Tukholmassa - kirjakauppoja ja vanhakaupungin idylliä

Olen palannut takaisin Tukholman reissultani, joka alkumatkaltaan olikin hyvin myrskyisä. Ensimmäistä kertaa elämässäni tulin merisairaaksi. Meno oli hurjaa, mutta onneksi meren aallot tyyntyivät, kun lähestyimme Ruotsin rannikkoa. Tukholmassa aurinko pilkahteli ja vanhakaupungin tunnelma sulki syliinsä unettoman yön jälkeen.

Tukholmassa on useita Akademibokhandeln-kirjakauppoja. Kävin kahdessa niistä, joista toinen on ostoskadun varrella Drottninggatanilla ja toinen Sergelin torin läheisyydessä. Kirja-ale oli jo alkanut, mutta tällä kertaa mukaani ei tarttunut kirjoja vaan hankin ensi vuodelle kalenterin - Kungafamiljen kalender 2012. Myönnän, että olisin halunnut saada kruununprinsessa Victoriasta uutuuskirjan, mutta tarjolla oli vain yksi Vårt bröllop, joka oli hiukan vielä tyyris. Adlibriksestä kirjaa on myös saatavilla.

Olin saanut ennen matkaani Hannelelta kirjakauppavinkkejä ja kävin Viklands Boklåda nimisessä antikvariaatissa. Se sijaitsee Gamla stanissa (vanhakaupungissa) osoitteessa Kindstugan 6. Antikvariaatti on keskittynyt kaunokirjallisuuteen ja sieltä löytyy sekä ruotsinkielistä että englanninkielistä kirjallisuutta.

Ystävällinen antikvariaatin omistaja Linda Wikland kertoi, että hän on pitänyt kauppaa parisen vuotta. Vanhakaupungissa ei juurikaan ole muita antikvariaatteja. Lähellä on kirpputori Eddies loppis, jossa myydään vanhoja kirjoja, mutta valitettavasti se oli eilen kiinni. Ensi kesänä viimeistään menen ilman muuta uudestaan ja ehkä ehdin sillä kerralla käymään myös English Bookshopissa.

Ilman kirjoja en kuitenkaan jäänyt tältäkään matkalta vaan löysin antikvariaatista ihania ruotsalaisia tyttökirjoja; suosikkisarjoistani Martha Sandwall-Bergströmin Gulla-kirjoja ja Merri Vikin Lottia. Olen käynyt läpi tämän vuoden lukemisiani, kun vuosi lähestyy loppuaan. Kaunokirjallisuuden puolelta, puolet lukemistani kirjoista on lasten- ja nuortenkirjallisuutta, ja ne kallistuvat vahvasti tyttökirjojen suuntaan (ei varmaan yllätä teitä!). Tieto- ja tutkimuskirjallisuutta en ole niinkään listannut ylös, mutta teen tässä samalla uudenvuodenlupauksen. Lupaan ensi vuonna kirjata ylös kaikki lukemani kirjat ja julkaisut paperiseen lukupäiväkirjaani! Onnellista ja Uutta lukuvuotta 2012 teille kaikille!

Liza Marklund: Panttivanki

Joulu sujui joutuisasti tyttökirjaklassikon ja dekkarin parissa. Salaisen puutarhan lisäksi syvennyin uusimpaan Liza Marklundin Panttivanki (Otava, 2011) jännäriin. Se on yhdeksäs osa Annika Bengtzon-sarjassa. Olen seurannut Annikan vaiheita siinä missä Kay Scarpetankin, vaikka viimeksi mainitussa sarjassa olenkin jäljessä parin kirjan verran. Annika Bentgzon on toimittaja, joka kirjoittaa rikosuutisia iltapäivälehti Kvällspresseniin ja sotkeutuu tutkimuksissaan yleensä itsekin mukaan jännittäviin tapahtumiin. Annika on rohkea, älykäs, omapäinen ja hankalakin persoona. Hän toimii yleensä yksin ja yhteistyö kolleegoiden kanssa ei aina ota sujuakseen. Ristiriitoja riittää myös Annikan henkilökohtaisessa elämässä; perheen ja työn yhteensovittaminen, aviomiehen petturuus, ongelmallinen äiti-tytär suhde sekä ystävien kavaluus. Menneisyyden traagiset tapahtumat ovat jättäneet jälkensä Annikaan.

