keskiviikko 4. toukokuuta 2011

30 kirjatunnustusta

Blogihiljaisuuden jälkeen palaan tänne Susan haastamana ja teen nämä 30 kirjatunnustusta, joista kirjabloggaajat ovat aktiivisesti kuukauden ajan kirjoittaneet. Kiitos myös Susalle ihanasta Versitile Blogger-blogitunnus-tuksesta! Laitan tämän blogitunnustuksen kiertämään muihin kirjablogeihin ja haastan esim. Sallan, Leena Lumen, Hannan, Reeta Karoliinan, Booksyn, jotka eivät vielä ole tehneet omaa 30 kirjatunnustustaan. Idean sain tähän Jenniltä, joka oli koonnut oman listan blogiinsa. Minun listassani ei taida olla kovinkaan paljon yllätyksiä.



1. Paras viime vuonna lukemani kirja

Diana Setterfield: Kolmastoista kertomus, L.M. Montgmery: Sininen linna

2. Kirja, jonka olet lukenut yli 3 kertaa.

Charlotte Brontë: Kotiopettajattaren romaani. (Melkein kolme kertaa)

3. Suosikkikirjasarjani

Niitä on paljon dekkarisarjoista historiallisisin romaanisarjoihin. Tyttökirjasarjoista kaikki kuitenkin alkoi ja nostan sieltä Martha Sandwall Bergströmin hienon Gulla-sarjan. En voi olla kuitenkin mainitsematta vielä Georges Simenonin ranskalaista Maigret-sarjaa, joka on perinteisen rikoskirjallisuuden helmiä.

4. Suosikkikirjani suosikkikirjasarjastani

Gulla torpan prinsessa. Sarjan ensimmäinen osa.

5. Kirja, joka tekee minut onnelliseksi

Merri Vikin Lotta-kirja. Lotta-kirjoista tulee hyvälle tuulelle ja ääneenkin saa nauraa.

6. Kirja, joka tekee minut surulliseksi

Anne Frankin päiväkirja

7. Aliarvostetuin kirja

Christa Wolf: Medeia, kertomus kuudelle äänelle

8. Yliarvostetuin kirja

William Golding: Kärpästen herra

9. Kirja, josta en olisi uskonut pitäväni

Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä. Koulussa pakkopullaa, aikuisena hauska ja kieli unohtumatonta.

10. Suosikkiklassikkoni

Agatha Christie: Eikä yksikään pelastunut

11. Inhoamani kirja

Amélie Nothomb: Antikrista

12. Kirja, jota en enää rakasta

L.M. Montgomery: Anna-sarja (Joskus kirjoitan tästä.)

13. Suosikkikirjailijani

Virginia Woolf ja Jean Rhys

14. Suosikkikirjailijani suosikkikirja

Woolf: Oma huone, Rhys: Herra MacKenzien jälkeen

15. Paras kirjallinen mieshahmo

Sherlock Holmes

16. Paras kirjallinen naishahmo

Maria Kallio

17. Lempisitaattini lempikirjasta

Tuomas Anhavan suomentamasta Oikukkaasta tuulesta osaan joitakin tankarunoja ulkoa. Tässä yksi

Monta tuntia,

kirjani ikkunalla,

unohtuneena,

auki. Oikukas tuuli

jos luki jonkin sivun.

18. Kirja, johon petyin

Lewis Carroll: Liisan seikkailut ihmemaassa. Viime aikojen lukukokemus.

19. Paras kirjaelokuva

Anne Rice: Veren vangit, Thomas Harris: Uhrilampaat, Stephen King: Hohto

20. Romanttisin suosikkikirjasi

Tyttökirjamainen romantiikka on purrut lapsuudessani. Muistan myös ihanan Okalinnut tv-sarjan, mutta en ole lukenut kirjaa.

21. Lapsuuden lempikirja

Heinrich Hoffman: Jörö-Jukka, Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

22. Tärkein kirja, jonka omistan

Orpo Jane. (ei julkaistu)

23. Kirja, jonka olen halunnut lukea jo kauan

Niitä on niin monta...

