keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Nokkela neiti etsivä - Flavia de Luce-dekkarit

 
Olen ahminut joululomalla suklaan lisäksi koukuttavia Flavia de Luce-dekkareita. Luin peräkkäin Filminauha kohtalon käsissä (Bazar, 2016) ja Loppusoinnun kalmistossa (2016) ja odotan malttamattomana uuden Flavia-dekkarin ilmestymistä, Kuolleet linnut eivät laula (2017). Sarjassa ovat myös ilmestyneet Piiraan maku makea, Kuolema ei ole lasten leikkiä (lukematta) ja Hopeisen hummerihaarukan tapaus. Kiehtovien salapoliisitarinoiden päähenkilönä on 11-vuotias "poikatyttö" Flavia, joka sekaantuu jännittäviin murhamysteereihin ja ratkaisee nokkelalla älyllään ja tinkimättömällä salapoliisityöllään murhaajan/ien henkilöllisyyden. Kirjojen miljöönä on 1950-luvun pieni, englantilainen maalaiskylä. Äiditön Flavia asuu isänsä eversti de Lucen ja kahden sisarensa Daffyn ja Feelyn kanssa isossa Buckshawn kartanossa. 

Nuoresta iästään huolimatta Flavia on itseoppinut kemisti ja hänellä on Tar-enolta peritty oma laboratorio kartanon itäsiivessä, missä Flavia myös nukkuu. Flavia on erikoistunut myrkkyihin ja omaa laajat tiedot niistä. Vanhin de Lucen sisaruksista Feely (Ophelia) on musikaalinen ja soittaa taitavasti pianoa ja kirkon urkuja. Daffy (Daphne) taas on terävä lukutoukka, joka on usein uppoutunut johonkin paksuun klassikkoon. Flavia ei aina tule kovin hyvin toimeen vanhempien ja etäisten sisarustensa kanssa. Siskot ovat liittoutuneet keskenään ja Harriet-vaimoaan surevan isän kanssa on vaikeaa kommunikoida, koska tämä on yleensä muissa maailmoissa postimerkkiharrastuksineen. Flavian tärkeä uskottu onkin heikoista hermoista kärsivä Dogger, everstin armeijan aikainen ystävä ja uskollinen palvelija. Kartanossa käy Rouva Mullet auttelemassa taloudenhoidossa, mutta hänen kokkauksensa eivät ole kovinkaan herkullisia Flavian mielestä. Everstillä on ainaisia rahahuolia ja Flavian koti aiotaan jopa myydä.

Filminauha kohtalon käsissä Flavian kotikartanoon saapuu elokuvan tekijöiden ja näyttelijöiden ryhmä, joiden tarkoituksena on kuvata kartanomiljöössä. Mukana matkustaa myös kuuluisa filmitähti Phyllis Wywern, joka esiintyy kyläläisille osoitetussa näytelmässä. Lumimyrskyn ympäröidessä kartanon vierailijat, löytyy näyttelijätär murhattuna ja Flavia alkaa selvittää murha-arvoitusta. Loppusoinnun kalmistossa Flavia taas löytää kylän kadonneen urkurin herra Collicuttin ruumiin kirkon kryptasta ja ryhtyy selvittämään, kuka on murhaaja.

Flavia de Luce-dekkarit noudattavat samanlaista juonikaavaa, kuten Viisikotkin ja Neiti Etsivät. Flavia pyöräilee rakkaalla Gladys-polkupyörällään päivällä tahi yöllä, seikkailee maanalaisissa pimeissä käytävissä, availee lukittuja huoneita, penkoo salaperäisiä laukkuja tai laatikoita, salakuuntelee ihmisten keskusteluja ja seurailee johtolankoja paikasta toiseen. Hän joutuu myös yleensä lopussa kuolemanvaaraan, mutta pelastuu sankarittaren tavoin murhaajan kynsistä. Loppusoinnun kalmistossa häntä ei kuitenkaan pelasta kukaan, vaan Flavia toimii varsin itsenäisesti hengenvaarallisessa tilanteessa. Flavia ei myöskään koskaan vanhene vaan pysyy samanikäisenä sarjakirjojen tapaan.

