L.M. Montgomery: Sara ja kultainen tie

Sara ja kultainen tie (2011) on Sisko Ylimartimon uusin suomentama teos Montgomeryn varhaistuotannosta. AlkuperäisteosThe Golden road ilmestyi sata vuotta sitten (1913) ja se on jatkoa Sara Tarinatytölle (The Story Girl, 1911). Saran serkku Beverley King jatkaa lapsuuden kultaisia muistelujaan Prinssi Edwardin saarella. Bev, Sara, Felicity, Cecily, Felix, Dan, Peter ja Sara Ray muodostavat kiinteän ystäväporukan ja he perustavat oman lehden. Sara kertoo tarinoita edelleen, mutta tässä jatko-osassa myös muut henkilöhahmot tulevat enemmän näkyviin omina persooninaan ja lukija tutustuu heihin paremmin. Uusi kiinnostava piirre Tarinatytössä paljastuu, kun hän kertoo näkevänsä ajatukset väreissä, ehkäpä tämä selittää, miksi hänen kiehtova äänensäkin on kuin väri. Värikkäitä tapahtumia riittää muutenkin, kun nuoret joutuvat lumimyrskyyn ja pelastuvat pelkäämänsä Peg Powenin avulla, jota he pitävät noitana. Ujon miehen tarina, josta kerrotiin ensimmäisessä osassa saa myös romanttista jatkoa. Hilpeätä tilannekomikkaakin on luvassa, kun Eliza-täti saapuu yllätysvierailulle.

Beverley kirjoittaa muistelmiaan noin neljäkymmentä vuotta tapahtumien jälkeen ja hän vihjaa myös nuorten tulevaisuuteen. Sekä Peg että Sara ennustavat, mitä heille kaikille tulee tapahtumaan. Koko kirjan pohjavire on hyvin kaihoisa ja surumielinen, tietoisuutta eroamisesta ja lähtemisestä. Kaipaus on niin voimakasta, joka vaikuttaa lukijaankin. En voi olla mainitsematta, että kaimani Sara tuli taas uniini. Montgomeryn luomat henkilöhahmot ovat hyvin eläviä ja todellisen tuntuisia ja hänellä on ollut todellisesta elämästään esikuvia henkilöhahmojensa taustana. Montgomeryn oma täti oli mainio tarinankertoja ja Sara ja kultainen tie on omistettu hänen muistolleen. Minusta Montgomery onnistuu kaikista parhaiten kuvaamaan lasten maailmaa, heidän herkullista ja välillä eripuraista dialogia näissä Sara kirjoissaan, kun vertaan Anna-sarjaan, josta tulen kirjoittamaan myöhemmin. Olen myös huomannut, että kissat esittävät hyvin tärkeää osaa Montgomeryn kirjoissa.

Sisko Ylimartimo on kirjoittanut kirjaan jälkisanat ja hän on tehnyt valtavan työn suomentaessaan Montgomeryn ennen suomentamatonta tuotantoa 2000-luvulla. Minusta hänelle pitäisi antaa tunnustus tästä tärkeästä tekemästään työstään. Ylimartimo on kahdesti väitellyt, taidehistorian lehtori ja lastenkirjallisuuden dosentti, joka on perehtynyt tutkijana ja kääntäjänä Lucy Maud Montgomeryn elämään ja tuotantoon. Minä taas jatkan matkaani tutustumalla vielä Marigoldiin ja Pattiin ja sen jälkeen Annaan ja muihin ystäviin. Koska olen niin viehättynyt Montgomerystä, niin hankin hänen uusinta tuotantoaan myös omaan verkkokirjakauppaani.

"Mitään emme menetä niin kauan kuin muistamme sen." (s. 223)

Raili Mikkanen: Hopearenkaan taika

Hopearenkaan taika (2010) on historiallinen tyttöromaani, jonka valitsin luettavaksi jo ihanan kantensa takia ja tietenkin, koska olen aina pitänyt historiallisista romaaneista. Kirja sijoittuu ajallisesti 1600-luvulle ja kertoo sisaruksista Annasta ja Margareetasta, jotka matkustavat yhdessä Katharina-tätinsä kanssa kaukaisten sukulaistensa luokse Saksaan. Margareeta on parantaja, joka keräilee erilaisia lääkekasveja ja yrttejä. Anna taas on kiinnostunut opiskelusta ja kirjoista. Tytöt ovat hyvin tiedonhaluisia ja he opettelevat ahkerasti saksan kieltä. Köyhissä oloissa kasvaneet sisarukset pääsevät tutustumaan vilkkaan hansakaupungin seuraelämään sekä tätinsä ja setänsä talon laajaan kirjastoon. Kirjastossa on myös naisten kirjoittamia kirjoja, joita he hämmästyneinä tutkivat ja lukevat. Margareeta tutustuu orpokodin omistajaan Konrad-herraan ja traagisten tapahtumien jälkeen myös romantiikkaa on mukana.

