Kuohuvan kujeilevat ja murhaavat kirjamessut

 

Tämän vuoden Helsingin kirjamessut ovat olleet minulle monien ihmisten kohtaamisia ja kirjallisia keskusteluja. On ollut aivan mahtavaa nähdä koko messuhalli täynnä tuhansia ja tuhansia ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita kirjoista ja lukemisesta. Kolmen päivän aikana kävin kuuntelemassa muutamia haastatteluja, mutta enimmäkseen kiertelin messuhallissa paikasta toiseen, nautin tunnelmasta ja pysähdyin juttelemaan, tuttujen tai uusien ihmisten kanssa. Bongasin monta entistä kirjastokollegaani, kirjailijoita ja totta kai kirjabloggaajia. Ensimmäisenä päivänä suunnistin kiireellä messuhallin portaat alas, sillä olin omasta luomastani aikataulusta myöhässä ja siihen aikatauluttaminen sai sitten jäädäkin. Pysähdyin Rosebudin osastolle, kun näin Anneli Aueria haastateltavan. Uteliaisuudesta jäin kuuntelemaan ja selasin samalla hänen kirjaansa Murhalesken muistelmat. Kirja lähti mukaani Auerin omistuskirjoituksella, ja keskustelimme signeerauksen yhteydessä kirjoista. Auer kertoi vankilassa olleen hyvän kirjaston, josta löytyi paljon luettavaa. Hän kertoi pitävänsä dekkareista. Tyttökirjatutkijana tein myös vakiokysymykseni: lukiko hän tyttökirjoja lapsuudessaan ja oliko hänellä suosikkityttökirjoja? Kerron teille vastauksen myöhemmin.

Suunnistin sen jälkeen jännittävän hämmentävissä tunnelmissa antikvariaattiselle puolelle, joka on minulle aina yksi kirjamessujen kohokohdista. Tulin sattumalta suoraan antikvariaattiin (nimeä en valitettavasti muista), joka oli täynnä vanhoja dekkareita ja salapoliisitarinoita aivan mahtavilla kansikuvilla. Kysyin neuvoa, sillä halusin löytää naisen kirjoittaman vanhanajan dekkarin, jossa olisi päähenkilönä naissalapoliisi. Se ei ollutkaan mikään helppo tehtävä, sillä "ennen vanhaan" dekkareita kirjoittivat pääasiassa miehet, poikkeuksena Agatha Christie. Christien dekkareiden suomalaiset ensipainokset (kuva) olivatkin aika hintavia! Löysimme kuitenkin yhden kohtuuhintaisen 1940-luvun dekkarin, josta en kerro enempää kuin vasta luettuani sen.

Torstaina kävin kuuntelemassa keskustelua nuorista, digistä ja kirjoista - kuinka tavoittaa milleniaalit? Milleniaalit tarkoittaa 2000-luvulla syntyneitä. Keskustelemassa olivat mm. Pojatkin lukee-kampanjan vetäjä Mikko Toiviainen ja Ville Kormilainen (entisen Suosikki-lehden päätoimittaja). Mukana keskustelussa oli myös nuoren ääni, Kallion lukiota käyvä tyttö. Hänen mukaansa nuoret eivät sisäistä lukemaansa sähkökirjasta. Nuoret näyttäisivät pitävän paljon enemmän paperisista kirjoista. Tämä on mielenkiintoista, koska ylioppilaskirjoitukset muuttuvat sähköisiksi, lukiokirjat e-kirjoiksi ja mitä se sitten merkitsee oppimisen kannalta. Keskustelua herätti myös koulujen kirjalistat, joita pidettiin aivan liian perinteisinä ja vanhahtavina. Ongelmana pidettiin myös kirjojen löydettävyyttä, miten löytää valtavasta valikoimasta nuorelle kiinnostava kirja. Olin hämmästynyt, koska kirjastotyössäni olemme käyneet vinkkaamassa esimerksi juuri lukiolaisille mahdollisimman monipuolista ja modernia kirjallisuutta ja totta kai nuortenkirjallisuutta. Nuoret tulevat sitten perästäpäin kyselemään niitä kirjoja ja jos ne on lainassa, niin sitten mietitään muuta. Koen hyvin tärkeäksi koulun ja kirjaston välisen yhteistyön. Toivottavasti isoistakin kaupungeista löytyy resursseja kirjavinkkaamiseen yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille! Tämä lisäisi kirjojen löydettävyyttä. Nuoret tulevat kirjastoon tai kirjasto menee nuorten luokse. Itse olisin valmis heti paikalla kirjoittamaan nuorille vinkkikirjan!

