lauantai 26. toukokuuta 2012

Mitähän lukis?

Viime päivinä olen tehnyt mahtavia kirjalöytöjä antikvariaateista. Tyttökirjojen lukemisen ohessa haluaisin nyt lukea jotain muuta, mutta en osaa oikein päättää. Mitähän siis lukisin seuraavaksi näistä uusista hankinnoistani?


Kampintorin antikvariaatissa on viime vuoden monia uutuuskirjoja vain 3 eurolla kappale! Pääni oli mennä pyörälle, kun näin mahtavat kirjapinot. Dekkareita en ole lukenut vähään aikaan ja Ann Rosmannin Majakkamestarin tytär kyllä houkuttelee merellisellä ja saaristolaistunnelmallaan. Toisaalta olisi kiinnostavaa lukea pitkästä aikaa kotimainen kaunokirjallinen teos. Marja Leena Virtasen Kirjeitä kiven alle on niin paljon blogeissa hehkutettu, että tähän pitäisi viimein tarttua.

Sylvia Plathin päiväkirjat on sellainen kirja, joka on ollut pitkään lukulistallani. Aivan mahtavaa, että sain kirjan omakseni! Toki haluaisin päästä lukemaan Sylvian omaelämäkertaa, mutta kirjan paksuus ei tällä hetkellä oikein houkuta. Anja Kauppalan elämäkerrallinen teos Albina. Aleksis Kiven suuri rakkaus taas vetää todella paljon puoleensa. (Onhan se hiukkasen ohuempikin.) Anne Ollilan Aika ja elämä teoksessa taas tutkitaan 1800-luvun lopun aikakäsitystä. Kulttuurihistoristoriallinen tietokirja sopisi hyvin nyt lukemistooni.


Lastenkirja John Boynen Nooa Notkoniitty karkaa kotoa on tarkoitettu kaikenikäisille. Lasten kanssa on tällä hetkellä niin paljon kirjoja yhdessä luettavana, että tämän voisinkin lukea pelkästään itse. Menisi se nopeamminkin. Hihkuin innosta, kun sain Kirsti Kurosen uutuuden Omenapuu laulaa. En kehtaa edes tunnustaa, minkä verran maksoin siitä. Mutta Senaatin antikvariaatissa kaikki lasten- ja nuortenkirjat ovat edullisia kirjan iästä riippumatta.

Samasta antikvariaatista löysin nämä Marita Lindquistin Maleena-kirjat. Tekisi mieli kerätä kaikki sarjan kirjat tai sitten laitan nämä verkkokauppaani. Maleenan joulusta luin Marian blogista ja se on hieman järkyttävä käsitellessään lasten äidin kuolemaa. Pitäisi varmaan lukea se!
Vai lukisinko sittenkin vanhan ajan kepeää ja romanttista naisviihdettä ja vieläpä miesten kirjoittamaa? Nämä kansikuvat ovat kyllä oikeita herkkupaloja! Pörri-kirjan valitsin ihan nimen perusteella, kun se on niin hauska. Tästä on tehty elokuvakin. Apua! Väinö Pelkosen Kadettisulhanen onkin tyttökirja 40-luvulta. Huomasin nyt vasta, kun luin takatekstin. Siis niinpä! Löysinpä uuden tyttökirjailijan Väinö Pelkosen. Ilmeisesti kyseessä on neitoromaani.



Kaikki kirjat kiehtovat ja valinnan vaikeutta esiintyy aika usein. Postailen yhdestä tyttökirjasta, jonka saan pian luetuksi ja mitäs sitten?


p.s. Huomasin, että minulla esiintyy hirveän usein sana pitäisi...

16 kommenttia:

  1. Awww.. lue seuraavaksi vaikka tuota 40-luvun hömppää :) Kadettisulhanen kuullostaa sopivan viattomalta ja ehdottomasti hyvää mieltä tuovalta.

    VastaaPoista
  2. Näihin helteisiin sopii merellinen dekkari hyvin. :)

    En ole tuolla Kampintorin antikvariaatissa käynytkään vuosikausiin, pitäisi varmaan piipahtaa kesäkirjaostoksilla. :)

    VastaaPoista
  3. Äänestän Sylviaa ja Albinaa! Albina on omassa hyllyssänikin, tosin lukematta... Minä luin Maleena-kirjat koululaisena ja tekivät vaikutuksen, kun muistan ne vieläkin!

