tiistai 1. tammikuuta 2013

Katsaus vuoteeni 2012 ja paljastus tulevasta!



Mitä tapahtuikaan vuonna 2012? Blogielämäni ja muunkin elämäni kannalta vuosi oli hyvin antoisa ja tapahtumarikas. Vuoteni alkoi jo vuodenvaihteessa, jolloin ilmestyi kirjallisuuslehti Lumooja ja haastatteluni kyseisessä lehdessä. Myöhemmin minua haastatteli myös Vantaan Lauri sekä blogikollega. Olen kertonut haastatteluissa kirjabloggaamisesta ja intohimoisesta tyttökirjaharrastuksestani, verkkokirjakaupastani ja tiestäni tyttökirjatutkijaksi väitöskirjan tekemiseen. Ja kaikki nämä polut lähtivät liikkeelle yli neljä vuotta sitten perustamastani kirjablogista!

Vuonna 2012 osallistuin maalis- ja huhtikuussa Lastenkirjainstituutin järjestämään Kirjakori 2011 seminaariin, jossa olin puhumassa tyttökirjoista sekä viime vuonna ilmestyneistä nuortenkirjoista. Marraskuussa pidin posteriesityksen Kasvatustieteen päivillä tyttökirjatutkimuksestani. Blogissani on kuluneen vuoden aikana keskusteltu runsaasti tyttökirjoista. Vuoden 2012 kohokohtia olivat kyselyni tyttökirjojen terapeuttisuudesta, ruotsalaisen tyttökirjasuosikin sekä kaikkien aikojen tyttökirjaklassikon äänestäminen. Linkitän niitä vielä myöhemmin Tyttökirjoista blogattua-välilehdelle.

Varsinaiseksi kohokohdaksi blogivuodessani 2012 nousi tietenkin ensimmäisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden Kuopus-kisan järjestäminen ja sen emännöinti. Myöhemmin pääsin haastattelemaan parhaaksi nuortenkirjaksi valitun Käärmeenlumoojan kirjoittajaa Annukka Salamaa.

Lukemiseni kannalta vuotta 2012 voisi kutsua oikeaksi nuortenkirjavuodeksi! Kokosin lukemiani kirjoja yhteen ja erotin klassiset tyttökirjat sekä nuortenkirjat toisistaan. Kaikki lukemani tyttökirjat eivät ole tässä listattuna vaan siihen voi lisätä ainakin puolet lisää. Kaikesta en ehdi kirjoittamaan ja kirjoitan niistä toisaalla, tutkimustyössäni. Yksi kohokohdistani kesällä oli 24h:n tyttökirjojen lukumaraton!

Lukemani ja blogatut klassiset tyttökirjat

1. Lucy Maud Montgomery: Vanhan kartanon Pat (2009)
2. Maja Jäderin-Hagfors: Anneli yllättää (1947)
3. Raili Autiala: Viimeinen lukukausi (1938)
4-5. Lucy Maud Montgomery: Jane Victoria ja Jane Victoria tulee kotiin (1993)
6. Helvi Karahka: Tiina ja hänen toverinsa (1953)
7. Salme Sadeniemi: Pension Grunérin tytöt (1950)
8. Mary Marck: Luokan merkkihenkilöitä (1930)
9. Soile Kaukovalta: Teinitytön ikkuna (1953)
10. Aili Konttinen: Koulun reiluin luokka (1940)
11. Carolyn Keene: Neiti Etsivä kummitustalossa (1955)
12. Tuomi Elmgren-Heinonen: Lottatyttö komennuksella (1940)
13. Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja (Rauniolinna) (2002/1949)
14. Kerttu Vuorinen: Pitsitaivas (1952)
15. Kristiina Konno: Kaisa harjoittelee (1952)

Lukemani ja blogatut nuortenkirjat

1. Terhi Rannela: Scarlettin puvussa (2011)
2. Katariina Leino: Sirkusprinsessa (2011)
3. Jacqueline Kelly: Luonnonlapsi Calpurnia Tate (2011)
4. Maria Autio: Ajatustenlukija (2011)
5-6. Salla Simukka: Jäljellä ja Toisaalla (2012)
7-9. Maria Gripe: Salaisuus varjossa (1985), ...ja metsän valkeat varjot (1987) sekä Varjojen lapset (1990)
10. Kate Thompson: Yön eläjä (2010)
11. Delphin de Vigan: No ja minä (2012)
12. Kirsti Kuronen: Omenapuu laulaa (2012)
13. Annukka Salama: Käärmeenlumooja (2012)
14. Elina Rouhiainen: Kesytön (2012)
15. Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto (2012)
16. Terhi Rannela: Taivaan tuuliin (2012)
17. Anneli Kanto & Terhi Rannela: Korkea puoliso (2012)
18. Anni Swan: Ollin oppivuodet (1919)
19. Nina Petander: Pläts! (2009)
20. Seita Vuorela: Karikko (2012)
21. Venla Saalo: Kirkkaalla liekillä (2012)
22. Jay Asher & Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus (2012)
23. Mila Teräs: Perhosen varjo (2012)
24. Nemo Rossi: Rooman sudet (2012)
25. Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa (2012)
26. Mimmu Tihinen: Sokerista, kukkasista (2006)

