Dodie Smith: Linnanneidon lokikirja (Rauniolinna)

Mitä tarkoittaa aikuisten tyttökirja? Tyttökirjaklassikko aikuisille? Tätä määritelmää jäin miettimään lukiessani Dodie Smithin Linnanneidon lokirjaa (Gummerus, 2002), jota on määritelty näillä sanoilla. Montgomeryn Sininen linna menee ilman muuta tähän kategoriaan kuten myös Montgomeryn viime vuosina suomennetut Sara-kirjat, Pat-kirjat sekä Hedelmätarhan Kilmeny. Viimeksi mainittua en ole vielä lukenutkaan. Kirjastosta näitä kirjoja voi löytää aikuisten hyllystä, romantiikan hyllystä tai nuortenkirjoista. Linnanneidon lokikirjaa lukiessa minulle tuli voimakas mielleyhtymä Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaaniin. Olen lukenutkin jostain (kun vain muistaisin mistä), että Kotiopettajattaren romaania voidaan pitää tyttökirjallisuuden varhaisimpina esikuvana. Onhan tässä klassikossa hyvinkin tyttökirjamaisia piirteitä. Alcott, Montgomery ym. ovat varmasti kirjansa lukeneet.

Toinen asia, mikä alkoi samalla pohdituttaa eli mitä itse asiassa tarkoittaa tyttökirjamaisuus. Sellaisia sanoja, jotka kuvaavat lajia nousi mieleeni kuten viattomuus, nuoruus, kasvaminen, tytöstä naiseksi, kirjoittaminen, haaveileminen, ihastuminen, ensirakkaus, romanttinen, hyveellisyys, puhtaus, vaikeuksien voittaminen, onnellinen loppu. Millä sanoilla te kuvailisitte tyttökirjamaisuutta? Auttakaa nyt tutkijaa hädässä saamaan määritelmä!

Linnanneidon lokikirja ilmestyi Suomessa ensimmäisen kerran nimellä Rauniolinna (Otava, suom. Kaarina Ruohtula) 1949. Vuotta aikaisemmin kirjailija oli julkaissut esikoisromaaninsa I Capture the Castle kotimaassaan Britanniassa sekä Yhdysvalloissa, missä asui kirjoittaessaan. Uuden painoksen on suomentanut Marja Helanen-Ahtola. Vertailin suomennoksia keskenään, kun sain molemmat kirjat lainaan kirjastosta enkä huomannut niissä mitään suurempia eroja. Kumpaakin kirjaa luki sujuvasti, mutta työmatkoilla oli kätevämpi kuljettaa uudempaa kevyempää versiota, joka ei myöskään ollut niin pölyinen.

Ihastuin kirjaan heti ensimmäisistä sivuista lähtien. Minä-muotoinen kerronta on hellyyttävää ja hauskaa. 17-vuotias, älykäs teinityttö Cassandra Mortmain kirjoittaa päiväkirjaansa ja kertoo erikoisen perheensä tarinaa. Mortmainin perhe asuu mahtavassa rauniolinnassa vuokralla, mutta muuten herrasväki elää köyhyydessä. Huonekalut on myyty ja ruuasta on pulaa. Kuuluisa kirjailija-isä on julkaissut vain yhden kirjan, kärsii kirjoittamisblokista ja elää erakoituneena linnoittautuneena työhuoneeseensa. Cassandran persoonallinen ja värikäs äitipuoli Topaz toimii taiteilijoiden mallina. Muutaman vuoden vanhempi Rose-sisar haaveilee avioliitosta rikkaan miehen kanssa. Thomas-veli opiskelee ja perheenjäsen komea Stephen auttelee linnan töissä. Asiat muuttuvat, kun linnan varakas amerikkalainen vuokraisäntä tulee veljensä kanssa asumaan lähistölle. Rakkautta on ilmassa! Kirjastonhoitajatuttuni sanoi minulle viisaasti, kun ihmettelin kirjan sijaintia romantiikan puolella, että Rakkaus maailmaa pyörittää!

Mitä tyttökirjamaista Linnanneidon lokikirjassa siispä on? Cassandra haaveilee kirjailijanurasta kuten monet muutkin tyttökirjojen sankarittaret. Cassandrassa on Uudenkuun Emiliaa, Virvaa Seljaa ja vähän Pikku naisten Jo Marchia. Jon tavoin Cassandralle vaatteet eivät ole niin tärkeitä kuin taas Rose-siskolle vrt. Jon sisko Amy March. Cassandra rakastuu onnettomasti sisarensa kihlattuun. Voi sitä teiniangstia, joka välillä hieman ryydyttikin! Cassandralla on myös uskontoon liittyviä vakavia pohdintoja. Minun oli pakko selailla Pikku naisia ja Viimevuotisia ystäviä, kun aloin miettimään, että Amyhan nai Laurien, kun Jo ei häntä huolinut. Ehkäpä Jo ei halunnut antautua rakkaudelle ja intohimolle. Järkiavioliitto, joka vieläkin ärsyttää! Pidin muuten Cassandran loppuratkaisusta. Siinä oli jotain feminististä meininkiä. Toisaalta minua nauratti epäsovinnaisuudet, jotka eivät ole kovin tyttökirjamaisia piirteitä kuten Rosen ehdotus itsensä myymisestä rahan ansaitsemistarkoituksessa. Myös Cassandran alkoholin nauttiminen baarissa alaikäisenä ei ihan sovi vanhanajan tyttökirjahenkeen. Seksuaalisuuteen vihjattiin myös, mutta hyvin hienovaraisesti.

Vaikka loppupuolella jonkin verran puuduin, niin kirjan miljöö on aivan ihana ja maisemakuvaus linnan ympäristössä. Montgomeryläisyyden voi aistia, ja Smithin tyyli on hyvin humoristista. Kiinnostavia oli myös vastakkainasettelut perienglantilaisuuden ja amerikkalaisuuden välillä. Unohtumattomana ja visuaalisena kuvana varmasti jää mieleeni ikuisiksi ajoiksi kuutamouinti vallihaudassa...

Lopuksi, vielä kertokaahan vinkkejä muista mahdollisista aikuisten tyttökirjoista. Mitkä ovat teidän mielestänne aikuisten tyttökirjaklassikkoja?

p.s. Kannattaa myös tehdä Amman kehittelemä testi, sopiiko Linnanneidon lokikirja juuri sinulle!