L.M. Montgomery: Pat - Vanhan kartanon valtiatar

Pari vuotta on jo vierähtänyt siitä, kun luin Pat-kirjoista ensimmäisen osan Vanhan kartanon Pat. Jatko-osa Pat - Vanhan kartanon valtiatar (Minerva, 2010) jatkaa siitä, mihin jäätiin. Nuoreksi naiseksi varttunut Patricia Gardiner emännöi rakasta kotikartanoaan Silver Bushia äidin sairastellessa. Tuttuun henkilökavalkadiin ilmestyy hupaisa renki Tillytuck, joka kilpailee taloudenhoitaja Judyn kanssa tarinankerronnassa. Kodikaassa keittiössä, joka on Silver Bushin sydän he turinoivat yhdessä valkean äärellä kissojen ympäröimänä Pat ja Patin pikkusisko Rae seuranaan.

Kirjan rakenne on jaettu yhteentoista lukuun, jotka vastaavat vuosia. Tapahtumat painottuvat enemmän kolmeen ensimmäiseen vuoteen, jolloin Pat tutustuu uusiin ihmisiin. Rakkaan lapsuuden ystävänsä Hilaryn kanssa hän on kirjeenvaihdossa vuosikaudet. Patilla riittää kosijoita, mutta kukaan heistä ei pysty kilpailemaan Silver Bushin kanssa, ei edes leskimies David, jonka kanssa hän on kihloissa. Pat, jolle kaikki muutokset ovat vaikeita, kuten Raen avioituminen ja poislähtö, veljen epämiellyttävän vaimon Mayn muuttaminen Silver Bushiin, sopeutuu pikkuhiljaa vanhenemiseensa ja ikäneidon rooliinsa. Silver Bush on ainoa, jolla on merkitystä. "Hän  oli jättänyt taaksensa rakkauden ja sen harhakuvat. Tästä lähtien Silver Bushilla ei olisi kilpailijoita hänen sydämessään. Hän voisi omistautua yksin sille. Saattaisi tulla yksinäisiäkin hetkiä. Mutta myös yksinäisyydessä olisi jotakin ihmeellistä. Silloin kuin oli yksin, kuului vain itselleen." (PVKV, 321) Mutta sitten tapahtuu jotain ja Patin elämä muuttuu kokonaan...

Kirjassa kuvataan koskettavasti surua ja menetystä, luopumista, jota Pat joutuu elämässään kokemaan. Pat - Vanhan kartanon valtiatar ilmestyi nimellä Mistress Pat vuonna 1935. Montgomeryn omassa elämässä oli kärsimystä tuohon aikaan, kun hän kirjoitti Patin jatko-osaa. Pat-hahmon on sanottu muistuttavan kirjailijaa itseään eniten. Myös fiktiivisellä Silver Bushilla on todellinen esikuvansa, kirjailijan tädin koti, joka toimii nykyään Montgomery-museona Prinssi Edwardin saarella. Suosittelen Sisko Ylimartimon suomentamaa Pat -Vanhan kartanon valtiatarta, jos haluaa päästä lukemalla likemmäksi Maudia. Ainoa asia, mikä minua alussa tökki on Judyn käyttämä murre, mutta sen suomentaminen on varmasti ollut vaikeaa.

Minä en pääse käymään konkreettisesti kirjailijan rakkaassa kotisaaressa, kuten tarkoitus oli tänä kesänä, mutta menenkin Prinssi Edwardin saarelle  virtuaalisesti. Jännittävä saari-päivä on edessä ensi viikolla, kun pidän oman esitykseni verkon kautta Montomery- konferenssissa, jonka aiheena on L. M. Montgomery and War. Peukkujen pitäminen on toivottavaa!