Tämä vuosi 2013 tulee olemaan hieman erilainen elämässäni... Olen tehnyt kustannussopimuksen tietokirjasta ja aiheena on tietenkin suomalaiset tyttökirjat. Tulen esittämään täällä blogissani pian aineistonkeruupyynnön, jonka toivon leviävän mahdollisimman kauas ja pitkälle! Siinä tarvitsen teidän apuanne rakkaat blogini lukijat ja kollegat! Toivotan teille kaikille oikein mukavaa ja kirjallista Uutta Vuotta 2013!

25 kommenttia:

  1. Ihanaa, onnea tulevalle kirjailijalle! :-)

    VastaaPoista
  2. Vau - upea vuosi ja onnea tulevasta kirjasta! Ihana aihe <3

    VastaaPoista
  3. Onnea kirjaprojektiin ja hyvää tulevaa lukuvuotta!

    VastaaPoista
  4. Oi, ihanaa! Paljon onnea kirjaprojektiin!:)

    VastaaPoista
  5. Menestystä projektiisi. Hyvää vuotta 2013!

    VastaaPoista
  6. Ihana projekti sinulla edessä!
    Tulen seuraamaan sen edistymistä mielenkiinnolla, sillä aihe on kiehtova:)

    VastaaPoista
  7. Jee, Sara! :)

    Bongasin myös monta kiinnostavaa tyttökirjaa vuonna 2012 lukemistasi.

    Onnellista alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
  8. Mahtavaa! Upeaa, että sinulta on tulossa kirja! <3

    Olen aivan toivoton tyttökirjojen kanssa, mutta aion korjata asiaa himppusen tänä vuonna. Onneksi vinkit saan tyttökirjaäänestyksestä! Kiitos siis siitä vielä kerran! :-)

    VastaaPoista
  9. Onneksi olkoon Sara!!! Sinulla on ollut monella tapaa hyvä vuosi ja olet ollut monessa mukana.

    VastaaPoista
  10. Onnea tulevan kirjan johdosta! Sitä odotellessa hyvää uutta vuotta muutenkin!

    VastaaPoista
  11. Upeaa! Se kirja täytyykin hankkia :)
    Hyvää ja antoisaa vuotta kirjarintamalla ja muutenkin. Blogiasi on aina ilo lukea!!

    VastaaPoista
  12. Onnea vielä minunkin puolestani, hienoja uutisia! Nyt ihan pisti harmittamaan, etten ole koskaan oikein kotimaista tyttökirjallisuutta lukenut.

    VastaaPoista
  13. Onnittelut kustannussopimuksesta! Ja kaikkea hyvää myös alkaneelle vuodelle :)

    VastaaPoista
  14. Hienoa, Sara! Olen lukenut tyttökirjoja aivan liian vähän, mutta tarkoitus olisi pikkuhiljaa muuttaa tilannetta.

    VastaaPoista
  15. Paljon onnea kustannussopimuksesta! :)

    Minäkin olen tänä vuonna ajatellut palata pitkästä aikaa tyttökirjojen maailmaan. Olen suunnitellut Anna -kirjojen uudelleenlukemista kesäprojektikseni. :)

    VastaaPoista
  16. Mukava uutinen, onnea ja menestystä hankkeelle.

    VastaaPoista
  17. Mukava uutinen, onnea ja menestystä hankkeelle.

    VastaaPoista
  18. Ooh, paljon onnea kustannussopimuksen ansiosta. Ja tietysti onnea myös itse kirjaprojektiin! Kiva myös nähdä haastattelu tuossa noin, oikein kuvana. Se oli oikein mielenkiintoinen tehdä ja kirjoittaa - ja taisitpa myös lykätä omaa haavettani nettikirjakaupasta hitusen pidemmälle... :)

    VastaaPoista
  19. Onnea ihanalta kuulostavaan kirjaprojektiin! :-D

    VastaaPoista
  20. Hienoa! Mielenkiintoinen projekti siis tulossa. Avustan kyllä omalta osaltani tiedon levittämisessä kun aineistopyyntö ajankohtaienn.

    VastaaPoista