirjallisuutta!

Kiusaamis-aihetta käsitellään paljon Maria Aution nuortenkirjoissa. Olisin kiinnostunut  kuulemaan vinkkejä myös muista koulukiusaamista käsittelevistä nuortenkirjoista!

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Tarina kirjahyllyistä, kirjoista ja niiden lukijasta

Eräänä perjantaina olohuoneen pieni kirjahylly veteli viimeisiään ja sai purkutuomion. Pienen kirjahyllyn kirjat jäivät ilman kotia. Samana päivänä makuuhuoneen ruma, mutta kestävä kirjahylly tunsi itsensä ahdistuneeksi ja halusi vaihtaa maisemaa. Kirjahylly siirtyi muutaman metrin valoisalle tasanteelle, jossa oli kunnolla tilaa, että se sai kerrankin avata ovensa selkosen selälleen ja hengittää uutta ja raikasta ilmaa. Kirjahyllystä tuli kaunis. 

Kirjahyllyjen asukkaat joutuivat kaaokseen valtaan ja ne makasivat kauhuissaan levällään pitkin lattioita ja pöytiä. Onneksi ne eivät olleet yksin vaan heillä oli toisistaan seuraa.
Yhtäkkiä ilmestyi kiltti tyttökirjojen lukija ja auttoi kirjat takaisin koteihinsa. Orvoille kirjoille hän löysi uuden kodin. Kirjoja selatessaan hän huomasi, miten paljon hänellä on luettavana ihania kirjoja, jotka hän oli jo aivan unohtanut. Juuri, kun hän oli aloittamaisillaan lukemaan, niin silloin olohuoneen mahtava kuningaskirjahylly jyrähti ja alkoi vaatia, että hänkin tarvitsee muutosta.
Tyttökirjojen lukija sitten järjesteli olohuoneen isoa kirjahyllyä ja luokitteli kirjoja uudestaan romantiikkaan, jännitykseen, klassikoihin, tietokirjoihin jne. Ja taas hän löysi ihmeellisiä, uusia kirjoja, joita hän ei muistanut olevan olemassakaan.
Esimerkiksi hän löysi Kansojen kirjallisuus-sarjan, jota ei edes ollut olohuoneen kirjahyllyssä, vaan se oli sen vieressä, kassissa. Sarja pääsi vain osittain kotiin, sillä kolme osaa puuttui, nimittäin Valistus, Tunteellisuus ja Romantiikka. Omituisinta kaikessa oli, että kassissa oli kaksi kappaletta Realismia, Sotien välistä sekä jälkeistä aikaa. Näille toisille kappaleille tyttökirjojen lukija etsii kotia muualta.
Jotkut kirjahyllyjen asukkaat saivat sijaiskodin ja ne joutuivat kahteen pahvilaatikkoon odottamaan uutta asuntoa. Pöydälle jäi vielä vähän kirjoja makaamaan, mutta rauhallisen oloisina. Tyttökirjojen lukija miettii heille kahta vaihtoehtoa  - joko makuuhuoneen kaunis kirjahylly - tai ihan uusi kirjahyllyperheenjäsenen hankinta...