Mimmu Tihinen: Sokerista, kukkasista

"Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, makeisista
niistä on pienet tytöt tehty"

Tämä mukaelma tunnetusta Kirsi Kunnaksen suomentamasta lastenlorusta on Mintun ja Melissan lempiruno. Minttu ja Melissa ovat 15-vuotiaat epäidenttiset kaksoset, jotka ovat olleet yhdessä kohdusta saakka. Minttu on kahdeksan senttiä lyhyempi, mutta painaa yhtä paljon. Huoneensa tytöt ovat jakaneet kahteen osaan, ja rajana toimii näkymätön liituviiva. Eräänä toukokuun päivänä juuri ennen ylästeen päättymistä Melissa katoaa kirjastoreissulla. Sisarukset ovat riidelleet ennen Melissan lähtöä.

"Minua harmittaa, että huusin jogurtin syömisestä. Minulla on ikävää Melissaa ja tuntuu pahalta, että  leveäperseinen-sana leijuu välillämme. Hölmöä riidellä yhdestä vaivaisesta jogurtista ja kiljua niin rumia sanoja kuin leveäperseinen. Niin kauan kuin en saa sanottua kauniimpia sanoja Melissalle, takapuoleni leviää. Se on rangaistukseni."

Minttu ei koskaan voi ottaa sanojaan takaisin. Melissa ei tule enää takaisin kotiin.

Sokerista, kukkasista (Gummerus, 2006) on koskettava ja herkkä nuortenromaani. Se kertoo surusta ja menetyksestä, sisaruudesta ja syyllisyydestä, odotuksesta ja tyhjyydestä hyvin luonnollisesti ja samalla hyvin kauniisti. Tihisen tyyli on lyyristä ja tiivistä. Ohut kirja, josta tulee hyvin painava. Surullisesta aiheesta huolimatta, romaanissa on lämpöä ja rakkautta, valoisuutta ja toisista välittämistä. Jotakin hyvin lohdullista. 

"Melissa ja minä emme ole ystäviä, me olemme sisaruksia. Ystävän ja sisaren ero on siinä, että ystävään voi luottaa mutta sisar on luotettava. Ystävälle voi uskoutua ja toivoa hänen pitävän salaisuuden. Jos sisar kertoisi salaisuuden eteenpäin, olisi se sama kuin hän kertoisi itsestään, omat salaisuutensa. Sisarukset ovat toistensa osia."

Lukijana teksti tuli liian lähelle minua, iholleni. En ole pitkään, pitkään aikaan itkenyt kirjan takia ja itken vieläkin. En suosittele kirjan lukemista julkisessa kulkuvälineessä niin kuin minä tein. Minulla ei ole koskaan ollut sisaruksia, mutta lähiympäristössäni tarkkailen aina suurella kiinnostuksella sisarusten välisiä suhteita. Läheisimpiä ovat kaksospoikani. Kaksosuus on vähän sellaista mystistä, jota yritän vain ymmärtää. Heille en kerro tästä kirjasta, ainakaan vielä.

"On vain puolet jäljellä.´
On vain ontuva puolet jäljellä, vain yksi.
Vain yksi jalka, ei voi kävellä. Vain yksi kaksonen, ei voi mennä minnekään.
Äiti tulee ja kietoo kätensä ympärilleni.
Äiti sanoo, että hän rakastaa tätä yhtä, joka on jäljellä.