Nuortenkirjailijoita en ehtinyt tänä vuonna kuuntelemaan ollenkaan, mutta bongasin Maria Turtschaninoffin, Inkeri Kontron ja Johanna Sinisalon puhumassa spekulatiivisesta fiktiosta ja suomikummasta - Finnish Weirdistä. En ole vielä tarttunut fantasiaromaaniin Naondeliin, mutta nuorille lukiolaisille vinkkaisin luettavaksi Sinisalon fantasia-scifimäisen Ennen päivänlaskua ei voi, josta löytyy jännittävän murhamaisia tunnelmia. Torstaina kävin kuuntelemassa suomentaja Jaana Kapari-Jatan haastattelun uudesta Harry Potter ja kirottu lapsi-kirjasta, josta on otettu jo 100 000 kappaleen ensipainos. Veikkaukseni on, että myös milleniaalit, uudet sukupolvet tarttuvat tähän kirjaan. Perjantaina kävin ikään kuin pyörähtämässä messuilla ja kuuntelin omien teinipoikieni kanssa Cheekin eli Jaren haastattelun uudesta kirjastaan. Tämäkin elämäkerta tarttui mukaani. Lisäksi torstaina, jolloin olen ollut näköjään tosi ahkera, kuuntelin Kaisa Korhosen, Minna Maijalan ja Sirpa Kähkösen keskustelua radikaalista Minna Canthista. Minna oli tulinen ja voimakas naisasianainen, jolla oli taistelijan luonne. Omilla kirjoituksillaan hän  muutti Suomen lainsäädäntöä. Mutta Minnakin olisi halunnut murhata jonkun miehen, joka ärsytti vanhoillisilla mielipiteillään. Minulta meni ohi Kähkösen jutussa tämän miehen nimi... Maijalan Minna Canthin elämäkerta lähti myös mukaani kirjamessuilta.

Lauantai-aamuni alkoi aikaisin kirjabloggaajien ja kirjailijoiden Claes Anderssonin, Riitta Jalosen, Hannu Mäkelän, Anja Snellmannin ja Tuula-Liina Variksen kanssa yhteisellä aamiaisella. Kirjailijat kertoivat uusista kirjoistaan, keskustelimme ja herkuttelimme. Tilaisuus oli antoisa, viisas ja lämminhenkinen. Kiitän tässä yhteydessä WSOY:tä ja Tammea tämän tilaisuuden järjestämisestä! Meitä kirjabloggaajia oli paljon ja kirjablogien määrä on hienosti kasvanut alkuajoista. Tilaisuudessakin puhuttiin kauniisti vanhenemisesta ja konkareista ja tietyllä tapaa tässä alkaa tuntea itsensä "vanhaksi" kirjablogien maailmassa. Kuohuvat tunnelmat kuuluvat taas välillä minun kirjamessuohjelmaani. Perjantain loppuillasta en nyt mainitse mitään muuta erityistä kuin hyvät fiilikset! Lauantaina oli aivan mahtavaa tavata ihanat konkaribloggaajat Leena Lumi ja Katja Jalkanen eli Lumiomena. Aika vaan lensi, kun meillä oli kuulumisten vaihtoa ja kirjapuhetta. Tapasin myös Ainon Sheferijm-blogista ja meitä yhdistää niin tyttökirjajutut, että pitää ajan kanssa taas keskustella lisää. Lisäksi tapasin paljon muitakin ihania kirjabloggaajia. Onneksi on kirjablogit, joissa keskustelu jatkuu!

