lauantai 17. marraskuuta 2012

Aikamatkailua Facebookilla - Jay Asher & Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus


Mitäpä jos näkisi omaan tulevaisuuteen Facebookin kautta? Katsoisi omia tilapäivityksiään viiden, kymmenen, viidentoista vuoden päähän. No, ehkäpä naamakirja onkin lakannut olemasta tai muuttunut kokonaan maksulliseksi ja olemme jossain toisessa sosiaalisessa yhteisössä, jota emme voi edes kuvitella. Vaikka tykkäänkin aikamatkailla kirjoissa, niin oikeasti en halua nähdä tulevaisuuteeni.

Lukiolaisnuoret Emma ja Josh taas pääsevät kurkistamaan omaan tulevaisuuteensa. On vuosi 1996, jolloin vasta alle puolet amerikkalaisista nuorista on käyttänyt internetiä. Emma saa uuden tietokoneen ja netti toimii vielä puhelinlankoja pitkin. Oi niitä aikoja! Kirjautuessaan sisään tytölle avautuu Facebookin ihmeellinen maailma vuonna 2011. Lapsuudesta asti Joshin kanssa kaveerannut Emma jakaa salaisuuden pojalle. Nuoret pääsevät näkemään omaan ja ystäviensä tulevaisuuteen, tulevan puolisonsa, lapsensa ja uransa.

Emma ei pidä tulevasta minästään ja elämästään viisitoista vuotta myöhemmin. Ajatuksillaan ja tekemillään valinnoilla nykyhetkessä, tilapäivitys muuttuu sitä mukaa, ja Emma vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.  Emma ja Josh ovat hyvin varovaisia ja kurkistavat lähinnä omaan elämäänsä. Maailman tapahtumista ja uutisista ei puhuta mitään, mikä tavallaan on epäuskottavaa, koska uutisvirtahan ensimmäiseksi pomppaa eteen, kun Facebookin avaa.

Sinä ja minä sitten joskus (Otava, 2012, suom. Laura Honkasalo) on kevyesti ja vetävästi kirjoitettu. Se keskittyy pitkälti ihmissuhdekuvioihin, amerikkalaisen keskiluokan teinimenoon ja ennalta arvattavaan romanssiin. Silti pidin kirjasta. Idea on kutkuttava! Tässäkin on sekä nuorten- että aikuisten kirjallisuuden luokitus. Teoksen (The Future of Us) ovat yhdessä kirjoittaneet kirjailijat Jay Asher ja Carolyn Mackler, joiden haastattelun voi kuunnella täältä. Elokuvakin on tekeillä. Lastenkirjahyllyssä on myös tykätty kirjasta.

5 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän juuri ja kirjoitin tänään postauksen.

    Mä en muuten pitänyt ollenkaan epäuskottavana sitä, ettei tulevaisuuden maailman tapahtumiin kiinnitetty huomiota. Itseenhän sitä varmaankin keskittyisi, jos olisi mahdollisuus nähdä tulevaan. :)

    VastaaPoista
  2. Tintti, hauskaa kun näin samaan aikaan luettiin tämä kirja! Tulen lukemaan postauksesi.

    Joo, totta kai sitä katsoisi omia juttujaan, mutta silti voisi maailmanmeno siinä samalla ihmetyttää ysäriluvun näkökulmasta. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjan idea kuulostaa jännältä! Pitää harkita, josko ihan lukisi :)

    VastaaPoista
  4. Aika mielenkiintoinen idea kirjassa, ikään kuin aikamatkailua facebookin avulla :)

    VastaaPoista
  5. Katri ja Villasukka kirjahyllyssä, idea on raikas ja kirjan lukee nopeasti. Suosittelen! :)

    VastaaPoista