maanantai 20. lokakuuta 2014

Vilja-Tuulia Huotarinen: Kimmel


"-Maailmaan tutustutaan yksi ihminen kerrallaan.

Ja Kimmel vastasi Yökirjalle, että sitähän hänkin oli juuri ajatellut. Näissä maailmanparannus-hommissa auttoi tehtävän rajaaminen. Kaukana tuolla jossakin oli toinen kuusitoistavuotias tyttö, ja hänen luokseen Kimmel menisi." (Kimmel, 7)

16-vuotias Kimmel hyvästelee vanhempansa ja lähtee heidän kehotuksesta parantamaan maailmaa. Ensimmäiseksi Kimmel ostaa vaaleanpunaisen lentokoneen, jolla hän matkustaa ympäri maailmaa hohtava ja puhuva kone-esine Yökirja apunaan. Matkallaan Kimmel tapaa yksitoista samanikäistä tyttöä. Tuuheatukkaisella on rakkaushuolia ja vaikeinta on puhuminen, nimittäin ne kolme "pientä" sanaa. Sementtijalkainen tyttö on odottanut kauan, yksin, paikallaan. Surusilmä on kohdannut menetyksen. Johtajan pitää aina kilpailla ja olla paras kaikessa. Rautahammas osaa sanoa ei kovassakin paikassa. Hahtuva rakastaa shoppailemista ja Runotyttö kirjoittaa tietenkin runoja tai ainakin sanoja.

"-Kerron liikaa, jos kirjoitan.
- Sinä kaipasit sanoja.
- Tuossa ei jää mitään rivien väliin.
- Miksi te runoilijat aina luulette, että kaikki kannattaa kätkeä rivien väliin?
Oli synkkä ja myrskyinen yö." (Kimmel, 111)

Vilja-Tuulia Huotarisen Kimmel (Karisto, 2014) on sadunomainen kertomus, jonka on kirjoittanut "tyttö" tytöistä tytöille. (Tyttöys ei ole sidottu ikään!) Kimmel kertoo tyttöyden maailmasta, ystävyydestä, yksinäisyydestä, rakkaudesta, surusta ja menetyksestä. Ennen kaikkea se kertoo tyttöjen välisen ystävyyden maailmaa parantavasta voimasta. Kimmel on itsenäinen, maailmaa kokeva nuori tyttö, joka luo yhteyden kanssasisariinsa. Kimmel on mielestäni hyvin voimaannuttava ja pilkettä silmäkulmassa oleva kirja. Sen seikkailullisessa tunnelmassa on jotain pikkuprinssimäistä ja tirlittanimaista. Huotarisen kielellinen ilmaisu on kaunista ja tiivistä. Ajatuksia herättävä tyttöjen kirja, jossa on hieno loppu!

Olen lukenut Huotariselta aikaisemmin Silja-kirjat ja Valoa valoa valoa, josta kirjailijalle napsahti Finlandia Junior-palkinto. Kimmel nousi nyt suosikikseni. Olisiko tässä tuleva Finlandia Junior 2014 ehdokas?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti