Lomaa lukemisesta...kulttuuria kuitenkin

Kesälomani lukusaldo jäi hyvin laihaksi. Sain luettua loppuun dekkarin, jonka aloitin jo juhannuksena. Aloittelin paria tyttökirjaa, jotka ovat edelleen kesken. Kokonaan luin minulle ennestään tutun historiallisen seikkailuromaanin ja se olikin aikamoinen järkäle... siitä sitten seuraavaksi. Kirjailija Einon Leinon lapsuudesta ja nuoruudesta kertova tietokirja on myös kesken. Esko Piipon Keinu, keinu Eino Leino (2010) hankin Eino Leinon perinnetalosta, missä kävin lomallani.
Leinon talo sijaitsee Kajaanin Paltaniemessä. Vanha Hövelö, Eino Leinon synnyinkoti on jo purettu, mutta sen mukaan on rakennettu Eino Leino-perinnetalo. Myös Elias Lönnrot asui aikanaan talossa ja kirjoitti Kalevalaa. Eino Leino (1878-1926) eli lapsuutensa Hövelössä Emilia ja Antti Lönnbohmin perheen kuopuksena. Kirjassa kerrotaan kymmenlapsisen sivistysperheen elämän vaiheista sekä Leinon koulutiestä ylioppilaaksi saakka. Piippo on kirjoittanut myös lisää Leinon myöhemmistä vaiheista.

Ruislinnun laulu on soinut korvissani Suomen suvessa. Leinon runoja on tullut luettua lomapäivinä. Mukanani on kulkenut ihana kangaskassi Nuori nainen-runon siivittämänä. Kävin myös Tuusulanjärvellä Jean ja Aino Sibeliuksen kodissa, Ainolassa. Sen jälkeen korvissani on soinut myös sinfonioita!

Lars Sonckin suunnittelema Ainola valmistui 1904. Sibelius perheineen ja apulaisineen asui 60 vuotta Ainolassa ja Jean ja Aino Sibelius ovat haudattu talon puutarhaan.

Talon sisällä ei saa ottaa valokuvia, mutta säveltäjän kirjasto on vaikuttava ja seinän peittää valtava kirjahylly. Ihana paikka, jonne täytyy mennä uudestaan! Suomalaista kulttuuria on nyt nautittu, loma pidetty ja lukeminen voi taas alkaa...

Kesähaaste ja kirja-arvonnan tulos

Jos olisin paikka, olisin Salainen puutarha.

Jos olisin metsä, olisin ...ja metsän valkeat varjot.

Jos olisin maisema, olisin Humiseva harju.

Jos olisin hetki, olisin Herääminen.

Jos olisin matka, olisin Menomatka.

Jos olisin kukka, olisin Villiruusu.

Sain tämän ihanan kesähaasteen Sinisen linnan kirjaston Marialta. Ideana on jatkaa lauseita kirjojen nimillä omasta kirjahyllystä ja kuvittaa ne. Lauseen alkuja voi käyttää tästä, ottaa vinkkejä kuten minä Marialta ja Leena Lumilta tai keksiä itse lisää. Haastan Sonjan, Booksyn, Oonan ja Lauran mukaan!

Kirja-arvontaani osallistui kahdeksan vastausta ja arpaonni suosi Aletheiaa, jolle lähtee Käärmeenlumooja. Otatko yhteyttä minuun sähköpostitse (sähköpostini näkyy blogissa)!

Elina Rouhiainen: Kesytön - pararomantiikkaa ja tyttöjen kirjallisuutta?

Kesytön (Tammi, 2012) on 23-vuotiaan Elina Rouhiaisen esikoiskirja, joka on nuorille suunnatun Susiraja-sarjan avausosa. Fantasiasarjassa yliluonnolliset elementit ovat ihmissusien muodossa, onpa joukkoon mahdutettu mukaan yksi vampyyrikin. Paranormaali romantiikka on tullut tutuksi minulle lähinnä elokuvista ja televisiosta. Kaikki romanttiset Twilight-elokuvat olen katsonut. Anne Ricen luomat vampyyrit Louis ja Lestat ovat jääneet mieleeni Veren vangeista värisyttävinä ja kiehtovina hahmoina. Vaikuttava elokuva on myös The Wolf: Jack Nickholsonin ja Michelle Pfeifferin keskinäinen henkilökemia toimii loistavasti. Yliluonnollinen romantiikka tekee läpilyöntiä nyt kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa ja minäkin innostuin lukemaan kaksi genren kirjaa putkeen. Salaman Käärmeenlumoojasta kirjoitin viimeksi.

Kesyttömässä pararomanttisen kolmiodraaman keskiössä ovat luokan uusi tyttö Raisa, koulun vaikutusvaltaisin poika Mikael ja tämän kaunis tyttöystävä Jenni. Äitinsä menettänyt Raisa on muualta tullut. Vahvan kaupunkilaisidentiteetin omaavan taiteellisen tytön on sopeuduttava uuteen ympäristöön - Hukkavaaraksi kutsuttuun pieneen kyläyhteisöön. Kylässä vallitsee tiukka hierarkkinen rakenne, jossa miehet hallitsevat ja ovat laumansa johtajia. Naiset ovat alistuneet. Raisa rikkoo yhteisön rajoja heti alusta alkaen kapinoimalla vastaan vallitsevaa järjestystä. Yhteisön rakenteita vavisuttaa myös Raisan ja Mikaelin suhde. Tarinan edetessä Raisalle selviää kyläyhteisön varjellut salaisuudet sekä oman identiteettinsä alkuperä. Toki ratkaisemattomia kysymyksiä jää edelleen roikkumaan ilmaan ja seuraavaan osaan luodaan kiinnostava jännite. Rouhiainen kirjoittaa sujuvasti ja minämuotoinen kerronta koukuttaa lukijan mukaansa.

Lastenkirjahyllyn suosituksesta tartuin Kesytön-kirjaan, koska minua kiinnosti Rouva Huun näkemys tyttökirjallisuuden konventioista pararomantiikassa. Yhtäläisyyksiä löytyikin sata vuotta taaksepäin. Jos Anni Swanin Iris rukassa Metsäpirtin Iriksen on sopeuduttava maalta kaupunkiin, niin Kesyttömässä stadilaisen Raisan on sopeuduttava kaupungista maalle-asetelmassa. Vapauteen tottuneina tytöt kärsivät koti-ikävää yhteisön tukahduttavissa rajoissa. Kummatkin tytöt ovat ulkopuolisia, vähän homssuisia ja erilaisia kuin muut. Iris on lahjakas musiikissa ja Raisa taas kuvataiteessa. Puoliorvot tytöt asuvat enojensa luona, ja isät loistavat poissaolollaan. Iris kuitenkin löytää isänsä ja pääsee takaisin kotiinsa, mutta Raisan kohtalo jää vielä auki. Tyttökirjamaisia piirteitä löytyypä hyvinkin pararomantiikan genrestä Montgomeryn Annan tavoin kuten Rouva Huu toteaa. Voiko genreä pitää tyttökirjallisuuden jatkumona? Tytöthän pararomantiikkaa taitavat pääasiassa lukea. Vinttikamarin blogissa on luettu myös Kesytön ja Ahmu pohtii samalla genren piirteitä.

Susiraja-sarjalla on myös omat kotisivut, mutta kirjan traileri on minusta epäonnistunut. Se on tylsä ja pojan silmät eivät todellakaan ole ollenkaan kuin Mikaelin valtamerensiniset silmät.

"Katsoimme toisiamme. Suden katseesta paistoi ymmärrys: se tiesi. Se tiesi, eikä siltikään lähtenyt pois.
Lopulta se tuli luokseni ja jätti samalla hankeen tassunjälkensä. Se istui eteeni. Hetken kuluttua minä kumarruin ja silitin sen päätä.
Oli rauha." (s. 31)

Annukka Salama: Käärmeenlumooja ja arvonta

Yliluonnollinen romantiikka on nyt kovaa vauhtia rynnistämässä kotimaiseen nuortenkirjallisuuteen. Viimeisen kuukauden sisällä on ilmestynyt kaksi uutta suomalaista esikoiskirjaa, jotka ovat kumpikin nuorten fantasiasarjojen avausosia. Kesäkuussa ilmestyi Elina Rouhiaisen Kesytön (Tammi, 2012) Susiraja-sarjan ensimmäinen osa ja tänään ilmestyy Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY, 2012). Olen lukenut kummatkin kirjat, ja Kesytöntä käsittelen sitten seuraavassa postauksessani.

Käärmeenlumooja tipahti minulle yllättäen postiluukusta ja en ole aikaisemmin saanutkaan lukukappaletta, jossa lukee: ei myyntiin. Kesyttömän luettuani tartuin saman tien Käärmeenlumoojaan, joka veti minut mukaansa ja luin sen "yhtä pötköä". Samoin kävi myös Sallalle. Esikoiskirjailija Annukka Salaman tyyli on vetävää ja helppolukuista. Muutamassa tekstikohdassa harppasin, kun en jaksanut aina kiinnostua nuorten läpänheitosta ja kännäämisestä. Hieman minua kirpaisi positivinen kuva alkoholin juomisesta koko ajan rentouttavana hauskanpitona. Noh, kirjan päähenkilöt ovat nuoria aikuisia 16 vuodesta ylöspäin.

