lauantai 5. joulukuuta 2009

Tyttökirjaklassikkoja - Alcottin Pikku naisista...Plumfieldin poikiin



Luin tämän syksyn aikana Louisa May Alcottin (1832-1888) kuuluisia tyttökirjoja ja erityisesti keskityin Marchin perheen tyttäristä kertoviin kirjoihin. Alcottin tunnetuin teos Pikku naisia on julkaistu vuonna 1868 ja se on minunkin suosikkejani lapsuudessani. Toinen lukukerta kirjojen äärellä osoittautui erilaiseksi kokemukseksi, koska nyt luin Alcottin tekstiä kriittisemmin ja kiinnitin huomioni kirjoissa toistuviin teemoihin sekä sen ajan arvomaailmaan, jota kirjat heijastavat. Pikku naisia on Marchin perheestä kertova sarjan ensimmäinen osa ja sen jatkoksi ilmestyi seuraavana vuonna Viimevuotiset ystävämme (1869). Pikku miehiä (1871) on tarinan kolmas osa ja viimeinen jatko-osa Plumfieldin pojat (1886) ilmestyi 15 vuotta myöhemmin.



Kirjoista välittyy perinteisen perhe-elämän, avioliiton ja äitiyden mallin korostaminen naisten keskeisenä ja ihanteellisena elämäntehtävänä. Toisaalta Alcottin naishahmot tekevät kodin ulkopuolella ahkerasti töitä elättääkseen perhettään. Alcotin kasvatusnäkemykset ovat itseasiassa radikaaleja tuohon aikaan, sillä hän korostaa myös isän aktiivista osallistumista lastensa kasvatukseen ja naisten on osattava luovuttaa osa tästä kasvatusvastuusta isille. Alcottin omaksuma ajattelutapa omalta isältään lasten kasvattamiseen ja opettamiseen ilmenee erityisesti Plumfieldin koulussa, jonka Jo ja hänen miehensä perustavat varattomille pojille. Koulussa poikia ohjataan omatoimisuuteen ja aktiivisuuteen. Lasten annetaan vapaasti liikkua ja työskennellä itseään kiinnostavien asioiden parissa sekä nähdä omien kädentaitojen merkityksellisyys työnsä tuloksina. Lisäksi lasten kanssa keskustellaan laajasti erilaisista asioista eikä vain ulkoaopita asioita ja kasvateta kurissa ja "herran nuhteessa" kuten siihen aikaan oli tapana. Louisan oma isä perusti ystävineen niin sanotun utopiayhteiskunnan, jossa kaikki jäsenet olivat yhtä suurta perhettä keskenään ja heitä yhdisti yhteinen filosofia ja vegetarismi. Tämä kokeilu kuitenkin epäonnistui, mutta se oli perustana Alcottin ajatusmaailmassa. Hän tarjoaa aikaansa edellä vaihtoehtopedagogiikkaa kirjoissaan ja koko Plumfieldin koulu oppilaineen ja asukkaineen ovat yhtä suurta perhettä.



Pikku naisissa on edelleen lumoavaa ja lämpöistä vetovoimaa ja jokaisella, jotka kirjan ovat lukeneet on varmaan omat mielikuvansa Josta, Amysta, Bethistä ja Megistä. Jo on teoksessa niin vahva ja voimakas persoona, joka peittää muut sisaret varjoonsa. Beth on ujo, ihana ja hyväsydäminen tyttö, jonka sairastumista muistan jännittäneeni. Amya pidin turhamaisena ja pinnallisena, mutta nyt aikuisena taas näin hänen henkilöhahmossaan ja taiteellisuudessaan enemmän syvyyttä. Äidillinen Meg jäi minulle etäisimmäksi hahmoista, kun taas Johon samaistun voimakkaasti ja ihailin hänen kirjoittajan lahjojaan. Kirjan jatko-osissa petyin Jon muutokseen, kun hänestä tuli järkevä, itsensä hillitsevä aikuinen. Jon kiihkeys tukahdutettiin, näin sanoo aikuinen minäni. Ja entäpä Jon valinta? Järkiavioliitto. En ole koskaan saanut makua "epämiellyttävään" professori Bhaeriin. Romantiikan nälkäisenä toivoin Josta ja hänen lapsuudenystävästään, tunteellisesta Lauriesta paria. Professori Bhaer, joka on Jota paljon vanhempi ja mukamas viisaampi ei hyväksy Jon kirjoittamista, jolla Jo ansaitsee elantoansa ja avustaa taloudellisesti perhettään. Lopulta Jo lakkaa kirjoittamasta kokonaan moneksi vuodeksi. Seuraavassa katkelma heidän keskustelustaan teoksessa Viimevuotiset ystävämme :



