Vietin viikon verran Valamon luostarin ympäristössä taiteilijoille ja tutkijoille tarkoitetussa residenssissä. Otin itselleni vapaata kirjoittaa rauhassa ja hiljaisuudessa. Olin raahannut pinon kirjoja mukaani ja asettanut tavoitteita työskentelylleni, mutta ehkäpä liian paljon...Aika on katoavaista. Päiväni alkoi aina aamupalalla luostarin ravintolassa. Sen jälkeen yritin kiirehtiä työn ääreen, mutta oli niin paljon kiinnostavaa katseltavaa ja kuunneltavaa ympärilläni. Vierailin kirkossa, kävin kirjastossa, tein ruokaostoksia kauppa-autossa, ihastelin uusia ikoneja ikonimaalauksen kurssilta Valamon opistossa, kävin Saarikosken haudalla, tein kävelyretkiä ja tutustuin uusiin ihmisiin sekä luostarikissa Niksuun. Lisäksi luin kirjoja ja kirjoitin jonkun verran. Pääsin kuitenkin eteenpäin tutkimustyössäni ja kirjoittaminen jatkuu taas kotona.
Vaikka minulla olikin omia kirjoja mukana, niin kirjastosta ei voi lähteä ilman, että joku kirja tarttuu mukaani. Oli myös hienoa saada Valamon luostarin kirjastokortti. Lainasin ja luin Aino Kallaksen päiväkirjan vuosilta 1916-1921. Päiväkirja keskittyy Kallaksen ja Eino Leinon "kiellettyyn" rakkaussuhteeseen. Aino ei halunnut kuitenkaan erota miehestään lastensa takia. Neljän lapsen äiti vietti pitkiäkin aikoja erossa perheestään työskennellessään kirjoitustöidensä äärellä. Kallas kirjoittaa: Jos kirjoitan, niin elän. En elä, ellen kirjoita.
Elin tietynlaisessa hiljaisuudessa ja nautin yksinäisyydestä, jolloin on aikaa ajatella ilman keskeytyksiä. Ei ollut televisiota, radiota, kaupungin ääniä, meteliä ja hälyä ympärillä. En elänyt kuitenkaan täysin hiljaisuudessa, vaikka näinkin sellaisia ihmisiä ympärilläni. Maailman meno ei niinkään kiinnostanut, vaikka kännykästäni en luopunut tai somestakaan. Päivän muuttuessa illaksi, pimeyteen piti totutella. Keväällä valoisaan aikaan haluan palata takaisin ja ehkäpä luostariin talkootöihin...
Ihana yllätys oli kohdata luostarissa tutun tyttökirjan kansikuva ja muistikirjaan on tullut kirjoiteltua. Tunnistatteko tyttökirjan?
p.s. Tyttökirjapaketin arvonta on nyt suoritettu lapseni avustuksella. Tyttökirjat voitti kirjastotäti Riikka!
Oih, luin Aino Kallaksen Päiväkirjat, eikö niitä ollut monta tai nimi olisi ollut Päiväkirjat. Siinä oli koko hänen elämänsä, just kun odotin esikoistani. Kirja oli vielä vähän kesken, oli kuuma toukokuun päivä ja synnytys alkoi, mutta minä sanoin, että 'en lähde mihinkään ennen kuin olen tämän lukenut...' Sitähän nyt ei esikoisen isä ikinä unohtanut:) Eikä anoppi, jonka puutarhassa luin.
VastaaPoistaMinäkin viihtyisin tuolla, vaikka meillä onkin välillä niin äärettömän hiljaista täällä saarella, mutta silti.
Sain kääntäjäystävältäni pitkän kirjeen ja siinä oli Saarikosken runo, jota en ollut ikinä lukenut: Hän se yllättää minut aina, ystäväni. Ja myös Saarikoski.
<3
Kallaksen päiväkirjoja on viisi ja minulla on niitä, mutta en ole aikaisemmin lukenut, vähän vaan selaillut. Nyt oli jotenkin otollinen aika ja luen varmaan jonkun päiväkirjan taas jossain vaiheessa.