Unna on parkourtyttö, taitava skeittaaja, joka kykenee sellaisiin suorituksiin, joihin tavalliset ihmiset eivät ikinä pystyisi. Tyttö kiipeilee ketterästi taloja ja puita pitkin, hyppää huimia loikkia ja nukkuukin mieluusti paljaan taivaan alla. Unnan aistit ovat terävät ja kirkkaat. Hän on säikky luonteeltaan ja aina varuillaan. Yksinäinen ja erakkomainen, mutta kiltti perhetyttö tapaa kaltaisensa hieman pelottavan, mutta seksikkään Rufuksen. Rufus kertoo heidän olevan faunoideja, ihmisen ja eläimen sekoituksia. Faunoideilla on voimaeläin, ja Unnan voimaeläin on orava. Erikoisen Unnasta tekee sekin, että hän on ainoa naaraspuolinen faunoidi. Faunoideja uhkaavat myös monet vaarat kuten metsästäjät, jotka saalistavat voimaeläimiä. Unna tutustuu Jooneen, Vikkeen ja Ronniin ja alkaa liikkua faunoidijengin mukana. Rufuksen ja Unnan välillä roihuaa kuuma intohimo heti alusta lähtien.

Pidin tarinan ideasta ja tekstikin oli visuaalisesti toimiva. Pystyin näkemään hyvin elävästi mielessäni jotkut kuvaukset kuten Unnan paniikinomaisen pakenemisen. Mietin myös sanan faunoidi alkuperää. Faunithan ovat puoliksi ihmisiä ja puoliksi vuohia. Sana fauna taas tarkoittaa tietyn alueen tai ajan eläimistöä. Odotan kiinnostuksella sarjaan jatkoa, koska mysteeri Unnan ympärillä on kutkuttavasti kesken. Kirjan kansikuva ei ole ihan mieleeni ja olisin kaivannut siihen enemmän vauhdikkuutta, mitä taas kirjatraileri ilmentää hyvin.

Jos teitä kiinnostaa kirja, niin ilmoittakaa siitä kommentoimalla tähän postaukseen, niin pidän kirjasta arvonnan sunnuntaina 15.7.

Tuomi Elmgren-Heinonen: Lottatyttö komennuksella

Lämpiminä kesäpäivinä olen palellut pikkulotan mukana Suomen talvisodan paukkuvissa pakkasissa. Lottatyttö komennuksella kertoo 16-vuotiaan Liisa Salon seikkailuista Lotta-tehtävissa kotirintamalla sekä rintamalla. Kirja on ilmestynyt 1940 samana vuonna kuin talvisota päättyi. Se kuvaa hyvin aidosti sota-ajan olosuhteita, pommituksia ja tuhoa, lottien raskaita työtehtäviä, muonituksista huolehtimista, haavoittuneiden hoitamista ja kuoleman läsnäoloa.

Liisa on vastuuntuntoinen ja reipas, itsenäinen sankari, joka joutuu vaaratilanteisiin. Erityisen jännittävästi on kuvattu Liisan joutumista vihollisten linjojen puolelle. Rohkeudellaan hän pelastaa itsensä vihollisten kynsistä ja auttaa muitakin. Sodan raakuuksia ei suoranaisesti kuvata, mutta kirjan painostava ja uhkaava tunnelma välittyy lukijalle. Liisakin väsyy ja nukkumaan ei ehdi työtaakan paljoudessa. Raskaaseen tilanteeseen tuo toivoa romanttinen väre Liisan ja vänrikki Olavin välillä väärinkäsityksistä huolimatta. Kevät koittaa ja rauhan aikakin saapuu, mikä tarkoittaa samalla Viipurin kodin menetystä.