"Minusta ei ole hauskaa, että nuoret tytöt tutustuvat tuollaisiin asioihin. Minä antaisin poikieni käsiin enemmän ruutia kuin tuollaista roskaa." (Professori)



"Ei se kaikki ole pahaa, vaikka onkin tyhjänpäiväistä, ja jos kerran ihmiset haluavat lukea sellaista, ei kai ole haitaksi, että sitä on saatavissa. Monet kunnialliset ihmiset ansaitsevat rehellisesti elatuksensa kirjoittamalla jännityskertomuksia." (Jo puolustautuu)



"Jos nuo kunnialliset ihmiset tietäisivät miten paljon pahaa he saavat aikaan, he eivät varmaan pitäisi leipäänsä aivan rehellisesti ansaittuna." (Professori)



Voi Jo, olisitpa kulkenut valitsemasi tien loppuun asti Laurien kosinnat hylättyäsi ja jäänyt rohkeasti sinkuksi! Plumfieldin koulua olisit pystynyt hoitamaan itsellisestikin perheesi ja ystäviesi tuella. Kouluhan perustettiin Jon perimään kartanoon. Onneksi Jo jatkaa kuitenkin kirjoittamista kirjan neljännessä osassa ja hän saa julkisesti tunnustustakin. Alcott itse ansaitsi elantonsa kirjoittamalla ja Jota pidetäänkin kirjailijan omakuvana. Alcottista tuli kuuluisa kirjailija elinaikanaan ja hän ei koskaan avioitunut vaan piti kiinni omasta vapaudestaan. Louisa M. Alcottista on kirjoitettu useita elämäkertoja, mutta suomennettu ei ole tietääkseni yhtäkään. Viimeisin elämäkerta on ilmestynyt vuodelta 2007 ja kertoo Louisasta ja hänen isästään. Siitä enemmän Kasvatus & Aika-lehdessä http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=147



Näissä neljässä teoksessa, jotka kertovat Marchin perheen tyttäristä ja jatkossa heidän lapsistaan on mukana myös paljon muitakin kiinnostavia ja sympaattisia henkilöhahmoja ja teemoja, joihin kannattaa tutustua ja suosittelen lukemaan kaikki osat. Minkälaista maailmankuvaa tyttökirjat tarjoavat sitten nuorille tytöille? Tätä jäin miettimään omalta kohdaltani. Tyttökirjallisuuttahan on syytetty esimerkiksi perinteisten sukupuoliroolien vahvistamisesta, missä naisten ainoana tavoitteena on mennä naimisiin, synnyttää lapsia ja hoitaa kotia. Alcott, jota voidaan pitää tyttökirjagenren uranuurtajana osoittaa myös toisin luomalla vahvoja ja voimakkaita naishahmoja, jotka kouluttautuvat, toteuttavat itseään, tekevät kodin ulkopuolista työtä ja elättävät myös perhettään. Plumfieldin koulussa jokaisella on oikeus opetukseen sukupuolesta, rodusta tai luokasta riippumatta. Myös naisten äänioikeutta kannatetaan tuona aikana, jolloin sitä ei ollut vielä laissa säädetty. Alcottin maailma on kaiken kaikkiaan idealistinen, jossa ihmiset kamppailevat köyhyyden ja vaikeuksien kautta läpi voittoon, auttavat heikompiosaisia ja tavoittelevat korkeaa moraalia ja hyvyyttä. Tällainen hyvyyden ja viattomuuden maailma tarjoaa monille tyttökirjojen lukijoille varmastikin lohtua ja turvaa. Seuravassa merkinnässäni palaan tähän aiheseen toisen tyttökirjaklassikosarjan parissa.