Kirjahankintoja en tehnyt kovinkaan monta, mutta yksi tyttökirjalöytö on vähintä, mitä odotan messuilta. Se löytö tuli minun eteeni viimeisenä kirjamessupäivänäni, lauantaina. Anni Swanin Kaarinan kesäloma vuodelta 1935. En ole koskaan nähnyt kirjasta tuollaista kansikuvaa, ja tuttuja meille yleensä ovat Martta Wendelinin kuvittamat Swanin kirjat. Valitettavasti kansikuvittajasta ei löydy tietoa. Lähdinpä kirjamessuilta siis tyytyväisen oloisena ja ajattelin, että kivaa kun Helsingin kirjamessut ovat taas ensi vuonna. Jatkuvuus on tärkeää...Ai niin, pitikö minun vielä kertoa jotain ylipitkäksi venyneessä messubloggauksessani. Eikö se ikinä lopeta! Tosiaan. Anneli Auer luki nuoruudessaan tyttökirjoja ja hänen suosikkejaan olivat Neiti Etsivät ja Tiina-kirjat.

Aleksi Delikouras: Nörtti 4

Nörtti 4 pro gamer (Otava, 2016) oli minulle tämän syksyn odotetuimpia nuortenkirjoja. Kun kirja kolahti postilaatikkoon, se oli päästävä lukemaan mahdollisimman nopeasti. Luin niin innokkaasti yömyöhään asti, etten malttanut lopettaa ennen kuin kirja oli luettu. Olen seurannut DragonSlayer666:n aikaisempia yläkouluvaiheita ja tässä neljännessä osassa Drago (kutsumanimi) on aloittanut lukion. Nörtti tuntee olonsa hieman yksinäiseksi, kun vanhat kaverit ovat lähteneet eri teille, mutta Hege91 on sentään samassa lukiossa. Nörtti ei helpolla tutustu uusiin ihmisiin, mutta kun Hege91 liehittelee kuuluisaa pelaajaa Daisukea, niin Dragonkin on yritettävä tulla tutuiksi.

Kansainvälisesti menestyneen joukkueen kapteeni Daisuke hyväksyy yllättäen Dragon pelaamaan tiimiinsä. Siitä alkaa kova treeni, johon kuuluu yöhön asti pelaamiset muiden tiimin jäsenten kanssa. Treenikämpässä on tehokkaat pelikoneet, videotykki, sauna sekä tarvittaessa punkka. Drago on onnessaan tähtäessään ammattilaispelaajaksi ja tiimin tähtäimenä on CS:n Euroopan mestaruus Saksassa järjestettävässä peliturnauksessa. Nörtin mielestä hyvässä tiimissä yksilön on aina helpompi yltää huippusuorituksiin kuin yksin pelatessa netissä nyyppien kanssa. Mutta miten mahtaa Drago totella kapteenin käskyjä?

Nörtin ihmissuhteissa tapahtuu muutoksia: kaverit ovat muuttuneet vieraiksi, rakkaus punatukkaiseen Fetasalaattiin on haalistunut ja kaiken lisäksi Dragon mutsi dumppaa isäpuoli Jorgoksen pihalle. Siitäkös mutsin elämä menee kohti alamäkeä ja Dragon on piristettävä äitiään. Nörtti 4 on tietyllä tapaa Dragon kasvu- ja kehitystarina, kuten aikaisemmat Nörtitkin. Hauska yksityiskohta kirjassa on Nörtin pikkuveli, josta en ole aikaisemmin kuullutkaan, paitsi nähnyt ekassa Nörtti-videossa. Pikkuveli on niin uppoutunut pelaamiseen maailmaan, että huoneesta ei tarvitse mennä minnekään, kun ruuatkin roudataan sinne. Herää kysymys, käykö pikkuveli edes koulua?

