Niklas Bengtssonin Elävät aakkoset (Avain, 2013) on ensimmäinen suomalaisen lasten ja nuorten käännöstietokirjallisuuden historia. Ajallisesti se käsittelee 1600-1800-luvun lasten ja nuorten käännettyä tietokirjallisuutta, jota ei ole aiemmin tutkittu kokonaisuutena. Kirjallisuudella on kuitenkin ollut vähäisestä näkyvyydestä huolimatta merkittävä rooli suomalaiselle kulttuurille. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden julkaiseminen alkoi Suomessa juuri käännöstietokirjallisuudesta. Se on ollut osa myös koko kansan sivistämistä, koska käännöstietokirjallisuus on opettanut sekä lapsia että aikuisia lukemaan. Lasten ja nuorten tietokirjojen suomentajilla on taas ollut keskeinen rooli suomen kielen ja sanaston kehittämisessä.
Bengtssonin kirjallisuushistoria on hyvä yleisesitys aiheesta ja tutkijana se kiinnostaa minua erityisesti. 1600- ja 1700-luvuilla lasten ja nuorten käännöstietokirjojen määrä oli vielä hyvin vähäistä vain reilut kymmenkunta. Varsinainen kukoistuskausi lasten ja nuorten käännöstietokirjoissa oli 1800-luvulla, jolloin tietokirjoja sekä oppikirjoja ilmestyi yli toista sataa. Bengtsson esittelee lapsille ja nuorille suunnattuja tietokirjoja ja niiden sisältöjä sekä käännöstietokirjallisuuden historiaa. Teoksen painopisteenä on maallinen tietokirjallisuus. Monissa kirjoissa uskonnollisuus tai kristillinen maailmankatsomus on silti vahvasti läsnä. Ainoa asia, mitä jäin kaipaamaan teoksesta, oli luettelomainen bibliografia tuon ajan käännetyistä tietokirjoista, koska kirjoja on käsitelty vain rajallinen määrä.
Bengtsson pohdiskelee mielenkiintoisesti teoksessaan lasten- ja nuortenkirjallisuuden määrittelyongelmaa. Tietokirjallisuudessa nuorisokirjallisuuden ja aikuisten kirjallisuuden raja on epämääräisempi kuin kaunokirjallisuudessa. Tietokirjallisuus ei ollut aina tarkoitettu pelkästään lapsille ja nuorille tai aikuisille vaan molemmille kohderyhmille. Lapsille ja nuorille suositeltiin myös aikuisten tietokirjoja. Ajan henkeen kuului myös aktiivisuus ja kriittisyys. Lasten ja nuorten käännöstietokirjallisuudesta käytiin kirjallisuuskeskusteluja ja sitä seurattiin lehdistössä. Tätä aktiivista ja julkista keskustelua lehdistöjä myöten toivoisi Bengtssonin tavoin omallekin vuosituhannellemme koskien koko lasten- ja nuortenkirjallisuuden kenttää.
Elävät aakkoset toimii erinomaisena oppaana lasten ja nuorten käännettyjen tietokirjojen historiaan Suomessa. Lasten ja nuorten kirjallisuushistoriallisia tutkimuksia kaivataan kuitenkin lisää ja, Bengtsson ehdottaa esimerkiksi käännöstietokirjallisuuden vaikutuksen tutkimista kotimaiseen lasten ja nuorten tietokirjallisuuteen tai kauno- ja tietokirjallisuuden yhteistä historiaa. Siinäpä kiinnostavia aiheita, joka niihin tarttuu!
Minä innostuin Bengtssonin esittelemästä 12-vuotiaan lapsen kirjoittamasta tietokirjasta, nimittäin 1897 suomennetusta Piirteitä Helen Kellerin elämästä. Jospa saisin sen kirjastosta lainattua. Lisäksi pitäisi vihdoinkin jo yleissivistyksen takia tutustua Topeliuksen tietokirjaklassikkoon 1800-luvulla ilmestyneeseen Maamme kirjaan, josta on otettu yli 30 painosta, viimeisin 1990-luvulla. Oletteko lukeneet Maamme kirjaa?
