Terttu Pajunen-Kivikäs: Jylläävästä taiteilijaperheestä mielevään missiin ja tarmokkaseen Tellervoon

Terttu Pajunen-Kivikäs on kirjoittanut joukon tyttöromaaneja 1940-1950-luvuilla, mutta kirjat eivät nousseet suuren yleisön tietoisuuteen ja ovat nykyään jo unohdettuina kirjavarastoissa, jos sieltäkään niitä enää löytää. Tartuin Kontion taiteilijaperheestä kertovaan nelisosaiseen kirjasarjaan, jonka aloittaa Meidän perhe jyllää (1944). Alex Kontio on leskeksi jäänyt taidemaalari, jonka vastuulla on helsinkiläisperheen kuusipäisestä lapsikatraasta huolehtinen. Vanhimmat sisarukset Mieli(kki) ja Kylli(kki) ovat aikuistumisen kynnyksellä ja rakastumiset sekä seurusteleminen pohdituttavat nuoria naisia. Isä Kontiolla on rahasta tiukkaa, mutta kun taulut myyvät, niin silloin ateljeessa juhlitaan. Kontion välit ovat katkenneet appiukkoon kauppaneuvos Lurreen, joka ei koskaan hyväksynyt tyttärensä avioitumista taiteilijan kanssa.

Ensimmäisessä osassa Lurre haluaa tavata lapsenlapsiaan, mutta lasten kylävierailut epäonnistuvat isoisänsä luona, kunnes Kontion perheen nuorin siskoksista tarmokas Tellervo saa välit kuntoon. Tellervo on kirjojen kantava voima. Hän on poikatyttö, joka käyttää nyrkkejään tarvittaessa, reipas partiolainen ja vartionjohtaja sekä musikaalisesti lahjakas. Tellervo soittaa pianoa, hanuria ja lopulta selloa. Sarjan kolmannessa osassa kirjan nimikossa Tellervo tarmokas (1951) tyttö leikkauttaa poikatukan, saahan hän lahjaksi housut. Tellervo haluaisi olla oikea poika, koska silloin hänen ei aina tarvitsi kuunnella miten on oltava ja käyttäydyttävä, jotta olisi kuin lady. Ulrika-täti yrittää kasvattaa Tellestä hienoa ladya, mutta Tellervo huokaisee helpotuksesta, kun hyväsydäminen täti lähtee ulkomaille hoitamaan sairasta sukulaistyttöään.

Kontion taloudenhoitajana on toiminut Kylli-sisko ja kun hän sarjan toisessa osassa Mielistä tuli missi (1948) lähtee opiskelemaan Milanoon maalausta isänsä tukemana, niin taloudenhoidosta vastaa perheeseen palkattu Hulda. Tellervo kuitenkin veljiensä kanssa juonittelee Huldalle aviomiehen ja niin Kontion perheen taloudenhoitajaksi tulee myöhemmin ankara Viivi, joka on aikoinaan ollut  mestariuimari. Vanhin sisar ja perheen kaunotar Mieli valitaan kauneuskuningattareksi ja sekös kauhistuttaa koko perhettä, paitsi Tellervoa, joka pitää perhettään vanhanaikaisena. Isä Kontion suusta kuultuna: "En ole koskaan hyväksynyt tuollaisia kilpailuja. Kauneus on Jumalan antama lahja, mutta ulkonainen puoli on vain kuorta, sisäinen todellista." Mieli salaa perheeltään saamansa elokuvaroolin ja sotkee samalla suhteensa kihlattuunsa. Mieli kuitenkin toteaa, että elokuva-ala ei sovi hänelle loistavista arvosteluista huolimatta ja jatkaa sisustusarkkitehti-opintojaan. Avioliiton satamaan Mieli pääsee sydänsuruista huolimatta.

Sarjan neljännessä osassa Omenapuiden kukkiessa (1956), jonka kansikuva on hyvin harhaanjohtava, Kontion perhettä kohahduttaa sisarusparven nuorin vesa Ahti, joka liittyy lättähattuihin. Ahdin uusi pukeutumistyyli ei miellytä kaikkia ja urheasti hän kestää pilkan ja naurun. Tellervokin päättää veljensä kiusaksi pukeutua meikatuksi villamyssymissiksi. Romaanissa tuodaan esille ennakkoluuloja  työväenluokan ja keskiluokan välillä ja nuorisokulttuurin kuvaus on oikein osuvaa slangisanoja myöten. Suvaitsevainen isä Kontio avaa ateljeensa ovet nuorisolle ja ennakkoluulot karisevat puolin ja toisin. Voi Santta! Liekö kustantamosta johtunut, että kansikuvaksi ei uskallettu laittaa radikaalia lättähattua tai villamyssymissiä vaan idyllinen (aika vanhakin) pariskunta kukkien ympäröimänä?

Tellervo perustaa orkesterin lättähattujen kanssa ja ammatilliset haaveet muuttuvat musiikkiopistossa opiskelevan tytön mielessä kunnianhimoisiksi, vaikkakin hän jää koulussa luokalle. Tellervo haluaa vakavissaan sellistiksi ja alkaa myös säveltämään. Muutenkin kiinnostavaa näissä kirjoissa on, miten kaikki tytöt tai naiset kuvataan hyvin koulutus- tai urasuuntautuneina huolimatta siitä, ovatko he naimisissa vai eivät.

Kirjailija Pajunen-Kivikäs on mainio ja humoristinen sodanjälkeisen ajan nuorison kuvaaja. Kirjat voi lukea itsenäisinä teoksina, vaikka lukuisia henkilöhahmoja kirjoissa piisaakin. Minä luin kirjoja epäjärjestyksessä ja sarjan jonkinlainen yhtenäinen kansikuvitus olisi ollut mielekkäämpää. Aion lukea vielä lisää kirjailijan vallattomia nuorisoromaaneja! Seuraavassa sitaatteja kirjoista, joita voi pitää ajasta toiseen nasevina...

"Aina meitä nykyajan nuoria haukutaan. Vanhemmat ihmiset unohtavat aina oman nuoruutensa. Päättäkäämme me, viidesluokkalaiset, että emme koskaan, missään, milloinkaan hauku meitä seuraavaa sukupolvea, kun tulemme suuriksi." (Tellervo Tarmokas, 27)

"Meille nuorille pitää antaa ihanteita, mutta vanhat eivät aina päde nykyisinä aikoina. Täytyy olla uusia ihanteita. Mitä tapahtui ja harrastettiin kaksisataa vuotta sitten, ei ehkä sovi uuden polven puitteisiin. Mutta nykyjan nuorilla on paljon suurempia vaikeuksia voitettavinaan, jopa yksin ammattia valitessaan." (Omenapuiden kukkiessa, 127-128)