VastaaPoistaNiin Leena, teillä on varmasti hiljaista siellä ja ajattelinkin sitä, minkälaista olisi elää jatkuvasti niin...nyt totuttelen taas arkeen ja hälyyn täällä kaupungissa. :)
Oi, miten ihanalta kuulostaa. Olisin niin kanssa kirjoitusloman tarpeessa ja kun sen saisi vielä viettää noin inspiroivassa ympäristössä.Saanko kysyä minkä kautta päädyit juuri Valamoon?
VastaaPoistaAino Kallaksen päiväkirjat olivat joskus kestolukemistoani, joihin palasin uudelleen ja uudelleen. Haalin ne kaikki myös omaan hyllyyn antikvariaateista ja siellä ne edelleen ovat, en ole raaskinut luopua.
Jaana komppaaan, että sinun ehdottomasti pitäisi päästä residenssiin kirjoittamaan tietokirjaasi! :) Niitäkin voisi googletella, mitä on tarjolla Suomessa. Turun yliopiston kautta voi esimerkiksi hakea Tarttoon. Jutellaan lisää kun nähdään messuilla!
VastaaPoistaKiehtovan oloinen viikko. Valamo on ihana paikka. Olen käynyt siellä muutaman kerran, aina harmillisen pikaisesti. Tuollainen kirjoittajaretriitti kannattelee varmasti pitkälle: pääsit työssäsi eteenpäin ja Valamossa miettimäsi on varmasti prosessoitunut aika lailla. Ja tuollainen yksinäisyys, mutta silti muiden kanssa, tekee varmasti hyvää joskus. :)
VastaaPoistaKatja, juuri niin kuten hyvin sanoit! Ajatukseni palaavat nyt täällä takaisin sinne ja mietin kokemaani...
PoistaKuulostaa ihanalta! Tuttu kansikuva... Hyvästi Eeva?
VastaaPoistaAmma aivan oikein! :) Mary Marckin (oik. Kersti Bergroth) Eeva-sarjan viimeisin osa Hyvästi Eeva!
PoistaMahtava kokemus. Haluaisin kokea tuollaisen yksinolon ja keskittymisen kirjoittamiseen.
VastaaPoistaUlla, suosittelen lämpimästi ja aion mennä takaisin vielä! :)
PoistaOnpa ihanan ja inspiroivan oloinen viikko! Onko kirja Sara ja Sarri matkustavat? Olen tosin lukenut sen vain kerran kauan sitten, mutta se tuli ensiksi mieleen.
VastaaPoistaKia, minäkin muistin heti kun sanoit kirjan Sara ja Sarri matkustavat:) Sehän oli siihen aikaan aika tavatontakin, että pääsi kunnon matkoille.
PoistaKia ja Leena, Amma veikkasi oikein! Katsokaa yllä! Sara ja Sarri matkustavat liippasi kyllä läheltä. Anni Swan ja Kersti Bergroth kirjoittivat samoihin aikoihin tyttökirjoja. :)
PoistaNo hitsi! :) noh, olimme Leenan kanssa lähes oikeassa. :D
PoistaJotenkin olin ajatellut, että Anni Swanin kirjat olivat vanhempia, mutta hänhän tosiaankin kirjoitti samaan aikaan kuin Mary Marck. Iris rukkakin ilmestyi "vasta" 1916. Ja Sara ja Sarri matkustavat 1930.
PoistaAivan Leena (Lehto)ja Hyvästi Eeva ilmestyi 1923. Ensimmäinen osa taas Eeva-sarjasta Eevan luokka 1917. :)
VastaaPoistaTän postauksen kävin lukemassa jo aikoja sitten, mutta jätetäänpä vielä kommenttikin. Muutama muukin tuttu on käynyt Valamon luostarissa ja se on kyllä sellainen paikka, jonne itsekin olen usein haaveillut pääseväni. Jotenkin valtavan kauniita ja pysähtyneitä nämä syksyiset kuvasi.<3
VastaaPoistaKiitos Reeta! <3
VastaaPoista