Maria Autio: Varjopuutarha

Maria Aution nuortenkirjat ovat poikkeuksellisia aiheiltaan ja kertovat koskettavasti erilaisista nuorista, tytöistä, jotka kokevat kiusaamista, syrjintää tai suvaitsemattomuutta. Aution esikoiskirja Paperisudet (Karisto, 2005) kertoo rankasta koulukiusaamisesta, jonka kohteeksi joutuu yläkoulua käyvä Salla. Topelius-palkintoehdokkaanakin ollut Ajatustenlukija (Karisto, 2011) kertoo alkoholistiperheen hylkimästä lukiolaistytöstä, joka joutuu selviytymään omillaan. Hänen luokallaan on saman kohtalon jakava tyttö, joka on sairastunut mieleltään. Aution uusin nuortenkirja Varjopuutarha (Karisto, 2014) jatkaa rankkojen aiheiden parissa. Kirjan päähenkilö on 17-vuotias lievästi autistinen Pihla, joka käy lukiota tavallisten "normi-ihmisten" kanssa. Pihla on kärsinyt kiusaamisesta erityisluokalla ollessaan. Hän erottautuu joukosta. Tytön kädet räpistelevät, hän on aistiyliherkkä, hänellä ei ole ilmeitä, hän on kömpelö, hän ei ole sosiaalisesti taitava, hän ei pidä koskettamisesta, mutta tyhmä Pihla ei ole, vaikka sellaisenakin häntä pidetään aikuisia myöten.

Pihlalla on oma salainen puutarhansa, vanha ränsistynyt barokkipuutarha, jossa hän viettää aikaansa. Siellä hän tapaa alakoulusta tutun Matjan. Tytön, jonka ystävyys oli petollista. Matjan elämä on ollut vaikeaa sijaisperheestä toiseen muuttamista. Ihana ja turvallinen puutarha muuttuu pelon ja kauhun ilmapiiriksi, kun Pihla joutuu väkivaltaisen hyökkäyksen kohteeksi. Onneksi Pihlalla on kuitenkin lämmin ja välittävä perhe, varsinkin äiti, joka on huolehtinut ja rakastanut.

Varjopuutarha on tärkeä kirja. Autio kuvaa hienosti autistisen nuoren kokemismaailmaa. Kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa ei ole juurikaan käsitelty autismia, saati sitten muuten kaunokirjallisuudessa. Lähinnä tulee mieleen Torey Haydenin kirjat ja Sabina Berminan pari vuotta sitten ilmestynyt romaani (jota en ole lukenut). Kirjassa kuvataan sattuvasti ennakkoluuloja ja suvaitsemattomuutta poikkeavuutta ja erilaisuutta kohtaan. Samalla sen sävy on kuitenkin toiveikas ja rohkaiseva. Pihla ei koskaan lakkaa yrittämästä. Varjopuutarha kertoo Pihlan kasvutarinaa, jossa hän ottaa vastuuta ja itsenäistyy. Kaunista kirjassa on myös Aution käyttämä kieli. Jään odottelemaan hänen seuraavaa nuortenkirjaansa!

Hyviä uutisia! Seljojen paluu!

Viime syksynä esitin täällä blogissani vetoomuksen Rauha S. Virtasen Selja-sarjan säilyttämisen puolesta. Kustantamo oli lähettänyt Rauhalle kirjeen, jossa ilmoitettiin, että varastossa olevat kaikki Selja-kirjat poistettaisiin ellei kirjailija itse lunastaisi niitä alennettuun hintaan. Selja-sarjan tuhoaminen herätti lukijoissa vastalauseita ja vetoomuksen, että kirjat pelastettaisiin. Vetoomuksemme ei ehtinyt ajoissa kustantamoon ja se ilmoitti makuloinneensa Virtasen 1966 teosta. Terhi Rannela ja Jani Saxell tekivät makuloinnista jutun Kirjailija-lehteen, joka ilmestyi viime vuoden joulukuussa. Rauha oli tyrmistynyt kirjojensa tuhoamisesta.

