Mila Teräs: Perhosen varjo

Mila Teräksen Perhosen varjo (Otava, 2012) on yhtä aikaa kaunis ja herkkä kuin rankka ja raaka kirja. Se kuvaa nuoren tytön sairastumista syömishäiriöön, kaloreiden ja suupalojen pakonomaista laskemista, itsensä piinaamista loputtomilla juoksulenkeillä, tunne-elämän ahdistuneisuutta ja minäkuvan vääristymistä. Samalla kirja kuitenkin lumoaa lukijan pehmeällä ja sadunomaisemalla tunnelmallaan ja johdattaa taianomaiseen maailmaan.

"Peili on viileä ja vaiti. Kuvani katsominen sen sameasta ja läikikkäästä pinnasta kauhistuttaa minua. Silti minun on katsottava." (68)

Linnea on melkein 14-vuotias ja avioerolapsi. Hänestä tuntuu, että omat vanhemmat eivät enää näe häntä eivätkä ole kiinnostuneita tyttärensä asioista. Linnea kokee äitinsä uuden kumppanin kodin ahdistavana ja matkustaa kesälomallaan isoäitinsä luo, Usvalan kartanoon. Puutarhojen ja perhosten ympäröimä Usvala on tytölle rakas paikka lapsuudesta. Isoäiti, Maria Florensia ja hänen taloudenhoitajansa Hedvig valmistavat hajuvesiä ja kukkavoiteita myyntiin puutarhan kukista. Salaperäisen ja kauniin isoäidin huhutaan kylällä olevan jo yli satavuotias. Suvun salaisuudet, oudot katoamistapaukset ja kylän tarinat metsästä ja sen vanhasta väestä sekä keijuista herättävät tytön kiinnostuksen.

"Öisen puutarhan tuoksu ei katoa aamullakaan. Kaikki Usvalan huoneet ovat täyttyneet makeista, raskaista aromeista. Kannan niitä koko ajan hiuksillani, ihollani ja syvällä keuhkoissani." (148)

Linnea ystävystyy elämäniloisen Valerian kanssa ja yhdessä he yrittävät saada valokuvaa valkosiipisestä perhosesta, joka tulee Linnean uniin. Tyttö rakastuu myös kylässa saksofonia soittavaan söpöön Mikaeliin, jonka soittamassa unenomaisessa sävelmässä on jotain tuttua. Linnea on aina tuntenut olevansa erilainen kuin muut, ja isoäiti sanoo tytön olevan kohtalon ratkaisija. Salaisuudet paljastuvat lopulta, ja Linnean on tehtävä valinta omasta tulevaisuudestaan.

"Metsä kutsuu minua luokseen.
Joskus pienenä minusta tuntui samalta kuin nyt - siltä, etten aivan kokonaan kuulu tähän todellisuuteen. Että jossakin on paljon todempi ja kauniimpi maailma, josta olen oikeasti kotoisin." (185)

Perhosen varjo yhdistää kiehtovasti fantasian elementtejä Linnean koskettavaan kasvutarinaan. Teräksen kauniista kielestä minulle tuli voimakkaasti mieleen L. M. Montgomeryn vaikuttavat luontokuvaukset. Salaisen puutarhan ystäviä kirja voi myös viehättää!

Hennan blogista kuulin syksyllä kirjasta ensimmäisen kerran, ja Kirsi on lukenut hiljattain Teräksen Tyttö tulevaisuudesta. Minä toivoisin kirjailijalta vielä jatkoa Linnean tarinaan ja sadunhohtoiseen maailmaan!