Kanadalainen kirjailija Alan Bradley on kertonut lukeneensa paljon kirjoja lapsesta asti. Hän ei edes ollut koskaan käynyt Englannissa, kun aloitti Flavia de Luce-dekkarisarjan. Aikaisemmin hän on kirjoittanut myös lastenkirjoja. Minun veikkaukseni on, että hän on lukenut nuoruudessaan Agatha Christien dekkareita, Enid Blytonin salapoliisisarjoja ja Carolyn Keenen Neiti Etsiviä, koska näiden kirjojen vaikutteita on aistittavissa Flavia-dekkareista. Kiinnostavaa on, että Bradley asui ja työskenteli Saskatchewanassa, missä kirjailija L.M. Montgomery asui jonkin aikaa nuoruusvuosinaan. Bradley syntyi Torontossa, jossa Montgomery kuoli. Montgomeryltäkään en usko hänen välttyneen. Kääntäjä Maija Heikinheimo on suomentanut Flavia de Luce-sarjaa ja minun täytyy vain ihastella kirjojen nimiä, jotka ovat melkeinpä parempia suomeksi.

Ovatko Flavia de Luce-dekkarit sitten tyttökirjoja? Kirjoissa on jotain hyvin tyttökirjamaista tyttösankarittaren konventioita myöten. Rakastan kirjojen tunnelmaa ja vähitellen paljastuvia perhesalaisuuksia. Ero lasten- ja nuortenkirjasarjoihin on kuitenkin siinä, että niissä ei murhata ihmisiä, vaikka jännittäviä ja vaarallisia arvoituksia Viisikot ja Neiti Etsivät ratkovatkin. Rikokset ovat hieman lempeämmästä päästä, mutta toki suosittelen "aikuisten" Flavia de Luce-dekkareita 11-vuotiaille ja siitä ylöspäin. Jatkossa jännitän, miten Flavian vapaudelle käy, jos äiti tuleekin kuvioihin mukaan...Nämä kirjat olisivat olleet lapsuuteni ahmijaminälleni aivan ihania!       

perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua tyttökirjatoivotuksin!


"Se on sinun joululahjasi, Anna, sanoi Matthew hämillään. - Mutta - mutta- mikä sinun on Anna? Etkö pidä siitä? Sillä Annan silmiin olivat äkkiä tulvahtaneet kyyneleet. - Enkö pidä! Voi Matthew! Anna ripusti puvun tuolin selustalle ja risti kätensä. - Se on suorastaan hurmaava! Voi, en voi ikinä kiittää sinua kylliksi! Tuollaiset hihat! Minusta tuntuu siltä kuin tämä olisi onnellista unta!"
(L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet, 189)

"Anne's first Christmas dinner was a great success and she beamed with housewifely pride. Merry was the feast and long; and when it was over they gathered around the cheer of the red hearth flame and Captain Jim told them stories until the red sun swung low over Fourd Winds Harbour, and the long shadows of the Lombardies fell across the snow in the lane."
(L.M. Montgomery: Anne's House of Dreams, 95)