Minulla on nyt kuitenkin hyviä uutisia teille kerrottavana ja levittäkää tätä ilouutista eteenpäin, vaikkapa kirjakauppoihin ja kirjastoihin! WSOY:n lasten- ja nuortenkirjallisuuden kustantaja Lippo Luukkonen on ottanut äskettäin Rauhaan yhteyttä ja kertonut, että Selja-sarjan painatus jatkuu tarvepainatuksina. Eli, jos teille tulee tarve saada joku Selja-kirja omaksenne, niin marsikkaapa lähimpään kirjakauppaan ja tilatkaa sieltä. Kirjastot olkaa kuulolla tästä, jos Selja-kirjanne menevät huonokuntoisiksi, niin uudet painokset on mahdollista tilata! Hieno homma Lippo! Tyttökirjojen ystävä kiittää ja kumartaa. Ehdottaisinkin seuraavaksi Merja Otavan palkitun Priskan uutta painosta, vaikkapa sitten tarvepainatuksena. Kirjaa ei enää tahdo löytää kirveelläkään kirjastoista ja tällä tyttökirjaklassikolla olisi ehdottomasti annettavaa nykypäivänäkin tytöille.

Muistutan vielä lopuksi ulkomaisten tyttökirjaklassikoiden lukukokemusten kirjoituskutsustani. Muistaakaa osallistua ja kirjoittaa minulle! Kirjoituskutsu löytyy täältä.

Minna Canth ja naiskysymyksestä

Otteita Minna Canthin artikkelista Naiskysymyksestä. Artikkeli ilmestyi Valvoja-lehdessä vuonna 1884.

"Mikä on naisen kasvatus nykyaikana kodissa ja koulussa, ja mitä niillä tarkoitetaan? Eikö se, totta puhuen, ole vaan ainoa suuri kutoelma etuluuloista ja järjettömyyksistä? Sen kautta naisen henki samoin kuin ruumiskin puristetaan rautaisiin kureuumiin ja turmellaan sitten molemmilta se terveys, jolla luonto mahdollisesti ilman tuota konstikasta kasvatusta ne varustaisi. Jo pienestä lapsesta saakka koetetaan naisessa tukahduttaa kaikkea luonnollisuutta. Omiaan se kasvatus on ollut valmistamaan orjalle orjan sielua." (s. 289)

"Kuitenkin koetetaan sekä kodissa että koulussa, niin paljon kuin suinkin voidaan, turmella ja heikentää tyttöjen ruumiillista terveyttä. Sillä välin kuin pojat tuolla ulkona raittiissa ilmassa saavat mielin määrin harjoitella voimiaan ja karaista ruumistaan, istuu tyttö hiljaa ja sävyisästi sisässä, posket kalpeina, katse väsyneenä. Mutta äiti ja opettajatar katselevat häntä mielihyvällä, sillä tuolla tavalla tyttö osoittaa olevansa "hyvin kasvatettu", olletikkin, jos hänellä vielä on kädessä neulomatyö tai edessä koulukirja, johon silmät ovat kiintyneet, vaikka väsyneet aivot eivät mitään käsitystä sen sisällyksestä saa. Eihän se ole "sopivaa" eikä "hienoa", että tyttö samoin kuin nuo vallattomat pojat juoksemisellä, kipuamisella ja telmäämisellä saisi verensä liikkeelle ja jäsenensä notkistuneiksi, tai kirkumisella ja peuhaamisella keuhkojaan vahvistaisi. Taivas varjelkoon!" (s. 289)

"Ja koska naisen onni tässä matoisessa maailmassa enemmän tai vähemmän riippuu miehen mielivallasta, ja koska hänen arvonsa mittamääränä ei ole kunto eikä kyky, vaan se mies, jonka mielisuosion hän onnistuu voittamaan, niin kasvatuskin luonnollisesti kääntyy tähän suuntaan. Väärään päämaaliin mennään väärää tietä. Täytyykö huomauttaa miehille, kuinka pahoin he erehtyvät, tahtoessaan naista tuommoiseksi avuttomaksi raukaksi, joka ilman heitä ei pysyisi pystyssä?" (s. 290)

"Konstiteltu kauneuden käsitys on luonnollisuuden pahin vainooja. Naisen täytyy olla hoikka vartaloltaan ja sen vuoksi puristetaan hänen rintakehänsä kokoon, sisälmykset osaksi litistetään, osaksi taas tungetaan pois luonnolliselta kohdaltaan, jolloin ne painavat ja vahingoittavat ruumiin arempia osia. Ajatelkaamme vaan, kuinka näin kaikki elimet estetään vapaassa toiminnassaan ja silloin voimme käsittää, mitä kureuumien käyttäminen ruumiin terveyteen vaikuttaa. Kuitenkin puhutaan alinomaa naisen luontaisesta heikkoudesta, niinkuin muka esteenä hänen oikeuksiinsa pääsemiselle." (s. 291)

