Kellokosken Prinsessa

Ilkka Raitasuon ja Terhi Siltalan kirjoittama Kellokosken Prinsessa (2010) kertoo Anna Svedholmista (os. Lappalainen) eli jo legendaksi kutsutun Prinsessan (1896-1988) elämäntarinan. Kirja perustuu autenttisiin Prinsessan tunteneiden henkilöiden haastatteluihin ja hänen sairauskertomuksiinsa. Toinen kirjoittajista Ilkka Raitasuo on mielisairaanhoitajana tuntenut Prinsessan henkilökohtaisesti. Anna sairastui nuorena skitsofreniaan ja hänellä diagnosoitiin lisäksi kaksisuun-tainen mielialahäiriö. Hänelle kehittyi suurusharha, jossa hän kuvitteli olevansa kuninkaallinen prinsessa. Merkittävän elämäntarinasta tekee myös se, että Anna vietti suurimman osan elämästään laitoshoidossa, josta yli 50 vuotta Kellokosken mielisairaalassa. Kirjassa kuvataan samalla suomalaisen mielisai-raanhoidon kehityksen historiaa.

Pitkän potilasuransa aikana Annaa hoidettiin useilla 1900-luvun mielisairaan-hoidon menetelmillä ja hän joutui osaksi kunkin aikakauden hoitomuotojen kehitystä. Hänelle annettiin sähköhoitoa (sähkösokkeja), vesikylpyjä, kestouni-terapiaa, häntä eristettiin ja häneen istutettiin jopa malaria. Lobotomialeik-kaukselta Anna kuitenkin onneksi säästyi. Varhaiset hoitomuodot näyttäytyvät nykytietämyksen valossa julmilta ja niitä on vaikea ymmärtää, mutta hoitomuodoilla on myös saavutettu tuloksia ja ne ovat luoneet toivoa mielisairaiden hoitoon. Annan kohdalla hoitomuodot kuitenkin osoittautuivat tehottomiksi. Lääkkeiden ja hoitomuotojen kehittyessä yhä monipuolisem-miksi, muuttuivat asenteet myönteisemmiksi mielen sairauksia ja erilaisuutta kohtaan. Työterapiaa käytettiin jo varhain yhtenä hoitomuotona ja potilaiden työpanoksella oli myös taloudellista merkitystä etenkin Kellokosken sairaalan maanviljelyksessä ja karjanhoidossa. Annakin osallistui erilaisiin sairaalan töihin ja hän teki hierojan työtä, joka oli hänen ammattinsa ennen sairastumistaan. Anna oli laulanut nuoruudessaan kupletteja ja hän esiintyi mielellään erilaisissa tilaisuuksissa. Saattoivatpa ohikulkevat kyläläiset nähdä Annan laulavan aarioita Kellokosken kartanon parvekkeella.

Kellokosken sairaala oli merkittävä osa kyläläisten elämää ja potilaat kuuluivat myös kylän jokapäiväiseen elämään. Suurin osa potilaista sai kävellä vapaasti kylällä, käydä kaupoissa ja pankeissa. Annasta tuli kuuluisa henkilö ja hän erottui muista potilaista kuninkaallisessa, ylhäisessä roolissaan, värikkäänä ja esiintyvänä persoonana. Anna jakoi myös auliisti sekkejä (katteettomia siis) ja myöskin kuninkaallisia arvonimiä tapaamilleen ihmisille. Prinsessa vieraili ahkerasti kyläläisten kodeissa, hieroi vakioasiakkaitaan ja pysyi hyvin selvillä toisten asioista ja siitä, mitä hänen valtakunnassaan tapahtui.

Anna alkoi kutsua itseään Prinsessaksi vuodesta 1936 lähtien ja sen jälkeen alkoi vuosikymmenien väittely siitä, kuinka häntä tulisi puhutella, koska potilaiden harhoihin ei sopinut mennä mukaan. Annan maineen kasvaessa Prinsessa-nimitys yleistyi ja 1960-luvulle tultaessa lähes kaikki puhuivat Prinsessasta sairaalassakin. Anna hyväksyttiin ja hänen kuninkaallinen harhamaailmansa hyväksyttiin osana hänen sen hetkistä todellisuutta. Prinsessan kohtaaminen on tehnyt moneen hänet tavanneelle lähtemättömän vaikutuksen ja hän loi positiivisella olemuksellaan iloa ympärilleen huolimatta raskaasta ja vaikeasta elämästään. Kirjoittajat esittävät, että Prinsessa-harhaan turvautuminen on ollut eräälainen selvitymiskeino Annalle. Minä jäin lukijana pohtimaan tätä Annan identiteettiä ja sitä, että harhoista huolimatta, oliko Prinsessan roolin omaksuminen kuitenkin Annalta lopulta tietoinen valinta? Anna eli pitkän elämän 92-vuotiaaksi ja vähän ennen kuolemaansa hän totesi hoitajalle " En minä mikään Prinsessa ole, vaan Anna Lappalainen".

Kellokosken Prinsessa on mielestäni parhaimpia tänä vuonna lukemiani tietokirjoja. Se on erittäin sujuvasti ja lämminhenkisesti kirjoitettu, ja Annan vahva persoona välittyy lukijalle hyvin elävästi tekstin läpi. Myös Susa on kehunut kirjaa täällä. Kirjan pohjalta on tehty fiktiivinen elokuva Prinsessa, joka on tänä syksynä pyörinyt elokuvateattereissa. Elokuvasta olen kuullut tutuilta ja se voi järkyttää katsojia, mutta minä suosittelen lukemaan tämän kirjan. Siinä on mielestäni tärkeä sanoma ihmisten erilaisuuden hyväksymisestä, suvaitsevaisuudesta ja ihmisarvoisesta elämästä. Prinsessan elämästä enemmän kiinnostuneille, Annan tekemiä hienoja tekstiilitöitä on esillä Kellokosken sairaalamuseossa ja sairaalan puistosta löytyy Prinsessa-patsas.