Lähteenä: Mervi Koski 2000, Ulkomaisia nuortenklassikoita. Aarresaaresta Pulskaan Mustaan

17 kommenttia:

  1. Ja minä olin vihainen Annalle, kun hän sai Gilbertin ja minä en;-)

    Pikku naisia olen nähnyt filminäkin ja kirja tietty on luettu monasti.

    VastaaPoista
  2. olen jo lukenut pikku naisia kirjan monesti ja katsonut elokuvankin parikymmenta kertaa:)))) pidän pikku naisista ja nyt sitten tekemään esitelmää tästä..:)

    VastaaPoista
  3. Hei, hienoa, että Pikku naisia löytää uusia lukijoita edelleen ja mukavaa esitelmän tekoa!

    VastaaPoista
  4. Hei! Surfailin muissa asioissa, kun törmäsin tähän analyysiisi Pikku naisista. Mukavaa luettavaa. Olet pohtinut hyvin samoja asioita kuin minäkin. Ei ollut hauskaa seurata, miten suosikkihenkilö Jo jotenkin osaksi sammui ja talttui nimen omaan "järkevän" puolisonsa vaikutuspiirissä. Myös tyttäreni saivat saman vaikutelman kirjoista, vaikka en ole sitä missään mielessä siirtänyt. Emme me nykynaiset ainakaan sulata sitä, että luova tai itsenäinen työ sammutetaan tai persoona kutistetaan.
    Mitä Johon ja Laurieen tulee, tyttäreni puki oivasti sanoiksi, miten Jo kuitenkin piti Laurieta uskottunaan ja hengenheimolaisenaan koko ajan kaikissa huolissaan ja luovassa työssäänkin. Olisi sitten suostunut hänelle, jos ei kuitenkaan pitänyt kiinni ideastaan pysyä sinkkuna kirjailijana. Luin vastikään mielenkiintoisen englanninkielisen artikkelin siitä, että Alcott tosiaan olisi halunnut Jon pysyvän naimattomana, itsenäisenä kirjailijana mutta kustantaja palautti käsikirjoituksen ja "pakotti" Alcottin kirjoittamaan Jon naimisiin. "Uhmasta" Alcott keksi professori Bhaerin. Samassa artikkelissa mainittiin, että Alcott oli tarkoittanut kirjan jäävän pelkkään Pikku naisiin; että jatko-osia ei ollut tarkoitettu tulevaksikaan. Ilmankos hän päättää Pikku naisia -kirjan niin lupaavasti, mitä Laurieen ja Johon tulee. Sittemmin hän mielestäni petti lukijansa pahan kerran. :-)

    VastaaPoista
  5. Hei ja kiitos paljon kommentistasi! Tuohon samaan ilmiöön naisten tukahduttamiseen olen nyt törmännyt toisessa suositussa tyttökirjasarjassa ja palaan siihen myöhemmin, kun teen siitä erikseen blogijutun. Tervetuloa jatkossakin lukemaan blogiani! :) Olisin todella kiinnostunut lukemaan tuon englanninkielisen artikkelin, joka selittäisi hyvin Jo:n muutoksen ja samalla - (nais)kirjailijan vapauden tukahduttamisen. Vinkkaisitko minulle artikkelin nimen ja mistä lehdestä löytyy?