"Tahdotaanko sitten kasvatuksen kautta antaa naiselle taitoa ja kykyä elatuksen hankkimiseen? Mitä vielä! Elle'i hän onnistu saamaan miestä, joka hänet elättää, niin kärsiköön puutetta ja kuolkoon. Erinomaisella taitavuudella opetetaan nuorelle tytölle taitavuutta semmoisiin töihin, joilla ei yksikään ihminen enää kykene henkeänsä elättämään, ja samalla huolenpidolla vedetään hänen huomionsa ja halunsa pois semmoisista, joilla hän voisi aineellisen toimeentulon itselleen perustaa. Nykyinen elinkeinolakimme sallisi kuitenkin naiselle tilaisuutta monenmoisiin tuottaviin toimiin, jos häntä vaan kasvatuksen kautta tehtäisiin niihin kykeneväksi." (s. 293)

"Jos vähänkään vertaamme tyttö- ja poikakouluja toisiinsa, huomaamme kohta, kuinka suunnatonta vääryyttä valtio on tehnyt sille sukupuolelle, jota heikommaksi sanotaan, ja jota sen tulisi pikemmin edesauttaa kuin sortaa. Yliopisto on naiselta suljettu, ja samalla on häneltä myös ne kaikki oikeudet kielletty, jotka hän sillä tiellä voisi itselleen hankkia. Senaatin uuden tyttökoulu-järjestelmän ehdotuksessa nimenomaan vielä sanotaan et'tei tyttökoulujen tarkoituksena tule olemaan valmistus ylioppilastutkintoon." (s. 295)

"Kaupan ja teollisuuden ala on nykyisen elinkeinolain nojalla naisellekin avoinna. Niissä toimissa hän saa kantaa työstään sen hedelmän, jonka ahkeruutensa ja taitavuutensa ansaitsee. Sitä vastaan näkee valtio, niinkuin tiedämmekin, hyväksi maksaa samasta virasta, samasta työstä naiselle paljon vähemmän palkkaa kuin miehelle. Vieläpä ovat useat käytännölliset toimet muutenkin vähemmän rasittavia ja samalla tuottavampia kuin virkatoimet. Kun nainen näin saa vankan, reaalisen pohjan jalkainsa alle, herää hänessä itsetuntoa, uskallusta ja luottamusta omiin voimiinsa." (s. 295)

"Koulu tarjotkoon ensiksikin naiselle samoin kuin miehellekin sellaisia tietoja, joiden avulla hän vastedes taipumustensa ja voimainsa mukaan saattaa hankkia itselleen tarpeellisen elatuksen. Tuottavan työn ja toimen kyky on naiselle tarpeellinen, joutui hän naimiseen tai ei. Toiseksi: koska naisen luonnollisena tarkoituksena aina tulee olemaan uuden sukupolven kasvattaminen, on kouluissa annettava hänelle siihen tiedollista opetusta. Naisen ahdas asema, hänen tottumattomuutensa tuottaviin toimiin, omistus-oikeuden puute, ynnä monet muut seikat ovat vaikuttaneet hänessa joko välinpitämättömyyttä, taikka epäselvyyttä, taikka varsin vääriä käsityksiä talousseikoissa." (s. 302-303)

"Mitä muihin oppiaineisiin tulee, suunniteltakoon niissä oppimäärät niin, että nainen koulun päätettyä voi suorittaa ylioppilastutkinnon ja siten tulee tilaisuuteen opintojaan yliopistossa jatkamaan, jos hänellä siihen halua ja varoja on." (s. 303)

130:ssa vuodessa on menty Suomessa hurjasti eteenpäin naisasiassa, vaikka tekstissä voi löytää edelleenkin asioita, jotka eivät ole muuttuneet. Kiitos Minna Canth! Hyvää tasa-arvon päivää kaikille!