Luin tänä syksynä Nörtti 2:n uudestaan, kun vinkkasin kirjaa yläkoululaisille. Kyllä meitä nauratti luokassa, kun luimme otteen Dragon Kreikan vierailusta Jorgoksen kotikylässä. Ja varsinkin ysiluokkalaiset pojat hörähtelivät ääneen. Nörtti-kirjat alkavat olemaan jo suomalaisen nuortenkirjallisuuden klassikkoja. Jos et tiedä, mitä keksisit teinipojalle luettavaksi, niin suosittelen lämpimästi Delikouraksen humoristisia ja koukuttavia Nörtti-kirjoja.

Olen kirjoittanut aikaisemmin Nörtistä ja tehnyt vertailua Anni Swanin Iris rukkaan täällä. Jään odottamaan taas uutta Nörtti-kirjaa, koska täytyyhän saada jatkoa siihen, miten DragonSlayer666:n ammattilaispelit etenevät, läpäiseekö Drago ikinä ylioppilaskirjoituksia ja entäpä Dragon ja uuden tytön Apocalypsen suhteen kehittyminen romanttiseksi, kenties?

Kirjoituslomalla luostarissa

Vietin viikon verran Valamon luostarin ympäristössä taiteilijoille ja tutkijoille tarkoitetussa residenssissä. Otin itselleni vapaata kirjoittaa rauhassa ja hiljaisuudessa. Olin raahannut pinon kirjoja mukaani ja asettanut tavoitteita työskentelylleni, mutta ehkäpä liian paljon...Aika on katoavaista. Päiväni alkoi aina aamupalalla luostarin ravintolassa. Sen jälkeen yritin kiirehtiä työn ääreen, mutta oli niin paljon kiinnostavaa katseltavaa ja kuunneltavaa ympärilläni. Vierailin kirkossa, kävin kirjastossa, tein ruokaostoksia kauppa-autossa, ihastelin uusia ikoneja ikonimaalauksen kurssilta Valamon opistossa, kävin Saarikosken haudalla, tein kävelyretkiä ja tutustuin uusiin ihmisiin sekä luostarikissa Niksuun. Lisäksi luin kirjoja ja kirjoitin jonkun verran. Pääsin kuitenkin eteenpäin tutkimustyössäni ja kirjoittaminen jatkuu taas kotona.

Vaikka minulla olikin omia kirjoja mukana, niin kirjastosta ei voi lähteä ilman, että joku kirja tarttuu mukaani. Oli myös hienoa saada Valamon luostarin kirjastokortti. Lainasin ja luin Aino Kallaksen päiväkirjan vuosilta 1916-1921. Päiväkirja keskittyy Kallaksen ja Eino Leinon "kiellettyyn" rakkaussuhteeseen. Aino ei halunnut kuitenkaan erota miehestään lastensa takia. Neljän lapsen äiti vietti pitkiäkin aikoja erossa perheestään työskennellessään kirjoitustöidensä äärellä. Kallas kirjoittaa: Jos kirjoitan, niin elän. En elä, ellen kirjoita.

Elin tietynlaisessa hiljaisuudessa ja nautin yksinäisyydestä, jolloin on aikaa ajatella ilman keskeytyksiä. Ei ollut televisiota, radiota, kaupungin ääniä, meteliä ja hälyä ympärillä. En elänyt kuitenkaan täysin hiljaisuudessa, vaikka näinkin sellaisia ihmisiä ympärilläni. Maailman meno ei niinkään kiinnostanut, vaikka kännykästäni en luopunut tai somestakaan. Päivän muuttuessa illaksi, pimeyteen piti totutella. Keväällä valoisaan aikaan haluan palata takaisin ja ehkäpä luostariin talkootöihin...

Ihana yllätys oli kohdata luostarissa tutun tyttökirjan kansikuva ja muistikirjaan on tullut kirjoiteltua. Tunnistatteko tyttökirjan?


p.s. Tyttökirjapaketin arvonta on nyt suoritettu lapseni avustuksella. Tyttökirjat voitti kirjastotäti Riikka!

