L.M. Montgomery: Sara ja kultainen tie

Sara ja kultainen tie (2011) on Sisko Ylimartimon uusin suomentama teos Montgomeryn varhaistuotannosta. AlkuperäisteosThe Golden road ilmestyi sata vuotta sitten (1913) ja se on jatkoa Sara Tarinatytölle (The Story Girl, 1911). Saran serkku Beverley King jatkaa lapsuuden kultaisia muistelujaan Prinssi Edwardin saarella. Bev, Sara, Felicity, Cecily, Felix, Dan, Peter ja Sara Ray muodostavat kiinteän ystäväporukan ja he perustavat oman lehden. Sara kertoo tarinoita edelleen, mutta tässä jatko-osassa myös muut henkilöhahmot tulevat enemmän näkyviin omina persooninaan ja lukija tutustuu heihin paremmin. Uusi kiinnostava piirre Tarinatytössä paljastuu, kun hän kertoo näkevänsä ajatukset väreissä, ehkäpä tämä selittää, miksi hänen kiehtova äänensäkin on kuin väri. Värikkäitä tapahtumia riittää muutenkin, kun nuoret joutuvat lumimyrskyyn ja pelastuvat pelkäämänsä Peg Powenin avulla, jota he pitävät noitana. Ujon miehen tarina, josta kerrotiin ensimmäisessä osassa saa myös romanttista jatkoa. Hilpeätä tilannekomikkaakin on luvassa, kun Eliza-täti saapuu yllätysvierailulle.

Beverley kirjoittaa muistelmiaan noin neljäkymmentä vuotta tapahtumien jälkeen ja hän vihjaa myös nuorten tulevaisuuteen. Sekä Peg että Sara ennustavat, mitä heille kaikille tulee tapahtumaan. Koko kirjan pohjavire on hyvin kaihoisa ja surumielinen, tietoisuutta eroamisesta ja lähtemisestä. Kaipaus on niin voimakasta, joka vaikuttaa lukijaankin. En voi olla mainitsematta, että kaimani Sara tuli taas uniini. Montgomeryn luomat henkilöhahmot ovat hyvin eläviä ja todellisen tuntuisia ja hänellä on ollut todellisesta elämästään esikuvia henkilöhahmojensa taustana. Montgomeryn oma täti oli mainio tarinankertoja ja Sara ja kultainen tie on omistettu hänen muistolleen. Minusta Montgomery onnistuu kaikista parhaiten kuvaamaan lasten maailmaa, heidän herkullista ja välillä eripuraista dialogia näissä Sara kirjoissaan, kun vertaan Anna-sarjaan, josta tulen kirjoittamaan myöhemmin. Olen myös huomannut, että kissat esittävät hyvin tärkeää osaa Montgomeryn kirjoissa.

Sisko Ylimartimo on kirjoittanut kirjaan jälkisanat ja hän on tehnyt valtavan työn suomentaessaan Montgomeryn ennen suomentamatonta tuotantoa 2000-luvulla. Minusta hänelle pitäisi antaa tunnustus tästä tärkeästä tekemästään työstään. Ylimartimo on kahdesti väitellyt, taidehistorian lehtori ja lastenkirjallisuuden dosentti, joka on perehtynyt tutkijana ja kääntäjänä Lucy Maud Montgomeryn elämään ja tuotantoon. Minä taas jatkan matkaani tutustumalla vielä Marigoldiin ja Pattiin ja sen jälkeen Annaan ja muihin ystäviin. Koska olen niin viehättynyt Montgomerystä, niin hankin hänen uusinta tuotantoaan myös omaan verkkokirjakauppaani.

"Mitään emme menetä niin kauan kuin muistamme sen." (s. 223)

Raili Mikkanen: Hopearenkaan taika

Hopearenkaan taika (2010) on historiallinen tyttöromaani, jonka valitsin luettavaksi jo ihanan kantensa takia ja tietenkin, koska olen aina pitänyt historiallisista romaaneista. Kirja sijoittuu ajallisesti 1600-luvulle ja kertoo sisaruksista Annasta ja Margareetasta, jotka matkustavat yhdessä Katharina-tätinsä kanssa kaukaisten sukulaistensa luokse Saksaan. Margareeta on parantaja, joka keräilee erilaisia lääkekasveja ja yrttejä. Anna taas on kiinnostunut opiskelusta ja kirjoista. Tytöt ovat hyvin tiedonhaluisia ja he opettelevat ahkerasti saksan kieltä. Köyhissä oloissa kasvaneet sisarukset pääsevät tutustumaan vilkkaan hansakaupungin seuraelämään sekä tätinsä ja setänsä talon laajaan kirjastoon. Kirjastossa on myös naisten kirjoittamia kirjoja, joita he hämmästyneinä tutkivat ja lukevat. Margareeta tutustuu orpokodin omistajaan Konrad-herraan ja traagisten tapahtumien jälkeen myös romantiikkaa on mukana.

Hopearenkaan taika on jatkoa historialliselle nuortenkirjasarjalle, joka kertoo kolmen sisaruksen erilaisista vaiheista. En ole lukenut sarjan aikaisempia osia, mutta tämä kirja sopi hyvin luettavaksi itsenäisenä teoksena. Ensimmäisessä osassa Kahdentoista valassa tyttöjen äitiä syytetään taikuudesta ja tyttärillä on vain kolme päivää aikaa pelastaa hänet kuolemantuomiolta. Tämän kirjan haluaisinkin sarjasta seuraavaksi lukea. Raili Mikkanen on minulle uusi tuttavuus ja olen hämmästynyt hänen laajasta kirjallisesta tuotannostaan. Hän on kirjoittanut lapsille, nuorille ja aikuisille. Erityisesti olen innostunut hänen historiallisista teoksistaan, joita esitellään tässä Helsingin kaupunginkirjaston linkissä. Mikkanen on kirjoittanut suomalaisista historiallisista naisista ja laitoinkin itselleni tilaukseen kirjat Teatteriin, joka kertoo Ida Aalbergin nuoruudesta sekä Ei ole minulle suvannot, jossa kerrotaan Aino Kallaksen nuoruudesta. Mikkanen on saanut viimeksi mainitusta Finland Junior-palkinnon vuonna 2002. Pidän historiallisista romaaneista, joissa kuvataan sen ajan aikautta ja olosuhteita asiantuntevasti ja, jotka perustuvat faktatietoihin, mutta fiktiivisen muotonsa perusteella ne ovat samalla viihdyttäviä ja jännittäviä. Mikkasen sujuvasti kirjoitettu teksti tempaisi minut mukaansa ja minusta nämä kirjat sopivat erittäin hyvin nuorten lisäksi historiasta kiinnostuneille aikuisille, ja naisille.