24. Kirja, joka useampien kannattaisi mielestäni lukea

Jean Rhys: Siintää Sargassomeri

25. Kirjallinen hahmo, johon samastun eniten

Lapsuudessa samaistuin rohkeisiin poikatyttöihin tai kirjoittaviin tyttöpäähenkilöihin esim. Jo Pikku naisissa, mutta nykyään en ole enää samaistunut kirjan henkilöhahmoihin.

26. Kirja, joka muutti mielipiteeni

Virginia Woolfin novelli Täplä seinässä. Avasi kirjallista rajoittuneisuuttani.

27. Yllättävin juonenkäänne tai kirjanlopetus

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita

28. Paras kirjannimi

Leena Krohnin Tainaronissa kirjeen nimi Sielunkellot

29. Kirja, jota muut inhoavat, mutta josta minä pidän

Dan Brown: Da Vinci-koodi. Tämä kirja jakaa mielipiteitä suuntaan tai toiseen.

30. Kaikkien aikojen suosikkikirjani

Sama kuin numero 2.

10 kommenttia:

  1. Oih - kiitos paljon! Ihanaa saada tunnustusta :-)

    Ja voih - nyt täytyy laiskurin ruveta hommiin. Olen kyllä muiden huimia haastekoosteita lukenut mielenkiinnolla, mutta varmaan olisi jäänyt oma tekemättä ilman haastetta. Nyt otan itseäni niskasta kiinni viikonloppuna!

    ps. kiva kun nostit Lotta-kirjat esille, ne ovat oikeita hyväntuulenkirjoja.

    VastaaPoista
  2. Kiva kun teit vihdoin nämä 30 kirjaa, olen odottanut vastauksiasi:) Kolmastoista kertomus pitäisi viimeinkin lukea, kun kerran sitä niin kovasti hehkutat. Meillä näyttääkin olevan sama naispuolinen lempihahmo:)

    VastaaPoista
  3. Onko tämä sama kuin huhtikuun haaste? Sen olen jo tehnyt, mutta olen kyllä haka löytämään uuttakin, jos...

    Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
  4. Hei Sara ja ihanaa, että teit oman listasi! Arvasin, että sieltä löytyy mm. Woolf ja että Sargassomeri siintää listallasi. :) Kiitos listasta, näitä on kiva tutkia.

    Mistä tuo Woolfin novelli Täplä seinässä kertoo? En ole siitä kuullutkaan.

    VastaaPoista
  5. Kuten totesimme, olen tämän jo tehnyt...

    Kiitos tunnustuksesta♥

    VastaaPoista
  6. Kivaa! Minäpä kerään oman listan sopivana hetkenä...

    VastaaPoista
  7. tuo Herrasmiehiä ja huijareita odottaa kirjahyllys

    VastaaPoista
  8. Kiva, jos jaksatte tarttua haasteeseen! :)

    Jenni siinä Virginia Woolf jutussani on linkki siihen Täplä Seinässä novelliin (englanninkielinen)! Se oli "pakko" kirjallisuusanalyysin takia lukea ja siitä se sitten lähti, vaikka aluksi olikin vähän vaikeaa...

    Hei Hannele saa nähdä arvaatkos loppukäänteen. Minä tykkään yllättävistä käänteistä ja minulla on joku aavistus, joka kuitenkin sitten vielä vähän yllättää...niin se tekee kivan jujun!

    VastaaPoista
  9. Minunkin piti toteuttaa tällainenn lyhytversio tästä haasteesta, kiitos muistutuksesta !

    Jäi kiinnostamaan kovasti tuo kommenttisi Anna-kirjoista, toivottavasti jaksat joskus kertoa asiasta enemmän.

    Mukavaa alkanutta viikkoa !

    VastaaPoista
  10. Hei Petriina

    Kiva, kun tulit tänne kommentoimaan! Minulla on oma Montgomery-projektini vielä kesken ja kun saan sen päätökseen niin enköhän sitten siitä kirjoita. Mukavaa viikkoa sinullekin ja tee toki haaste!

    VastaaPoista