Rhian Tracey: Neljän tytön kirjakimppa

Neljän tytön kirjakimppa (Karisto, 2006, suom. Laura Syysnummi) on uusin löytöni nykytyttökirjallisuudesta. Kymmenen vuotta sitten ilmestynyt tyttöromaani toimii hyvin tässäkin ajassa nuorille, vaikka ei ole vielä somen ja älypuhelinten kyllästyttämää aikakautta. Pääosassa ovat lukeminen ja kirjat.

15-v. kirjoja rakastava Mary haluaa osallistua suositun radiojuontajan lanseeraamaan uuteen ohjelmaan nuorten lukupiiriin. Opettajansa välityksellä ja vähän pakottamanakin lukupiiri muodostuu neljästä samaa koulua käyvästä tytöstä. Maryn lisäksi lukupiirin kuuluvat Meena, Bea ja Atlanta. Tytöt eivät entuudestaan tunne toisiaan kovinkaan hyvin ja lukupiirin alku lähtee nihkeästi käyntiin. Tytöillä on omia ongelmia ja murheita, joiden kanssa kamppailevat: Kapinallisella Meenalla on taipumusta hankkiutua ikävyyksiin ja poikaystävät vaihtuvat tiheään tahtiin. Bea taas kärsii vanhempiensa erosta ja äitinsä poissaolosta. Amerikkalainen Atlanta tuntee itsensä yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi brittiläisessä koulumaailmassa. Lisäksi hän kokee kiusaamista muiden oppilaiden taholta. Marylla näyttää alkuun kaikki olevan hyvin. Hän pärjää koulussa ja pitää nettikysymyspalstaa nuorille, jotka tarvitsevat neuvoja. Marylla on myös kiva poikaystävä.

Radioasemalta annetaan kirjalista, josta tytöt saavat aina päättää kuukauden kirjan. He saavat myös ohjeet, miten valmistautua keskustelemaan kirjasta radion suorassa, mutta nauhoitetussa lähetyksessä. Kaikki tytöt innostuvat vähitellen lukupiiristä, lukevat kirjoja ja valmistautuvat huolellisesti lähetyksiin. Lukukokemuksia jaetaan, väitellään sisällöistä ja keskustelu on lennokasta. Tytöt ystävystyvät keskenään ja muodostavat ystäväpareja. He jakavat myös henkilökohtaisen elämänsä kokemuksia ja salaisuuksia. Ystävyyssuhteisiin tulee kuitenkin säröjä ja Mary osoittautuukin petolliseksi.

Neljän tytön kirjakimppa on kerrottu jokaisen tytön näkökulmasta. Lisäksi näkökulmien välillä on kursiivilla kirjoitettu kaikkitietävä, selittävä kertoja,  jonka minun mielestäni olisi voinut hyvinkin jättää pois. Kertojan tarkoitus lienee opettavainen. Pidin kuitenkin kokonaisuudessaan Traceyn kirjasta ja se sisältää teineille kirjavinkkejä sekä vinkkejä lukupiirin perustamiseen. Judy Blumen kirja Forever kuulosti kiinnostavalta, mutta sitä ei ole valitettavasti suomennettu.

Kirja on ilmestynyt tytöille suunnatussa Siskodisko-sarjassa. Oletteko lukeneet sarjan muita kirjoja tai suosittelisitteko jotain? 

Suomalaisen kirjallisuuden päivänä suomalaisten tyttökirjojen arvonta!

Tänään Aleksis Kiven päivänä ajattelin pitää pitkästä aikaa tyttökirja-arvonnan. Ja koska samalla on suomalaisen kirjallisuuden päivä, niin arvontakirjoina on kotimaisia tyttökirjoja. Tyttökirjapaketti sisältää 10 suomalaista tyttökirjaa. Arvontaan voi osallistua blogini lukijat tai lukijaksi kirjautuneet. Anonyymina ei voi osallistua arvontaan, mutta voi toki vastata kysymykseen. Mielelläni kuulisin, minkä suomalaisen tyttökirjan tai nuortenkirjan olet viimeksi lukenut?