Sarjan ensimmäinen osa Uutispommi (2000) aloitti Annika-sarjan, jossa hän on naimisissa Thomasin kanssa ja heillä on kaksi lasta. Seuraavat kirjat Studio Sex (2001) ja Paratiisi (2001) menevätkin ajassa taaksepäin ja kertovat 24-vuotiaan Annikan toimittajan uran alkuvaiheista Kvällpressenissä. Studio Sex-kirjaa pidän yhtenä parhaimmista Annika Bentgtzon-sarjassa ja suosittelen siitä aloittamaan, jos ei ole aikaisemmin lukenut Marklundin dekkareita. Viimeisimmässä kirjassa Panttivanki Annika on 37-vuotias ja hän on palannut taas yhteen Thomasin kanssa. Thomas kidnapataan konferenssimatkalla Afrikassa, ja kirja keskittyykin Annikan kotiin, puhelimen päivystämiseen ja panttivankineuvotteluihin. Thomasin näkökulma kulkee koko ajan rinnalla tapahtumissa ja lopulta ne huipentuvat Thomasin pelastamisyrityksiin. Sivujuonteena kirjassa on naisten murhat Tukholmassa.

Panttivanki on toiminnallinen, jännittävä ja hyytävän hyvä dekkari. Se on myös raaka, ja taisin nähdä vähän painajaistakin, mutta osaltaan siihen vaikutti, että luin myös Studio Sexiä uudestaan. Panttivangista voi aloittaa myös tutustumisen Annika Bengtzonin vauhdikkaaseen toimittajan elämään. Sarjan taso on vaihdellut ja joskus tapahtumat ovat täysin yliampuvia kuten Elinkautisessa (2007), jonka jälkeen ajattelin, että nyt riittää. Parin vuoden tauko teki kuitenkin hyvää ja Paikka auringossa (2008) oli jo tasoltaan parempi.

Kirjailija Liza Marklund (s.1962) on toiselta ammatiltaan toimittaja ja kokemus kiireisestä ja hektisestä uutistyöstä näkyy asiantuntemuksena hänen kirjoissaan. Panttivangissa tulevat jo nykypäivän tiedonlähteet mukaan kuten sosiaalinen media, blogit ja facebook. Muistan joskus lukeneeni jostain sarjan osasta, kun Annika tallensi hotmail-sähköpostiinsa kaikki tärkeät ja arkaluontoiset tiedostonsa, jotta ne säilyisivät ja hän voisi päästä käsiksi niihin, mistä päin maailmaa tahansa. Marklund käsittelee kirjoissaan paljon yhteiskunnallisia ja globaaleja asioita, ja erityisesti naisiin kohdistuvaa väkivalta on monissa kirjoissa aiheena. Uusimman kirjan suomennoksesta vastaavat kaksi henkilöä Päivi Kivelä ja Kari Koski. Ilmeisesti suositut Annika Bengztson-kirjat ilmestynevät aina samoihin aikoihin sekä Suomessa että Ruotsissa. Erikoista kirjojen kansikuvissa on, että niissä on aina kirjailijan itsensä kuva.

Panttivankia on luettu myös Nenä kirjassa-blogissa. Minä suuntaan nyt kohti Tukholmaa, mutta en Annikan kotikulmille vaan Gamla stania kohti.

