Aili Konttinen: Kaksi keltanokkaa

Aili Konttisen Kaksi keltanokkaa (WSOY, 1950) on veikeä ja viihdyttävä romaani. Kertomus on suunnattu varttuneemmalle nuorisolle, ja takakannessa on ikäsuosituskin 17-20-vuotiaille. Nykyään suosittelisin tätä aikalaisromaania nuorison sijasta aikuisille naisille ja miehille. Romaani kuvaa kansakouluaikaa ja "kansankynttilöiden", kansakoulunopettajien työtä ja elämää pienessä maalaiskylässä. Kansankoulunopettajana toiminut ja monia koululaisromaaneja kirjoittanut Konttinen luo kiinnostavaa ajankuvaa kansakoululaitoksesta humoristisella ja mukaansatempaavalla tyylillään.

 

Hallanmaan koulua ja kylää ravistelee uusi määräys, joka ohittaa jopa koulun johtokunnan valtuudet. Määräyksessä nimetään koululle kaksi uutta opettajaa, jotka ovat vastavalmistuneita ylioppilaita. Maassamme on nimittäin huutava opettajapula. Vaikka pätevyydestä ja kokemuksesta ei ole tietoakaan, niin nämä ylioppilasopettajat saavat saman verran palkkaa kuin pätevät opettajatkin. Tosin palkkauksessa ei ole kehumista ja siitäkin voi tämä opettajapula johtua, kuten koulun kunnioitettu ja pelätty johtajaopettaja Elli Arola ajattelee.

 

Kaksi keltanokkaa, nuoret Vieno ja Kyösti saapuvat hieman pelokkaina ja arkoina uudelle paikkakunnalle ja tutustuvat toisiinsa maantien varrella. He asustavat yhdessä johtajaopettajan kanssa Hallanmaan koulutalossa. Vieno ja Kyösti jakavat yläkerran asunnon, niin että tytön huoneena on keittiö ja pojan huoneena kamari. Elli Arolan mukaan mies ei tarvitse hellaa. Ruokaa nuoret kuitenkin laittavat yhdessä, ja Kyöstipä osoittaakin enemmän kokkaustaitoja. Elli Arrola ei tietenkään pidä nuorista ja siitä, että he ovat vallanneet hänen koulunsa. Eläkkeelle jäänyt entinen kansakoulunopettaja Martta Sotka taas ottaa nuoret suojateikseen ja hellään hoivaansa. Hänen ohjauksessa ja opastuksessa Vieno saa opetuksensa sujumaan alakoululaisten parissa. Kyösti taas on jo pedagogi syntyjään, sillä hänen ajatuksensa ja toimintansa lasten parissa on uudistavaa ja ennen kuulumatonta. Nyrkkeilyhanskoja, leirinuotiota, satuja ja huuliharpun soittoa opettamisen lomassa.

 

Kyösti on luonteeltaan rauhallinen ja ujo äidinpoika, Vienon täysi vastakohta. Vieno on tottunut poikiin jo kotonaan, jossa mellastaa kuusi veljeä. Tyttö on kiihkeä mielipiteiltään ja kyseenalaistaa asioita. Hän uskaltaa uhmata koulun auktoriteettia Elli Arolaa. Yhdessä Vieno, Kyösti ja Martta käyvät keskusteluja lämpimässä hengessä, mutta Elli ei kuuluu joukkoon. Elli Arola edustaa vanhan ajan opettajaa, joka pitää lapset kurissa ja järjestyksessä. Hilpeyttä ja iloa ei hänen luokastaan löydy, kun taas sitäkin enemmän Kyöstin luokasta. Johtajaopettaja vakoilee salaa nuoria, mutta sydämessään hän on yksinäinen ja kateellinen. Ellillä on kuitenkin kutsumus työhönsä, nuoriin hän ei oikein usko...

 

Kansakoulun tarkastaja käy tarkastamassa uudet opettajat ja on varsin mielistynyt Kyöstin opetustapoihin. Että mennään kuin Amerikan malliin. Enemmän vapautta ja vastuuta lapsille. No, nykyäänhän sitten Amerikassa ihaillaan meidän suomalaisten koulujärjestelmää, jota tullaan paikan päällekin katsomaan. Näin ne osat kääntyy!

 

Mutta miten Vienolle, Kyöstille, Ellille ja Martalle lopulta käy? Löytyykö yhteistä säveltä? Romantiikkaa kenties? Keltanokissa kyllä selviää jo vastauksia, mutta Konttinen kirjoitti vielä jatko-osan tarinaan nimeltä Uhmamieli morsian, jonka seuraavaksi sitten luen osana Vihreän kirjaston haastettani. Onko nämä kirjat tuttuja teille?