Paketti sisältää seuraavat kirjat:

Mary Marck: Yhteiskoululaisia (1947)
Tuulikki Otsola: Marjatan hauskin kesä (1954)
Outi Luhtapohja: Pärinätytöt (1956)
Merja Otava: Priska kesästä kesään (1960)
Annikki Kariniemi: Pikka. Kirja Lapin tytöstä (1963)
Anni Swan: Iris rukka (1963)
Kaija Pakkanen: Sebastianin tytär (1970)
Hellevi Salminen: Mikä sun on Saila? (1974)
Anni Polva: Tiina seikkailee (1987)
Merja Jalo: Ravirieha (1995)

Arvonta päättyy perjantaina 21.10.  Mukavaa arvontaa!

Fredrik Backmanin Britt-Marie kävi täällä lukupiirikirjana

Olen nykyään lukupiirissä ja valitsimme lukupiirikirjaksi ruotsalaiseksi vastineeksi mainostetun mielensäpahoittajan, Britt-Marie kävi täällä (Otava, 2016, suom. Riie Heikkilä). Britt-Marie on uudessa elämäntilanteessa: hän on jättänyt petturimiehensä, jonka kanssa on ollut aviossa neljäkymmentä vuotta. Hän on huolehtinut kodista, aviomiehen vaatteista ja tämän lapsista, kun yrittäjänä toimiva Kent taas on tuonut leivän pöytään. Kotirouvavuosien jälkeen Britt-Marie haluaa töihin. Lähtökohta työmarkkinoilla ei ole kuitenkaan hyvä kouluttautumattomalle kuusikymppiselle naisihmiselle. Sinnikäs siisteysintoilija Britt-Marie saa kuin saakin lyhytaikaisen pestin pikkukaupunki Borgin nuorisotalon kiinteistönhoitajana. Borgiin saapuessaan jalkapallo lentää suoraan päin pläsiä ja rouva pökertyy. Britt-Marieta ei voisi vähempää kiinnostaa koko jalkapallo, mutta niinpä vain hänestä tulee Borgin lasten jalkapallojoukkueen valmentaja.

Borg on kuolemaisillaan oleva kaupunki tai kylä, josta työpaikat ovat hävinneet, nuoret paenneet isoihin kaupunkeihin ja kaikki rapistuu talouskriisin seurauksena. Borgissa on kuitenkin pizzeria, joka on samalla postitoimisto, elintarvikekauppa ja autokorjaamo. Sinne asukkaat kokoontuvat joka päivä. Britt-Marien on pakko siivota niin nuorisotalo, pizzeria kuin vuoraemäntänsä talokin, koska kaikkialla on käsittämättömän likaista. Ruokasooda auttaa asiassa kuin asiassa ja me lukupiirissä ajattelimme, että pitäisiköhän kokeilla! Borgissa asuu erikoisia ihmisiä, joihin Britt-Marie tutustuu vähitellen. Yksi niistä on pizzerian omistaja rullatuolissa oleva Joku, jolla ei ole oikein nimeä. Mietimme, onko Joku nainen vai mies, kunnes kirjan selailun tuloksena näimme lauseen, jossa hänet kuvattiin naiseksi. Hän olisi voinut olla sekä että. Meitä mietitytti, mikä Joku on ruotsinkielisessä teoksessa ja käytetäänkö hänestä Hen-muotoa.

Borgissa asuu Sven-poliisi, joka ihastuu Britt-Marieen ja Britt-Mariekin taitaa olla vähän ihastunut Sveniin. Kent kuitenkin pyrähtää paikalle ja haluaa vaimonsa takaisin kotiin. Kent, joka on sanonut aina Britt-Marieta sosiaalisesti kyvyttömäksi! No, siinä hän on väärässä! Kent ei kuitenkaan osoittaudu ällöttäväksi, vaikka meillä olikin ennakkoluuloja miestä kohtaan. Britt-Marie pähkäilee kotiinlähdön kanssa, mutta jää ainakin lasten jalkapalloturnaukseen asti. Britt-Marie välittää syvästi Borgin lapsista ja draamaakin kirjassa ilmenee loppua kohden. Kirja on tavallaan Britt-Marien kehityskertomus.

