Karikko (WSOY, 2012) on vahva ja tummanpuhuva kirja, joka jäi mieleeni pitkäksi aikaa viipyilemään, luettuani sen eilen illalla loppuun. Kirjassa sekoitetaan todellista maailmaa, yliluonnollisia aineksia ja symboliikkaa yhteen ja tyylilajina maaginen realismi kuvaa sitä varsin hyvin.
Veljekset Mitja ja Vladimir lähtevät kesälomalla äitinsä kanssa asuntovaunulla tien päälle. He päätyvät leirintäalueelle Land´s End Campingiin, jota sanotaan viimeiseksi rannaksi, koska se on viimeinen leirintäalue ennen merta. Meren rannalla Mitja tutustuu villien rantapoikien yhteisöön, jolla on omat sääntönsä ja lakinsa. Mitjasta tulee poikaryhmän jäsen, hylky. Leirintäalueella Mitja kohtaa myös salaperäisen valkopukuisen tytön, joka kertoo tietävänsä, kuka Mitja todella on. Tyttö pelottaa muita hylkyjä, mutta Mitja taas ihastuu tyttöön.
Menetyksen ja kuoleman tragedia on keväästä asti varjostanut koko Mitjan perhettä. Perheen jumiutuessa leirintäalueelle aikakin tuntuu pysähtyvän. Surun ja syyllisyyden tunteet tulevat voimakkaina esiin juuri isoveljen Vladimirin hahmossa. Arvoituksellinen ja kiehtova tarina on monikerroksinen ja sen näkökulmat vaihtelevat Mitjasta Vladimiriin aina tyttöön saakka. Lukijana aavistin jo alkuvaiheessa osan mysteeristä.
Vuorela kuvaa taitavasti poikien vapaata seikkailunhaluista maailmaa, poikien lujaa ystävyyttä sekä veljesten välistä kipeää suhdetta. Oman tunnelmansa tekstiin luo Jani Ikosen mustavalkoinen kuvitus. Karikosta tulee mieleeni William Goldingin Kärpästen herra (1954), sillä kirjoista löytyy samanlaisia yhtäläisyyksiä, kuten villien poikien yhteisössä vallitsevat julmuuden ja väkivallan elementit sekä painostavan ryhmähengen kuvaaminen. Karikossa on sekä aikuisten kirjojen että nuortenkirjojen luokitus, mikä näyttää olevan nykyisin trendinä nuortenkirjallisuudessa. Mutta sijoitetaanhan edellä mainittu klassikkokin kirjastossa kumpaankin luokkaan. Suosittelen Karikkoa myös niille, jotka pitävät Astrid Lindgrenin Veljeni, Leijonamielestä!
Karikko tuntuu niin teemojensa kuin selvästi vahvan kerrontansakin osalta hienolta kirjalta.
VastaaPoistaKatja, aiheet, kuten kuolema ja suru ovat sinänsä synkkiä, mutta silti kirjassa on sellaista positiivista sanomaa. Karikossa on samantyyppistä teemaa kuin Lindgrenin Veljeni, Leijonamielessä ja tämä oli pakko vielä sanoa!
PoistaVaikuttaa kiintoisalta kirjalta teemoiltaan.
VastaaPoistaJokke, toivottavasti ehdit lukemaan jossain vaiheessa tämän kirjan! Olisi todella kiinnostavaa kuulla pohdintaasi tästä. :)
PoistaPistetään kirja ja aika lukemiseen hakuseen :)
PoistaLainasin Karikon juuri ja ajattelin katsoa löytyisikö netistä muiden mielipiteitä siitä. Kuvauksesi vahvisti sen, että todellakin tahdon lukea sen.:) Luen muutenkin paljon, mutta tämä on jopa minulle jotain aivan uutta. Täytyy varmaankn lukea myös Usva ja Viima.
VastaaPoistaKiva, kun tulit kommentoimaan! Tämä oli minun ensimmäinen lukemani Seita Vuorelan kirja ja haluan tutustua lisää kirjailijan muuhun tuotantoon, kuten juuri noihin mainitsemiisi. :)
Poista