perjantai 28. syyskuuta 2012

Kanerva Tuominen: Naiset, jotka vihaavat naisia


Kanerva Tuomisen Naiset, jotka vihaavat naisia (Kustannusosakeyhtiö Hai, 2012) houkutteli kirjan nimellään minut lukijaksi. Kirjan asetelma on mielenkiintoinen. Se kertoo kolmesta naisesta: lapsettomasta Evasta, miellyttämisen haluisesta Laurasta, joka haluaa äidiksi ja  Katariinasta, josta on vahingossa tullut äiti. Kaikki naiset kipuilevat suhteessa omaan äitiinsä ja käyvät ajatuksiaan, tuntojaan ja muistojaan läpi.

Eva ei ole halunnut lapsia ja on saanut kuulla siitä koko elämänsä. Hän ei ole kokoNAINEN, koska ei ole synnyttänyt. Hän vihaa jo kuollutta äitiään ja syvässä ahdistuksessaan kaataa tämän hautakiven. Eva ja hänen sisarensa eivät ole koskaan saaneet kokea äidinrakkautta, sillä ankara äiti on suorastaan vihannut heitä, varsinkin Evaa.

Laura on tehnyt teoista katalimman ja pettänyt sisartaan tämän poikaystävän kanssa. Sisarvihan lisäksi Laura kokee odottamattomaton vihan ja koston purkauksen äidiltään, josta hän on ollut kovin riippuvainen. Nuorena raskaaksi tullut Katariina taas kamppailee omien syyllisyyden tuntojensa kanssa, koska ei jaksa aina olla äiti vilkkaille kaksospojilleen. Yksinhuoltajana Katariina haluaa omaa aikaa itselleen ja toteuttaa unelmaansa taidemaalarina. Katariinan äiti on takertunut tyttäreensä ja elää elämäänsä Katariinan kautta. Tytär on aina saanut kokea vertailua ja arvostelua äitinsä puolelta.

Tuominen ravistelee kaikkivoipaista äitimyyttiä onnistuneesti. Kirja sopii hyvin kaikille äitiyden pimeistä puolista kiinnostuneille. Viha-rakkaus-kateus-teemat tulevat hyvin esille. Kirja koukutti mukaansa, mutta ärsyynnyin turhista toistoista, joissa samaa asiaa toistetiin uudelleen ja uudelleen. Myös rakenneratkaisussa naisten näkökulmat oli nimen perään numeroitu, mitä en nähnyt kovin mielekkäänä. Lukemisen alussa naisten nimet tuntuivat myös liiaksi muistuttavan toisiaan ja jonkun aikaa kesti omaksua, kuka nyt onkaan äänessä. Jotkut tapahtumista olivat myös hiukka liian yliampuvia.

Kaiken kaikkiaan Tuomisen teksti on kuitenkin ajatuksia herättävää ja siitä löytyi samaistumispintaa. Tykkäsin kirjan lopusta, missä nämä "epätäydelliset" äidit olivat kirjoittaneet tyttärilleen kirjeet ja pääsivät itse ääneen.

6 kommenttia:

  1. Hauska että arvioit Hain kirjan, odotan pian ilmestyväksi erästä ko. yhtiön painamaa kirjaa :). Olin tämän kirjan huomannutkin kustantamon kirjalistassa, arviosi perusteella on mielenkiintoinen, joskin varmaan myös rankka kirja.

    VastaaPoista
  2. Hui, onpas rankan kuuloinen kirja! Ja valaiseva juttu.

    Aihe kiinnostaisi... mutta ei kyllä taida mahtua lukulistalle nyt. Niin paljon kirjoja... ja toisteisuudelle olen pahasti allerginen. :-)

    VastaaPoista
  3. Maria ja Booksy onhan tämä tietyllä tavalla rankka kirja, mutta naisten tarinoihin uppoutuu mukaan ja haluaa tietää, miten ne päättyvät.

    Booksy, vielä tuosta toistosta, että ikään kuin vedettäisiin yhteenvetoa jo aiemmin ilmenneistä asioista. Koin sen tarpeettomaksi, mutta silti Booksy tartu kirjaan! Olisi kiva kuulla arviosi tästä :)

    VastaaPoista
  4. Sara, osuit oikeaan, voit lähettä tämän kirjan suoriksi minulle!

    Miten kiintoisaa, että mainitset tuon toiston, sillä Lintulan kirjassa Huomenna rakastan vähemmän en löytänyt muuta heikkoutta kuin aina samaan asiaan uudelleen palaaminen eli ihan turhaa toistoa.

    En ole ikinä ennen kuullut tästä kirjailijasta...

    Kai aiot lukea Sisareni, rakkaani?

    VastaaPoista
  5. Leena, en minäkään ollut aikaisemmin kuullut kirjailijasta, mutta kirjan nimi minua houkuttelikin! Oatesin kirja kyllä kiinnostaa. Laitan Leena sinulle meiliä vielä. :)

    VastaaPoista
  6. Sara, meilaa ihmeessä: Neuvotellaan vanhaan malliin;-)

    VastaaPoista