maanantai 29. joulukuuta 2008

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita



"Panin merkille, että St. Oswaldin koulu oli miltei täydellisesti katseilta suojassa, näkyvyyden päärakennuksille esti pitkä ajotie, jota reunustivat - siihen vuodenaikaan lehdettömät - lehmukset, ja alue oli ympyröity joka puolelta muureilla ja pensasaidoilla. Portin takana saatoin kuitenkin nähdä nurmen, jonka isäni oli ajanut juovikkaan täydelliseksi, krikettikentän ja sen siististi leikatut pensasaidat, kappelin, jota koristivat tuuliviiri ja latinankieliset kirjoitukset. Portin kautta pääsi maailmaan, joka oli minulle yhtä outo ja etäinen kun Narnia tai ihmemaa Oz, maailma, johon minä en voisi ikinä kuulua."



"Tekisin sen hienostuneemmin, yrittäisin hämäystä, joka ikiaikaisessa röyhkeydessään olisi turvallinen ja jossa juuri sen vuoksi piili tuhon siemen. Uudella rajalla oli minulle haaste. Ja se haaste oli murha"



Uusi kirjailija-tuttavuus, johon tänä syksynä olen tutustunut, on Joanne Harris. Suuren vaikutuksen pitkästä aikaan minuun teki hänen romaaninsa Herrasmiehiä ja huijareita. Kirjasta huokuu vanhan ajan ihana englantilainen poikakoulutunnelma. Romaani pitää lukijan psykologisessa otteessaan jännittävään ja yllätykselliseen loppuunsa saakka. Lukukokemuksena teos muistutti mielestäni tyyliltään Donna Tartin romaania Jumalat juhlivat öisin, jonka luin muutama vuosi sitten. Kummatkin romaanit edustavat psykologista jännityskirjallisuuden genreä, jossa korostuu ihmiset ja heidän motiiviensa psykologiset kuvaukset jännitysmomenttien ohella.



Harrisista innostuneena luin häneltä toisenkin romaanin nimeltä Sarkaa ja samettia, joka sijoittuu ajallisesti kauemmas historiaan. Kun Herrasmiehessä ja huijareissa on miljöönä poikakoulu ja toimijoina ovat opettajat sekä oppilaat, niin Sarkaa ja Sametin miljöönä toimii luostari ja henkilöinä ovat nunnat sekä näyttelijät. Kummankin romaanin teemoina heijastuvat kosto ja väärä henkilöllisyys, jotka ovat minusta hyvin kiehtovia aiheita. Harrisia varmasti tulen lukemaan jatkossakin. Hänen uusin teoksensa Karamellikengät, joka on jatkoa Pienelle Suklaapuodille (olen nähnyt elokuvana) kiinnostaa. Vielä palatakseni Herrasmiehiin ja huijareihin, niin yllättävää loppuratkaisua en täysin arvannut oikein, vaikka aika lähellä olinkin... ja koska pidin kirjasta niin paljon, hankin sen myös lahjaksi läheiselleni.



Lopuksi kiitos "kirjojen ystävälle" kommentista tyttökirjallisuus-projektistani. Tämä kannustaa jatkamaan projektiani seuraavaksi Merri Vikin hauskojen Lotta-kirjojen parissa!

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Tyttökirjallisuusprojekti; Neiti Etsivä-sarja

Luin loppukesän ja alkusyksyn aikana uudestaan Neiti Etsivä-kirjoja kirjahyllystäni parinkymmenen vuoden tauon jälkeen. Ne olivat lapsuudessani suosikkikirjojani ja olin niihin aivan koukussa. Hankin nyt myös muutaman uuden kirjahyllyyni. Kirjojen kansikuvat ovat kuitenkin vanhemmissa Neiti Etsivissä jännittävämpiä kuin nykyisissä. Voisin keräilläkin vanhempia painoksia antikvariaateista. Nostalgiaa... Vanhin kirjani on Neiti Etsivä kallioluolassa, joka on painettu v.1957. Alkukielinen teos The Mystery of the Tolling Bell on ilmestynyt jo 1940-luvulla. Uusimmista teoksista luin pokkariversion Neiti Etsivä ja sisäoppilaitoksen salaisuus. Sen alkuperäinen painos on vuodelta 1991. Mielestäni kirja jatkoi hyvää Neiti Etsivä perinnettä. Pidin myös teoksesta Neiti Etsivä ja kirjaston kummitus, joka on ilmestynyt vuonna 1965. Lisäksi luin toistamiseen 1980-luvulta kirjoitetun Neiti Etsivä ja kadonnut kilpahevonen. Pettymykseksi osoittautui kaikista uusin kirja 2000-luvulta, jota en viitsinyt edes lukea parin ensimmäisen sivun jälkeen, koska Neiti Etsivä-kirjojen todellinen "juju" oli siitä hävinnyt.