Oliko kirja meistä hauska? Toisten mielestä oli, minun mielestäni ei niin hirveän hauska. Toiset pystyvät samaistumaan Britt-Mariehen, joka on kontrollifriikki. Ehkä pitäisi laatia kirjallisena mieluummin listoja, kuin pyöritellä ja listata asioita päässä? Minua mietitytti Britt-Marien yksinäisyys ja hänen unettomat yönsä. Kaikkitietävä kertoja myös ärsytti yleistävällä kerronnallaan me-muodossa. Minä en tunnustaudu jalkapallon ystäväksi! Lopuksi mietimme myös kirjan ajankuvaa. Ihmettelimme, kun Borgissa ei ole tietokonetta eikä nettiä. Britt-Marielle on kuitenkin kännykkä, jota hän opettelee käyttämään. Olisiko ajankuva sitten 1990-luvulta? Milloin Ruotsissa on ollut joku talouskriisi?

Terttu Pajunen-Kivikäs: Jylläävästä taiteilijaperheestä mielevään missiin ja tarmokkaseen Tellervoon

Terttu Pajunen-Kivikäs on kirjoittanut joukon tyttöromaaneja 1940-1950-luvuilla, mutta kirjat eivät nousseet suuren yleisön tietoisuuteen ja ovat nykyään jo unohdettuina kirjavarastoissa, jos sieltäkään niitä enää löytää. Tartuin Kontion taiteilijaperheestä kertovaan nelisosaiseen kirjasarjaan, jonka aloittaa Meidän perhe jyllää (1944). Alex Kontio on leskeksi jäänyt taidemaalari, jonka vastuulla on helsinkiläisperheen kuusipäisestä lapsikatraasta huolehtinen. Vanhimmat sisarukset Mieli(kki) ja Kylli(kki) ovat aikuistumisen kynnyksellä ja rakastumiset sekä seurusteleminen pohdituttavat nuoria naisia. Isä Kontiolla on rahasta tiukkaa, mutta kun taulut myyvät, niin silloin ateljeessa juhlitaan. Kontion välit ovat katkenneet appiukkoon kauppaneuvos Lurreen, joka ei koskaan hyväksynyt tyttärensä avioitumista taiteilijan kanssa.

Ensimmäisessä osassa Lurre haluaa tavata lapsenlapsiaan, mutta lasten kylävierailut epäonnistuvat isoisänsä luona, kunnes Kontion perheen nuorin siskoksista tarmokas Tellervo saa välit kuntoon. Tellervo on kirjojen kantava voima. Hän on poikatyttö, joka käyttää nyrkkejään tarvittaessa, reipas partiolainen ja vartionjohtaja sekä musikaalisesti lahjakas. Tellervo soittaa pianoa, hanuria ja lopulta selloa. Sarjan kolmannessa osassa kirjan nimikossa Tellervo tarmokas (1951) tyttö leikkauttaa poikatukan, saahan hän lahjaksi housut. Tellervo haluaisi olla oikea poika, koska silloin hänen ei aina tarvitsi kuunnella miten on oltava ja käyttäydyttävä, jotta olisi kuin lady. Ulrika-täti yrittää kasvattaa Tellestä hienoa ladya, mutta Tellervo huokaisee helpotuksesta, kun hyväsydäminen täti lähtee ulkomaille hoitamaan sairasta sukulaistyttöään.