Lottatyttö komennuksella henkii talvisodan henkeä, isänmaallisuutta, uhrautuvuutta ja taistelutahtoa. Lasten- ja nuortenkirjallisuus sota-aikana oli varsin sotapainotteista, ja Tepora esittää teoksessa Kirjoitettu nuoruus (2011), että se palveli nuorison puolustustahdon vahvistamista ja mielipiteen muokkausta. Kirjailija-toimittaja Elmgren-Heinosen on sanottu toimineen sodan aikana maanpuolustuspropagandassa. Kirjalla on ollut varmasti tällainen funktio. Liisa edustaa ihanteellista ja täydellistä tyttökuvaa; kaikkensa antavaa, ahkeraa, auttavaista, äidillistä tyttöä, joka on valmis jopa kuolemaan yhtenäisen, kollektiivisen edun puolesta. Kirjan ilmestymisvuonna Arvostelevassa kirjaluettelossa teosta on arvioitu seuraavasti:

16-vuotias pikkulotta saa komennuksen rintamalle ja täyttää siellä paikkansa joutuupa hän tekemään mitä tahansa. Hän voittaa väsymyksensä ja pelkonsa, hän on neuvokas ja pystyvä ja mitä parhain toveri. Tekijä on piirtänyt tästä tyttösestä luonnekuvan, joka ei helposti unohdu. Ja yhtä miellyttävä on hänen pieni lotta-ystävänsä, jonka isä, vakaumuksellinen sosialisti, saa uhrata henkensä isänmaalle. Uudet nuorisopolvet saavat tämän kirjan välityksellä eheän, kaikesta teennäisyydestä vapaan kuvan kansamme viimetalvisesta kohtalosta ja mielialoista. Sillä kirja on varsinaisesti nuorisokirja, ja sellaisena luulen sillä olevan pysyvää arvoa. Kaikkiin kirjastoihin!

Lottatyttö komennuksella on ilmiselvästi tyttökirjaklassikko, jota toivottavasti löytyy edelleen kirjastoistamme. Historiallisen ilmapiirin, poikkeusajan, ja lottatyön kuvaukset ovat mieleenpainuvia ja vaikuttavia. Enkä pyri muokkaamaan mielipiteitänne!

Kirjat järjestykseen!

Jaanan kirjojen järjestämiskohtaus tarttui minuunkin ja viikonlopun aikana olen roudannut kirjoja pitkin asuntoa. Pidän tästä pienestä lasikirjahyllystä ja vaihdoin sen paikkaa, että se tuli enemmän esille. Kirjat myös vaihtuivat suurimmaksi osaksi. Ensimmäiselle hyllylle laitoin paljon sellaisia kirjoja, joita muistaisin lukea. Muut kirjat haluan säilyttää!
Olohuoneessamme on myös tämä isompi versio lasikirjahyllystä ja hyllyjen järjestäminen osoittautui työläämmäksi. En muuttanut kaikkia hyllyjä ollenkaan, mutta muutaman hyllyn järjestin uudelleen. Huomasin, miten vaikeaa minun on luopua tietystä järjestyksestä, johon olen aina tottunut. Tietyt kirjat ovat aina samalla lailla. Tämä on myös tunnekysymys! En aakkosta kirjoja vaan järjestän jonkin verran teemojen ja kirjailijoiden mukaan. Tein myös yhden klassikkohyllyn ja alahyllyissä on vain tutkimukseeni liittyvää kirjallisuutta. Tärkeää minulle on myös tiiviys. Esimerkiksi pokkarit olen laittanut pinoihin kovakantisten taakse ja niitä ei edes välttämättä näy. Se kyllä vaikeuttaa muistamista...

Tämä korkea lasikirjahylly sisältää pelkästään tyttökirjoja. Se on aina järjestyksessä ja erityisen tarkkaan asettelen, että sinne mahtuu mahdollisimman paljon kirjoja. Kirjat ovat kaikki vaakatasossa poikittain ja pitkittäin. Tällainen järjestys vetää hyvin kirjoja!

Näitä pieniä kirjahyllyjä meillä on useampi ja ne ovat todella käteviä esimerkiksi lastenkirjoille. Tässäkin kirjahyllyssä on pelkästään tyttökirjoja. Haluaisin kuitenkin tuon yläosan täyttää jollain muulla kuin kirjapinoilla. Mitä ehdottaisitte? Kukkia en halua siihen, mutta jotain muuta. Sen yläpuolella on pieni taulu (ei näy kuvassa), jossa on lukeva nainen. Muiden pienten kirjahyllyjen järjestämistä en ole aloittanut ja ehkä tarvitsen vielä yhden sellaisen lisää. Kaikki kirjani eivät mahdu edes hyllyihin ja säilytän niitä vaatekaapissakin. Luovuin kuitenkin nyt joistain kirjoista ja vein niitä kirpparille ja kierrätykseen. Harkitsen vielä enemmän luopumista, koska sitten voi taas hankkia lisää! :)