 "Pöytä ei suinkaan ollut upea, mutta paljon rakkautta oli kätketty noihin harvoihin pieniin kääröihin, ja suuressa maljakossa komeilevat ruusut, krysanteemit ja suikertelevat villiviinin oksat tekivät sen koristeellisen näköiseksi. -Hän tulee! Anna kuulua Beth! Avaa ovi, Amy! Kolme eläköönhuutoa äidille! huusi Jo hyppien ilosta, ja Meg riensi ovelle taluttaakseen äidin kunniapaikalle."
(Louisa M. Alcott: Pikku naisia, 21)
"- En voi tehdä luistimia Nedille enkä kynäkoteloa Willille, ja niitä he hartaasti toivovat. Nyt on myös mahdotonta ostaa isälle kirjaa ja äidille kaulusta, kun itsekkäästi tuhlasin kaikki rahat. Miten saatoin unohtaa heidät? Ja Polly katsoi pahoilla mielin uusia kenkiään niiden seistessä siinä kuin valmiina tanssiin. - Ne ovat ihanat, mutta en luule niiden tuntuvan hyvältä jalassa, koska muistan koko aikana unohtuneet lahjat, huokasi Polly ja sysäsi houkuttelevat kengät pois näkyvistään. "
(Louisa M. Alcott: Tytöistä parhain, 43)

"- Kas tässä, hän sanoi laskiessaan pyörykän tyttöparan syliin, - se on hyvä ja lämmin. Syö se, niin sinun ei ole nälkä. Lapsi säpsähti ja tuijotti Saaraa ikäänkuin äkillinen onni olisi säikähdyttänyt häntä. Sitten hän tempaisi leivän ja alkoi ahmia sitä. Saara otti vielä kolme pyörykkää ja antoi ne tytölle. - Hän on nälkäisempi kuin minä, toisteli Saara itsekseen. - Hän näkee nälkää. Mutta hänen kätensä vapisi, kun hän otti esiin neljännen pyörykän. Minä en kärsi nälkää, hän ajatteli ottaen esiin viidennen."
(Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa, 124)


"- Nyt, sanoi Katy, - pistetään takaisin omenat ja päärynät ja sitten laitetaan yhdessä kääröjä toisille tytöille. He ovat kaikki alakuloisella tuulella, kun eivät saaneet lähetyksiään. Siksi minä mielelläni antaisin heille näitä makeisia. Etkö sinäkin Clover? - Tietysti minä aioin ehdottaa juuri samaa. Clover laittoi kaksikymmentäyhdeksän valkoista paperipussia, Rose ja Katy jakoivat ja lajittelivat, ja pian pureksivat kaikki Luostarin nunnat ilomielin pähkinöitä, sokerileipiä ja karamellejä."
(Susan Coolidge: Katy koulussa, 202)

"Askelista päättäen näytti koko koululla olevan asiaa sinnepäin. Patty istui vakavan näköisenä ja tuijotti juhlallisesti eteensä. Äkkiä kuului rapinaa hänen yläpuoleltaan. Hän kohotti katseensa katon rajassa olevaan suureen nelkulmaiseen venttiiliin ja näki Irene McCulloughin kurkistelevan siitä. - Voit elää päiväkausia suklaalla, kuiskasi hän kuuluvasti. Olen kamalan pahoillani, kun tässä on vain puoli naulaa. Söin toisen puolen eilen illalla."
(Jean Webster: St. Ursula-koulun tytöt, 54)

"Vielä nolommaksi hän tuli, kun Floretta ja Rosemary saapuivat juhlallisina hänen luokseen ja asettivat hopeamaljakon hänen eteensä. - Me... me olemme päättäneet antaa tämän teille pienenä kiitoksena kaikesta mitä olette tehnyt hyväksemme ja samalla myös pienenä muistona meistä. -Hopeamaljakko! Paula huohotti. -Ei, luulen että te olette... Minun on mahdotonta ottaa sitä vastaan! Paula ei tiennyt mitä sanoa, mutta sisarukset pysyivät lujina. - Jos jatkat tällä tavoin, sinulla on pian hieno kokoelma, isä hymyili. Mutta kyllä sen olet ansainnutkin. Olen oikein ylpeä sinusta, pikku Neiti Etsivä!"
(Carolyn Keene: Neiti Etsivä kummitustalossa, 117)

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Emmy von Rhoden: Neiti Uhkamieli


Vanha saksalainen tyttöromaani Neiti Uhkamieli odotti minua eräänä marraskuisena päivänä yllättäen postilaatikossa. Aino Sheferijm-blogista oli lähettänyt kirjan minulle. Meillä oli ollut tyttökirjasta aikaisemmin puhetta kirjamessuilla, kun olin saanut antikasta Uhkamieli-sarjan kolmannen osan, mutta kaipailin sitä ensimmäistä osaa, josta aloittaa. Sydämellinen kiitos ihanasta lahjasta Ainolle, joka kirjoittaa myös kirjasta tänään!