Joulun kirja - Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha

Synttäritoiveeni toteutui ja aamuni alkoi tällä ihanalla kirjalahjalla! Tutusta klassikosta Salainen puutarha (2011, Egmont/Kirjalito) on ilmestynyt uusi suomennos ja kuvitettu painos. Aikaisempi suomennos oli Toini Swanin käsialaa ja uuden painoksen on suomentanut Emilia Numminen. Kirjassa on todella upea kuvitus, josta vastaa Inga Moore. Vaikka Salainen puutarha (The Secret Garden, 1911) on enemmän kevään kirja, niin kyllä tämäkin sopii Jouluun. Aion lukea kirjaa yhdessä perheeni kanssa joulun pyhät, ja ensimmäinen luku on jo luettu. Paksuutta kirjalla toki on, mutta kauniit piirroskuvat keventävät lukemista.

Salaisen puutarhan tarina on usealle tuttu. Se kertoo orvosta Marysta, joka muuttaa Intiasta Englantiin setänsä luokse. Kartanossa nummien keskellä yksinäinen Mary löytää sedän lukitseman salaisen puutarhan. Mary ystävystyy eläinrakkaan Dickonin ja terveydeltään heikon Colinin kanssa. Ihmeellinen puutarha, eläin- ja luontokuvaukset, salaisuuksien ilmapiiri, vanhan ajan tunnelma sekä kasvukertomus ystävyydestä tekee kirjasta ajattoman klassikon. Vaikka Salaista puutarhaa pidetään tyttökirjana, niin ilman muuta se on lastenkirjaklassikko, joka sopii kaikille iästä ja sukupuolesta riippumatta.

Lopuksi toivotan teille kaikille lukijoilleni hyvää ja kirjaisaa joulua!

Sylvia Plathin runoja

Eilen sain kauan kaipaamani runokirjan Sylvia Plathin Sanantuojat (Otava, 1997), jonka on suomentanut Marja-Leena Mikkola. Alkuperäiseltä nimeltään Collected Poems ilmestyi Plathin kuoleman jälkeen 1981 ja se sai postuumisti Pulitzer-palkinnon. Omistan myös englanninkielisen Plathin Ariel-kokoelman (1965/1988), mutta olen aina pitänyt enemmän runojen lukemisesta omalla äidinkielelläni. Pääsen helpommin runojen tunnelmaan sisään ja sanat ovat tuttuja ja ymmärrettävämpiä. Plathin runojen lukeminen ja kuvakielen avautuminen on toisaalta haastavaa. Mikkolan esipuheessa on avattu Plathin runouden teemoja ja kuvakieltä, mikä helpottaa runojen tulkitsemista.

Sanantuojat-kokoelma on entuudestaan tuttu minulle, koska olen joskus kirjallisuusopinnoissani analysoinnut siitä Plathin yhtä runoa. Ikävästi vain lyriikan analyysini on tuhoutunut kokonaan tietokoneen hajoamisen myötä ja kun en silloin ottanut kuin vain yhden printtiversion! Runo, joka teki minuun vaikutuksen ja tekee edelleen on Kolme naista. Runo kolmelle äänelle. Se on draamaruno, näytelmälliseen muotoon kirjoitettu runo, joka esitettiin BBC:ssä samana vuonna kuin ilmestyi 1962. Runon miljöönä on synnytyssairaala ja sen lähistö. Runo on jaettu kolmeen ääneen - Vaimon, Sihteerin ja Tytön. Äänet käyvät monologeissaan tuntemuksiaan ja ajatuksiaan syntymästä. Teemoina ovat myös keskenmeno, kuolema ja adoptio. Runo on pitkä, noin parisenkymmentä sivua.

