torstai 16. elokuuta 2012

IFLAA, kirjaston palveluita ja tunnelmia

Osallistuin tällä viikolla kansainväliseen IFLA-konferenssiin Helsingin Messukeskuksessa. IFLA on maailmanlaajuinen kirjastoalan järjestö. Olen kuunnellut kiinnostavia esityksiä ja keskustellut ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Kaikkia meitä on yhdistänyt yhteinen asia, kirjasto. On ollut todella hieno ja upea kokemus - once in a lifetime! Välitän tässä lyhyesti tunnelmiani.



Tiesittekö muuten, että suomalaisista 40%:lla on kirjastokortti? Luulin, että määrä olisi enemmänkin. Suurin osa kuitenkin suomalaisista n. 80% käyttää yleisen kirjaston palveluita. Yleisimpiä kirjaston käyttäjiä ovat nuoret ja koulutetut. Naiset taas käyttävät enemmän kuin miehet.

Kirjasampo on viime vuonna avattu kaunokirjallisuuden verkkopalvelu. Se sisältää tietoja yli 70 000 romaanista, novellista ja runokokoelmasta sekä yli 20 ooo kirjailijasta. Kirjasammossa esitellään uutta ja vanhempaa kaunokirjallisuutta. Kannattaa käydä tutustumassa ja sieltäkin löytää lukuvinkkejä!

Kävin kuuntelemassa kirjailija Leena Lehtolaista, jolle kirjastot ovat olleet kaikki kaikessa pienestä pitäen. Leena uhkasi kiinnittyä telaketjuilla eduskuntatalon ympärille, jos puhutaan kirjastojen maksullisuudesta tai lakkautuksista. Lehtolaisen kirjoja on käännetty yli 20 kielelle. Kuuntelijoiden joukossa kiersikin Maria Kallio dekkari ranskaksi. Ja nyt kaikille tiedoksi paljastusuutinen! Leena aloittaa tänään tai huomenna uuden Maria Kallio dekkarin kirjoittamisen! Kirjan ilmestymistä jään odottelemaan innoissani.


Bongasin kirjojen skannerin. Innokas ruotsalaisyrittäjä esitteli minulle laitteen toimintoja. Google ei käytä tätä maailman kaiken kirjallisuuden skannaamisessa! Konferenssin yksi pääpuhujista Siva Vaidhyanathan on kirjoittanut kirjan The Googlization of Everything (2011), joka kritisoi Googlen ylivaltaa ja kaiken tiedon googlettumista. Laitoin kirjan itselleni tilaukseen!

Bongasin myös kirjastokoira Börjen! Börje on lukukoira ja töissä Sellon kirjastossa. Börje auttaa lukemisvaikeuksissa ja on tosi hyvä kuuntelemaan lasten ja aikuisten lukemia tarinoita.


Messukeskuksesta kävelin Pasilan kirjastoon, missä on esillä eri kielisiä lasten kuvakirjoja. Pasilan kirjasto on monikulttuurinen kirjasto ja kokoelmista löytyy aineistoa yli 60 kielellä. Kirjaston ulkopuolella oli eilen myös auki Hard Book Cafe. Kirjabaarissa tarjoiltiin ilmaisia kirjallisia drinkkejä!


Valitsin drinkkilistalta kokiksen ja minulle tarjoiltiin hyytävää kauhua, nimittäin Draculaa. Halusin hiukan kuplivaa sen jälkeen ja kuohuviiniksi minulle tuotiin Monica Fagerholmin Ihanat naiset rannalla. Loistavaa ja asiantuntevaa palvelua!


Tiedoksi Helsingin suunnalla liikuskeleville ja tämän takia kannattaa myös tulla Helsinkiin! Jos haluaa kansainvälistä kirjastotunnelmaa haistelemaan, niin huomenna on Helsingin Rautatientorilla esillä kirjastoautoja kaikille tutustujille klo 13-18 . Mukana on kirjastoautoja myös Ruotsista ja Virosta. Minäpä taidan mennä!

10 kommenttia:

  1. Kiitos raportista, kuulostaa upealta päivältä.

    Hmm... jotenkin olen yhdistänyt vampyyrit enemmän tomaattimehuun, mutta miksikäs ei...

    =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Booksy! Konferenssi on kestänyt viikon, huomenna päättyy! Osallistuin parina päivänä ja eilen olin kuuntelemassa sananvapaudesta Sanomatalossa. Kaikesta en raportoinut, en millään voinut. Vielä on sulattelemista...mutta mahtavaa!

    VastaaPoista
  3. Oi ja vau! Olen ihan oikeasti - hyvällä tavalla :) - kateellinen, kun pääsit IFLAan. Se, että konferenssi saatiin Suomeen on niin hieno asia.

    Minäkin olen yllättynyt, että kirjastokortti on vain 40%:lla kansalaisista. Ehkä moni perhe käyttää yhteistä korttia?

    VastaaPoista
  4. No jopas, minäkin olisin luullut että useamalla kuin 40 prosentilla on kirjastokortti! Jotenkin luku kuulostaa kovin pieneltä, kun ajattelee esim. omaa lapsuutta ja nuoruutta, jolloin kirjastokortti oli suunnilleen kaikilla kavereilla. Ja kirjastoon mentiin yhdessa, jos oli ruma ilma. Noh, ajat muuttuu ;)

    Kiitos tästä mielenkiintoisesta kierroksesta!

    VastaaPoista
  5. Katja, todella hieno konferenssi Suomessa on järjestetty ja kaikki on sujunut hyvin! Viimeksi tällainen on ollut 60-luvulla, sellaisen tiedon kuulin jostain. Eli harvinaista herkkua. Ensi vuonna sitten IFLA onkin Singaporessa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos Elegia! Vaikka kaikilla ei olekaan kirjastokorttia, niin silti huima määrä 80% suomalaisista käyttää kirjaston palveluita! Kirjastot ovat tärkeitä suomalaisille ja nuoret ovat suuri käyttäjoukko edelleen :)

    VastaaPoista
  7. Minusta 40% kuulostaa aika vähältä... kuinka monella on telkku? Sara, olen aivan varma että Maria tekee toivomusten mukaan muistikirjoja. Minäkin olen itse joskus ajatellut... miettinyt mistä kirjasta haluaisin. Olen kaikkea kivaa häneltä ostanut, koruka, häälahjan ja muuta. Suomeen on maksamiset vähän hankalaa, olen joskus antikvaareista tilannut kirjoja. Tilasin Marialta juuri yhden muistikirjan, hänen kansilla, mutta kysy häneltä: jagblommar@telia.com

    VastaaPoista
  8. Varmasti ajatuksia avartava konffa ollut! Jotenkin minua nauratti tuo innokas ruotsalaismies ja kirjojen skannauslaite, vaikka varmasti hyvä vehje on kyseessä!

    Odotan postaustasi kirjastoautoista! :-) Pliis?

    VastaaPoista
  9. Paula, katsotaan jos jossain vaiheessa postaan kuvia. Nyt tuntuu, että täytyy välillä kirjoittaa kirjoistakin, vaikka lukeminen on ollut nyt hittaanpuoleista! :)

    VastaaPoista