Kontion taloudenhoitajana on toiminut Kylli-sisko ja kun hän sarjan toisessa osassa Mielistä tuli missi (1948) lähtee opiskelemaan Milanoon maalausta isänsä tukemana, niin taloudenhoidosta vastaa perheeseen palkattu Hulda. Tellervo kuitenkin veljiensä kanssa juonittelee Huldalle aviomiehen ja niin Kontion perheen taloudenhoitajaksi tulee myöhemmin ankara Viivi, joka on aikoinaan ollut  mestariuimari. Vanhin sisar ja perheen kaunotar Mieli valitaan kauneuskuningattareksi ja sekös kauhistuttaa koko perhettä, paitsi Tellervoa, joka pitää perhettään vanhanaikaisena. Isä Kontion suusta kuultuna: "En ole koskaan hyväksynyt tuollaisia kilpailuja. Kauneus on Jumalan antama lahja, mutta ulkonainen puoli on vain kuorta, sisäinen todellista." Mieli salaa perheeltään saamansa elokuvaroolin ja sotkee samalla suhteensa kihlattuunsa. Mieli kuitenkin toteaa, että elokuva-ala ei sovi hänelle loistavista arvosteluista huolimatta ja jatkaa sisustusarkkitehti-opintojaan. Avioliiton satamaan Mieli pääsee sydänsuruista huolimatta.

Sarjan neljännessä osassa Omenapuiden kukkiessa (1956), jonka kansikuva on hyvin harhaanjohtava, Kontion perhettä kohahduttaa sisarusparven nuorin vesa Ahti, joka liittyy lättähattuihin. Ahdin uusi pukeutumistyyli ei miellytä kaikkia ja urheasti hän kestää pilkan ja naurun. Tellervokin päättää veljensä kiusaksi pukeutua meikatuksi villamyssymissiksi. Romaanissa tuodaan esille ennakkoluuloja  työväenluokan ja keskiluokan välillä ja nuorisokulttuurin kuvaus on oikein osuvaa slangisanoja myöten. Suvaitsevainen isä Kontio avaa ateljeensa ovet nuorisolle ja ennakkoluulot karisevat puolin ja toisin. Voi Santta! Liekö kustantamosta johtunut, että kansikuvaksi ei uskallettu laittaa radikaalia lättähattua tai villamyssymissiä vaan idyllinen (aika vanhakin) pariskunta kukkien ympäröimänä?

Tellervo perustaa orkesterin lättähattujen kanssa ja ammatilliset haaveet muuttuvat musiikkiopistossa opiskelevan tytön mielessä kunnianhimoisiksi, vaikkakin hän jää koulussa luokalle. Tellervo haluaa vakavissaan sellistiksi ja alkaa myös säveltämään. Muutenkin kiinnostavaa näissä kirjoissa on, miten kaikki tytöt tai naiset kuvataan hyvin koulutus- tai urasuuntautuneina huolimatta siitä, ovatko he naimisissa vai eivät.

Kirjailija Pajunen-Kivikäs on mainio ja humoristinen sodanjälkeisen ajan nuorison kuvaaja. Kirjat voi lukea itsenäisinä teoksina, vaikka lukuisia henkilöhahmoja kirjoissa piisaakin. Minä luin kirjoja epäjärjestyksessä ja sarjan jonkinlainen yhtenäinen kansikuvitus olisi ollut mielekkäämpää. Aion lukea vielä lisää kirjailijan vallattomia nuorisoromaaneja! Seuraavassa sitaatteja kirjoista, joita voi pitää ajasta toiseen nasevina...

"Aina meitä nykyajan nuoria haukutaan. Vanhemmat ihmiset unohtavat aina oman nuoruutensa. Päättäkäämme me, viidesluokkalaiset, että emme koskaan, missään, milloinkaan hauku meitä seuraavaa sukupolvea, kun tulemme suuriksi." (Tellervo Tarmokas, 27)

"Meille nuorille pitää antaa ihanteita, mutta vanhat eivät aina päde nykyisinä aikoina. Täytyy olla uusia ihanteita. Mitä tapahtui ja harrastettiin kaksisataa vuotta sitten, ei ehkä sovi uuden polven puitteisiin. Mutta nykyjan nuorilla on paljon suurempia vaikeuksia voitettavinaan, jopa yksin ammattia valitessaan." (Omenapuiden kukkiessa, 127-128)