Taidehistorioitsija Suvi Niinisalon teos Äidin sylissä ja muita näkökulmia äitiyteen (Atena, 2010) johdattaa historiallisten äitikuvien kautta äiteihin taiteessa. Niinisalo tutkii samalla suomalaista ja eurooppalaista äitiyttä eri näkökulmista ja eri aiheiden kautta. Teoksessa keskitytään äitimyyttiin - ihanteelliseen kuvaan äitiydestä aina esihistorialliselta ajalta nykytaiteeseen saakka. Äitimyytti tarkoittaa täydellisen äidin ideaalitilaa, jota kukaan ei voi koskaan saavuttaa, mutta johon jokainen äiti tahtomattaankin vertautuu. Äitiyttä on ihannoitu eri kulttuureissa äitijumalattarien jatkumosta ja kristillisen kulttuurin Neitsyt Mariasta alkaen. Vaikka äitiys käsitteenä muuttuu ajan mukana, niin kollektiivisen ideaalisen äidin kuvaa pidetään yllä kulttuurisena mallina ajasta toiseen. Niinisalon kirjan tavoitteena on monipuolistaa kuvaa äitiydestä ja etsiä toisenlaisia kuvia äitiydestä ja avata äitimyyttiä tekemättömistä kuvista ja vaietusta aiheista.
Monet rakastetut äitikuvat ovat 1800-luvulta ja liittyvät aikansa aatemaailmaan ydinperheen ja äitiyden ihannointiin. Äitiys nostettiin niin sanotusti pyhään asemaan, jossa sen negatiiviisia tai arkisia puolia ei haluttu edes nähdä. Ihanneäiti oli epäitsekäs, uhrautuva, tyytyväinen ja rakastava tilanteessa kuin tilanteessa. Vaikka äitien todellinen elämä oli rankkaa ja lapsenteko vaarallista, niin kuvataiteessa äitiyden kuva on erilainen; ihannoitu, harmoninen ja kaunis. Myös kodin ulkopuolella työssäkäyvät äidit kuvattiin aina kotipiirissä. Kuvataiteen äiti on äiti vain, jos hän on lastensa kanssa. Niinisalo tuo esille taiteessa vallitsevan reproduktiotabun, joka ilmenee raskaus- ja synnytysaiheiden poissaolona. Vaikka tabu onkin väistynyt ja raskausajan kuvia on nykyaikana tehty, niin synnytysaihe on Niinisalon mukaan edelleen jollain tavalla tabu kulttuurissamme. Aihe on kiinnostanut muutamia nykytaiteilijoita ja raskausaikaan ja synnytyshetkestä tehdyt maalaukset ovat usein naistaiteilijoiden tekemiä.
Vaikka äitiydestä käydyt keskustelut ovat ravistelleet äitiyttä paljonkin äitimyytin kuitenkin sitkeästi pitäessä pintansa, niin taiteessa äitiyttä ei ole ravisteltu samalla tavalla. Myös nykytaiteen äitikuvat ovat pitkälti naisten tekemiä ja ne on tehty omista lähtökohdista käsin, joissa näkyy usein inhimillinen, arkinen äitiys. Äidit pitävät pienokaisia sylissä, hellivät ja huolehtivat heistä. Kuitenkin uusi sallivampi maailma näkyy teoksissa ja esimerkiksi masentuneet ja väsyneet äidit tuovat äitikuvaa monipuolisemmaksi. Kokonaisuudessaan äitiys näyttäytyy edelleen kauniina asiana, vaikkakin realistisemmin.
Niinisalon teos on sopiva parinsadan sivuinen tietopaketti näinkin laajaan aiheeseen kuin äitiyteen ja äitimyyttiin ja tietenkin populaarisempi kuin varsinaiset tieteellisemmät äitiystutkimukset. Tästä on hyvä lähteä liikkeelle, jos aiheeseen haluaa perehtyä syvemmin. Kirjan ansio on visuaalisuus, äitiyden taidekuvat, joita se sisältää runsaasti. Kuvat ovat puhuttelevia, kauniita ja herkkiä sekä surullisia. Olisin toivonut enemmän kuitenkin niitä äitimyyttiä purkavia nykytaiteen äitikuvia, joita on kovin vähän. Niinisalo on itse varsin varovainen äitimyytti-aiheen käsittelyssään. Kiinnostavasti hän nostaa esille, miten naisiin suhtaudutaan biologisen tehtävänsä täyttäjinä, mahdollisina äiteinä siitä huolimatta, vaikka nainen ei haluaisikaan äidiksi. Naisilla ei Suomessa ole edelläänkään valtaa omaan ruumiseensa esimerkiksi strelisaation suhteen. Vasta 30 vuotias voi saada sterilisaation ja jos hän on naimisissa, niin aviomiestä täytyy kuulla asiassa!
