perjantai 23. joulukuuta 2011

Joulun kirja - Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha

Synttäritoiveeni toteutui ja aamuni alkoi tällä ihanalla kirjalahjalla! Tutusta klassikosta Salainen puutarha (2011, Egmont/Kirjalito) on ilmestynyt uusi suomennos ja kuvitettu painos. Aikaisempi suomennos oli Toini Swanin käsialaa ja uuden painoksen on suomentanut Emilia Numminen. Kirjassa on todella upea kuvitus, josta vastaa Inga Moore. Vaikka Salainen puutarha (The Secret Garden, 1911) on enemmän kevään kirja, niin kyllä tämäkin sopii Jouluun. Aion lukea kirjaa yhdessä perheeni kanssa joulun pyhät, ja ensimmäinen luku on jo luettu. Paksuutta kirjalla toki on, mutta kauniit piirroskuvat keventävät lukemista.


Salaisen puutarhan tarina on usealle tuttu. Se kertoo orvosta Marysta, joka muuttaa Intiasta Englantiin setänsä luokse. Kartanossa nummien keskellä yksinäinen Mary löytää sedän lukitseman salaisen puutarhan. Mary ystävystyy eläinrakkaan Dickonin ja terveydeltään heikon Colinin kanssa. Ihmeellinen puutarha, eläin- ja luontokuvaukset, salaisuuksien ilmapiiri, vanhan ajan tunnelma sekä kasvukertomus ystävyydestä tekee kirjasta ajattoman klassikon. Vaikka Salaista puutarhaa pidetään tyttökirjana, niin ilman muuta se on lastenkirjaklassikko, joka sopii kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Lopuksi toivotan teille kaikille lukijoilleni hyvää ja kirjaisaa joulua!

11 kommenttia:

  1. juuri tuo ihana topiary-kuvilla, näin Englannissa, ostin, ihanaa joulua!

    VastaaPoista
  2. Kuvitus näyttää kyllä aivan lumoavalta.

    Ihanaa joulua, Sara!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa synttäri-iltaa ja oikein hyvää joulua. Voi, miksei kukaan lue minulle Salaista puutarhaa joululukemisiksi? Kuulostaa viehättävältä joulunvietolta, ja nuo kirjan kuvat ovat tosiaan lumoavat.

    VastaaPoista
  4. Kauniit on kuvat ja olisi varmaan mielenkiintoista lukea uutena suomennoksenakin, olen kyllä lukenut aiemman suomennoksen niin monta kertaa, että sen on jo ikään kuin sisäistänyt itseensä.
    Olen kirjoittanut Salainen puutarha -kirjasta itsekin arvion toisessa blogissani, tässä linkki:

    http://einontytar.vuodatus.net/blog/1442758/kymmenen-kirjaa-lapsuudesta-f-h-burnetin-salainen-puutarha/.

    Oikein hyvää Joulua sinulle ja ihania lukuhetkiä upean kirjan parissa.

    VastaaPoista
  5. P.S.
    oletko nähnyt topiary-blogini:

    http://formklippningtopiary.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Näyttää ihanalta! Minulla on tavoitteena lukea Salainen puutarha pian. Luulen, etten ole sitä koskaan ainakaan kokonaan lukenut, vaikka minulla siitä vahva mielikuva onkin. Klassikoiden kanssa voi joskus käydä niin.

    Toivottavasti joulusi oli ihana.

    VastaaPoista
  7. Saara, niin, ruattiks ei vielä tätä kaunista kirjaa saa, enkä usko et käännetäänkään.

    VastaaPoista
  8. Kiitos kaikille jouluntoivotuksista!

    Salaista puutarhaa on nyt luettu ääneen joka päivä ja sivuja on vielä jäljellä reippaasti, mutta aivan ihanahan se on. Ääneenluennassa on hyvä vuorotella. Jos vain yksi lukee, niin ääni väsyy. Vinkiksi Jenni, jos saisit jonkun lukemaan kimpassa ääneen!

    Aino ja Hannele kävin lukaisemassa teidän toisia blogejanne!

    Karoliina, suosittelen!

    VastaaPoista
  9. Jouluisista tarinoista puheenollen, täällä on postaus Louisa May Alcotin jouluisesta novellista, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus.

    VastaaPoista