keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Pamela Brown: Lapsentyttönä Singaporeen


Otavan Isojen tyttöjen kirjasto-sarjassa ilmestynyt Lapsentyttönä Singaporeen (1964) on rentouttava ja kesäinen tyttökirja, jonka mukana pääsin seikkailemaan maailmalle. 18-vuotias Fenella matkustaa ensimmäistä kertaa lentokoneella Lontoosta Singaporeen ja matka sisältää useita välilaskuja ennen määränpäätä. Oli kiehtovaa lukea 1950-luvun matkakuvausta ja nähdä uusia asioita Fenellan silmin. Lentäminen taas kuvattiin niin hauskaksi, että minäkin olisin halunnut olla kyydissä mukana. Tosin nykyään lennoilla ei varmaankaan ole niin herkullisia ruokia koko ajan tarjolla ja tilaakin lentokoneessa Fenellalla ja hänen huolehtimillaan kahdella lapsella on mukavasti.

Fenella on asunut kahdestaan Stephanie-tätinsä kanssa ja käynyt koulua Lontoossa, jossa täti on kustantanut hänen koulunkäyntinsä. Hän ei ole nähnyt viiteen vuoteen vanhempiaan, jotka asuvat Penangin saarella Malagan niemimaalla ja hoitavat kumipuuistutusta plantaasilla. Fenella ikävöi vanhempiensa luokse ja laittaa lehteen ilmoituksen, jossa tarjoutuu kaitsemaan lapsia lentomatkan ajan matka-avustusta vastaan. Stephanie-täti vastustaa Fenellan lähtöaikeita ja haluaisi tämän jäävän Lontooseen. Tytön ja tädin välit eivät ole kovinkaan lämpimät ja Fenellan itsetunto on matala tädin ainaisen mollaamisen vuoksi. Kokemattomalle lastenhoitajalle, Fenellalle tarjotaan kuitenkin ilmainen lento Singaporeen kahden kiinalaislapsen Rosamundin ja Jamesin huoltajana, jotka taas ovat hyvin kokeneita matkustajia. Rohkaistunut tyttö ottaa pestin vastaan tädin vastaväitteistä huolimatta ja jännittävä ja eksoottinen matka alkaa, mutta edessä on monta mutkaa. Singaporessa lasten vanhemmat ovat kadonneet ja rahatkin loppuvat kesken. Fenellasta kasvaa matkan aikana omatoiminen nuori nainen ja onneksi Rosamund ja James ovat hyvin kekseliäitä lapsia.

Kirjassa on värikkäästi ja ennakkoluulottomasti kuvattu erilaisia kulttuureja ja tapoja. Pidin paljon Brownin kepeästä ja sujuvasta tyylistä. Pamela Brown (1924-1989) oli brittiläinen lastenkirjailija ja näyttelijä, joka alkoi kirjoittaa ensimmäistä ja tunnetuinta kirjaansa vain 13-vuotiaana. Teatterimaailmaan sijoittuva romaani The Swish of the Curtain julkaistiin hänen ollessaan 16-vuotias. Brownin tuotannosta on suomennettu myös nuortenkirjat Morsiusneidot ja Näkemiin Pariisissa, Yvonne. Lapsentyttönä Singaporeen voisi luokitella ammatillisiin tyttökirjoihin, koska siinä on nuoren naisen itsenäistymiseen ja ammattiin liittyvä painotus.

Oletteko lukeneet Otavan Isojen tyttöjen kirjoja?

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Louisa Alcott: Naamion takana

Kuva: Wikimedia Commons
Louisa May Alcott (1832-1888) tunnetaan parhaiten tyttökirjoistaan ja erityisesti Pikku naisista, jota pidetään genren uraauurtavana teoksena. Alcott kirjoitti myös aikuisten realistisia romaaneja sekä lukuisia novelleja aikakauslehtiin jännitysviihteestä goottilaisiin tarinoihin. Hän kirjoitti monia kertomuksiaan salanimellä tai anonyyminä ja ansaitsi kirjoittamisellaan toimeentuloa, jolla osallistui perheensä - vanhempiensa ja sisarustensa elatukseen. Alcott  käytti jännitystarinoissaan salanimeä A.M. Barnard.  Nämä tarinat löytyivät vasta toisen maailmansodan aikana, kun Leona Rosenberg tutki Alcottin ja The Flag of Our Union-lehden julkaisijan Elliotin välistä kirjeenvaihtoa. Kirjeet paljastivat Alcottin pseudonyymin. Madeleine Stern teki myös salapoliisityötä ja toimitti 33 julkaistusta tarinasta kaksi kokoelmaa, jotka ilmestyivät vuosina 1975-76. Alcott kirjoitti tarinat 1860-luvulla ennen Pikku Naisien suurta suosiota.