Emmy von Rhodenin Neiti Uhkamieli (Der Trotzkopf) ilmestyi Saksassa vuonna 1885. Kirjan suomensi Esteri Haapanen ja se ilmestyi meillä vuonna 1918. Tyttökirjana Neiti Uhkamieli noudattaa tyttökirjallisuuden perinteisiä konventioita, jo kirjan nimi viittaa päähenkilön uhmakkaaseen ja raisuun luonteeseen. 15-vuotias Ilse Macket on kapinoiva poikatyttö, joka ratsastaa hajareisin, kiipeilee puissa, rakastaa eläimiä ja nauttii vapaudestaan. Hän on yläluokkaan kuuluva rikas tyttö, jonka isä yliamtmanni Macket on hemmotellen kasvattanut. Ilse saa aina tahtonsa lävitse. Tytön äiti on kuollut kauan sitten ja isä on avioitunut uudestaan Anne-rouvan kanssa vuosi sitten. Ilse ei voi sietää uutta äitipuoltaan, jota hänen on kutsuttava äidiksi. Ilse on saanut kotiopetusta, mutta opinnoissaankin hän on ollut kovin huolimaton. Koska Ilse käyttäytyy huonosti, isä päättää pitkin hampain lähettää hänet tyttöjen sisäoppilaitokseen, vaikkakin on sitä mieltä, että Ilsestä ei tarvitse tulla oppinutta naista. Ilsen äitipuoli on taas sitä mieltä, että Ilsen on kehityttävä lapsesta neidoksi ja hillittävä rajua luonnettaan: "...voidaan lastamme joskus sanoa epänaiselliseksi - eikö se olisi hirveää?"

Ilsen mielestä isä lähettää hänet suoraan vankilaan ja vapaus on mennyttä. Ilse ottaa salaa mukaan kouluun koiransa Bobin, mutta koulun johtajatar neiti Raimar kieltää lemmikkieläimen pitämisen sisäoppilaitoksessa. Kyynelehtivällä ja koti-ikävää potevalla Ilsellä on aluksi hyvin vaikeaa sopeutua koulun ankariin sääntöihin. Aamulla pitää nousta jo kello kuudelta ylös. Päivät kuluvat oppituntien parissa ja ulkoilua tytöillä on hyvin vähän. Tytöt kävelevät tai marssivat opettajan johdolla päivittäin. Tyttöjen on osallistuttava myös koulun töihin. Ateriointi koulun tyttöjen parissa on vaativaa, koska Ilsen ruokatavat poikkeavat hyvin kasvatettujen tyttöjen tavoista. Ilse ahtaa suunsa niin täyteen ruokaa, että posket pullottavat. Hän pitää molemmin käsin kupista kiinni nojaten samalla kyynärpäillään pöytään. Kaiken lisäksi Ilse tykkää hörppiä teetä. Johtajatar huomauttaa Ilselle tämän huonoista ruokatavoista. Johtajatar huomauttaa myös Ilsen huonoista käsityötaidoista kaikkien tyttöjen kuullen ja nolaa Ilsen. Ilse raivostuu ja käsityö lentää päin seinää. Neiti Raimar ei ole koskaan kohdannut tällaista tyttöä. Myös muut opettajat pohtivat Ilsen huolimattomuutta ja huonoa käytöstä.

