L.M. Montgomery: Sininen linna

"...hän oli koko elämänsä ajan pelännyt jotakin. Hän pelkäsi äitinsä pahantuulen kohtauksia, hän pelkäsi loukata Benjamin setää, hän pelkäsi joutua täti Wellingtonin ylenkatseen maalitauluksi, hän pelkäsi Isabel tädin purevia huomautuksia, hän pelkäsi James sedän moitteita, hän pelkäsi sukulaistensa mielipiteitä ja ennakkoluuloja, hän pelkäsi sanoa, mitä hän todellisuudessa ajatteli asioista, hän pelkäsi vanhuutensa köyhyyttä. Pelkoa joka taholla, eikä hän kyennyt milloinkaan pääsemään siitä." (s.20-21)

Mitä tekisi, jos annettaisiin vain vuosi elinaikaa? Valancy Sterling on 29-vuotias, kun hän kuulee olevansa parantumattomasti sairas. Valancyn siihen astinen elämä on ollut onnetonta ja yksinäistä, jota rytmittävät vain ikävät rutiinit ja velvollisuudet. Hän on "vanhapiika", pilkankohde, joka asuu tyrannimaisen äitinsä kanssa ja alistuu sukulaistensa määräysvaltaan. Valancyn ainoa pakopaikka on hänen mielikuvituksensa - Sininen linna, jossa hän voi hetkeksi unohtaa ankean ja synkeän todellisuutensa.

Valancy on koko elämänsä kiltteydellään ja alistumisellaan pyrkinyt miellyttämään kaikkia. Kuolemantuomion kuultuaan arasta ja värittömästä tytöstä kasvaa rohkea ja puolensa pitävä nainen, joka uskaltaa sanoa suorat sanat ja ilmaista omia mielipiteitään. Valancy itsenäistyy, menee töihin, muuttaa pois kotoaan, käy tanssimassa ja elokuvissa, ajelee "pahamaineisen" miehen, Barneyn kanssa autolla ja mikä yllättävintä hankkii itselleen aviomiehen, kosimalla itse. Valancy on lakannut pelkäämästä ja löytää elämäänsä onnellisuutta ja rakkautta. Ja mikä parasta Valancy löytää itsensä ja oman identiteettinsä. Ja Valancy ei todellakaan ole hullu, vaikka sukulaiset näin yrittävät hänet määritellä.

Sininen linna (Blue Castle) on julkaistu 1926 ja se on suomennettu 1930. Sinistä linnaa pidetään Lucy Maud Montgomeryn aikuisten kirjana, ei siis tyttökirjana. Vanhemmissa painoksissa lukeekin lisänimenä rakkausromaani. Omassa kirjassani, joka on vuodelta 1987 ja 7.painos ei ole tätä lisänimekettä. Sinisestä linnasta on myös otettu tänä vuonna uusi 8.painos, jossa on ehkä se tutumpi ja kauniimpi kansikuva. Pidän kuitenkin tästä kansikuvasta enemmän, koska minusta se kuvaa paremmin Valancya ja hänen olemustaan, niitä erikoisia vinoja silmiä.

Minä luin vasta nyt ensimmäisen kerran Sinisen linnan. Olen viehättynyt Montgomeryn sujuvaan kieleen ja niin tarkkanäköisiin ihmiskuvauksiin ja ihaniin luontokuvauksiin. Ja huumori - se on se paras kukka. Viis säädyllisyydestä ja ahdasmielisistä ihmisistä! Kapinointia ja mitä vapautta - sen voi tuntea! Tulen lukemaan tätä kirjaa uudelleen muistutuksena, koska tässä on sanomaa ja elämänohjetta, kun sitä rohkeutta tarvitaan. Suosittelen Sinistä linnaa erityisesti kaikille "kilteille tytöille"!

Minulle tämä kuuma ja hohtava kesä on Montgomery-kesä ja suuntaan kulkuni seuraavaksi punaiselle maantielle... Omistan tämän postaukseni Leena Lumelle, joka on Montgomery-fani ja pitää aivan mahtavaa blogia. Sallan lukupäiväkirjasta voitte lukea lisää Sinisestä linnasta ja myös muista Montgomeryn teoksista.

"...hän, joka oli elämänsä pelännyt melkein kaikkea, ei pelännyt kuolemaa. Mutta vaikka hän ei pelännyt kuolemaa, hän ei ollut siitä välinpitämätön. Hän huomasi olevansa sille nurjamielinen, ei ollut kohtuullista, että hänen täytyi kuolla, kun hän ei ollut koskaan elänytkään." (s.51-53)