Suomeksi Alcottin novelleja ilmestyi vasta vuonna 2005, kun Inkeri Koskisen kääntämä Naamion takana -Kootut kertomukset julkaistiin. Se sisältää neljä kertomusta ja Alcottin ja hänen sisarensa Annan yhdessä kirjoittaman näytelmän. Pisin tarinoista on Naamion takana, eli naisen voima (Behind a Mask: or, A Woman's Power, 1866), jota voisi pitää myös hyvin pienoisromaanina. Tarinan päähenkilö on kavala ja laskelmoiva Jean Muir, joka palkataan kotiopettajattareksi varakkaaseen Coventryn perheeseen. Neiti Muir ei ole ihan sitä, mitä esittää vaan oikeastaan näyttelijätär, jolla on omat jännittävät suunnitelmansa. Koskinen näkee yhtymäkohtia kertomuksessa Bronten Kotiopettajattaren romaaniin. Pidin eniten kokoelmassa tästä tarinasta. Kiehtova oli myös Silmäpari, eli modernia magiaa (1863) jossa hypnotismilla on karmiva osuutensa miehen ja naisen välisessä suhteessa. Yllättävin minusta oli taas lyhyt kertomus nimeltä Hengenvaarallista huvia, joka kuvailee nuorten hasiskokeilua. Tarina on yksi Alcottin viimeisistä jännityskertomuksista, joka ilmestyi 1869.

Kuten luomansa tyttösankarittaren Jo Marchin tavoin Alcott kirjoitti jännityskertomuksia nimettömänä rahan takia. Professori Bhaer pitää Jon kertomuksia roskana ja saa hänet lopettamaan kirjoittamisen, mutta ei onneksi lopullisesti. Todellisessa elämässä Louisaa kannustettiin kotona kirjoittamiseen ja hän piti päiväkirjaa nuoresta tytöstä lähtien. Louisan äiti oli tärkeä tuki tytön kirjoitusharrastuksessa ja hän myös kirjoitti Louisan päiväkirjaan kommenttejaan. Olen lukenut otteita päiväkirjasta Elizabeth Lennox Keyserin toimittamassa The Portable Louisa May Alcott (2000), joka sisältää Alcottin tuotantoa. Alcott luki kertomuksiaan sisarilleen, mutta nimittää itsekin välillä niitä roskaksi. Epäselväksi minulle jää, mitä vanhemmat ajattelivat hänen ns. tusinatuotteistaan. Pseudonyyminä tai anonyyminä kirjoittamisen on sanottu olleen keino suojella Alcottin mainetta vakavasti otettavana kirjailijana.

Yhdysvaltain sisällissodan aikana vuonna 1863 Alcott toimi lyhyen aikaa sairaanhoitajana sotilassairaalassa, mutta sairastui hengenvaaralliseen lavantautiin. Päiväkirjaotteissan hän kuvaa sairastumistaan, kuumehoureitaan ja painajaisia, jotka vainosivat häntä. Näistä kauhukuvitelmista Alcott sai varmasti kirjallista aineistoa trillereihinsä.