Neiti Etsivät toistavat yleensä samanlaista kaavaa. Kirjan alussa aina esitellään Paula Drew (eng. Nancy Drew) kuuluisana etsivänä sekä hänen tyttöystävänsä Bess Marvin ja George Fayne, jotka auttavat Paulaa mysteerien ratkomisessa. Kirjan ensimmäisellä sivulla luodaan jo odotus jännittävästä arvoituksesta. Myös kirjan jokainen luku päättyy aina jännittävään kohtaan. Lukijan on siis "pakko" jatkaa lukemista. Yhden Neiti Etsivän lukee nopeasti parissa tunnissa, koska teksti on sen verran helppoa ja kenties viihteellistäkin, ja kirjathan ovat melko ohuita.



Neiti Etsivä-sarjaa kirjoittaa useampi kirjoittaja. Carolyn Keene ei siis ole todellinen vaan fiktiivinen kirjailijahahmo ja salanimi eli pseudonyymi (ks. tarkemmin tietoja Wikipediasta: Carolyn Keenen nimellä). Tämä oli minulle yllätys, kun lähdin perehtymään Neiti Etsivä-sarjan taustatietoihin nyt vasta aikuisiällä. Carolyn Keenen pseudonyymi-nimellä on kirjoitettu jännittävää Dana-tytöt sarjaa, joita myöskin olen lukenut lapsuudessani. Neiti Etsiviä on käännetty suomeksi yhteensä 105 kirjaa tällä hetkellä. Niitä on julkaistu alkuperäisestä sarjasta Nancy Drew (1-56) sekä sen jatkajasta Nancy Drew Mystery Stories-sarjasta (57 - ) (lähde: Carolyn Keene-bibliografia 1955-1998).



Seuraavaksi kirjahyllyssäni odottaakin lukemista vaille Neiti Etsivä ja hurjat hevoset... sekä tyttökirjallisuusprojektini jatkuu muun kirjallisuuden lukemisen ohessa.

sunnuntai 10. elokuuta 2008

Tyttökirjallisuus-projekti



Olen palannut menneisyyteeni ja käynyt läpi erilaisia tyttökirja-sarjoja, joita löytyy Siri-kirjastostani. Olen uudelleen selaillut ja lukenut mieluisampia tyttökirjojani. Olen hakenut netistä mm. Wikipediasta, avoimesta tiedonlähteestä tietoja suosikkikirjailijoistani sekä lainannut kirjastoista kirjailijabibliografioita. Luin nyt viikonlopun aikana Neiti Etsiviä, jotka olivat yksi lapsuuteni lempisarjoista. Sarja ei ole menettänyt vieläkään viehätystään aikuisen silmin katsottuna. Päinvastoin voisin lukea lisää erityisesti vanhoja painoksia. Uusimmat painokset 1990-luvulta, joita selasin osoittautuivat täydelliseksi pettymykseksi. Tyyli oli muuttunut täysin! Tästä kerron lisää myöhemmin ja erityisesti Neiti Etsivä-sarjan kirjoittajasta Carolyn Keenestä, mitä sen takaa paljastui. Se oli yllätys minulle itsekin... Projektini kuitenkin jatkuu...

lauantai 2. elokuuta 2008

Kirjallisuuskatsaus pohjoismaiseen naisdekkarismiin; Anne Holt




Luin viime viikolla ensimmäisen Anne Holtin dekkarini, Julkkismurhat. En ole lukenut norjalaista Anne Holtia aikaisemmin ja yllätyin positiivisesti. Kirja tempaisi mukaansa alusta asti ja jännittävä vire säilyi loppuun saakka. Tiedostin itsestäni uuden ja samalla vanhan asian. Voinkin nyt sanoa, kun kysytään minkälaisesta jännityskirjallisuudesta pidän, että tällä hetkellä tykkään varsinkin pohjoismaisista naisdekkaristeista.