Hopearenkaan taika on jatkoa historialliselle nuortenkirjasarjalle, joka kertoo kolmen sisaruksen erilaisista vaiheista. En ole lukenut sarjan aikaisempia osia, mutta tämä kirja sopi hyvin luettavaksi itsenäisenä teoksena. Ensimmäisessä osassa Kahdentoista valassa tyttöjen äitiä syytetään taikuudesta ja tyttärillä on vain kolme päivää aikaa pelastaa hänet kuolemantuomiolta. Tämän kirjan haluaisinkin sarjasta seuraavaksi lukea. Raili Mikkanen on minulle uusi tuttavuus ja olen hämmästynyt hänen laajasta kirjallisesta tuotannostaan. Hän on kirjoittanut lapsille, nuorille ja aikuisille. Erityisesti olen innostunut hänen historiallisista teoksistaan, joita esitellään tässä Helsingin kaupunginkirjaston linkissä. Mikkanen on kirjoittanut suomalaisista historiallisista naisista ja laitoinkin itselleni tilaukseen kirjat Teatteriin, joka kertoo Ida Aalbergin nuoruudesta sekä Ei ole minulle suvannot, jossa kerrotaan Aino Kallaksen nuoruudesta. Mikkanen on saanut viimeksi mainitusta Finland Junior-palkinnon vuonna 2002. Pidän historiallisista romaaneista, joissa kuvataan sen ajan aikautta ja olosuhteita asiantuntevasti ja, jotka perustuvat faktatietoihin, mutta fiktiivisen muotonsa perusteella ne ovat samalla viihdyttäviä ja jännittäviä. Mikkasen sujuvasti kirjoitettu teksti tempaisi minut mukaansa ja minusta nämä kirjat sopivat erittäin hyvin nuorten lisäksi historiasta kiinnostuneille aikuisille, ja naisille.

Saran seitsemän uutta tunnustusta

Sain kaksi tunnustusta blogilleni Terhi Rannelalta ja Leena Lumelta. Kaunis Kiitos heille! Tämä kannustaa jatkamaan kirjallisuusblogini pitämistä omalla persoonallisella tyylilläni ja tässä samassa blogiosoitteessa. Tunnustuksen saamiseen sisältyy seitsemän asian kertominen itsestään, jonka olen kerran aikaisemmin tehnytkin, mutta tunnustetaan lisää:

1. Vaikka luenkin paljon kirjoja ja kirjoitan niistä - en edelleenkään tiedä kuinka monta kirjaa luen vuodessa. Kaikkea lukemaani en kirjaa ylös enkä bloggaa niistä.

2. Kirjoitan tällä hetkellä useampaan blogiin, mutta tämä blogini on ensimmäiseni ja ikiomani. Pidän myös yhteisbloggaamisesta, jossa useampi kirjoittaja kirjoittaa yhdessä.

3. Kirjojen lisäksi harrastan elokuvia. Leffamakuni on kirjava, mutta kun haluan rentoutua, niin katson jännittäviä toimintaelokuvia, joissa ei tarvitse ajatella - ainakaan liikaa.

4. En juo kahvia vaan teetä. Cocis maistuu liiankin hyvälle.

5. Nukun liian vähän, mutta toivon, että se on väliaikaista. Työ ja vapaa-aikani menevät nykyään sekaisin.

6. Odotan kevättä ja valoa. Kevät on lupaus jostain uudesta.

7. Kesään mennessä valmistun opettajaksi. Haluan tulevaisuudessa opettaa sekä kirjoittaa.



Lähetän tunnustukset eteenpäin oman tunnustuksensa ansaitseville blogeille:

Susan kirjasto

Sallan lukupäiväkirja

Kertomus jatkuu

K-blogi - koko lailla kirjallisesti

Kirjainten virrassa



p.s. Kirjoista on helpompi puhua kuin itsestään.

Charlotte Brontë: Professori

Charlotte Brontën (1816-1855) Kotiopettajattaren romaani on ollut lempikirjojani lapsuudesta asti. Jane Eyreen liittyy vahvoja muistoja ja mielikuvia, sillä ensimmäisen kerran tutustuin kirjaan sarjakuvana, josta puuttui sivuja. Sarjakuva oli vanha, värikäs ja sen hahmot ovat edelleenkin piirtyneet mieleeni, erityisesti Berthan tumma, pelottava hahmo kynttilänvalossa. Mielikuvitukseni avulla täytin puuttuvat kohdat ja siitä syntyi kirjoitelma, jota luettiin koulussa. Parin vuoden päästä siitä sain varsinaisen kirjan lahjaksi ja luin sen saman tien. Olen tätä sydämeni kirjaa kohtaan tuntemaani paloa tuonut esille täällä ennenkin, mutta Amman kauniin kirjeen jälkeen minulla virisi innostus tutustua Charlotte Brontën muuhunkin tuotantoon.

Professori (1857) on Charlotten esikoisteos, joka julkaistiin vasta hänen kuolemansa jälkeen. Charlotte julkaisi salanimellä Currer Bell Kotiopettajattaren romaanin (1847), joka herätti suurta kohua ja huomiota ilmestyessään. Bellin oikea henkilöllisyys selvisi Charlotten elinaikana, mutta hänen seuraavatkin teoksensa Shirley (1849) ja Syrjästäkatsojan tarina (1853) julkaistiin Currer Bellin nimellä. Charlotten sisarukset julkaisivat myös samana vuonna kuin Kotiopettajattaren romaani ilmestyi omat romaaninsa Emily Humisevan harjun ja Anne Agnes kotiopettajattaren. Lahjakkaat sisarukset olivat kirjoittaneet lapsuudesta asti mielikuvituksellisia tarinoita ja runoja Englannin nummien syrjäisissä maisemissa. He olivat julkaiseet yhdessä runokokoelmankin salanimiä käyttäen ennen romaaniensa ilmestymistä. Traagiset kuolemantapaukset varjostivat Charlotten elämää, sillä hänen kaksi vanhinta sisartaan olivat kuolleet aikaisemmin tuberkuloosiin, veli Branwell ja Emily kuolivat siihen 1848 ja Anne 1849. Charlotte jäi yksin isänsä kanssa asumaan pappilaan ja menestyi kirjailijana. Charlotte avioitui 1854, mutta avioliitto jäi lyhyeksi, sillä hän itse kuoli vain 38 vuotiaana odottaessaan ensimmäistä lastaan.

Professori poikkeaa Charlotten muista romaaneista siinä, että sen päähenkilönä on mies William Crimsworth. Kertomus alkaa, kun nuori ja varaton William valmistuttuaan Etonista tapaa tyrannimaisen veljensä kymmenen vuoden jälkeen ja pääsee tämän tehtaaseen konttoristiksi. William alistuu ensiksi veljensä tylyyn kohteluun, mutta uuden tuttavansa suosituksesta lähtee Brysseliin etsimään töitä. Hän saa paikan poikakoulun opettajana ja lisäksi hänestä tulee tyttökoulun englannin kielen opettaja. Opettajaa sanotaan Belgiassa professoriksi. William on nuhteeton, säästäväinen ja ahkera mies, joka tarkkailee muita etäältä. Tyttökoulun juonitteleva johtajatar Mdlle Reuter ihastuu Williamiin, mutta William näkee hänen lävitseen ja eroaa lopulta kummastakin toimestaan. Hän rakastuu tyttökoulun opettajattareen Francesiin, joka on hänen oppilaansa englannin tunneilla. Frances on puoliksi sveitsiläinen ja puoliksi englantilainen, joka kamppailee myös omasta toimeentulostaan. Kirjan loppu on onnellinen ja yllättäväkin. Williamin kosintaan suostuessa Frances pyytää saada jatkaa opettajan työtään.

"Kolmetuhatta frangia!" Frances mutisi. " Kun minä saan vain tuhatkaksisataa!" "Niin kuitenkin täytyy toistaiseksi olla. Ja monsieur, sanoitko jotain sellaista, että jättäisin työni? Oi ei! Pidän siitä tiukasti kiinni." (283s.)

"Kuvitella, että menisin kanssasi naimisiin tullakseni sinun elättämäksesi monsieur! En voisi tehdä niin. Ja kuinka ikäviä päiväni olisivatkaan! Sinä olisit poissa opettamassa ummehtuneissa, meluisissa luokkahuoneissa aamusta iltaan, ja minä kituisin kotona yksinäisenä ja vailla tekemistä." (283s.)

Frances ilmaisee myöhemminkin naimisissa ollessaan tyytymättömyytensä palkkaansa ja hänen ehdotuksestaan pariskunta perustaa oman tyttökoulun Brysseliin. Olin aivan hämmästynyt, kun luin Brontën todella aikaansa edellä olevaa esifeminististä tekstiä. Tytöt kasvatettiin vielä 100 vuotta kirjan ilmestymisen jälkeenkin aviovaimon ja perheenemännän rooliin, jolloin avioituessaan nainen jää kotiin, jättää työnsä ja on taloudellisesti riippuvainen miehestään! Naisen palkka oli tuolloin (Professorissa) 40 prosenttia miehen palkasta, kun se nykyään on suunnilleen 80 prosenttia miesten palkoista. En voi vastustaa mielikuvaa, mutta kiihkeässä Francesissa näen jotain Charlotte Brontëa itseään. Charlotte toimi itsekin sisarensa Emilyn kanssa opettajana Brysselissä.