"Such long, long nights; Such feeble, idle days; doping, fretting about nothing; longing to eat, and no mouth to do it with, - mine being so sore, and full of all manner of queer sensations, it was nothing but a plague. The old fancies still lingered, seeming so real I believed in them, and deluded Mother and May with the most absurd stories, so soberly told that they thought them true." (575)

Alcottin realistinen romaani aikuisille Moods julkaistiin vuonna 1864 kymmenen vuotta esikoiskirjansa Flower Fables jälkeen. Flowers Fables oli lapsille suunnattu kokoelma fantasiaa ja satuja, jotka Alcott oli kirjoittanut (transsendentalismi) filosofi Emersonin tyttärelle alunperin. Alcottin monipuolisesta tuotannosta on suomennettu pääasiassa nuortenkirjallisuutta. Olisi hienoa, jos hänen romaanejaan ja novellejaan suomennettaisiin lisää!

maanantai 14. heinäkuuta 2014

Dekkarikesä


Tänä kesänä dekkarit ovat vallanneet minut taas pitkästä aikaa. Lueskelen vuoden aikana aina muutaman jännityskirjan, mutta jos kirjat eivät "kolahda", niin ne jäävät unohduksiin hyvin nopeasti eikä minulla ole tarvetta kirjoittaa niistä. Olen suosinut aika paljon pohjoismaisia dekkaristeja, varsinkin ruotsalaisia naiskirjailijoita. Hankin juuri muutaman dekkarin kirjahyllyynkin, kun minulla on nyt tämä ahmimiskausi menossa. Leena Lehtolaisen uutuus Rautakolmio ilmestyi jo viime vuoden puolella, mutta en ole pitänyt sen kanssa mitään kiirettä, vaikka pidän kovasti Maria Kallio-dekkareista. Tarukirjassa luettiin juuri Rautakolmio ja seuraavana päivänä se osui käsiini kirpparilta. Pakkohan se oli ottaa mukaan! Suomalaisen pokkari-alesta hankin Mari Jungstedtin Vaarallinen leikki ja ajattelin kokeilla Anders Knutas-dekkaria pitkästä aikaa. Olen lukenut kirjailijalta aikaisemmin vain yhden dekkarin. Suurimmat odotukseni ovat kuitenkin P. D. Jamesin Syystanssiaisissa, koska minua viehättää aivan tavattomasti tämä intertekstuaalisuus Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo-teokseen. James on brittiläisen rikoskirjallisuuden aukko dekkarisivistyksessäni, koska en ole aikaisemmin lukenut yhtään kirjailijan dekkaria.

Tänään lainasin kirjastosta Camilla Läckbergin Enkelintekijän. Läckbergin alkupään dekkareita olen lukenut muutamia viimeisen vuoden aikana ja jonkinlaisen koukun hän on saanut heitettyä minuun, koska mietin välillä, mitä Patrikille ja Ericalle nykyään kuuluu. En ole aivan varma, luenko kuitenkaan koko kirjaa, koska en halua jäädä enää jumiin johonkin rikossarjaan, kuten joskus on tullut tehtyä. Iloinen yllätys taas oli, kun bongasin kirjaston kierrätyshyllystä perinteisen salapoliisiromaanin Maria Langin Varjo vain. Christer Wijk-dekkareita tuli luettua lapsuudessani yhdessä Agatha Christien dekkareiden kanssa.


Kristina Ohlssonin dekkari Varjelijat (WSOY, 2013, suom. Outi Menna) koukutti minut täysin tänä kesänä. Olen saanut kirjan kustantamosta (pyytämättäni) vuosi sitten ja nyt oli otollinen aika lukea se. Pidin Ohlssonin sujuvasta tyylistä ja kutkuttavaa oli lukea aina ennakoivaa kuulustelupöytäkirjaa, joka vihjaisi siihen, mitä tulee tapahtumaan. Näkökulmatekniikka oli muutenkin toimivaa. Ehkä kirjan juju piili juuri siinä, että vaikka tämä oli jo kolmas Fredrika Bergman-dekkari, niin minulla ei ollut tästä naispoliisista etukäteen mitään hajuakaan. Ihmettelin vain, miten hänellä on pieni lapsi paljon vanhemman miehen kirjallisuudenprofessorin Spencerin kanssa, jota vielä epäillään opiskelijatytön seksuaalisesta ahdistelusta. Kirjan henkilöhahmot, poliisit kuvataan hyvin inhimillisinä omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Jokaisella on vähän "luurankoja kaapissaan". Teoksen jännite piilee Fredrikan ja hänen avomiehensä Spencerin vaitonaisessa suhteessa, jossa kumpikin salailee toisiltaan asioita. Murha on tietenkin tapahtunut, kun opiskelijatyttö Rebecca Trolle löydetään kaksi vuotta katoamisensa jälkeen päättömänä metsästä ja lisää ruumiita on luvassa. Oman mausteensa soppaan tuo puhumaton lastenkirjailija Thea Aldrin, joka on ollut vankilassa aviomiehensä murhasta ja jonka poika on kadonnut. Varjelijoissa on onnistunutta karmivaa jännitystä ja se on minulta paljon sanottu! Ehkäpä luen seuraavankin Fredrika Bergman-dekkarin, joka on jo ilmestynyt, nimeltään Paratiisiuhrit...