Olen lukenut paljon elämäni aikana naiskirjailijoiden tuottamaa jännityskirjallisuutta alkaen Agatha Christiestä Dorothy Sayersiin, Patricia Cornwellistä Mary Higgins Clarkiin. Yleensä luen kirjailijan kirjoittamat kaikki sarjat, joiden päähenkilönä on sama tyyppi, jonka elämänvaiheita on kiinnostavaa seurata murhien ratkomisen ohessa. Anne Holtin Julkkismurhissa naispäähenkilönä on Inger Johanne Vik, joka on sarjamurhaajaprofiloija ja samalla äiti. Hänellä on kaksi lasta, joista toinen on juuri vastasyntynyt vauva. Kiinnostavaa onkin lukea varmaan omasta elämäntilanteestani johtuen naispäähenkilön ristiriidoista työn ja äitiyden yhteensovittamisessa. Seuraavaksi aion Holtilta lukea ensimmäisen Inger Johanne Vik-kirjan, joka on nimeltään Minkä taakseen jättää. Sen lisäksi haluan lukea uusimman, joka on nimeltään Presidentin salaisuus. Julkkismurhat jäi sen verran kutkuttavaan vaiheeseen, että Ingerin tulevia elämänvaiheita on pakko seurata jatkossakin, Tsekkasin kirjat heti kirjastoni tietokannasta, mutta ne olivat tietenkin lainassa näin kesäaikaan. Täytyy tehdä varaukset kirjoihin!




Se, mikä tosiaan oli uutta ja tiedostavaa minulle, oli tämä pohjoismaalainen naisdekkarismi, johon olen huomaamattani suuntautunut. Olen lukenut melkein kaikki ruotsalaisten Liza Marklundin ja Åsa Larssonin kirjat. Viime kesänä innostuin Leena Lehtolaisesta - olen aikaisemmin syrjinyt kotimaista dekkarismia - mutta nyt minua viehättääkin kotimainen realismi. Olen lukenut melkein kokonaan Maria Kallio-sarjan ja odotan innokkaana syksyllä ilmestyvää uutta Maria Kallio dekkaria Väärän jäljillä. Maria Kalliossakin kiehtoo tämä äitiyden ja vaativan poliisityöuran yhdistäminen.




Seuraavaksi aion kuitenkin lukea pohjoismaisista naisdekkaristeista Liza Marklundin uusimman teoksen - Elinkautinen. Marklundin kirjoissa kiinnostavaa on seurata naispäähenkilön Annika Bengtzonin kamppailua perheellisenä toimittajanaisena selvittämässä murhamysteereitä. Eläköön vahvat naiset ja realistiset äitiyden kuvaukset!



Oma Top 5 pohjoismaiden naisten kirjoittamista dekkareista:





  1. Leena Lehtolainen: Tappava Säde (Maria Kallio kiinnostavana sivuhenkilönä ja tästä alkoikin Maria Kallio -sarjan lukemiseni) Säde myös kiinnostava ristiriitaisena naispäähenkilönä



  2. Leena Lehtolainen: Kuolemanspiraali (Maria Kallio vahvana ja raskaana olevan naiseuden edustajana ja jännittävä loppukin)



  3. Liza Marklund: Studio Sex (Ensimmäinen tutustumiseni päähenkilö Annika Bengtzoniin ja, jossa todella yllätyksellinen, dramaattinen loppu)



  4. Åsa Larsson: Aurinkomyrsky (Uusi tuttavuus myös tämä kirjan päähenkilö Rebecka Martinsson ja taaskin dramaattinen loppuratkaisu)



  5. Tämä on vaikeaa, koska kirjoja ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen vaan sen mukaan tässä listaan, miten ne ovat vaikuttaneet minuun. Tällä hetkellä Lisa Marklundin Nobelin testamentti, koska sen muistan parhaiten.