Professorissa on erikoisia persoonia, voimakkaita henkilöhahmoja ja kirjailija osaa taitavasti kirjoittaa ihmisluonteen kuvauksia. Vaikka teos voi joissain kohdissa olla epätasainenkin ja tekstissä on aika paljon ranskaa mukana, niin kyllä Charlotten kieli soi ja se soi syvällä sisimmissäni. Professoria on verrattu Syrjästäkatsojan tarinaan, jota en ole lukenut. Kummassakin on samoja elementtejä, mutta Brontë oli itse sitä mieltä että teos oli hylätty huonoin perustein. Hän kirjoitti myöhemmin Professoriin alkusanat. Suomeksi kirja ilmestyi 2009.

"Tämä kirja kirjoitettiin ennen Kotiopettajattaren romaania ja Shirleytä, mutta sille ei voi anoa minkäänlaisia myönnytyksiä sillä perusteella, että se olisi ensi yritys. Ensi yritys se ei todellakaan ollut, sillä sen kirjoittanut kynä oli aiemmin kulunut kovasti vuosia kestäneissä harjoituksissa." (Currer Bell s.11)

Lähteet: Professori, Wikipedia

Hellevi Salminen: Baby

Hellevi Salmisen esikoisteos on vuonna 1962 ilmestynyt Baby. Kirja kertoo 15-vuotiaasta Babyksi kutsutusta herkästä tytöstä, joka kamppailee omaan henkiseen kasvuun ja perhe-elämään liittyvien ongelmien kanssa. Babyllä menee koulussa huonosti, kotona on ongelmia, sillä isä pettää äitiä, on paljon poissa kotoa ja juo liikaa. Babyn äiti alistuu tilanteeseen eikä puolusta tytärtään, vaikka tyrannisoiva isä on väkivaltainen. Baby käy salaa tansseissa ja ihastuu bändissä laulavaan poikaan. Pettymykset ihmissuhteissa johtavat Babyn lopulta epätoivoiseen ratkaisuun, itsemurhayritykseen, mutta kirja päättyy kuitenkin toiveikkaasti.

Kirja piirtää tarkan kuvan 60-luvun nuorten maailmasta. Baby ostelee vinyylilevyjä, kuuntelee Elvistä ja modernia jazzia levysoittimelta, polttaa salaa tupakkaa huoneessaan, käy tanssimassa tai istuu baarissa juomassa Coca-Colaa. Vaikka menneen ajan lehahduksen voi tuntea kirjan sivuilta, niin nuorten kasvukivut tai perhehelvetti aiheena eivät koskaan vanhene. Ongelmavanhempia on ajassa kuin ajassa. Onneksi Babylla on kuitenkin se yksi turvallinen aikuinen, oma isoäiti, jonka luokse voi mennä. Yleensä se yksi turvallinen aikuinen riittää lapsen tai nuoren elämässä.

Baby on kaunis kirja, mutta myös julma. Hellevi Salminen oli vasta 19-vuotias kirjoittaessaan ensimmäisen kirjansa. Minä halusin lukea heti perään häneltä toisenkin kirjan Mikä sun on, Saila? vuodelta 1974. Tämänkin kirjan aihealue on rankka, kun lukiota käyvä tyttö odottaa lasta ja tekee abortin. Hellevi Salminen osaa kirjoittaa todella aidosti ja koskettavasti vaikeista ja kipeistä asioista nuorille. Tuomitsevuus tai liika opettavaisuus ei kuulu hänen tyyliinsä. Hellevi Salminen on palkittu kirjailija ja hänen laaja tuotantonsa sisältää useita nuortenkirjoja sekä lastenkirjoja. Olen kirjoittanut kirjailijan tapaamisesta täällä. Sallan lukupäiväkirjassa on ilmestynyt juuri juttu myös 50 vuotta vanhasta nuortenkirjasta, joka kestää hyvin aikaansa ja kyseessähän on Rauha Virtasen Virva Seljan yksityisasia. Tulen tämän kevään keskittymään blogissani jonkin verran nuortenkirjallisuuteen ja voin paljastaa sen verran, että Montgomeryäkin on luvassa. Kivasti on myös ehdottamani naiskirjailijoiden lista-haaste on lähtenyt etenemään muissa blogeissa.