Dekkarikesääni kuuluvat myös ilman muuta Kurt Wallander-dekkarit, mutta vain TV-sarjana. Henning Mankellin varsinaisia Wallander-rikosromaaneja en ole koskaan lukenut. Olen tänä kesänä seurannut intensiivisesti Wallander-sarjaa (aikaisemmin satunnaisemmin) ja Krister Henrikssonin esittämä Wallander on tehnyt lähtemättömän vaikutuksensa. Olisi vaikeaa lukea Wallanderista kirjoina, koska mielikuvani hänestä on niin voimakas. Sunnuntai-öisin olen myös jumittunut TV:n ääreen, koska olen löytänyt minulle uuden ruotsalaisen dekkarisarjan Maria Wernin. Maria Wern-sarja perustuu taas Anna Janssonin dekkareihin. Anna Janssonia en ole myöskään lukenut, mutta ei ole tarviskaan, koska voin seurata laadukasta jännityssarjaa visuaalisenakin.

Mitä teidän dekkarikesään kuuluu? Mitä omia dekkarisuosikkeja teillä on?

torstai 10. heinäkuuta 2014

Kun Inkeri palasi Ruotsista käännettiin nimellä Kirsti Comes Home



Ihmeellisiä ovat Inkerin tiet! Olen blogannut täällä aikaisemmin Aili Konttisen koskettavasta tyttökirjasta Inkeri palasi Ruotsista, joka ilmestyi kolme vuotta jatkosodan päättymisen jälkeen 1947. Topelius-palkinnolla palkittu kirja kertoo sotalapsen 6-vuotiaan Inkerin paluusta takaisin Suomeen Ruotsista sodan päätyttyä. Kirja käännettiin usealle kielelle, ja onnistuin löytämään kirjan englanninkielisen käännöksen  Kirsti Comes Home vuodelta 1961. Kirja on painettu Yhdysvalloissa.

Tilasin kirjan talvella Amazonin verkkokirjakaupasta, jossa yksityishenkilöt myyvät myös käytettyjä kirjoja. Hämmästykseni oli suuri, kun tilaamani kirja tuli nopeasti, parissa viikossa Yhdysvalloista New Albanysta. Thank you for this treasure! Luin kirjan Montgomery and War-konferenssia varten ja konferenssi-esitykseni käsitteli sota-ajan tyttökirjallisuutta. Kirsti Comes Home oli yksi esitykseeni kuuluvista kirjoista. Inkerin tarina herätti kuulijoissa kiinnostusta ja he halusivat tietää Inkerin vaikeasta valinnasta kirjan lopussa: jäädäkö Suomeen biologisten vanhempiensa luokse vai palatako takaisin Ruotsiin kasvattivanhempien luokse, joiden kanssa Inkeri oli viettänyt suurimman osan elämästään.

Kirjan käännös on sujuvaa ja se kuvaa tunnelmia ja tapahtumia juuri, kuten suomenkielisessä alkuperäisessä teoksessa. Inkerin nimi on vain vaihtunut Kirstiksi. Kääntäjästä ei ole tietoa, mutta arvelisin että käännöksessä ovat samat tekijät kuin Englannissa samana vuonna ilmestyneessä painoksessa. Tutkiskelin Fennicasta käännöstietoja ja Inkeri palasi Ruotsista on ilmestynyt myös nimellä Kirsti comes home: the story of a Finnish girl, jonka ovat kääntäneet Oliver Coburn ja Ursula Lehrburger. Kummassakin kirjassa on kuvitus ja kuvittaja on Faith Jaques. Jacquen kuvitukset tavoittavat hienosti teoksen henkeä!