    VastaaPoista
  6. Hei taas!
    Valitsin sanani edellisessä kommentissani huolimattomasti, sorry. Kyseessä oli artikkeli internetissä (http://www.kirjasto.sci.fi/lmalcott.htm) ja joku keskustelu, jossa kerrottiin Alcottin saaneen käsikirjoituksen kustantajalta takaisin vaatimuksena naittaa Jo. Yhdistelin nämä kaksi juttua mielessäni, joten kovin tieteelliseksi ei tätä lähestymistäni voi sanoa. ;-)
    Senkin muistan takavuosina lukeneeni, että Alcott otti sen verran opikseen ilmeisen raivostuneesta Pikku naisten lukijapalautteesta, että kirjoitti "hampaat irvessä" Tytöistä parhain -teokseen Pollyn saamaan Tomin.
    Tulen varmasti lukemaan blogiasi myöhemminkin ja odotan tätä tulevaa tyttökirjajuttuasi.

    VastaaPoista
  7. Rakastan Alcotin kirjoja. Pikku naisia sarja saa minut aina kyyneliin, kun luen Bethin kuolemasta ja Dan. Danin hahmo on niin raastavan koskettava.
    Alcotin kirjoista seuraavaksi tulee Kahdeksan serkusta ja sen jatko-osa, joka saa minut kyynelehtimään.
    Hassua, miten erilailla ihmiset näkevät tilanteen, eihän Bhaer sinällään ollut Jon kirjoittamista vastaan, hänhän vain ei pitänyt tämän näistä myrkkytutkimuksista ja kioskikirjallisuuskokeiluista". Kyllä kai siinä kuitenkin oli hieman enemmän kuin järki takana, jos ajattelee sitä sateenvarjon alla kävelyäkin.

    VastaaPoista
  8. Olin...olen yhä katkera, etteivät Jo ja Laurie menneet naimisiin ja eläneet elämäänsä onnellisesti loppuun asti yhdessä. Siksi sepittelimmekin sisareni kanssa tarinaa eteenpäin ja kehittelimme "mahdollisia" tapahtumasarjoja, joiden tuloksena Jo ja Laurie olisivat voineet mennä vanhemmalla iällä naimisiin. Suhtaudun Pikku naisia-kirjoihin intohimoisesti ja vieläkin "nuorena järkiintyneenä aikuisena" kirvelee se, miten Laurien ja Jon suhde kirjassa meni. Itkin, kun Jo antoi Laurielle pakit. Tulen nimeämään lapseni (mikäli joskus lapsia saan) Alcottin kirjojen henkilöiden mukaan. Ihana blogi! :)

    VastaaPoista
  9. Minun mieleeni on taas jäänyt päällimmäiseksi mielestäni ihanan professorin kosinta:"... minulla on vain nämä tyhjät käteni..." Se oli niiin koskettavaa! Jo oli tytöistä se, johon samastuin ja jota eniten rakastin.

    VastaaPoista
  10. Luin joskus ammoin kirjan, jossa käsiteltiin nuorten kirjallisuuden kääntämistä; sen mukaan Pikku naisten ranskannokseen oli kääntäjä omin luvin lisännyt ylimääräisen luvun, jossa Jo ja Laurie kihlautuvat. :-)

    Muuan kirjallisuustieteilijä puolestaan joskus tuumi ehkä hiukan korkealentoisesti, että Jo ei voi mennä naimisiin Laurien kanssa, koska kyse on tavallaan yhdestä ja samasta persoonasta. (Muistaakseni tuossa isä-tytär -elämäkerrassa taas todettiin, että Lauriella oli joku viehättävä esikuva johon LMA törmäsi Euroopan-matkallaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anulah, muistatko kirjan nimeä tuosta nuortenkirjallisuuden kääntämisestä? Kiinnostava!

      Mielenkiintoinen näkökulma Jo:sta ja Lauriesta. Edustiko kirjallisuustieteilijä psykoanalyyttistä kirjallisuudentutkimusta? Tuli jotenkin mieleeni...