Reipas, liikuntapainotteinen 50-luvun tyttökirja - Hilla

Terttu Järvilehdon (Forssell) vähän tunnetut tyttöromaanit ovat yllättäneet minut kertaheitolla! Viime syksynä luin kirjailijalta Sininen sävel-teoksen, joka tuli kuin sattuman kautta minua vastaan Helsingin kirjamessuilla ja kirjoitin siitä blogissani. Sininen sävel kertoo konserttipianistin urasta haaveilevasta kunnianhimoisesta Hannelesta 1950-luvun kaupunkilaismiljöössä. Nyt lukuvuorossa oli Järvilehdon Hilla (Tammi, 1959), joka tuli kuin taas sattumalta vastaan äskettäisellä kirpputorireissullani. Hilla kertoo juuri valmistuneesta ylioppilastytöstä, joka haluaa voimistelunopettajaksi. Tätinsä luona asuvaa äiditöntä tyttöä askarruttaa raha-asiat ja velaksi opiskeleminen mietityttää.

Hilla osallistuu liikuntakurssille, jonka on itse rahoittanut ja viettää kesäänsä urheiluopistossa. Jumppakurssin päiväohjelma sisältää tiukkaa harjoittelua. Aamu alkaa uinnilla ja teellä. Sen jälkeen luvassa on muokkausvoimistelua ja rytmiikkaa. Iltapäivä jatkuu välinevoimistelulla ja liikuntaharjoitelmilla. Vapaahetken ja päivällisen jälkeen on vuorossa vanhoja tansseja. Päivä päättyy nuotion ääreen, jonne tytöt ja pojat yhdessä kokoontuvat. Urheiluopistossa Hilla ystävystyy huonetovereidensa suorasukaisen Kirsin ja ainaisella laihdutuskuurilla olevaan Mimman kanssa. Liikunnanopettajaksi aikova Pekka hakeutuu myös mielellään Hillan seuraan ja romanttista väreilyä on ilmassa.

Kurssin aikana tytön lahjakkuus ja taidot kehittyvät lisää ja kurssilaiset kannustavat myös Hillaa pyrkimään Helsingin Voimistelulaitokseen. (Sivuhuomautus: Helsingin yliopiston voimistelulaitos koulutti voimistelunopettajia aina vuoteen 1972, jonka jälkeen koulutus siirtyi Jyväskylän yliopistoon perustettuun liikuntatieteelliseen tiedekuntaan). Hilla osallistuu viisi päivää kestäviin vaativiin karsintakokeisiin. Kilpailu on kovaa ja vain 25 tyttöä hyväksytään 130:stä. Arvaattehan, miten Hillan käy. Hyvin!

Järvilehto kuvailee elävästi ja realistisesti päämäärätietoista liikuntaharrastusta ja voimistelumiljöötä, ja kirja perustuukin kirjailijan omiin kokemuksiin. Tyttöromaani on tyyliltään moderni ja kertoo nuorista elämänsä taitekohdassa. Kirsin oikukas hahmo on oma kiinnostava tarina ongelmallisesta suhteesta vanhempiin. Hillaan olisin mielelläni lukenut jatkoa.

Tyttökirjana Hilla poikkeaa perinteisen kotimaisen tyttökirjallisuuden valtavirrasta ammatillisen painotuksensa takia. 1950-luvulla alkoi Suomessa ilmestyä runsaasti ammattiin painottuvia ulkomaisia tyttökirjoja ja -sarjoja. Järvilehtoa voi kuitenkin pitää tämän suuntauksen yhtenä edelläkävijöistä, sillä jo hänen ensimmäinen tyttöromaaninsa vuonna 1947 ilmestynyt Suhisevin siivin kertoo purjelentoa harrastavasta tytöstä. Kuvitelkaa! Ja tänään tämän kirjan toi minulle mieheni. Enkä minä oikeastaan usko sattumiin!

Mitä ammattiin tai harrastuksiin painottuvia tyttökirjoja/nuortenkirjoja te olette lukeneet? Vinkkejä otetaan mielellään vastaan!