    VastaaPoista
  4. Oi ihanuuksia! Laulavan Omenapuun kansi on todella kutsuvan kaunis. Ja Maleenat ovat kuolemattomia :)

    VastaaPoista
  5. Hienoja löytöjä! Tuo Aika ja elämä alkoi kiinnostaa minua paljon!

    Olen lukenut Majakkamestarin tyttären (kimppaan Hannaa, hyvä kesäkirja), Lasikellon alla (hieno teos), Albinan (kiinnostava), Omenapuu laulaa (sopisi hyvin kesään), sekä tietysti ihanat Maleenat (noista kolmesta mikään ei ole erityisen kesäinen).

    VastaaPoista
  6. Oi, täällä on jo hajontaa kommenteissa, mutta senhän saattoi arvata! Nämä Maleena-kirjat ovat monille tuttuja lapsuudesta, mutta itse en ole niitä lukenut. Kallistuiskohan tuohon Majakkamestariin, jos se on hyvä kesäkirja?

    VastaaPoista
  7. Ihanilta näyttää nuo 40-luvun hömppäkirjojen kannet:) Luettavaksi suosittelen niitä tai Nooa Notkonniittyä, jonka haluaisin itsekin lukea. Kirjeitä kiven alle oli mulle vähän pettymys kaiken sen hehkutuksen jälkeen, mutta olisi kiva kuulla sun mielipiteesi siitä. Niin ja tuo Omenapuu laulaa jäi multa kesken, en syttynyt siihen yhtään, vaikka Piruettiystävyys oli ihan mahtava.

    VastaaPoista
  8. Hei Susa aloittelin Albinaa ja nukahdin melkein heti eli sen lukemista taidan siirtää. Kirjeitä kiven alle aion kyllä lukea pian...!

    VastaaPoista
  9. Minä tykkäsin noista Maleenoista lapsena kovasti, mutta se äidin kuolema kyllä itketti ihan hirveästi. Noista Maleenoista on tehty muistaakseni tv-sarjakin.

    VastaaPoista
  10. Minä tykkäsin noista Maleenoista lapsena kovasti, mutta se äidin kuolema kyllä itketti ihan hirveästi. Noista Maleenoista on tehty muistaakseni tv-sarjakin.

    VastaaPoista
  11. Onne hienoille löydöille! Majakkahulluna tykkään tuosta Ann Rosmannin Majakkamestarin tytär, kuuntelin häntä viime kuussa,. Hänen jutuissa paljon totta, hän tekee paljon research niistä historiallisista henkilöistä, jotka tosia. Ja maisemat ovat tutut minulle..

    VastaaPoista
  12. Sara, minä niin odotan, että lukisit kirjeitä kiven alle ja vaikka Todennäköisen tarinan!

    Mitä ihmettä minä luin Sylvialta pari suvea sitten...Oliko se hänen runonsa ja siinä oli hyvä johdanto, pitkä johdanto...

    (Sara, anteeksi,anteeksi, se yksi kirja jää nyt minulta lukematta. Liika sekavaa, liikaa henkilöitä etc. Enkä tarkoita ollenkaan sitä, jonka sain sinulta, sillä se odottaa yhtä esikirjaa...)

    VastaaPoista
  13. Hei Reeta Karoliina en tiennytkään tuosta TV-sarjasta. Ilmeisesti alkaa siitä Maleenan äidin kuolemasta, kun netistä luin.

    Hannele, Majakkamestarin aion lukea nyt kesällä. :)

    No Leena, eihän sitä voi pakosta lukea! Nyt varmaan saa muut kirjat odottaa minulla, kun huomasin, että tulee kiire niiden tyttökirjojen lukemisten kanssa. Että näin se sitten meneekin...

    VastaaPoista
  14. Onneksi olkoon. Sinulle on tulossa lisää luettavaa, olet voittanut kirjat kiertoon arvonnassa sekä Andersenin Satakieli -kirjan että Hiiskun Stiinat. Laitatko minulle sähköpostiini osoitteen, postitus voi vähän viedä aikaa, mutta laitan ne tulemaan, niin pian kuin suinkin pystyn.

    einontytar at suomi24 piste fi oli emaili.

    VastaaPoista