Jane Austenia - Järki ja tunteet

Minulla on ollut pitkään Jane Austenin kirjoihin kaksijakoinen suhde. Kirjaston hyllyssä olevat kirjat kiehtoivat minua ja avasin sivun sieltä sun täältä, mutta en saanut tekstiin koskaan otetta enkä lainannut niitä mukaani. Ne tuntuivat silloin vielä lapsen silmin - pitkäpiimäisiltä ja tylsiltä. Ensimmäinen Austenin kirja, jonka sitten luin aikuisena oli Ylpeys ja ennakkoluulo. Se oli pakko lukea, koska se oli tenttivaatimuksena. Yllätin itseni myös pitämällä kirjasta eikä se ollutkaan niin tylsä tai kuiva kuten etukäteen olin asennoitunut. Toki olen katsonut paljon Jane Austenin kirjoihin perustuvia sarjoja ja filmatisointeja, mutta elokuvahan on ihan eri asia. Emma-kirjakin jäi kesken muutaman sivun jälkeen, mutta Northanger Abbeyn luin kokonaan. Se oli ilmeisesti kioskikirjamainen, lyhennetty versio.

Järki ja Tunteet (WSOY) pokkarin takakansi houkutteli ja aloin sitä siltä istumalta lukemaan paikassa, jossa niin sanotusti aika kuluu verkkaan. Vuoroni tuli kuitenkin liian nopeasti ja kirja jäi kesken, mutta ehdin päästä Austenin vetovoimaiseen imuun. Onneksi!

Järki ja tunteet on varmaan monelle tuttu juoneltaan ja olen nähnyt romaanin perustuvan Oscar-palkitun elokuvankin, mutta en enää sitä muista. Päähenkilöinä ovat sisarukset Elinor (järki) ja Marianne (tunne), jotka jättävät rakkaan lapsuuden kotinsa Norlandin tilan olosuhteiden pakottamina, kun oma veli John Dashwood "potkii heidät pellolle". He muuttavat leskiäitinsä Rouva Dashwoodin kanssa uudelle paikkakunnalle vaatimattomampaan huvilaksi kutsuttuun asumukseen. Kiihkeä Marianne rakastuu komeaan ja ystävälliseen, mutta myöhemmin lurjukseksi osoittautuvaan Willoughbyhyn. Hillitympi vanhempi sisar Elinorkin on rakastunut kunnolliseen Edwardiin, jota sitoo omat lupauksensa. Edwardin sisar (John Dashwoodin vaimo) ja äiti eivät voi todellakaan hyväksyä heidän suhdettaan, koska Elinor on huono naimakauppa. Liian varaton eikä tarpeeksi ylhäistä säätyä. Taustalla kummittelee vielä kolmaskin herra, luotettava eversti Brandon, joka on ilmeisen rakastunut Marianneen.

"Tiedät varsin hyvin, ettei eversti Brandon ole niin vanha, että hänen ystäviensä tarvitsisi pelätä menettävänsä hänet. Hän voi elää vielä kaksikymmentä vuotta. Mutta kolmekymmentäviisivuotiaalla ei ole mitään tekemistä avioliiton kanssa." (Marianne s.36)

"Seitsemänkolmatta vuoden ikäinen nainen ei enää voi tuntea eikä herättää rakkautta. Jos hänellä on ikävät kotiolot tai hän on köyhä, niin saattaisiin olettaa hänen voivan ryhtyä sairaanhoitajaksi saadakseen toimeentulonsa ja turvatun aseman." (Marianne s.36.)

Marianne, joka on siis vasta kuudentoista on hyvinkin armoton ikäasioissa. 35-vuotias mies on jo melkein vanhus ja 27-vuotias nainen on liian vanha avioitumaan tai rakastumaan. Marianne on mielestäni aika lapsellinen hahmo romaanin alussa, mutta kypsyy romaanin edetessä. Pettyessään rakkaudessa hän masentuu ja sairastuu vakavasti. Kun järkevä ja huolehtivainen Elinor kätkee syvemmät tunteensa jopa omalta perheeltään, niin Marianne toimii päinvastoin ja pystyy ilmaisemaan tunteitaan vapaammin. Vain avioliitto voi taata näiden naisten onnen, mutta esteiksi voivat tulla naisten asema ja varallisuus. Austenin aikaan naimattomien naisten ainoa tavoite oli avioliitto ja naimisiinmenolla nainen pystyi jonkin verran itsenäistymään ja saamaan oman kodin. Muita mahdollisuuksia naisille ei juurikaan ollut tarjolla. Austen ei ikinä itse avioitunut, mutta elämäkerrallisten tietojen mukaan hän kuitenkin halusi naimisiin.

Austenin romaanissa riittää romantiikkaa, draamaa, nasevaa dialogia ja herkullisia henkilöhahmoja. Ei voi kuin ihmetellä hänen tarkkanäköisiä henkilö- ja ihmissuhdekuvauksia. Minua nauratti ja ehkäpä surettikin avioparin herra Palmerin ja hänen raskaana olevansa vaimonsa visiitti huvilassa.

"Miten mielelläni itsekin asuisin tällaisessa talossa! Ettekö tekin, herra Palmer?"
Herra Palmer ei vastannut, ei edes kohottanut katsettaan sanomalehdestä.
"Herra Palmer ei kuule mitä minä sanon", virkkoi rouva nauraen.
"Hän ei joskus koskaan kuule. Se on niin hullunkurista" (s.96)

Järki ja tunteet ilmestyi 1811 ja se oli ensimmäinen Austenin julkaistu romaani. Austen muokkasi kirjaa useita vuosia kuten muitakin kirjojaan ja ensimmäisen version hän kirjoitti siitä jo 1700-luvun puolella. Tämä 200-vuotias klassikko piti minut lujassa otteessaan ja pidin tästä Ylpeyttä ja ennakkoluuloa (1813) enemmän. Minuun virisi innostus lukea ne kolme vielä lukematonta Austenin kirjaa Kasvattitytön tarinan (1814), Emman (1815) sekä Viisastelevan sydämen (1818) tässä järjestyksessä. Ehkäpä minäkin olen kypsynyt.

Viikonloppuna katsoin elokuvan Jane Austen - lukupiiri (2007), joka on myös kirjana ollut menestys. Kuuden kuukauden aikana luetaan Austenin kuusi romaania ja lukupiirin kuusi jäsentä kokoontuu kerran kuussa keskustelemaan kirjasta jonkun jäsenen luona. Jokaiselle on valittu oma Austenin kirja ja hän on illan emäntä/isäntä. Elokuva oli ihmissuhdedraamaa, mutta ihan katsottava. Tässä yhteydessä onkin hyvä muistutella Lukupiiri-blogin kuukauden kirjasta, josta alkaa tänään keskustelu.

Jane Austen - lukupiiri ideana olisi kiinnostava, jos joku haluaa lähteä sitä kokeilemaan. Minkälaisia lukukokemuksia teillä on Austenin kirjoista? Onko jotain suosikkeja tai vähemmän suosikkeja?