Minusta kirja sopii kaikille naisen ja äitiyden historiasta kiinnostuneille äitiydestä riippumatta. Kirjaan on upotettu somasti runonpätkiä ja tuutulauluja. Ja loppuun hiukka huumoria Rautu Vakkilan sanoin:
Oi ukko Ylijumala,
Itse taatto taivahinen,
Vedä kultakirveheesi,
Tempoa hopeatapparasi,
Sillä leikkoa lihoa,
Katko persekynnyksiä,
Revi reijät räppänöiksi,
Paasi uunilta pudota,
Muju muurista murenna,
Anna tulla - - -
Poika neitosen povesta,
Lapsi vaimon lantehista,
Peräsuolesta puserra!
Eikä :), lainasin tämän kirjan juuri tänään (tai siis eilen) kirjastosta, ja nyt sinulta tuli tämä postaus! Nyt kutsuu uni, joten palailen myöhemmin lukemaan tarkemmin, mutta mielenkiintoisia asioita olet pohtinut tämän kauniin kirjan tiimoilta.
VastaaPoistaHei Maria onpas hauska sattuma! Minä sain tämän kirpparilta ja olin aivan ihastunut. Mutta nyt tietysti odotan sinun näkemystäsi kirjasta ja mitä ajatuksia sinulla herää tästä!
VastaaPoistaSara, tämä kirja kiinnostaisi minua taideinnostukseni takia, mutta klassisesta äityskäsityksestä en pidä. Se aivan kuin sitoo naisen kädet selän taakse, pakottaa muottiin, jossa täytyy olla tietynlainen. Ja juuri tuo että olet täällä kuin lisääntymistä varten halusit tai et. No, minä kyllä halusin, mutta entä ellen olisi halunnutkaan ja olisin ehdottomasti halunnut sen leikkauksella varmistaa.
VastaaPoistaTulee nyt aivan mieleen se iltapäivälehtien juttu, jota eilen luin kampaajalla,e ttä sen Monacon plösön Albertin kanssa naimisiin joutunut naisparka ei pääse vapaaksi ennen kuin on synnyttänyt perillisen maalle ja sitten hänen täytyy tietysti luovuttaa lapsensa sille, sille..., josta eräs naistoimittaja kirjoitti, että 'siihen mieheen ei kukaan synnytysikäinen nainen nyt koskisi edes tikulla.'
Siis minua ärsyttää se sädekehä-äitys, vaikka tämänkin kirjan kuvat takuulla hurmaavat kauneudellaan/lumollaan/äiti-lapsimyytillään, mitä se sitten onkaan...
Hei Leena ajattelinkin, että nämä taidekuvat voisivat kiinnostaa sinua. Onhan siellä tuttuja kuuluisia äiti-kuvia ja myös taiteilijoiden omista äideistään tehtyjä maalauksia. Minulle on noista kuvista jäänyt lapsuudesta mieleen erityisesti Edelfeltin kuningatar Blanca. Mutta tosiaan olisin niitä vähemmän idyllisiä ja realistisempiakin äitiys-kuvia toivonut enemmän kirjaan.
VastaaPoistaItse asiassa tuo klassinen äitiyskäsite nykyinen ihanne äidistä on parisen sataa vuotta vanha, mutta elää sitkeästi tämän päivän käsityksissä. Osuvasti sanoit Leena ja tämä on ikuinen ja problemaattinen aihe naisena olemisessa!
Mainio tuo kalevalanmittaan kirjoitettu runo, vaikka sitäkin voi lukea monin ajatuksin.
VastaaPoistaTämä kirja kiinnostaisi lukea sen vuoksi, että itselläni Niinisalon Keijukaisten lähteillä sekä Merenneitojen lähteillä. Ne ovat viehättäviä populaareja taidehistoriallisia kirjoja. Äitiys onkin populaarille kirjalle varmasti vaikeampi aihe, koska naiskuvan kirjoittaminen "oikeasta" aiheesta on pakosti hankalampaa ja poliittisempaa kuin satuolennoista.
Hei Katja ja kiitos kommentistasi! Minusta olisi kiva, jos esittelisit näitä Niinisalon muitakin taidehistoriallisia kirjoja blogissasi.
VastaaPoista