      Poista
    2. Muistan valitettavasti vain, että nuortenkirjallisuuskirja oli ruotsinkielinen ja että lainasin Turun kaupunginkirjastosta luultavasti kesällä 1997... Muistelen, että samassa kirjassa kerrottiin että Bethin kuolema feidattiin jossain vaiheessa Viimevuotisten ystävien ruotsinnoksista.

      Saattaisi olla jompikumpi näistä - tai joku muu Klingbergin kirja, joita Turun kaupunginkirjastossa vieläkin näköjään on.
      Klingberg, Göte: Översättningen av barn- och ungdomsböcker: en metodisk förundersökning
      Klingberg, Göte: De främmande världarna i barn- och ungdomslitteraturen

      Toinen kirja, jossa Alcott-analyysi oli, saattoi olla Tolkienin elämäkerturi Humphrey Carpenterin "Secret gardens: a study of the golden age of children's literature". Mielikuvani on, että Humphrey ei oikein ollut Alcottin kanssa samoilla aaltopituuksilla, mutta tuon lukemisesta taitaa olla vielä pidempi aika :-)

      Kaikkea jännää kyllä selvästi on teemasta ja sen vierestä julkaistu:

      http://www.lastenkirjainstituutti.fi/4-kaantaminen-ja-adaptaatio/

      http://brave-new-words.blogspot.fi/2010/06/references-on-translating-childrens.html

      Runotyttö-käännöksistä
      https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/30182/klassisk.pdf?sequence=1

      Klingbergiä kommentoiva Pikku naisia -käännösanalyysi
      http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu03660.pdf

      Poista
    3. Ranskani on vähän ruosteessa, mutta täällä verrataan eri ranskannoksia Pikku naisista ja nähtävästi P.-J. Stahlin käännökseen on lykätty joku "neljä vuotta myöhemmin" -epilogi, jossa Laurie saapuu kosimaan Jo:ta :-D
      http://www.erudit.org/revue/meta/2003/v48/n1-2/006957ar.html

      "Mais P.-J. Stahl allait plus loin encore en mariant Jo à Laurie. Fort curieusement, l’adaptation toute récente de Chantal Baligand réintroduit cette fin improbable et en totale contradiction avec le second tome. Elle reprend en effet, en l’abrégeant, l’épilogue « Quatre ans après » de 1880, où le jeune dandy Laurie devenait fermier pour l’amour de Jo, avec la bénédiction de son grand-père (Baligand 2002 : 153-156). Ainsi, le dénouement matrimonial – par une union que Louisa May Alcott s’était toujours refusé à faire, en dépit des prières de ses lectrices – est-il réactivé à l’aube du xxie siècle!"

      Poista
    4. anulah kiitos ja kumarrus näistä tiedoista ja linkeistä! Olet nähnyt suuresti vaivaa, mutta tästä on minulle hyötyä, uusia vinkkejä ja näkökulmia! Ja Kaisa-talosta noita kirjoja löytyy ja jotain englanniksikin. Menen sinne huomenna ensi kertaa tutustumaan. :)

      Poista
  11. Näitä onnellisen lopun paineita on kai ollut muuallakin - ilmeisesti Charlotte Brontë joutui kirjoittamaan "Syrjästäkatsojan tarinan" lopun vähän tulkinnanvaraiseksi koska sekä kustantaja että isä olisivat muuten pettyneet synkeästi... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin äskettäin Syrjästäkatsojan tarinan ja niinhän se taisi olla! :)

      Poista
  12. Muistan kyllä kuinka Jon ja Laurien romanssin kariutuminen harmitti varsinkin ensimmäisellä lukukerralla, mutta toisaalta
    kuinka monia kirjoja onkaan, joissa päähenkilöt saavat toinen toisensa...
    Kerrankin klassikko, jossa ei käy niin. :D

    VastaaPoista