Ilsellä on puolellaan kuitenkin huonetoverinsa englannitar Nellie, josta tulee hänen paras ystävättärensä. Nellie tukee Ilsen sopeutumista koulumaailmaan, kuten myös ystävällinen opettajatar neiti Güssow. Neiti Güssow kertoo opettavaisen ja surullisen tarinan nuoresta ja itsepäisestä neidosta, joka ei osannut pyytää anteeksi ja menettää kihlattunsa, kenties ainiaaksi. Hemmoteltu neito menettää omaisuutensa ja joutuu ansaitsemaan elantonsa opettajana. Lukija tässä kohden jo arvaa, että neiti Güssow kertoo omaa elämäntarinaansa. Tarinan jälkeen Ilse nöyrtyy ja pyytää anteeksi neiti Raimarilta. Nellie yllyttää kuitenkin rasavillin Ilsen kiipeämään koulun omenapuuhun ja tuomaan omenoita keskellä yötä. Tytöt eivät jää kiinni, vaikka se onkin lähellä. Sen jälkeen Ilse kesyyntyy ja hänestä tulee naisellinen, hyvin käyttäytyvä nuori neito. Kasvatuskoulu on tehnyt tehtävänsä. 17-vuotias Ilse lähtee pois reilun vuoden opintojen jälkeen ja matkallaan kotiin hän kohtaa nuoren lakimiehen Leon ja romanttinen loppu häämöttää. Parasta ystävää köyhää Nellietä odottaa kuitenkin kauhea kohtalo opettajattarena, mutta onnellinen loppu on tässäkin luvassa, sillä eräs koulun opettajista kosii häntä.

Neiti Uhkamieli on aikansa kuva ja kertomukseltaan hyvin opettavainen. Avioliitto on nuorten naisten ainoa oikea ja onnellinen päämäärä. Kirjassa tytöt pohtivat, miten on sopivaa käyttäytyä nuorten miesten seurassa. Vaarana on, ettei vain anna liian kevytmielistä kuvaa itsestään. Kirjassa esiintyy myös hyvin voimakkaita negatiivisia asenteita englantilaisia kohtaan. Heistä tehdään pilkkaa, kuten Nellien kielitaidosta. Asenteellisuutta esiintyy myös opettajan työtä kohtaan, mikä oli minusta ristiriitaista. Kirjan didaktisuus muistuttaa tyyliltään hyvin paljon 1800-luvulla ilmestyneitä Susan Coolidgen Katy-kirjoja. Veikkaanpa, että Katy koulussa (1873) on ollut Emmy von Rhodenin esikuvana tässä sisäoppilaitoskertomuksessa. Toisaalta voidaan kysyä, onko kirjailijan tarkoitus juuri osoittaa, että vapaus ei ole tytöille sallittua ja heidän kaikki vapaudenhalunsa tulee tukahduttaa?

Neiti Uhkamieli kesyyntyy siis tottelevaiseksi ja hyvin käyttäytyväksi nuoreksi naiseksi, kuten kunnon tyttösankaritar Katy Carrkin. Kiinnostavaa on, että Emmy von Rhodenin tytär Else Wildhagen jatkoi äitinsä kuoleman (1885) jälkeen Uhkamielestä kertovia kirjoja. Seuraavaksi ilmestyi tyttären kirjoittamat Neiti Uhkamieli morsiamena (1892) ja Uhkamieli rouvana (1894). Lisäksi muut kirjoittajat ovat kirjoittaneet sarjaan jatkoa. Minulla on nyt hankittuna Uhkamieli rouvana, mutta aion ensin varmaan lukea toisen osan, kunhan löydän sen jostakin. Ehkäpä nämä jatkokirjat suunnattiin enemmänkin nuorille rouville sen sijaan kuin nuorille tytöille? Minua kiinnostaa jatkossa, kesyyntyykö Ilse täysin vai nostaako vanha kapinointihenki päätään...

p.s. Miten suomentaisitte sanan Trotzkopf?