Näyte Sihteerin äänestä:

"Istuessani teen kuolemaa. Menetän yhden ulottuvuuden.
Junat jyskyttävät korvissani, lähtöjä, lähtöjä!
Ajan hopeinen raide tyhjenee kaukaisuuteen,
valkoinen taivas tyhjenee lupauksestaan, kuin kuppi.
Nämä ovat jalkani, nämä koneelliset kaiut.
Tap, tap, tap terästapit. Minut havaitaan kevyeksi." (66)

Naiset, Plath näki hyvin haavoittuvina ja altiina hyökkäyksille. Synnytys on aina kärsimyksen ja kuoleman kumppani. Vain lapsissa on toivoa, ja lapsella on kirkas tietoisuus, joita eivät tahraa aikuisten pelot, kuvitelmat tai syyllisyys. Plathin runoutta hallitsee keskeisesti kuoleman teema, ja traagisen kuolemansa jälkeen hän (1932-63) nousi klassikon asemaan. Mikkola kuitenkin kritisoi näkökulmia, jotka pelkästään korostavat hänen itsemurhaa ja elämäkerrallista tunnustusrunoutta. Runous on kautta aikojen lähtenyt henkilökohtaisesta kokemuksesta. Plath käyttää kokemusaineistoaan kuvalliselle ja teemalliselle kehittelylle ja hänen paljastuksensa tapahtuvat fantasian ja myytin alueella. Kirjailija itse määritteli oman runoutensa elämää antavaksi voimaksi, jolla juuri on kosketus maailman kauhistuttaviin realiteetteihin.

Olen lukenut runoja nyt uudestaan ja vaikka monet niistä ovat hyvin tummasävyisiä, niin samalla niissä on jotain hyvin vahvaa ja voimaannuttavaa. Ja mikä parasta, nyt voin palata niihin aina uudelleen.

Näyte Vaimon äänestä:

"Mikä on se joka sinkoaa meille näitä viattomia sieluja? Katso miten uupuneita he ovat, miten litistettyinä he makaavat verhoilluissa kätkyeissään, ranteissaan nimet, pienet hopeiset voitonmerkit, joita varten he ovat saapuneet niin kaukaa.
Joillakin on paksut mustat hiukset, jotkut ovat kaljuja. Heidän ihonvärinsä on ruusuinen tai kellertävä, ruskea tai punainen; he alkavat muistaa erilaisuutensa.
Minä luulen, että heidät on tehty vedestä; heillä ei ole ilmettä.
Heidän piirteensä nukkuvat, niin kuin valo tyynessä vedessä. He ovat todellisia munkkeja ja nunnia yhdenmukaisissa asuissaan.
Näen heidän satavan maailman ylle kuin tähdet - Intian, Afrikan, Amerikan ylle satavat nämä ihmeet, nämä puhtaat pienet kuvat. He tuoksuvat maidolta. Heidän jalkapohjansa ovat koskemattomat. He ovat ilmassa-kävelijöitä." (75-76)

Rajoja rikkova Siiri Enorannan Gisellen kuolema

Varoitus tämä teksti sisältää juonipaljastuksia! Yritän kirjoittaa kirjoista yleensä paljastamatta liikaa, mutta tässä tapauksessa haluan puhua kirjan sisällöstä. Miksi? Koska kirja on hyvin hämmentävä lukukokemus, ainakin minulle. Toiseksi, koska kirjan aihe on rankka. Kolmanneksi, koska kirjan luokitus on ristiriitainen. Se on suunnattu nuorille, nuorille aikuisille sekä aikuisille. Kirjaa kuvaillaan avainsanoilla nuortenkirjallisuus, nuorten aikuisten kirjat, erilaisuus, tytöt, kotiinpaluu, ahdistus, mielenterveys, nuoret, tapaturmat, tanssijat, sisarukset. Lisäisin ilman muuta yhdeksi avainsanaksi - insesti.

Enpä löytänyt kovin montaa kirjaa, joita olisi kuvailtu sanoilla nuortenkirjallisuus ja insesti, tehdessäni hakua tietokannoista. Seksuaalinen hyväksikäyttö ja nuortenkirjallisuus hakusanoilla tuli muutama teos enemmän ja yksi niistä on Marika Uskalin Hopeanorsu (2004). Vaikka Gisellen kuolema (2011, Robustos) käsittelee insestiä, kyseessä ei ole kuitenkaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Se kertoo veljen ja sisaren rakkaudesta, joka johtaa lopulta seksuaaliseen tekoon.

Joelin sisar Linnea palaa kotiin kahdeksan vuoden jälkeen. Tyttö on seitsemänvuotiaana lähetetty Inga-tädin balettikouluun Ruotsiin. Linnea on lahjakas balettitanssija, jonka ura teini-ikäisenä dramaattisesti päättyy tapaturman vuoksi. Perhe on tavannut vain harvakseltaan Linneaa, kesä- ja joululomilla. Vanhemmat ovat etäisiä eivätkä osaa puhua kotiin palanneen tyttärensä kanssa. Isä on kärsinyt ajoittain masennuksesta ja äiti on nostanut tyttärensä palvovalle jalustalle. Linnea on vieras ja muukalainen omassa perheessään. Linnean polven hajoamisen myötä on hajonnut hänen unelmansa ja hänen identiteettinsä. Kolme vuotta vanhempi isoveli Joel saa vähitellen yhteyden sisareensa, mutta läheinen suhde ylittääkin lopulta sisarusrakkauden rajan.

Gisellen kuolema kerrotaan suurelta osin veljen Joelin näkökulmasta. Joel tarkkailee sisartaan, ja sisaresta tulee tavallaan veljen katseen objekti. Lopussa päästään myös onneksi kurkistamaan Linnean pään sisään. Kerronta on hyvin kaunista, lyyristä ja mukaansatempaavaa. Kirjaan jää koukkuun ja sen lukee kertaheitolla. Muita koukkuun jääneitä minun lisäkseni ovat Jenni, Salla ja Rouva Huu. Tarina on julmalla tavalla kaunis. Lukijana voin ennakoida vihjeiden perusteella, mitä tulee tapahtumaan, mutta samalla moraalikoodini hokee koko ajan tämä on väärin, tämä on väärin! Jälkimakuna teoksesta jäi jonkin verran epämiellyttävä olo.

Nuortenkirjallisuuden tabuja on ravisteltu tänä vuonna melkoisen paljon. Kohua on herättänyt Finland Junior-palkinnon saanut Valoa valoa valoa lesbo- ja itsemurhateemoillaan. Gisellen kuolemassa sivutaan insestin lisäksi nuorten juomista ja pilven polttamista. Milloin ravistellaan kaikkivoipaista äitimyyttiä? Perinteiseen tapaan tässäkin kirjassa äidistä tehdään se syyllinen ja syntipukki. Onhan äiti hylännyt lapsensa, kun lähetti tyttärensä pois, ja sisarukset kasvoivat sen takia vinoon.

Gisellen kuolema rikkoo nuorten- ja aikuisten kirjallisuuden genrerajoja, koska se on luokiteltu kumpaakin lajityyppiin. Kirja on myös Runeberg-palkintoehdokkaana aikuisten romaanien rinnalla, ja ansaitusti. Enoranta kirjoittaa todella vahvasti ja puhuttelevasti. Kovin nuorille tai herkille lukijoille en kirjaa suosittele, mutta aikuistuville nuorille ja aikuisille. Minusta tämän teoksen lukemisen jälkeen on hyvä käydä keskustelua ajatuksista, joita kirja herättää. Itse koin lukijana olevani keskustelun tarpeessa - teidän kanssanne.

"Minä vajosin häneen, hän huokaisi minuun, eikä kukaan koskaan sitä ennen tai sen jälkeen ole, ei kukaan. Ja hän veti minua lähemmäs, minua, lähemmäs, ja minä sekoituin häneen kunnes ei ollut mitään mistä päätellä missä aloimme ja lopuimme, me lauloimme samaa laulua Linneajoel Joellinnea. Me olimme samaa verta." (s. 121)